Sirkus on esittävän taiteen ja viihteen muoto, joka voi yhdistellä useita eri sirkuslajeja. Perinteisessä muodossaan sirkusesitys koostuu akrobaattinumeroista, jongleerausesityksistä, eläinnumeroista ja klovneriaosuuksista. Sirkuksen perinteinen esiintymispaikka on sirkusteltta, jonka keskellä sijaitsee areena eli maneesi. Sirkusta voidaan esittää myös teattereissa, kasinoissa, kaduilla ja festivaaleilla.
Tärkeässä roolissa perinteisessä sirkusesityksessä artistien lisäksi ovat juontaja elisirkustirehtööri sekäorkesteri, joka myötäilee kaikkia ohjelmanumeroita. Toisaalta nykyään monissa sirkuksissa ei käytetä enää live-orkestereita.
Perinteisen sirkuksen rinnalle on 1970-luvulta alkaen noussutnykysirkus, joka yhdistelee näyttämötaiteita melko vapaasti.
Sanan alkujuuret ovatkreikan kielessä, jossakirkos merkitsee pyöreää. Sana sirkus nykyisessä merkityksessään on peräisinlatinan kielestä, jossa termiäcircus käytettiin kuvaamaan pyöreää esiintymisaluetta,sirkusareenaa, erityisesti kilpa-ajorataa. Sirkuksissa esitettiin yleisöllevaljakkokilpailuja,gladiaattoritaisteluita, eläinten kesytystä ja vankien teloituksia järjestettiin lähinnäamfiteatterissa. Tuolta ajalta on peräisin myösJuvenaliksen lentävä lause "leipää ja sirkushuveja", sillä valjakkoajot olivat usein varsinkin RoomassaRooman valtakunnankeisarin tai poliitikkojen järjestämiä tapahtumia, jolla pyrittiin pitämään kansa tyytyväisenä, vaikka maassa olikin inflaatiota ja muita ongelmia. Keisarit jakoivat myös leipää ihmisten hengenpitimiksi (annona). Rooman valtakunnan hajotessa silloinen sirkusperinne katosi Länsi-Euroopasta lähes kokonaan, ja vain rippeet ja muistikuvat jäivät elämään. IdässäBysantissa kilpa-ajot jatkuivat. Roomalainen sirkus on kenties jättänyt jälkensä muun muassaespanjalaiseenhärkätaisteluun.
Keskiajalla kiertävät viihdyttäjät,trubaduurit, tarinankertojat, nuorallatanssijat ja akrobaatit kiertelivät kaupungista ja kylästä toiseen, tuoden mukanaan uutisia. Heidät miellettiin myös harmia tuottavina kiertolaisina. Vuosituhannen vaihtuessajonglööri tuli mukaan kiertelevään joukkoon.
Varsinaista sirkusta saatiin kuitenkin odottaa 1700-luvun loppupuoliskolle, jolloinPhilip Astley aloitti toimintansa. Vuonna 1769 hän osti kiinteistönLontoosta läheltä Westminsterin siltaa ja rakensi sille ensimmäisen sirkusrakennuksen, jonka nimeksi tuliThe New British School or Amphitheater Riding Ring. Ensimmäinen esitys tapahtui vuonna 1770, ja siitä tuli pian niin suosittu, ettäamfiteatteri katettiin vuoteen 1779 mennessä. Näin oli syntynyt nykyaikainen sirkus, vaikkei Astleyn esitystä siksi kutsuttukaan ennen kuin vasta 1782.
Barnum & Bailey -sirkuksen mainosjuliste vuodelta 1899.
Yhdysvalloissa sirkuksesta tuli 1800-luvulla suurten kansanjoukkojen suosittu ajanviete. Sirkuksia oli paljon, ja ne kilpailivat keskenään. 1800-luvun loppupuolella toistensa kanssa kilpailleetP. T. Barnum,James Anthony Bailey jaRinglingin veljekset kehittivät sirkuksen viihdemuotona huippuunsa. Yhdysvalloissa sirkuksesta tuli näyttävä ja monimuotoinen spektaakkeli, ja esityksiä järjestettiin valtavissa teltoissa, joihin mahtui tuhansia katsojia ja useita rinnakkaisia areenoita. Ringlingit ostivat lopulta kilpailijansa 1900-luvun alussa ja vuonna 1919 syntyiRingling Bros. and Barnum & Bailey Circus, joka oli lähes sadan vuoden ajan maailman huomattavimpia sirkuksia.[1][2]
Perinteisessä sirkuksessa esitys koostuu erillisistä numeroista, jotka edustavat sirkustaiteen eri lajeja. Esiintyjäjoukko on usein monikansallinen. Esityksiin kuuluu myös eläinnumeroita, joissa voi esiintyä esimerkiksi sirkusnorsuja.[3]
Perinteinen sirkusesitys tapahtuu pyöreässä, halkaisijaltaan noin 13-metrisessämaneesissa, jota ympäröi nouseva katsomo. Sirkustelttaan voi mahtua noin 1200–2000 katsojaa.[3]
Perinteiseen sirkukseen kuuluvat Pohjoismaissa hevos-, merileijona-, kissa,- ja koiranumerot. Keski-Euroopassa ja Amerikassa saa vielämilloin? esittää villieläinnumeroita kuten leijonan kesytystä sekä elefanttinumeroita.
