Singapore on yksi maailman tiheimmin asutuista kaupungeista; sen pääsaarella asuu yli viisi miljoonaa ihmistä, joista noin viidesosa on naapurimaista tulleitasiirtotyöläisiä. Yli kolme neljäsosaa väestöstä onkiinalaisia, malaijeja on noin 15 prosenttia ja intialaisia noin 8 prosenttia.[5][4]
Singaporesta tuliBritannian siirtomaa vuonna 1819, ja vuonna 1867 se yhdistettiinMalakan jaPenangin kanssaSalmisiirtokunniksi. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti Singaporen. Vuosina 1963–1965 Singapore kuului Malesiaan, mutta itsenäistyi siitä vuonna 1965 erimielisyyksien takia. Itsenäistymisensä jälkeen Singaporesta kehittyi Kaakkois-Aasian huomattavin satama- ja kauppapaikka. Maan talous perustuu kauppaan, jatkojalostusteollisuuteen ja pankkitoimintaan.[5]
Singapore koostuusalmiakinmuotoisesta pääsaaresta ja sen ympärillä olevista pienistä, enimmäkseen asumattomista saarista. Saarten eteläpuolella onSingaporensalmi. SuunnilleenSuomen pääkaupunkiseudun kokoinen, halkaisijaltaan noin 40 km leveä saari sijaitsee 1°22 N leveysasteella.[6] Vuosina 1965–1987 saaren pinta-ala kasvoi laajan maantäyttö-ohjelman seurauksena 586 neliökilometristä 636 neliökilometriin. Rantaviivaa on 193 km. Singaporen pienemmistä saaristaJurongsaari,Pulau Tekong,Pulau Ubin jaSentosa ovat suurimpia.[7][8] Singaporen korkein maantieteellinen kohta on 164 metriä korkeaBukit Timah, joka sijaitsee pääsaaren keskiosassa, jossa on moniagraniittikukkuloita. Saaren länsi- ja lounaisosissa on matalia, mutta jyrkkiä kukkulajonoja. Saaren itäosan muodostaa sen sijaan tasainen tulvatasanko, johon virrat ovat puhkoneet jyrkkäreunaisia laaksoja.[6]
Singaporessa on monia lyhyitä jokia, joista jotkut laskevat laguuneihin,mangrovevyöhykkeille tai laajoihinestuaareihin. Suurimmat joet on padottu tekojärviksi.[6] Vuonna 2011 avattiin kaksi uutta tekojärveä, minkä jälkeen sadevesi kerätään kahdelta kolmasosalta Singaporen pinta-alasta talteen.[9] Sadevesi tyydyttää puolet Singaporen vedentarpeesta, loput toimitetaan Malesiasta. Lisäksi vesivaroja kierrätetään.[10] Merivettä käyttävät suolanpoistolaitteistot tuottavat 10 % vedentarpeesta.[11]
Singaporen ilmasto onKöppenin ilmastoluokituksen mukaantrooppinen ilmasto ilman selviä vuodenaikoja. Sen ilmastolle on ominaista yhtenäinen lämpötila ja ilmanpaine, korkea ilman suhteellinen kosteus ja runsaat sateet. Lämpötila vaihtelee välillä 23–35 °C.Suhteellinen kosteus on keskimäärin noin 90 prosenttia aamulla ja 60 prosenttia iltapäivällä. Pitkäaikaisten runsaiden sateiden aikana suhteellinen kosteus voi usein olla 100 prosenttia. Ennen ihmisasutuksen leviämistä saari olitrooppisen sademetsän ja mangrovekasvustojen peitossa.[6]
Singaporen kaupunkikuvaa hallitsevat ydinkeskustan korkeat toimistorakennukset.KuuluisaRaffles Hotel rakennettiin saarelle 1887.
