Sudanin tasavalta eliSudan (arab.جمهورية السودان,Jumhūriyyat as-Sūdān) on valtio Keski- ja Pohjois-Afrikassa,Sahelin alueella. Sen pinta-ala on 1,88 miljoonaa neliökilometriä, ja se on siten Afrikan kolmanneksi suurin valtioAlgerian jaKongon demokraattisen tasavallan jälkeen. EnnenEtelä-Sudanin itsenäistymistä Sudan oli pinta-alaltaan Afrikan suurin valtio. Sudanin pohjoisosassa sijaitsevassa toimeenpanovaltaisessa pääkaupungissa[huom 1]Khartumissa asuu noin 2,5 miljoonaa ihmistä (metropolialueella noin 5,3 miljoonaa). Osa lainsäädäntöelimistä toimiiOmdurmanissa. Koko maassa asuu lähes 35 miljoonaa ihmistä, joista 96,7 prosenttia on muslimeita. Sudanin rajanaapureita ovat pohjoisessaEgypti, idässäEritrea sekäEtiopia, etelässäEtelä-Sudan, lounaassaKeski-Afrikan tasavalta, lännessäTšad ja luoteessaLibya.
Sudan itsenäistyi vuonna 1956. Maa oli siitä lähtien käytännössä koko ajansisällissodassa 2000-luvulle asti.Ensimmäinen sisällissota alkoi jo ennen itsenäistymistä (1955) ja jatkui vuoteen 1972 asti.Toinen sisällissota alkoi pohjoisen arabien ja etelän ei-arabialaisen väestön välillä vuonna 1983 etelän arabilaistamis- ja islamilaistamisohjelmia vastaan. Etelän suurilla öljyvaroilla oli myös vaikutusta sodan syttymiseen. Noin 1,5 miljoonaa henkeä vaatinut sisällissota päättyi vuonna 2005 solmittuun rauhansopimukseen, ja Etelä-Sudan itsenäistyi heinäkuussa 2011.
Uusi kriisi oli jo alkanut vuonna 2003 lännessäDarfurin alueella, mikä on kiristänyt Sudanin ja Tšadin välejä. YK on luokitellutDarfurin kriisin maailman pahimmaksi humanitaariseksi ongelmaksi.[5] Maan itäosa on jäänyt muiden konfliktien vuoksi huomiotta, minkä vuoksi sielläkin on syntynyt kapinallisliike hallitusta vastaan.The Fund for Peace -järjestön epäonnistuneiden valtioiden luettelossa Sudan sijaitsi vuonna 2009 kolmantena oltuaan vuonna 2008 toisena ja vuonna 2007 listan ensimmäisenä.[6]
KenraaliOmar al-Bashir nousi valtaan sotilasvallankaappauksella vuonna 1989. Hän johti Sudania 30 vuotta, kunnes vuonna 2019 sotilasvallankaappaus syöksi hänet vallasta. Omar al-Bashirin hallinto oli kovaotteinen ja diktatorinen, ja häntä on syytetty kansanmurhasta, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksista.[7]
Sudanin sotilashallinto on taistellut huhtikuusta 2023 alkaen RSF-nimistä puolisotilaallista ryhmittymää vastaan. Valtakamppailu jatkuu yhä.[8]
Maa-alueena Sudan tarkoittaaSahelin eteläpuolista Afrikan savannivyöhykettä, joka ulottuuPunaisestamerestäAtlantin valtamereen saakka. Arabit käyttivät alueesta ainakin jo 1100-luvulla nimeäBilad as-Sudan eli ”Mustien maa”. Eurooppalaiset tutkimusmatkailijat ottivat nimen käyttöön 1700-luvulla. Britit antoivat valloittamansa nykyisen Sudanin valtion alueen nimeksi Angloegyptiläinen Sudan (käytössä vuosina 1899–1955). Nimi lyheni Sudaniksi, kun maa itsenäistyi.[10]
Varhaisimmat todisteet Sudanin alueen asutuksesta ovatmyöhäispaleoliittiselta kaudelta (n. 20-30 tuhatta vuotta sitten)Khartumin seutuvilta. Ensimmäiset sudanilaiset saapuivat etelästä ja lännestä ja siirtyivät ajan kuluessa kohti keskistä Sudania asuttaen lopulta pohjoiset ja itäisetkin alueet. Noin 10 000 eaa. alkoimaanviljely jakarjanhoito. Haudoista on löytynyt koruja ja tuontitavaroita, sekä merkkejä organisoidusta sodankäynnistä.[11]
Sudanista löydetty nubialaisen kuninkaan patsas.
Varhaisdynastisella Egyptillä lienee ollut yhteys sudanilaisiin, mutta heitä erottanut kuiva ylänkö saattoi estää aluksi egyptiläisiä levittäytymästä Sudaniin.[12] Egyptiläiset valloittivat kuitenkin ennen 2300-lukua eaa. pohjoisen Sudanin ja liittivät sen osaksi egyptiläistä valtakuntaa Nubian provinssina. Sudan oli tärkeä alue Egyptinfaaraoille, sillä sieltä tuotiin runsaasti arvomateriaalia norsunluusta kultaan. Pohjois-Sudan oli myös kauttakulkumaaPuntmaan maustekaupalle.[13][14]
Egyptin eteläpuolelle Nubiaan syntyi ennen 1000-luvun eaa. puoltaväliä muutamia valtioita, muun muassa Kerma jaKush. Tiedot näistä valtakunnista ovat vähäiset, mutta Egypti onnistui nujertamaan ne ilmeisesti vuosituhannen puolenvälin paikkeilla, ja valtioiden kansalaiset saatettiin egyptiläistää.[15] Kušin valtakunta ja kušilaiset olivat tärkeitä koko Egyptin valtakunnalle, sillä seudulta saatiin aiemmin mainittujen luonnonvarojen lisäksi paljon erilaisia eläimiä ja kušilaiset sotilaat olivat vertaansa vailla. Egypti menetti otteensa Kušista noin 1070 eaa. ja noin 300 vuotta myöhemmin asetelmat kääntyivät päälaelleen, kun Kušin pääkaupunkiinNapataan nousi vallanhaluinen monarkkisuku. KuningasKašata valloitti Ylä-Egyptin ja asettui hallitsemaan Thebaan. Hänen seuraajansaPiye yhdisti Kušin ja Egyptin perustamalla 25. dynastian eli niin sanotunnubialaisdynastian.[15] Laajentuminen nykyisenSyyrian jaIsraelin alueille ajoiAssyrian ja nubialaisdynastian sotaan, joka päättyi Egyptin perääntymiseen ja nubialaisdynastian kaatumiseen.[16]
Vajaa sata vuotta myöhemmin noin 590 eaa. egyptiläisten armeija hääti kušilaiset Napatasta, josta tuli assyrialaisia vastaan koetun tappion jälkeen uusi hallintokeskus, ja pakotti heidät asettumaanMeroëen. Meroëlainen kuningaskunta kehittyi Egyptistä riippumatta, mutta egyptiläisvaikute oli silti vahvasti läsnä. He rakennuttivat hallitsijoiden kunniaksisteeloja jaBagrawiyassa sijaitsevatpyramidit. Kulttuuri oli saanut runsaasti apua Välimeren kaupasta, vaikkei tällä lopulta ollut kulttuurista vaikutusta. Meroëlaiset kehittivät myös oman kirjaimiston (kuva kirjaimista), jota aiemmin egyptiläisethieroglyfit olivat käytössä. Meroë-kaudesta on säilynyt temppeleiden, palatsien ja kylpylöiden raunioita. He onnistuivat rakentamaan myös tehokkaan keinokastelujärjestelmän, joka mahdollisti väkiluvun kasvun alueella. Meroën historia päättyy kuitenkin 350-luvulle, jolloin etiopialainenAksumin kuningaskunta valtasi sen.[17]
