Sitar on yleensä noin 1,2 metriä pitkä. Siinä on päärynän muotoinen kaikukoppa ja pitkä, ontto puinen kaula.[2]
Soittaja pitää sitaria sylissään 45 asteen kulmassa. Hän näppäilee kieliäplektralla, joka on kiinni oikeassa etusormessa. Vasemmalla kädellään soittaja painelee kieliä tai vetelee niitä sivuille.[2]
Sitarin kehitti 1200-luvulla Amir Khusrau.[1] Sanasitar tulee persiankielisestä sanastasehtar, ’kolmikielinen’. Sitar sai nykyisen muotonsa 1700-luvulla. Nykyisin sitarin kaksi koulukuntaa Intiassa ovatRavi Shankarin jaVilayat Khanin koulukunnat.[2]
Jotkut länsimaiset rockmuusikot, kutenThe Beatlesin kitaristiGeorge Harrison, kiinnostuivat sitarista 1960-luvulla ja käyttivät sitä levytyksissään. Jotkut jäljittelivät sitarin ääntäsähkökitarallaan.[2]
IntialainenRavi Shankar on kansainvälisesti tunnetuin sitarin soittaja.
Sitarissa on kuusi tai seitsemän soitettavaa kieltä. Niistä kahdella soitetaan säestystä ja lopuilla soitetaan melodiaa. Soittimen kaulan sisässä kulkee lisäksi 9–13taraf-resonanssikieltä, jotka tuottavat soittimeen sen erityisen äänenvärin. Sitarissa on myös hieman pyöreäksi hiottu talla, joka saa soitetun sävelen yläsävelet soimaan. Lisäksi soittimessa on noin 20messingistä valmistettua nauhaa, joilla soitin viritetään kulloinkin soitettavana olevanragan eli eräänlaisen sävelasteikon mukaan.[1]
Sitarin viritys riippuu pitkälti soittajan koulukunnasta ja musiikkityylistä. Yleensä sitarin matalin kieli on viritetty suuren oktaavialan C:hen, C#:iin tai D:hen ja korkein kieli ylä-c:hen.