Varsinainen Singaporen kaupunki sijaitsee pääsaaren eteläosassa, muttakaupungistumisen myötä kaupunkiseudun ja maaseudun rajat ovat hämärtyneet. HallituksenHousing and Development Board on jakanut palvelut asutuksen eri alueille, ja noin neljä viidesosaa kansalaisista asuu nykyään korkeissa tornitaloissa Singaporen kaupungin asuinalueilla tai niin sanotuissa uusissa kaupungeissa, joihin kuuluvatWoodlands,Tampines jaYishun. Perinteiset kiinalaiset kauppatalot ovat hävinneet Singaporen vanhasta kaupungistakin uusien rakennusten tieltä. Lisäksi perinteisiä paaluille rakennettuja malaijikyliä on enää muutamia.[12]
Singaporen intialainen kaupunginosaLittle India sijoittuuSingaporejoen itäpuolelle,Kampong Glamin pohjoispuolelle. Sen keskus Mustafa Center on auki lähes ympäri vuorokauden, ja alueella on monia intialaisia ravintoloita. Vastaavasti kiinalaisen kulttuurin keskus onChinatown, jossa on ravintoloiden ja edullisten ostospaikkojen lisäksi kaupungin kiinalaisesta historiasta kertova museo. Chinatowniin vuonna 2007 valmistuneessa buddhalaisessa temppelissä,Buddha Tooth Relic Temple and Museum, säilytetäänBuddhan hammasta.[13]
Singaporen eläintarhassa käy vuosittain yli 1,6 miljoonaa vierasta. Eläimet eivät ole kaltereiden takana, ja eläintarhassa järjestetään ruokintanäytöksiä ja elefanttien työskentelynäytöksiä. Eläinlajeja on yli 300, eläinyksilöitä noin 2 800.[14] MyöskäänJurongin lintupuistossa linnut eivät ole erillisissä häkeissä, vaan 20 hehtaarin puisto koostuu neljästä suuresta häkistä, joihin kävijät pääsevät kulkemaan lintujen sekaan. Puistossa käy vuosittain noin 900 000 kävijää.[15]
Singaporen alkuperäisestä luonnosta on jäljellä vain pieniä alueita, kuten jokialueidensademetsiä ja rannikon mangrovea. Saarelle on tuotu ulkomailta monia kasveja pääasiassa koristekäyttöön. Nisäkäslajeista saaren suurimpia ovatjaavanmakaki,hidaslori jamalaijanmuurahaiskäpy.[12] Singaporen alueella kasvaa lähes neljätuhatta putkilokasvilajia. Siellä on tavattu 364 lintulajia, 295 erilaista päiväperhosta, 98 matelijalajia, 52 nisäkäslajia, 28 sammakkoeläinlajia ja 255 erilaistakivikorallia.[16] Alueen alkuperäisestä lajistosta yli puolet esiintyy pelkästään suojelualueilla, ja monia lajeja on kuollut sukupuuttoon.[17]
Nykyisen Singaporen alueen sijaintiMalakan niemimaan eteläkärjessä oli jo varhainKaakkois-Aasian kauppareittien risteyskohdassa. Sen kautta kulkivat kauppareitit Intiasta ja Arabiasta Kiinaan ja toisaalta muualtaMalaijien saaristosta Kiinaan ja Intian suuntaan. 600-luvulla Singaporen alueesta tuli osaSrivijayan valtakuntaa ja siellä on arveltu olevan pienikokoinen satama. 1300-luvulla nykyinen Singaporen saari tunnettiin myös nimelläTemasek. Temasekin varhainen kaupunki sijaitsi nykyisen Singaporejoen suulla.[20][21] Vuonna 1299 Srivijayan pääkaupungin, Sumatralla sijaitsevanPalembangin hallitsija perusti saarelle kauppatukikohdan ja antoi sille nimeksi Singapura ('leijonakaupunki').[20] Nimen alkuperän kerrotaan tarinan mukaan olevan Srivijayan prinssinSang Nila Utaman keksimä, hänen kerrotaan nähneen maissa eläimen jota hän luuli leijonaksi. Singaporen nimi juontuu malaijin sanasta singa (leijona), joka taas juontuu sanskritin samaa tarkoittavaan sanaan सिंह, siMha, ja sanskritin sanasta पुर, pura (kaupunki).[22]