Kristinusko levisi Sudaniin vielä Meroën kuningaskunnan loppuvaiheessa. Alueelle saapuneet kristityt olivat lähinnä pohjoisen vainoja pakenevia, mutta Rooman keisariKonstantinus Suuren käännyttyä kristityksi pakolaisvirta väheni ja kauppiaiden ja saarnaajien osuus lisääntyi. Lähetyssaarnaajia lähetettiin Sudaniin edelleen 500-luvulla keisariJustianianuksen hallintokaudella. Meroën seuraajina syntyneet Sudanin kolme kuningaskuntaaNobatia,Alwa jaMakuria omaksuivatkoptilaisuuden. Aluksi ylimystö puhui kreikkaa, myöhemmin koptin kieli otti sen valta-aseman, ja 700-luvulta alkaen arabista tuli tärkeä kieli varsinkin kaupan alalla.[18]
Vain vuosisata myöhemmin syntyi nykyisenSaudi-Arabian alueella uusi uskonto,islam. Se levisi erittäin nopeasti Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa ja eteni aina Espanjaan saakka. Islam saapui Nubiaan vasta perustetun islamilaisen Egyptin armeijan voimin.[19] Nubialaiset muodostivat voimakkaan vastarinnan ja onnistuivat torjumaan hyökkäyksen. On löydetty lisäksi todisteita siitä, että nubialaisia olisi taistellut kristittyjen rinnallaristiretkien aikaan. Islam sai kuitenkin jalansijan alueella, islamilaiset esimerkiksi valloittivat kristinuskoisen Alawan itselleen, ja islamia on siitä asti harjoitettu etenkin Pohjois-Sudanin alueella, vaikka miehittäjät menettivätkin Alawan nopeasti afrikkalaisillefunjeille vuonna 1504 (Sennarin sulttaanikunta).[20] Funjit pitivät otteensa aina vuoteen 1821 saakka, jolloinottomaanit ja egyptiläiset yksissä tuumin valloittivat ja liittivät sen Egyptiin.
Suurvallat,Britannia etunenässä, vaativat taloudellisesti keskeisen elinkeinon eli orjakaupan kieltämistä Sudanissa. Britannia vaati myös varakuningasIsmail paššan erottamista ja hänen poikansaTewfik paššan nimittämistä. Tämä onnistui, muttakorruptio ja hänen huonot kykynsä johtivatOrabi-kapinaan. Tewfik pyysi apua Britannialta, jonka väliintulo johti Egyptin miehitykseen vuonna 1882.[21]
Ulkovaltojen läsnäolo ja orjuuden kielto nostattivat kapinaliikkeen, jonka nokkamiehenä oliMuhammad Ahmad ibn Abd Allah.Sudanin sodassa vuosina 1881–1885 hän onnistui päämäärässään nujertaa ulkovaltojen hallinto ja alkoi itse rakentaa islamiin perustuvaateokratiaa. Hän julisti itsensämahdiksi, jonka sudanilaiset tulkitsivat pimeiden aikojen lopun ennustetuksi pelastajaksi.[22] Hänen valtaanastumisensa osui yhteenislamilaisen kalenterin 1200-luvun lopun kanssa, joka oli tulkittu uskonnollisen uudistuksen kaudeksi, joten Muhammad Ahmad sai täyden tuen islamilaiselta kansaltaan. Pitkään hän ei kuitenkaan elänyt, sillä hän kuoli jo kuuden kuukauden päästä Khartumin kukistamisen jälkeen.[23]
Valtiota Ahmadin kuolema ei romuttanut, vaan hänen seuraajansa laittoivat asevoimansa liikkeelle valloittamaan alueita kaikista ilmansuunnista vannomallapyhän sodan nimeen tarkoituksenaan uudistaa koko islam. Joidenkin hetkellisten voittojen jälkeen vuonna 1889 lakannut laajentumissota johti kaikilla rintamilla tappioihin. Tappioita seurasi laajempi kurjuus, sillä huonot sadot ajoivat kansan nälänhätään ja tautikuolemiin. Kansan edessä Ahmadin seuraajanAbdallahi ibn Muhammad suosio ei laskenut, vaan heidän silmissään hän oli uusi mahdi. Mahdivaltio kukistui imperialistipyrkimyksiään jouduttavalle Britanniallepääkaupunki Omdurmanissa käydyssä taistelussa vuonna 1898.[24]
Britit perustivat Sudaniinyhteishallinnon Egyptin kanssa. Brittien tarkoituksena oli jatkaa turkkilais-egyptiläisen Sudanin perintöä ja yhdistää molemmat Niilin laakson valtiot. Sudan pysyi Brittiläisen imperiumin kiikarissa myös sen vuoksi, että sen avulla voitaisiin turvata suunniteltu keinokastelupatohankeAssuaniin ja varmistaa niin sanottuKap–Kairo-suunnitelman toteutuminen. Ranskalla oli oma siirtomaasuunnitelma, se halusi itselleen alueet Senegalista Punaisellemerelle. Suunnitelmat aiheuttivatsodanuhan Fašodassa. Britit onnistuivat taivuttelemaan ranskalaiset luopumaan omasta hankkeestaan. Egyptin kanssa luotu yhteishallinto onnistui rauhoittamaan maan aiemmin epävakaiset olot pohjoisessa, mutta vastarinta etelässä pitkittyi.[25]
Uuden Sudanin ensimmäinen kenraalikuvernööri oli lordiKitchener, mutta hänen tilalleen nousi 1899 Sudanin tilanteen hyvin tuntenut ja kansaan ymmärtäväisesti suhtautunutReginald Wingate. Hän ei jouduttanut uudistamishankkeita ja piti verotuksen kevyenä. Rautatieverkkoa laajennettiin ja viestintäyhteyksiä parannettiin, mutta maa oli taloudellisesti riippuvainen Egyptistä. 1900-luvun alussa perustettiin myös peruskouluja, jotka tuottivat maahan länsimaisen sivistyneistön yläluokan, joka vieraantui perinteisistä heimokulttuurista ja -elämästä. Egyptiläisten nationalismin nousun hengessä nämä oppineet synnyttivät oman kansallishengen Sudaniin. Sudanilaisten nationalistien kapinat laajenivat maailmansotien välissä, mutta ne tukahdutettiin. Yhtenä liikkeenä oliValkolippuliitto. Egyptiläiset nationalistit liittoutuivat sudanilaisten nationalistien kanssa kahden erillisen valtion perustamiseksi. Toisessa maailmansodassa Sudanin vuonna 1925 perustettu armeija otti osaa Itä-Afrikan taisteluihin.[26]
Egypti ja Britannia solmivat 1953 sopimuksen Sudan itsehallinnosta, maahan perustettiin parlamentti 1954 ja maa itsenäistyi 1. tammikuuta 1956. Itsenäistymistä joudutti Egyptin vuoden 1952sotilasvallankumous, joka syöksi kuningasFaruqin vallasta. Britannia oli jo vuonna 1936 lopettanut Egyptin miehittämisen, mutta piti Sudanin edelleen siirtomaana. Koko itsenäisyytensä ajan maa oli ollut pääasiassaislamismiin suuntautuneiden sotilashallitusten alaisuudessa. Maan suurinta poliittista ryhmittymääUmma-puoluetta johti edelleen Mahdin jälkeläinenSadiq al-Mahdi. Kiistat valtio islamilaisesta luonteesta tai maallisuudesta jaKhartumin arabihallituksen kieltäytyminen siirtymisestä liittovaltiojärjestelmään johtivat etelän ei-islamilaisten kapinaan, joka aloitti ensimmäisen 17-vuotisen sisällissodan (1955–1972).[27]
