Subjunktiivion useiden kielten kieliopeissa käytetty nimitysverbin modukselle elitapaluokalle, jota käytetään ennen kaikkea alisteisissa sivulauseissa. Sillä ilmaistaan, että sivulause on tulkittava päälauseen määrittämässä ajallisessa ja modaalisessa kehyksessä.[1] Joissakin kielioppiperinteissä suurin piirtein samantapaisissa tehtävissä käytettyä modusta nimitetäänkonjunktiiviksi.
Subjunktiiviksi (latinan kielioppiin pohjautuvassa perinteessäkonjunktiiviksi) nimitetään eri kielten kieliopeissa moduksia tai lausetyyppejä, jotka erottuvat väitelauseidenindikatiivista ja suoriin käskyihin käytetystäimperatiivista. Subjunktiivin/konjunktiivin käytöt ja tehtävät vaihtelevat kielittäin, mutta usein sillä ilmaistaan epävarmuutta, ehdollisuutta, kuvitteellisuutta, hypoteettisuutta tai epäsuoraa käskyä, velvoitetta tai toivetta.[2]
Suomen kieliopeissa ei subjunktiivi-termiä käytetä. Muiden kielten subjunktiivia tai konjunktiivia vastaamassa on suomessa useinkonditionaali tai imperatiivin kolmas persoona (jussiivi).
Latinan kielen konjunktiivilla ilmaistaan päälauseessa toivomuksia ja toivotuksia, kehotuksia, kieltoja, epäilyksiä tai oletuksia:
Sivulauseissa konjunktiivi esiintyy esimerkiksikonjunktioidenut (’että, jotta’),ne (’ettei, jottei’),cum (’kun, vaikka’) jasi (’jos’) yhteydessä, epäsuorissa kysymyslauseissa sekä toisen sanomana esitetyssä puheessa:
Italian kielessä konjunktiivia käytetään ilmaisemaan mielipidettä, mahdollisuutta, epäilyä, ihmetystä, hämmästystä, tyytymättömyyttä, pelkoa, toivoa, halua, tahtoa tai toivomusta. Sillä voidaan jättää myös kuulijalle mahdollisuus olla eri mieltä kuin puhuja on, ja tätä käytetään erittäin paljon esimerkiksietelä-Italiassa. Konjunktiivi on myös pakollinen tiettyjen alistuskonjunktioiden kanssa (esimerkiksiaffinchè ’jotta’,purchè ’kunhan vain’) ja tiettyjenpronominien taiadverbien kanssa (esim.qualunque ’mikä tahansa’), samoin tietyissäfutuuri- tai ehtolauseiden tyypeissä. Konjunktiivilla on italiassa kaikki neljäaikamuotoa (preesens,imperfekti,perfekti,pluskvamperfekti).lähde?
Esimerkkejä:
Englannin subjunktiivi ilmaisee toivomuksia, ehdotuksia tai hypoteettisia asiaintiloja. Subjunktiivimuodot muistuttavat usein vastaavia indikatiivimuotoja ja erottuvat niistä vain ’olla’-verbin taivutuksen tai yksikön kolmannenpersoonan muodon suhteen:
Saksan kieliopissa erotetaan kaksi konjunktiivia. Konjunktiivi I ilmaisee epäsuoraa esitystä (jonkun sanomaksi tai ajattelemaksi esitettyä):
Konjunktiivi II ilmaisee oletettua tai toteutumatta jäänyttä asiaintilaa:
Ruotsin kielessä verbin konjunktiivimuotoja voi muodostaa nykyään vain ns. vahvoista verbeistä (verbeistä, joiden taivutuksessa ilmenee vartalonsisäistä vaihtelua). Niitä käytetään harvoin, lukuun ottamatta ’olla’-verbin konjunktiivimuotoavore ’olisi’; niiden sijasta käytetään usein menneen ajan muotoa taiapuverbilläskulle muodostettua rakennetta. Konjunktiivi ilmaisee tyypillisesti oletettua, totuudenvastaista asiaintilaa (suomenkonditionaalin tapaan):I så fallsutte han inte här (~ I så fall satt han inte här ~ I så fall skulle han inte sitta här) ’Siinä tapauksessa hän ei istuisi täällä’.[6]