Srivijayan valtakunta vähitellen taantui, ja valtakunta hajosi 1300-luvulla. Hajoaminen johtui pääasiassa Kiinan suunnalta tulevien kauppa-alusten vallan kasvusta. Srivijaya oli myös useinJaavan jaSiamin suunnalta tulleiden hyökkäysten kohteena. Hajoamisen myötä alueen uudet nousevat suurvallatMajapahit jaAyutthayan kuningaskunta havittelivat aluetta itselleen.[20][23]
Palembangin kuningasParamesvara pakeni 1388 Majapahitin valloituksia Singapuraan, josta sai turvapaikan. Hän kuitenkin murhasi Singapuran hallitsijan ja anasti vallan itselleen. Hänen valtaansa kesti kuitenkin vain muutamia vuosia ennen kuin hän siirtyi Malakaan, jonne hän perusti uuden valtakeskuksensa, sillä mantereella sijaitseva Malaka oli suojaisammassa paikassa Majapahiteja vastaan. Malakassa Paramesvara kääntyiislamilaisuuteen ja perusti 1414Malakan sulttaanikunnan, joka pian valloitti myös Singapuran.[20] 1500-luvulla eurooppalaiset saapuivat Kaakkois-Aasian.Portugalilaiset valloittivat Malakan sulttaanikunnan 1511. Malakan sulttaani pakeniJohoriin ja perusti sinneJohoren sulttaanikunnan, johon myös Singapura kuului.[24] Portugalilaiset polttivat 1611 Singapuran kauppatukikohdan, ja saari jäi vaille merkittävää asutusta pariksi vuosisadaksi.[20]
1700-luvulla Johoren sulttaanikunta aloitti kaupankäynnille tuottoisangambiirin viljelyn ja valtavan kysynnän takia sen viljely aloitettiin myös Singaporen saarella 1800-luvun alussa.[20] Samalla ajanjaksolla 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa Britannia ja Hollanti kävivät kiivasta kamppailua siirtomaa-asemastaanMalaijien saaristossa. Hollanti oli menettänyt alueitaan Euroopassa käytyjen sotien takia. Britit valloittivatJaavan 1811, mutta se palautettiin takaisin hollantilaisille jo 1816.[25][26] Jaavan menetyksen jälkeen Britannia halusi vahvistaa valta-asemaansaMalakansalmella, ja vuonna 1818 Jaavan kuvernöörinä toiminutThomas Stamford Raffles määrättiin etsimään uutta paikkaa brittien kauppasatamalle. 29. tammikuuta 1819 Raffles rantautui Singaporejoen suulle, jossa asui siihen aikaan muutamia satoja ihmisiä. Aluetta hallitsi muodollisesti Johoren sulttaani, jonka kanssa Raffles aloitti neuvottelut tukikohdan perustamisesta.[27][28]
Samaan aikaan Johoressa oli käynnissä vallanperimyskiista sulttaanin kuoltua. Raffles asettui tukemaan maanpaossa elävää vanhempaa poikaaTengku Husseinia, vaikka Britannia ja Hollanti olivat jo tunnustaneet nuoremman pojan Abdul Rahmanin uudeksi sulttaaniksi. Raffles ja Hussein allekirjoittivat 6. helmikuuta 1819 sopimuksen, jonka mukaanEnglannin Itä-Intian kauppakomppania sai perustaa saarelle kauppasiirtokunnan, ja samalla Hussein tunnustettiin Johoren sulttaanikunnan lailliseksi sulttaaniksi. Rafflesin oma-aloitteinen toiminta hiersi brittien ja hollantilaisten suhteita.[27] Vastaperustettu Singapore menestyi alusta alkaen hyvin, mille suurimpana syynä oli sen asema vapaasatamanaItä-Intian kaupankäynnissä. Se houkutteli Singaporeen kauppiaiden lisäksi myös pysyvää väestöä. Johoren uusi sulttaani Hussein rakensi sinne palatsinsa, jonka takia sinne muutti paljonmalaijeja. Toinen suuri muuttajaryhmä olivat Kaakkois-Aasian alueen kiinalaiset, jotka toivoivat hyötyvänsä vapaasta kaupasta, johon heillä ei muualla ollut mahdollisuutta.[27]