KenraaliIbrahim Abboud kaappasi vallan 1958 ja aloitti arabialaistamisen ja islamilaistamisen, joka vahvisti etelän vastarintaa. Abboud syöstiin vallasta 1964 ja maahan tuli siviilien väliaikaishallitus.[28]
Toukokuussa 1969 ryhmä everstiGaafar Nimeiryn johtamia sosialistiupseereja kaappasi vallan ja julisti maan sosialistiseksi islamismin sijaan ja hahmotteli etelälle annettavan autonomian. Juntan kommunistijäsenet yrittivät syrjäyttää Nimeiryn, joka käynnisti kommunistien puhdistukset ja etäännytti myös tukijansa Neuvostoliiton. Menetettyään kommunistien tuen ja islamistien suhtauduttua häneen vihamielisesti Nimeiry haki tukea etelästä. Nimeiry solmi myös rauhan Etiopian ja Ugandan kanssa, ja maat suostuivat lopettamaan tukensa toistensa sissiliikkeille. Nimeiry teki 1972Addis Abebassa sopimuksen etelän kapinaliikkeen kanssa, ja myönsi etelälle autonomian.[29]
Käännekohta tapahtui 1979, kun öljy-yhtiöChevron löysi öljyä Etelä-Sudanista. Pohjoisen painostuksen tuloksena Nimeiry sanoi 1983 käytännössä irti vuoden 1972 rauhansopimuksen, lakkautti etelän autonomian, julisti arabian maan viralliseksi kieleksi (etelän englannin sijaan) ja siirsi maan eteläosan sotavoimien komennon keskushallitukselle.Toinen Sudanin sisällissota alkoi tammikuussa 1983. Syyskuussa 1983 Nimeiry ilmoittišaria-lain ottamisesta käyttöön rikoslaissa.[28]
Nimeiry syöstiin vallasta Khartumin kansannousun myötä huhtikuussa 1985 hänen ollessaan poissa maasta. Taustalla olivat maan talouden romahdus, etelässä käytävä sisällissota ja poliittiset vainot. KenraaliSwar al-Dahab johti sotilashallitusta.[28]
Maassa järjestettiin vaalit huhtikuussa 1986, jonka jälkeen valtaan nousi siviilihallitus. Hallitus yritti neuvotella rauhaa, muttei ollut valmis antamaan etelälle erivapauksia islamilaisesta laista. Vuonna 1989 kenraaliOmar al-Bashir kaappasi vallan ja asetti valtaan Kansallisen islamilaisen rintaman. Vuonna 1996 Sudania syytettiin osallisuudesta Egyptin presidenttiMubarakin salamurhayritykseen.[28]
Keskushallitus on pyrkinyt käymään sotaa kapinallisia vastaan yrittäen saada heidät taistelemaan toisiaan vastaan. Lopulta tämä johti kapinallisten yhdistymiseen eversti John Garangin alaisuuteen. Vastustaakseen Sudanin ulkopolitiikkaa kapinallisia ovat tukeneet Etiopia, Eritrea ja Uganda. Vuoden 1993 alusta nämä maat pyrkivät Kenian ohella neuvottelemaan rauhaa Sudanin tilanteeseen. Sudanin hallitus suostui allekirjoittamaan periaatejulistuksen tästä 1997 kärsittyään vakavia tappioita Etelä-Sudanin Sudanin kansanvapautusarmeijalle (SPLA). Sopimukseen valtion ja uskonnon roolista päästiin heinäkuussa 2002 Kenian Machakosissa käytyjen neuvottelujen jälkeen ja hallitus ja SPLA solmivat rauhansopimuksen 9. tammikuuta 2005.[30]
SopimuksessaEtelä-Sudan jäide facto itsenäiseksi ja samalla sovittiin vuoden 2011 kansanäänestyksestä Etelä-Sudanin palaamisesta keskusvallan yhteyteen tai itsenäistymisestä.Kansanäänestys itsenäisyydestä käytiin 9.–15. tammikuuta 2011. 99,57 prosenttia kannatti äänestyksessä itsenäisyyttä, ja Etelä-Sudan voi rauhansopimuksen mukaan julistautua itsenäiseksi 9. heinäkuuta 2011.[31]
LäntisessäDarfurin maakunnassa on vuodesta 2003 ollut käynnissä hallituksen, hallituksen tukemien arabipaimentolaisten ja puolisotilaallistenjanjaweed-joukkojen käymä aseellinen konflikti omavaraismaanviljelijöitä fureja (paikallisesti suurin etninen ryhmä) vastaan. JEM (Justice and Equality Movement) ja SLM (Sudan Liberation Movement) ovat asettuneet tukemaan fureja. Kriisi sai alkunsa siitä, kun SLM ja JEM hyökkäsivät hallituksen ja armeijan virastoja vastaan sekä kaappasivat muutaman kaupungin Darfurissa. SLM tavoitteli poliittisen vallan jakoa Darfurissa, janjaweedien aseistariisumista ja alueen taloudellista kehittämistä. SLM syytti hallitusta toistuvista Darfuria koskeneista laiminlyönneistä. Hallitus hylkäsi ehdotuksen ja aloitti puoli vuotta myöhemmin heinäkuussa 2003 laajamittaisen hyökkäyksen.Mahmood Mamdanin mukaan kriisin syyt ovat syvemmällä. Hän pitää Darfurin kriisiä ennen kaikkea Britannian siirtomaa-ajoista periytyvänä maakiistana, jonka janjaweed-osapuolen Yhdysvallat aseisti tarkoituksenaan luoda rajan taakse Tšadin vastaisia taistelijoita. Siirtomaa-ajalla Britannia jakoi maan maanviljelijöiden kesken, mutta jätti paimentolaiset ilman. Lähtölaukauksen väkivaltaisuuksille antoivat Mamdanin mukaan vuosien 1987–1989 kuivuudet.[32] Hallituksen joukkojen vastainen osapuoli väittää Darfurin kriisiä hallituksen suunnitelmaksi muuttaa Darfurin väestörakennetta, sillä samaan aikaan maanomistajuuksissa on tapahtunut muutoksia ja kylät ovat autioituneet pakolaisten lähdettyä niistä.[33]
Hallituksen tukemien janjaweed-joukkojen on todettu syyllistyneen laajamittaisiin joukkomurhiin ja joukkoraiskauksiin. YK:n mukaan joukkojen hyökkäysten seurauksena noin kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut pakolaisiksi omassa maassaan ja 300 000–450 000 ihmistä on kuollut.[28][34] Kriisi on ajanut 234 000 pakolaista Tšadiin.[30] YK:n mukaan Darfurin kriisi oli maailman pahin humanitaarinen ongelma. Sudanin hallitus ei tunnustanut (kesäkuu 2008) kuin 9 000 kuolleen ja 450 000 joutuneen pakolaiseksi.[35] Sudanin hallitus ei suostunut päästämään aluksi YK:n rauhanturvaajia maahan, koska katsoi sen loukkaavan maansuvereniteettia, mutta hieman myöhemmin antoi luvan joukkojen saapumiselle. Maahan tuli myös Afrikan unionin rauhanturvaajia.