Tyypilliseen perinteiseen sirkusesitykseen kuuluu ilma-akrobatiaa (trapetsi-, köysi- tai kangastaiteilijoita jne.),akrobatiaa (kuten permanto- tainotkeusakrobaatteja). Myös hyppyjä ponnahduslaudalta taitrampoliinilta nähdään yksin ja ryhmässä sekä erilaisia ihmispyramideja. On myösjongleerausta eri välineillä (pallot, pomppupallot, keilat, renkaat,devil's stickit,diabolo), tikarinheittoesityksiä,taikureita sekä tasapainoilijoita (yksipyöräisellä ajajia, käsilläseisojia, nuorallatanssijoita jne.).Klovnien tehtävänä on yleisön hauskuuttamisen lisäksi nivoa eri numerot toisiinsa yhdessä sirkustirehtöörin ja orkesterin kanssa.lähde?
Perinteisistä sirkuksista tunnettuja ovat mm. Circus Krone, Circus Knie, Cirque Medrano, Cirque Arlette Gruss, Gran Circo Mundial sekä kotimainen Sirkus Finlandia.
Uusi sirkus alkoi kehittyä 1970-luvulla Yhdysvalloissa ja Ranskassa, ja siitä syntyi 1990-luvullanykysirkukseksi kutsuttu tyyli.[3] Nykysirkus yhdistelee perinteiseen sirkukseen eri näyttämötaiteita kuten tanssia, teatteria janukketeatteria, ja joskus sen esityksillä voi olla vain vähän tekemistä perinteisen sirkuksen kanssa. Eläinnumerot ovat nykysirkuksessa harvinaisia.[4]
Uuden sirkuksen tunnetuin edustaja on kanadalainenCirque du Soleil, jolla on useita kiertäviä sekä pysyviä esityksiä maailmanlaajuisesti. Myös muut kanadalaiset ryhmät kuten Seven Fingers ja Cirque Eloize ovat viitoittaneet tietä. Ruotsalainen Cirkus Cirkör edustaa pohjoismaista tyylisuuntaa ja Ranskassa monet pienet ryhmät kiertävät kulttuuritalojen ohjelmistoissa. Saksassa sekä perinteinen sirkus- että varieteekulttuuri ovat voimissaan. Suomalaisia tunnettuja nykysirkusryhmiä ovat mm. WHS,Race Horse Company ja Kallo Collective.
Suomen asema sirkusmaana on vaihdellut maan valtapoliittisen tilanteen mukaan. Suuressa määrin se oli aikoinaan riippuvainen Pietarin vetovoimasta, sillä Venäjä oli erityisen hyvä esiintymispaikka pääsiäisjuhlallisuuksiin liittyvän paaston aikaan. Taiteilijat tulivat sinne sankoin joukoin yleensä Suomen kautta. Teatteriseurueet saapuivat Suomeen vasta Pietarin perustamisen jälkeen, vuonna 1737.[5]
Kieltolain ja huviveron kourissa sirkus koki kovia itsenäistymisen jälkeen. Sirkus näivettyi, eikä korkeasuhdanne koskaan palautunut entisenlaiseksi.[5]
Olennainen osa suomalaista sirkushistoriaa ovat 1900-luvun alussa toimineet kiertävät tivolit ja niiden ohjelmatarjonta. Ne olivat ympäristöltä suljettuja alueita, missä viihdetarjonta painottui ajolaitteisiin ja pelitelttoihin, mutta ennen kaikkea esitettävään ohjelmaan.[6]
1970-luvulla käynnistyi sirkuksen uusi tuleminen, jolloin perustettiin muun muassa nuorisosirkuksia.[7]Vanhin suomalainen nuorisosirkus on Haminan Teinisirkus.
Ammattisirkuksen kehittäminen on perinteisesti ollut perhedynastioiden asia. Suomalaisesta sirkusta edusti ja kehitti myös tivolisuku Sariola. Jernströmin perheen Sirkus Finlandia kiertää joka vuosi täysimittaisen sirkuskiertueen Suomessa. Suomen kansallissirkus on vuodesta 1976 toiminut, paljon kansainvälisiä esiintyjiä käyttäväSirkus Finlandia, joka onJernströmien perheyritys. Suomessa ovat kiertäneet 2000-luvulla telttoineen myös Sirkus Caliba, Sirkus Florentino, Sirkus Tähti ja Sirkus Valentino.[8]
Suomessa sirkustaide tunnustettiin taidemuodoksi 2000-luvun käänteessä. Suomessa tuotetaan kansainvälisesti kiinnostavaa ja korkeatasoista nykysirkusta. Myös perinteinen kiertävä sirkus on säilynyt elinvoimaisena ja sirkusharrastamisen suosio on kasvaa kaikissa ikäluokissa. Suomi on lisäksi yksi sosiaalisen sirkuksen kärkimaista.[9]
Suomalainen sirkuskulttuuri sisältää sekä kiertävää sirkustoimintaa eläimineen ja telttoineen, nykysirkustoimintaa että harrastustoimintaa. 1970-luvulla alkanut sirkusharrastustoiminta on johtanut ainutlaatuisen nykysirkuskulttuurin kehittymiseen Suomessa ja samalla tämän rinnalla kiertävä telttasirkus kannattelee maan perinteistä sirkuskulttuuria elinvoimaisena. Nykysirkus vie sirkustaidetta uusille estradeille ja uusiin muotoihin.[10]
Sirkuskulttuuri otettiin mukaan Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleisopimukseen liittyvään kansalliseen luetteloon Suomessa vuonna 2017.
