Sunnalaisuus onislaminuskon pääsuuntaus, johon kuuluu noin 80–90 prosenttia maailman noin 1,6 miljardistamuslimista.[1][2]Sunna tarkoittaa profeetan esikuvaa, jonka kautta on annettu Jumalan laki.[3] Sunnalaisuus kehittyi klassiseen muotoonsa varhaisella 900-luvulla.[4]
Ei ollut heti selvää, että juuri sunnalaisuudesta tulisi islamin johtava suuntaus. Vielä 900-luvulla näytti siltä, ettäšiialaisuus perii voiton, sillä vuonna 945Iranista tullut šiialainenAhmad ibn Buya valloittiBagdadin ja julistautuiabbasidikalifien suojelijaksi. Samaan aikaanEgyptinfatimidit olivat šiioja. Käänne tapahtui 1000-luvulla, kunturkkilaisetseldžukit loivatkeskiaasialaisen Seldžukkien valtakunnan, joka oli rajoiltaan lähelläsassanidien entistä valtiota. He karkottivatbuijidit Bagdadista ja asettuivat vuorostaankalifin suojelijoiksi. Keski-Aasiasta tullut valloitus varmisti sunnien valta-aseman ja muovasi islamin nykyiseen muotoonsa.Seldžukit perustivatmadrasa-laitoksen varmistamaan oikeaoppisten sunnalaisten virkamiesten ja pappien koulutuksen.[5]
Sunnalaisuus eroaa islamin toisesta päähaarastašiialaisuudesta vain muutamissa asioissa. Erot ovat kuitenkin niin suuria, että esimerkiksi yhteiset rukoushetket ovat mahdottomia. Suuntaukset voivat ajoittain pitää toisiaan vääräuskoisina. Sunnien ja shiiojen välillä esiintyy tämän takia väkivaltaisuuksia.
Luultavasti tärkein teoreettinen ero on kysymys maallisen ja uskonnollisen vallan suhteesta. Sunnalaisuuteen kuuluu oppi uskovien komentajasta, yhdestä ainoastakalifista, jolla ei kuitenkaan ole uskonnollista valtaa.[6] Šiialaisuudessa sekä maallinen että uskonnollinen valta kuuluu samalle henkilölle eliimaamille. Nykyisin imaami on šiialaisuudessa kuitenkinkätkeytynyt.
Symbolisella tasolla näkyvin ero on, että sunnienteologiassa ei korostetaMuhammedin ottopojanAlin asemaa, kuten tapahtuu šiialaisuudessa, jonkauskontunnustukseen Ali on lisätty. Myös Alin poikaHusain ibn Ali on šiialaisuudessa erityisasemassa. Šiiat viettävät hänen muistokseenAšura-juhlaa, joka on šiiojen tärkein vuosittainen juhla.
Islamin symbolina käytetään usein kuunsirppiä, joskaan sillä ei ole yhtä keskeistä asemaa kuin kristityille ristillä tai juutalaisille Daavidin tähdellä.
Sunnalaisuudessašarian eli islamilaisen lain tulkinta kuuluu tasapuolisesti uskonoppineille,ulamalle eli viisaille miehille. Tehtävään pätevöityminen ei tapahdu suorittamalla muodollisia tutkintoja vaan opiskelemalla islamilaista lakia ja saavuttamalla luottamusta ja mainetta muslimien keskuudessa.[7] Šiialaisuus on hierarkkisempi niin, että papiston huipulla ovatajatollahit jamardzat ja kaikkein korkeimmallakätkeytynyt imaami.
Uskonnonharjoituksessa on pieniä eroja. Sunnit rukoilevat viisi kertaa päivässä, šiiat voivat yhdistää rukousajat kolmeksi.Paaston ajoituksessa käytetty valoisuuden arviointi voi poiketa puolella tunnilla.[8]
Sunnien ja šiiojenhadith-kokoelmat poikkeavat hieman toisistaan ja šarian määräykset ovat osittain erilaisia. Šiiat hyväksyvät ainoastaan valikoiden omakseen sunnienkuuden kirjan kokoelman.
Sunnalaisuudella ei ole virallista kuvasymbolia, ja se on muutenkinikonoklastinen eli kuvakielteinen.Abbasidien symboleina olivat mustat liput. Islamin epäviralliseksi symboliksi nousi puolikuu. Se oli peräisin turkkilaistenOsmanien valtakunnasta, ei islamin varhaiskaudelta.
Maḏhab (arab.مذهب, monikkoarab.مذاهب,maḏāhib) on arabiankielinen termi, joka viittaa islamilaiseen lakikoulukuntaan (fiqh). Islamissa vaikuttaa viisi suurta koulukuntaa, joiden katsotaan olevan keskenään yhdenvertaisia. Ne ovat:
Sunnien tärkeimmät hadith-kokoelmat ovat niin sanotut kuusi kirjaa (Kutub as-Sittah). Koraanin ohella ne muodostavat sunnien pyhien kirjoitusten tärkeimmän koosteen, jonka tulkinta kuuluu ainoastaan uskonoppineille. Kokoelma vakiintui vasta 1100-luvulla, jolloin viimeinen kirjoittaja, Ibn Majah, hyväksyttiin mukaan.[9] Kuusi kirjaa ovat:
Sunnimuslimeilla ei ole Suomessa omaa kattojärjestöä kuten šiioilla. Vuoden 1990 jälkeen alkanut muuttoliike on tuonut Suomeen sunneja muun muassaSomaliasta, Irakista jaAfganistanista. Yhdysvaltalaisen PEW-tutkimuskeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2016 yhteensä 150 000 muslimia, joista suurin osa sunneja.[11]
↑sunnismoDizionario di Storia. 2011. Treccani. Viitattu 8.9.2022. (italiaksi)
↑Sanalla sunna viitataanʾahlu s-sunnaan (arab.أهل السنة) eli perinteen kansaan tai ryhmään. Sanasunna (arab.سنة) merkitsee islamissa erityisesti profeetta Muhammedin perinnettä. Sunneja kutsutaan myösʾahlu s-sunna wa-ǧamaaʿaksi (arab.أهل السنة والجماعة,Yhteisön ja tradition seuraajiksi), jolla viitataan sunnien yhtenäisyyteen.
↑*Melchert, Christopher: Book Reviews. Islamic Law and Society, 1999, 6. vsk, nro 2, s. 272–275. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
↑Bennison, A. K.: The Great Caliphs. The Golden Age of Abbasid Empire, s. 44. I.B. Tauris, 2011. ISBN 978-1-84885-976-0(englanniksi)
↑Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). A Classic Manual of Islamic Sacred Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller, s. 638 (o.25).. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑Bloom, Jonathan & Blair, Sheila: Islam. A Thousand Years of Faith and Power, s. 55. Yale University Press, 2002. (englanniksi)