Kriisiä on yritetty laannuttaa rauhansopimuksin, mutta niitä on toistuvasti rikottu.George Bushin hallintokaudella tehdyn päätöksen mukaan Yhdysvallat pitää Darfurin tilannettakansanmurhana, joksi YK sitä ei kuitenkaan tunnusta.[36] YK on kieltänyt aseviennin Sudaniin, mutta Kiinan on raportoitu aseistaneen hallituksen joukkoja.[37]
Joulukuussa 2005 Tšad julisti sodan Sudanille, koska sen mukaan Sudan tukee tšadilaisia kapinallisia.[38]
Etelä-Sudania hallitseva Sudanin kansanvapautusarmeija vetäytyi yhteishallituksesta 2007 syyttäen kansallista hallitusta rauhansopimuksen rikkomuksista, jonka myötä koko sopimuksen pelättiin vaarantuneen.[39]
Vuodesta 2005 myös Etelä-Sudanin pohjoispuolella Etelä-Kordofanissa Nubavuorilla kyti uusi konflikti, kun keskushallitus ja Etelä-Sudanin vallanpitäjät aseistivat alueen väestöä toivoessaan tukijoidensa saavan voiton paikallisvaaleissa 2009.[40] Alueelta on löydetty öljyä, ja hallitus on perustellut alueen aseistamista sillä, että kapinalliset havittelevat tätä öljyä.[28] Etelä-Sudanissa oli elokuuhun 2009 mennessä saanut surmansa yli 1 000 ihmistä. PelkästäänLou nuer -ryhmän ja murle-heimon välisissä yhteenotoissa oli kuollut 700 ihmistä.[41]
Tammikuussa 2011 järjestettykansanäänestys päätyi tukemaan itsenäisyyttä selvällä enemmistöllä. Sudanin silloinen presidenttiOmar al-Bashir hyväksyi äänestystuloksen, jotenEtelä-Sudan itsenäistyi 9. heinäkuuta 2011.[1][42][43]
Huhtikuussa 2019 Sudanin armeija syrjäytti 30 vuotta vallassa olleen diktaattori al-Bashirin[44] ja syrjäyttämisestään lähtien entinen presidentti Omar al-Bashir on ollut lukuisista väärinkäytöksistä ja rikoksista syytettynä vankilassa.[45] Väliaikainen presidentti oli yhden päivän ajanAhmed Awad Ibn Auf, jonka jälkeen maan johtoon nousiAbdel Fattah al-Burhan.[46]
Kesäkuussa 2019 Sudaninsotilasjuntan alaiset puolisotilaalliset joukot, jotka on organisoitu janjaweed-joukkojen pohjalta, ampuivat mielenosoittajia Khartumissa. Noin sadan ihmisen uskottiin kuolleen. Osa kuolleista tai pahoinpidellyistä heitettiin Niiliin.[47] Sudanin viranomaisten mukaan kuolleita oli alle 50.[48]
Elokuussa 2019 Sudan otti pitkään jatkuneiden mielenosoitusten jälkeen askeleen kohti siviilivaltaa. Afrikan unionin välittämissä neuvottelussa opposition ja maata hallitsevien sotilaiden kesken sovittiin, että Sudan saa siviilihallituksen, ja pääministeriksi tuli YK:n Afrikan talouskomission entinen johtajaAbdalla Hamdok. Hallituksen ja parlamentin työtä valvoo erillinen presidenttineuvosto (Sovereign Council), jonka jäseninä on kuusi siviiliä ja viisi sotilasta. Sotilasjuntan johtaja Abdel Fattah Burhan nimitettiin presidenttineuvoston johtoon 21 kuukauden ajaksi, minkä jälkeen neuvoston johdossa jatkaa siviilien edustaja. Vapaita vaaleja kaavaillaan pidettäväksi vuonna 2023.[49]
Sudanin tärkeimpiä taloudellisia tukijoina ovat olleet myös uuden hallinnon aikana Saudi-Arabia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Taustalla on syrjäytetyn diktaattorin Omar al-Bashirin toteuttama suuri ulkopoliittisen linjan muutos. Sudan lähetti vuonna 2015 joukkojaan taistelemaanJemenin sisällissotaan osana saudien johtamaa liittoumaa. Sudan samalla katkaisi vuosikymmeniä kestäneen vahvan liittolaissuhteensa shialaisen Iranin kanssa ja liittoutui Iranin arkkivihollisen Saudi-Arabian kanssa.[50] Tämän taustalla olivat taloudelliset syyt, sillä Etelä-Sudanin itsenäistyttyä vuonna 2011 menetti Sudan 70% öljyvarannoistaan ja kolmasosan maa-alastaan, joten se tarvitsi kipeästi rikkaiden arabimaiden tukea. Lisäksi taustalla oli toive, että Yhdysvallat lievittäisi 90-luvun alusta voimassa olleita taloudellisia pakotteita Sudania kohtaan, mikäli Sudan etääntyisi Iranin vaikutuspiiristä.[51]
Sudanin pääministeri Abdalla Hamdok vetosi Sudanin poistamiseksi Yhdysvaltain terrorismia tukevien valtioiden listalta, jonne se laitettiin vuonna 1993. Maa pysyi listalla, koska myöhemmin vielä Sudan antoi turvapaikanOsama bin Ladenille. Lisäksi Omar al-Bashirin johtaman Sudanin katsottiin tukeneen myös muita terroristi-iskuja (Yhdysvaltain suurlähetystöissä Keniassa ja Tansaniassa tapahtuneetpommi-iskut vuonna 1998 jaUSS Colen pommi-isku vuonna 2000). Sudanin uusi hallitus lupasi maksaa korvauksia lähetystöpommi-iskujen ja MSS Colen pommi-iskun uhrien omaisille, joten maa välillisesti tunnusti syyllisyytensä. Terrorismia tukevien valtioiden listalta poistaminen helpottaisi Sudania saamaan apua ja investointeja. Yhdysvallat ja Sudan vaihtoivat keskenään suurlähettiläitä ensimmäistä kertaa 23 vuoteen joulukuussa 2019.[52] Lokakuussa 2020 Sudan, Israel ja Yhdysvallat antoivat suhteiden normalisoinnista yhteisen lausunnon. Yhdysvallat ilmoitti vastineena poistavansa Sudanin terroristivaltioiden listalta.[53]
