.jpg)
Sortovuodet elisortokaudet olivat ajanjaksot 1899–1905 (ensimmäinen sortokausi) ja 1908–1917 (toinen sortokausi), jolloinVenäjän keisarikunta yrittivenäläistää[1]Suomea. Nimi ”sortovuodet” on otettu käyttöön jälkeenpäin, ensimmäisestä sortokaudesta käytettiin nimeä ”routavuodet”.[2]
Ensimmäisellä sortokaudella muun muassa kerättiinSuuri adressi ja perustettiin vastarintajärjestöKagaali[3], joka järjesti kutsuntalakkoja. Toisella sortokaudella annettiinyhdenvertaisuuslaki,[4][5] joka antoi maassa asuville venäläisille oikeuden hakea virkoja ilman Suomen kansalaisuutta, sekä käynnistettiinjääkäriliike. Sortokausi päättyiVenäjän vallankumoukseen.[6]
Ensimmäinen sortokausi on Suomessa käytetty nimitys ajanjaksosta1899–1905, jolloinVenäjän keisarikunta pyrki lujittamaan ja yhtenäistämään Venäjän valtakuntaa toteuttamalla vähemmistökansallisuuksiin kohdistuvaavenäläistämispolitiikkaaSuomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan. Sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 Helmikuun manifesti, jota Suomessa pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää. Tämän johdosta syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta ja kerättiinSuuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa. Samoin syntyiKulttuuriadressi, jonka allekirjoittajina oli muun muassa tunnettuja ulkomaalaisia tiedemiehiä ja lakimiehiä. Asevelvollisuusmanifestin ja uuden asevelvollisuuslain avulla lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki. Suomalaisia kutsuttiin Venäjän armeijaan, minkä seurauksenakagaali järjesti kutsuntalakkoja. Suomen kenraalikuvernööriNikolai Bobrikov sai diktaattorin valtuudet, jonka jälkeen alkoivat toimenpiteet passiivista vastarintaa harjoittaneita ihmisiä vastaan, kuten vangitsemiset, karkotukset, viroista erottamiset ja sanomalehtien lakkauttamiset. Ensimmäinen sortokausi päättyiBobrikovin murhaan javuoden 1905 suurlakkoon.
Toinen sortokausi alkoi Pjotr Stolypinin tultua Venäjän pääministeriksi ja hänen toteuttaessaan 1908Suomen asiain esittelyjärjestyksen, jonka jälkeen Suomea hallittiin enemmän Venäjän ministerineuvoston kautta. Aikaisemman käytännön mukaan suomalainenministerivaltiosihteeri oliesitellytVenäjän keisarille ne Suomea koskevat lakiasiat, jotka tulkittiin kuuluviksi yleisvaltakunnallisiin asioihin. Uuden esittelyjärjestyksen jälkeen tämä valta oli Venäjän ministerineuvostolla. Vuonna 1910 annettiinlaki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä, joka käytännössä riistiSuomen senaatilta jaeduskunnalta lähes kaiken lainsäädäntövallan. Sen turvin säädettiin vuonna 1912 myösyhdenvertaisuuslaki, joka antoi Venäjän kansalaisille Suomessa samat oikeudet kuin Suomen alamaisilla oli, äänioikeutta lukuun ottamatta. Tämä mahdollisti venäläisten nimittämisen korkeisiin virkoihin Suomessa.
Ensimmäisen sortokauden aikana merkittävässä roolissa olleen myöntyväisyyssuuntauksen kannattajat menettivät toisen sortokauden kuluessa uskonsa myöntyväisyyden hyödyllisyyteen ja lähentyivät passiivisen vastarinnan kannattajia. Toisen sortokauden loppuvaiheiden aikana Suomessa syntyi sotilaalliseen vastarintaan valmistautunutjääkäriliike.Ensimmäinen maailmansota estisuureksi venäläistämisohjelmaksi nimetyn ohjelman toteuttamisen. Toinen sortokausi päättyi Pietarissa maaliskuussa 1917 tapahtuneeseenhelmikuun vallankumoukseen, jonka jälkeen Venäjän uudet vallanpitäjät palauttivat Suomen autonomian vuotta 1899 edeltäneessä laajuudessaan.