Sudan onpresidentillinentasavalta. Pääministerin virka lakkautettiin vuonna 1993, jolloin maan pitkäaikainen presidenttiOmar al-Bashir (NCP, ent. NIF) valittiin vaaleilla. Aiemmin vuodesta 1989 lähtien hän oli pitänyt käsissään ylintä päätäntävaltaa syrjäytettyään vaalein valitunSadiq al-Mahdin vallasta verettömällä vallankaappauksella. Al-Bashir piti vuoden 1993 jälkeen käytännössä yksinvaltiaan oikeuksia ja häntä on syytetty kovaotteiseksi diktaattoriksi sekä vastuulliseksi Darfurin alueen ihmisoikeusloukkauksista ja useiden satojen tuhansien ihmisten tapattamisesta.[54] Vuonna 2008 hänet pantiin syytteeseensotarikoksista jarikoksista ihmisyyttä vastaanKansainvälisessä rikostuomioistuimessaDarfurissa vuodesta 2003 jatkuneiden kahakoiden aikaisissa tapahtumissa. PääsyyttäjäLuis Moreno-Ocampon mukaan tuomioistuimella on lisäksi vahvoja todisteita kansanmurhasta, mutta syytettä kansanmurhasta ei pystytty nostamaan yhden kolmesta tuomarista äänestettyä sitä vastaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kansainvälinen rikosoikeustuomioistuin laittoi istuvan päämiehen syytteeseen.[55]
Sudanin presidentin- ja parlamenttivaalit oli tarkoitus järjestää vuonna 2009, mutta niitä lykättiin seuraavaan vuoteen, perusteena vaalien järjestelyssä ilmenneet vaikeudet.[56][57] Kansanäänestyksestä ja Etelä-Sudanin kuuden vuoden autonomiasta päätettiin al-Bashirin ja etelän kapinallisten (Sudanin kansan vapautusarmeija, SPLA) johtajanJohn Garangin välillä vuonna 2005 pitkän sisällissodan päätteeksi. Siinä sovittiin myös vallan ja varojen jakamisesta 39 000-henkisen armeijan ylläpitämisestä (taistelijoita molemmilta puolilta) ja šaria-lain ulottumisesta vain pohjoiseen pääkaupunkia lukuun ottamatta.[58]
Sudanin parlamentti on yksikamarinen ja koostuu 450 parlamentinjäsenestä (Majlis Watani) ja 50 valtioneuvostonjäsenestä (Majlis Welayat).[59] Parlamentinjäsenien kausi kestää kuusi vuotta, presidentin viisi vuotta. Äänioikeuden ikäraja on 17 vuotta.[4]
Ulkopoliittisissa suhteissa aiheuttaa hankaluuksia Sudanin jyrkkä islamilaisuus. Naapurimaat Kenia, Tansania ja Uganda tukivat vuonna 1997 etelän SPLA:ta islamin rajoittamiseksi ja Yhdysvallat liittyi tukijoihin syyttäen Sudania kansainvälisen terrorismin tukemisesta. Samaan aikaan Sudan tuki Ugandankapinallisia. Vuoden 1998Itä-Afrikan lähetystöpommi-iskujen jälkeen Sudanin hallitus on suostunut joihinkin myönnytyksiin.Osama bin Laden asui Sudanissa 1991–1996. Häntä viehätti juuri Sudanin islamilaisuus. Hän osallistui tienrakennukseen ja muuhun rakennustoimintaan.[60]
Sudanin politiikassa merkittävä tekijä oli vuonna 1946 tapahtuneen perustamisensa jälkeenSudanin kommunistinen puolue aina vuoteen 1971 saakka, jolloin istuva presidenttiGaafar Nimeiry nujersi puolueen kommunistien osallistuttua vallankaappausyritykseen. Nimeiry itse oli vuonna 1969 astunut valtaan sotilasvallankaappauksen turvin ja kieltänyt puolueet ensi töikseen. Nimieryn sosialistipuolue SSU oli ainoa sallittu puolue maassa. Ensimmäiset vapaat vaalit sitten vuoden 1968 järjestettiin vuonna 1986. Suurimmiksi puolueiksi muodostuivat Ummah-puolue ja Demokraattinen unionistipuolue (DUP). Nämä muodostivat etelän pienpuolueiden kanssa hallituskoalition jättäen Kansallisen islamilaispuolueen oppositioon. Hallituskoalitio kuitenkin rakoili DUP:n irtaannuttua siitä menetettyään toisen korkeimman neuvoston paikkansa Ummahille. Hallitus menetti asemansa vuonna 1989, jolloin oppositiopuolue NIF kaappasi vallan itselleen. Väliaikaishallitus julisti NIF:n samalla ainoaksi puolueeksi, jona se jatkoi väliaikaishallituksen hajottamisen jälkeen 1993. Muut puolueet hyväksyttiin vuoden 1998 perustuslaissa ja sen vuoden 2000 uudistuksessa. Puolueilta kuitenkin vaadittiin perustuslain hyväksyntää ja lupausta pidättäytyä hallinnon vastaisesta väkivallasta. Uusina puolueina tulivatIbrahim Ahmed Umarin johtama National Congress Party (NCP, ent. NIF),Hassan al-Turabin Popular National Congress (PNC) ja parikymmentä pienempää puoluetta.[58]
Vuodesta 1989 saakka Sudanin presidenttinä ollut al-Bashir sai vuoden 2000 vaaleissa 86,5 prosentin kannatuksen ja toiseksi tullut Ja’afar Muhammed Numayri joutui tyytymään 9,6 prosentin kannatukseen. Loput äänet jakaantuivat kolmen muun ehdokkaan kesken.[58]
Vuoden 2015 vaaleissa al-Bashir sai 94 prosenttia äänistä.[61]
Asevoimat syrjäyttivät itsevaltaisen Omar al-Bashirin huhtikuussa 2019 ja siitä lähtien maan johdossa on ollut kenraali Abdel Fattah al-Burhan, joka oli ensin sotilasneuvoston puheenjohtajana ja elokuusta 2019 lähtien asevoimien ja siviilien yhteisen presidenttineuvoston puheenjohtajana (Sovereignty council). Elokuusta 2019 lähtien maan pääministerinä ja muodostetun siviilihallituksen johdossa oli virkamiesAbdalla Hamdok. Vapaat vaalit on ollut tarkoitus järjestää vuonna 2023.[62]Lokakuussa 2021 armeija kuitenkinkaappasi vallan ja syrjäytti Hamdokin.[63]
Huhtikuun puolessa välissä 2023 uutisoitiin, että valtataistelu Sudanin armeijan ja pahamaineisen puolisotilaallisten joukkojen välillä ravisteli pääkaupunki Khartumia, jossa vahvistettiin kolmen siviilin kuolleen. Taisteluista myös muualla Sudanissa raportoitiin, muun muassaDarfurin alueen kaupungeissa. Asukkaat välttelivät tulitusta, kun kilpailevat joukot taistelivat presidentinlinnan, valtiontelevision ja armeijan päämajan hallinnasta. Yhteenotot puhkesivat niiden jännitteiden jälkeen, jotka liittyivät esitettyyn siviilihallintoon siirtymiseen. Armeija sanoi, että suihkukoneet iskevät sen vastustajien,Rapid Support Forces (RSF) -tukikohtiin. Molemmat osapuolet sanovat hallitsevansa lentoasemaa ja muita tärkeitä kohteita.[64][65][66][67]
Yhteenottojen levitessä eri puolille Sudania 17. huhtikuuta 2023 ainakin 97 ihmistä oli kuollut ja satoja haavoittunut.Maailman terveysjärjestön jmukaan joistakin sairaaloista oli loppumassa kriittiset tarvikkeet loukkaantuneiden hoitamiseksi.[68] Saman päivän iltana uutisoitiin, että Sudanin armeijan ja puolisotilaallisen Rapid Support Forces -ryhmittymän (RSF) välisissä taisteluissa on kuollut yli 180 ihmistä.EU:n edustaja Sudanissa joutui hyökkäyksen kohteeksi asunnollaan.[69]
Freedom Housen vuoden 2022 määritelmän mukaan Sudan ei ole vapaa maa. Sen jälkeen kun sotilaskomentajat ja demokratiaa edistäväprotestiliike syrjäyttivät pitkäaikaisen presidentinOmar al-Bashirin ja hänenkansallisen kongressipuolueensa (NCP) sortohallinnon vuonna 2019, Sudania hallitsi siirtymäkauden hallitus. Sotilas- ja siviilijohtajat sopivat jakavansa vallan, kunnes kansalliset vaalit voitaisiin pitää. Hallitus alkoi toteuttaa uudistuksia, jakansalaisvapauksien harjoittamisen tila avautui hitaasti. Prosessi joutui kuitenkin myllerrykseen loppuvuodesta 2021, kun sotilasjohto hajotti siirtymäkauden hallituksenvallankaappauksella ja tukahdutti sitä seuranneita demokratiaprotesteja. Koko siirtymäkauden ajan turvallisuusjoukkojen, muiden aseellisten ryhmien ja kilpailevienetnisten yhteisöjen väkivalta on jatkunut monissa osissa maata.[70]
Sudan on Afrikan kolmanneksi laajin valtio ja sijaitsee mantereen koillisosassa. Sen pinta-ala on 1,88 miljoonaa neliökilometriä.[1] Valtiolla on yhteistä rajaa Egyptin ja Libyan kanssa pohjoisessa, lännessä Tšadin ja Keski-Afrikan tasavallan kanssa, etelässä Etelä-Sudanin kanssa sekä idässä Etiopian ja Eritrean kanssa. Idässä sillä on myös noin 850 km rantaviivaa Punaisellamerellä.[4] PääkaupunkiKhartum sijaitsee maan keskiosassa. Sudanilla on erimielisyyksiä rajoista Egyptin, Etiopian ja Etelä-Sudanin kanssa. Egyptin ja Sudanin välejä hiertääHala'ibin kolmio, joka on käytännössä Sudanin hallinnassa, mutta molemmat maat pitävät sitä osana itseään.[71] Etelä-Sudanin kanssa on kiistaa etenkinAbyein alueen jakamisesta.[72]
Suurin osa Sudanin alueesta onNiilin vaikutuspiirissä olevia tasankoja. Suurin osa maasta on pelkkää tasaista aroa ja Saharan kuivaa ja polttavan kuumaa autiomaata, kun itsenäistyneessä etelässä sijaitsee trooppisia sademetsiä, kosteikkoja ja korkeita vuoristoja. Maan nykyisen eteläosan läpi kulkee koko Afrikan leveyden kattava Saharan autiomaan reunavyöhyke,Sahel. Sahel on pitkältiakaasiapensaikkoa ja lyhytvartista ruohosavannia.[73] Ylänköä on Ugandan rajaseudun lisäksi myös Etiopian ja Punaisenmeren rannikon tuntumassa sekä lännessä, jossa on noin 160 kilometriä pitkäMarrahvuoristo, jonka korkein kohta on (3 088 m).[74]
Maassa ei ole yhtään suurta luonnonjärveä, mutta ihmisten padonrakennusten seurauksena syntyneitä tekojärviä on muutamia. Suurin näistä on Egyptin vastaisella rajalla sijaitsevaAssuanin padon taakse muodostuneenNasserjärven eteläosa, mitä sudanilaiset kutsuvat Nubianjärveksi. Muita patoja ovatKhashm al-Qirbah jaKhazzan Jabal al Awliya.Niilin muutkataraktit paitsi ensimmäinen sijaitsevat Sudanin alueella, mutta toinen katarakti on jäänyt Nasserjärven alle. Suurin osa maasta on Niilin ja sen sivujokien valuma-aluetta, vain koillisessa wadit laskevat joko Punaiseenmereen tai Punaisenmeren kukkuloiden länsipuolen lampiin, jotka tyhjenevät haihtumalla.[75]
Nubiassa sijaitsevaGebel Barkal kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin
Sudanin eläimistö on tyypillistä Keski-Afrikan eläimistöä sorkka- ja petoeläimineen. Sudanin ja Etelä-Sudanin alueen nisäkkäistä on tunnistettu vuoteen 2002 mennessä 282 lajia ja linnuista 280. Näissä maissa elää Afrikassa tavattavista 13 nisäkäslahkosta kahdentoista lahkon lajeja. Nisäkkäistä 16 ja linnuista kymmenen onIUCN:n mukaan uhanalaisia.[76] Uhanalaisiin lajeihin kuuluvat esimerkiksivalkogaselli,helmikirjorastas jatöyhtöiibis.Sapelibeisa eli muun muassa Sudanissa, mutta nyt se on kuollut kokonaan sukupuuttoon luonnossa.[77]
Sudanin luontoa uhkaa Sahelin alueen voimakas aavikoituminen, metsien tuhoutuminen, ylilaiduntaminen ja kontrolloimaton metsästäminen. Ennen sisällissotia Sudan oli suosittu turismimaa ja eurooppalaiset matkustivat Sudaniin metsästämään paikallisia eläimiä. Sudania on myös syytetty uhanalaisten eläinten, kuten norsujen salametsästämisestä. Norsuja metsästetään norsunluun arvokkuuden vuoksi ja vuonna 2005 kansainvälinen luonnonsuojeluryhmä löysi lähes 11 000 norsunluusta tehtyä korua pääkaupunki Khartumista. Sisällissodat ovat keskittäneet ihmisten huomion pois luonnonsuojelualueista, mutta siitä huolimatta Sudan on laajentanut merkittävästi luonnonsuojelualueidensa kokoa. Tärkeimpiä luonnonsuojeluorganisaatioita ovat maan yliopistot, SECS ja Sudanin tutkimuskeskus ja Wildlife Research Center.[76][78]
Sudan on jaettu 16osavaltioon eliwilayahiin. Anglo-egyptiläisellä Sudanilla oli yhteensä kahdeksanmudiriyaa tai provinssia, joiden rajat määriteltiin tarkemmin toisen maailmansodan aikoihin. Nämä provinssit olivatAn Nīl al Azraq,Darfur,Al Istiwā’īyah,Kassala,Khartum,Kurdufan,Ash Shamālīyah jaA’āli an Nīl. Nykyiset osavaltiot liittyvät läheisesti vanhoihin provinsseihin, sillä osavaltiot ovat syntyneet vuodesta 1973 alkaneen hallinnon uudelleenjärjestelyiden seurauksina.
Heinäkuussa 2011 kymmenen eteläisintä osavaltiota muodosti Etelä-Sudanin valtion. Valtionraja ei seuraa tarkkaan vanhaa osavaltionrajaa, ja itsenäistymishetkellä se oli osittain puutteellisesti määritelty.
Sudanin ilmasto on kuuma ja kuiva. Maassa mitataan kesäisin keskimäärin noin 42 celsiusasteen lämpötiloja ja talvisin 32 celsiusastetta. Iltaisin ja öisin lämpötila laskee suuresti. Lämpötilaerot ovat paikallisesti ja vuodenajallisesti melko pienet. Vuodessa saadaan sadetta vähän, paikoin vain 100 millimetriä. Ilman suhteellinen kosteus vaihtelee 20–40 prosentin välillä, keskimäärin se on 27 prosenttia.[79] Sadekausi sijoittuu heinä-syyskuulle. Leudointa Sudanissa on Punaisenmeren rannikolla.[80][81] Aavikolla kovathaboobeiksi kutsutut aavikkomyrskyt ovat tyypillisiä sääilmiöitä. Haboobit kuljettavat mukanaan lähes 900 metrin korkuisia hiekkapatsaita. Haboobit kestävät tyypillisesti kolmisen tuntia ja ilmenevät samanaikaisesti ukkosmyrskyjen kanssa.[82]
Sudan kuuluu maailman köyhimpien ja vähiten kehittyneiden valtioiden joukkoon. Vuonna 2009 (ennenEtelä-Sudanin itsenäistymistä) väestöstä noin 46 prosenttia eliköyhyysrajan alapuolella. Suurin osa ihmisistä hankkii elantonsa omavaraismaanviljelyllä. Maanviljelyn on arvioitu työllistävän noin 80 prosenttia maan työssäkäyvistä, joten kuivuudella ja huonoilla sadoilla on suuri vaikutus maan talouteen.CIA World Factbookin arvion mukaan työttömyysaste vuonna 2012 oli 20 prosenttia.[4] Vuonna 2004öljyn osuus koko Sudanin viennin arvosta oli 87 prosenttia. Aiemminseesami japuuvilla olivat tärkeimpiä vientituotteita lihatuotteiden ohella (lammas, vuohi, nauta, kameli). Sudanista viedään myösmaapähkinää jasokeriruokoa.[83] Bruttokansantuotteesta (86,97 miljardia dollaria, 2013) suurin osa, 39 prosenttia, tulee palveluista, teollisuuden osuus on 33,6 prosenttia ja maatalouden 27,4 prosenttia.[4]
Etelä-Sudanin itsenäistyminen vei kolme neljäsosaa maan öljyntuotannosta.[4]
Teollisuuden ja valtiontalouden kehittymistä ovat hankaloittaneet veriset sisällissodat ja huonot kulkuyhteydet, mutta sisällissotien päätyttyä maatalouden ulkopuoliset sektorit ovat alkaneet kasvaa. Lähes koko teollisuus on yksityisomistuksessa. Orjuutta harjoitetaan Sudanissa vieläkin. Vuonna 2008 öljyn hinta nousi ennätyskorkealle, mikä vauhditti reippaasti Sudanin taloutta. New York Times kertoi jo vuonna 2006 Sudanin talouden kasvavan eniten koko maailmassa.[84] Muita luonnonvaroja ovatkulta,rauta jakupari.[30] Taloutta ovat kasvattaneet myös lisääntyneet ulkomaiden investoinnit, esimerkiksiKiinan investoinnit auttoivat aikoinaan Sudania tulemaan öljynviejämaaksi. Vuonna 2013 viennin kohdemaista suurimpia olivat Arabiemiraatit, Saudi-Arabia ja Etiopia.[4]
Sudanin valtionvelka oli vuonna 2013 noin 111 prosenttia bruttokansantuotteesta jainflaatio 25 prosenttia.[4]
Monet rikkaat tai suuret Aasian maat, kuten Kiina,Intia, Saudi-Arabia,Etelä-Korea jaArabiemiirikunnat, ovat alkaneet ostaa ja vuokrata etenkin Afrikan köyhistä maista runsaasti viljelykelpoista maata. Sudan on ollut maanvuokrauksen kiinnostuksen kohteena, ja viljelymaan vuokrauksesta on tullut 2000-vuosikymmenen aikana maalle tärkeä vientituote. Sudan on solminut sopimuksia muun muassa Egyptin, Etelä-Korean, Saudi-Arabian jaJordanian kanssa. Egypti on vuokrannut tarvittavan maa-alan kahden miljoonanvehnätonnin vuotuiseen viljelemiseen, ja Etelä-Korea on vuokrannut 690 000 hehtaaria maata vehnänviljelyyn. Jordanialle on taas vuokrattu 25 000 hehtaaria maata karjan- ja viljankasvatukseen ja Saudi-Arabialle 10 000 hehtaaria viljan ja kasvisten viljelyyn.[85][86]
Sudanissa on 74 lentopaikkaa, joista kahdella on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie.Khartumin kansainvälinen lentoasema on Sudanin vilkkain lentoasema. Ainoa kunnon satama on Port Sudan. Rautateitä on lähes kuusituhatta kilometriä.[4] Ainoa säännöllinen matkustajajunayhteys kulkee KhartumistaWadi Halfaan. Lisäksi kerran kuussa on junavuoro Atmanista Port Sudaniin ja läntinen linja Nyalaan. Maantieverkkoa uudistetaan ja päällystetään kiivaasti, ja suurten kaupunkien välillä on linja-autoreittejä.[87]
Virallinen väestönlaskenta Sudanissa on suoritettu viimeksi vuosina 2008–2009, ja sen mukaan jakamattomassa Sudanissa oli 39,15 miljoonaa asukasta.[88] Etelä-Sudanin irtautuessa väkiluku pieneni arviolta kahdeksalla miljoonalla.[89] Aiempi väestönlaskenta suoritettiin vuonna 1993, jolloin valtion väkiluvuksi saatiin 25 miljoonaa.YK arvioi vuoden 2006 väkiluvun olleen noin 37 miljoonaa ja CIA:nThe World Factbookin mukaan asukasluku on vuoden 2009 puolivälissä noin 41 miljoonaa. Eniten ihmisiä asuuKhartumin metropolialueella (Khartum, Omdurman, Pohjois-Khartum), jossa asuu arviolta 5–8 miljoonaa ihmistä. Sudanin väestön kasvunopeus on 2,1 prosenttia vuodessa (hedelmällisyysluku 4,48). Noin 43 prosenttia väestöstä asuu kaupungeissa jakaupungistuminen lisääntyy 4,3 prosentin vuosivauhdilla. Vaikka Sudan onkin epävakaa ja ihmiset muuttavat maasta, niin vuonna 2008 maassa eli 310 000 naapurimaista tullutta turvapaikanhakijaa ja pakolaista.[90] Vuoden 2003 tietojen mukaan lukutaitoisia oli 61 prosenttia väestöstä, miehillä lukutaitoisuus on yleisempää kuin naisilla (M:71,8 %; N:50,5 %).[4] Koulutus on ollut vähäisintä Etelä-Sudanin alueella,[91] joten on todennäköistä, että sen itsenäistyessä pohjoisen lukutaitoprosentti kasvaa.
Maan virallisia kieliä ovat arabia ja englanti, mutta muilla kielillä on tunnustettu kansalliskielen asema, vaikkakin väestön arabisointiohjelma on käynnissä.[4] Suurin osa väestöstä onarabeja. Etniset vähemmistöt ovat keskittyneet maan tiettyihin osiin, Darfurissa (”furien koti”) suurin ryhmä onfurit, Punaisenmeren rannallabedžat.Zaghawat elävät Tšadin vastaisen rajan lähistöllä, ja maan pohjoisosassa asuu nubialaisia.[91]
Vuonna 2009 ilmoitettu väestön elinajanodote oli 51 vuotta, kunmediaani-ikä on vain noin 19 vuotta.[92]
Vuonna 2007 arvioitiin, ettäHIVin kantajia oli noin 1,4 prosenttia aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 320 000 henkeä.ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 87 000 henkeä, mutta sitä sai vain murto-osa heistä, noin 1 600 henkeä.[93]
Open Doors -järjestön World Watch-listauksen mukaankristityt kokevat Sudanissahyvin korkeaa vainoa. Erityisesti muslimitaustaiset kristityt kokevat vainoa perheidensä ja yhteisöjensä taholta. Käännynnäisiä ei tuomita enää kuolemantuomioon islamista eroamisesta, mutta heidän kimppuunsa saatetaan hyökätä, hylätä tai syrjiä uskonsa vuoksi. Järjestön mukaan kristityt pitävät Sudanissa uskonsa salassa oman ja perheensä turvallisuuden vuoksi.[99][100]
Vuosisatoja vanha suullinen perinne on nykyäänkin tärkeässä roolissa sudanilaisessa kulttuurissa, etenkin maaseudulla, jossa tarinat periytyvät sukupolvelta toiselle edelleen suullisessa muodossa. Tarinoiden aiheet vaihtelevat opettavaisista uskonnollisiin tai mytologisiin. Sudanilainen populaarimusiikki on ammentanut tästä kulttuuriperinteestä runsaasti aiheita omiin sanoituksiinsa. Nykyajan suosituimpia sudanilaismuusikkoja ovatMuhammad Wurdi,Gabli,Muhammad el Amin jaAbdel Gadir Salim. Kirjailijoista parhaiten menestynyt onTayeb Salih, joka käsitteli teoksissaan kolonialismin aikaa Sudanissa sekä sukupuolirooleja. Hänen parhaiten muistetut teoksensa ovatMawsim al-Hiǧra ilā ash-Shamāl (Pohjoiseen muuton vuodenaika, 1967) jaUrs al-zayn (Zein häät, 1969). Jälkimmäinen on myöhemmin filmatisoitu. Muita kirjailijoita ovatJamal Mahjoub jaLeila Aboulela.[101]
Televisio on levinnyt maassa laajasti. Maaseudullakin on ainakin yksi kylän yhteinen televisio. Suosituimpia ohjelmia ovat iltaisin lähetettävät egyptiläiset tailibanonilaiset saippuasarjat. Suurimmista kunnista löytyy myös elokuvateatteri, joissa käyvät pääsääntöisesti vain miehet. Ylivoimaisesti suosituin ajanviete on kuitenkin naapureiden ja tuttujen luona käynti ja heidän kanssaan keskusteleminen. Miehet tapaavat erilaisissa klubeissa, joissa keskustellaan ja pelataan korttia, naiset kyläilevät toistensa kodeissa. Ruoka ja juoma ovat tärkeitä vierailun elementtejä. Vieraille tarjotaan ainakin kahvia, teetä tai virvokkeita, ellei koko ateriaa. Yleensä ruoka syödään yhteisestä astiasta oikeaa kättä käyttäen. Ennen ateriaa tarjotaan vesikannu ja pyyhkeitä käsienpesua varten. Tärkeän vieraan kunniaksi voidaan teurastaa lammas, jonka sisäelimistä tehdään chilin kanssa erityinenmarara-niminen ruokalaji.[102]
Vaikka Sudan on suurimmaksi osaksi islamilainen maa ja väestöä on yritetty arabialaistaa, suhtaudutaanšaria-lakiin hyvin vapaamielisesti. Esimerkiksi alkoholia juodaan ja sitä on helposti saatavilla. Nainen on kuitenkin selvästi alisteisessa asemassa mieheen nähden. Naisten ja miestenympärileikkaus on yleistä, vaikka on saatu selviä merkkejä tavan lieventymisestä tai suosion vähenemisestä.[103]
Urheilulajeista tärkein onjalkapallo.Sudanin jalkapallomaajoukkue onAfrikan-mestaruuskilpailuissa pärjännyt kohtalaisen hyvin, vaikkakin sen parhaat saavutukset ovat peräisin 1970-lukua edeltäneeltä ajalta (voitto 1970 ja finaalissa 1959 ja 1963). Marraskuussa 2017 se oliFIFA-rankingissa sijalla 141.[104]Lentopallo on kansallislajin aseman saaneen jalkapallon jälkeen toiseksi suosituin urheilulaji.
.svg)