Raffles lähti siirtokunnasta perustamisen jälkeen, ja sitä jäi johtamaanWilliam Farquhar. Hallinnon budjetti oli mitätön, ja vapaasatama-aseman takia se ei saanut tuloja tullimaksuista. Budjetin paikkaamiseksi Farquhar laillisti uhkapeluun sekäoopiumin ja vahvanarrakkiviinan myynnin, mikä aiheutti suuria järjestysongelmia. Singaporen toinen isompi ongelma oli maahanmuuttajaryhmien väliset kahnaukset. Raffles palasi Singaporeen lokakuussa 1822 ja aloitti uuden kaupungin suunnittelun. Rannikolle tulivat hallinto- ja liiketoimintakorttelit ja etnisille ryhmille annettiin omat, erilliset asuinalueet. Raffles uudisti myös hallintoa.[27]
Raffles pyrki myös vähentämään Johoren sulttaanin ja yläluokan valtaa ja onnistuikin siinä kesäkuussa 1823, jolloin johorelaiset suostuivat kiinteään kuukausikorvaukseen. Ennen kuin Raffles palasi Britanniaan lokakuussa 1823, hän nimitti SingaporenresidentiksiJohn Crawfurdin. Crawfurd jatkoi Rafflesin taistelua orjuutta ja merirosvoutta vastaan, mutta laillisti kuitenkin uudelleen uhkapeluun. Singaporen asemabrittiläisen imperiumin osana vahvistui Britannian ja Hollannin välisellä sopimuksella 17. maaliskuuta 1824. Sopimus jakoi Malaijien saariston kahtia Malakansalmen kohdalta: britit saivat pohjoisosan (Malakan niemimaan ja Singaporen) ja Hollanti eteläiset osat.[27] Kokonaan Singapore siirtyi brittien hallintaan elokuussa 1824, kun Crawfurd sai neuvoteltua sopimuksen Johoren sulttaanikunnan kanssa. Sopimuksella britit saivat Singaporen ja kaikki 10 mailin etäisyydellä siitä olevat saaret.[29]
Singapore kasvoi hyvin nopeasti; vuoteen 1824 mennessä Singaporessa oli jo 11 000 asukasta[26] ja 1870-luvulla alueella asui jo lähes satatuhatta ihmistä.[25] Alueella käytiin kauppaa monilla hyödykkeillä, kuten mausteilla,teellä,oopiumilla, plantaasien ja metsien tuotteilla,tinalla ja kankailla. Asukkaista 75% oli kiinalaisia siirtolaisia, jotka toimivat kauppiaina, sekä gambiirin ja pippurin kasvattajina.[25]
Itä-Intian kauppakomppania muodosti 1826 hallinnollisen alueen,Salmisiirtokunnat, johon kuuluivatMalakka, Singapore jaPenang.[26][30] Pääkaupunkina toimi ensin Penang, mutta Singaporesta tehtiin Salmisiirtokuntien pääkaupunki vuonna 1832. Siirtokuntien byrokratia osoittautui kuitenkin raskaaksi ja kalliiksi, ja Salmisiirtokunnat siirrettiin pianIntiankenraalikuvernöörin alaisuuteen. Siirtokunnat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä tilanteeseen, sillä niiden taloudelliset siteet olivat pääasiassa Lontooseen. Lisäksi Intian hallinto pyrki jatkuvasti kumoamaan siirtokuntien vapaasatama-aseman, eikä Intia pystynyt kunnolla suojelemaan siirtokuntia merirosvoja vastaan. Siirtokunnista tulikinkruununsiirtomaa 1. huhtikuuta 1861.[30] Tällöin se sai myös oman kuvernöörin. Kuvernööriä avusti toimeenpaneva neuvosto ja lakiasäätävä neuvosto, jossa Singaporella oli johtava asema.[31]
Singaporen kauppa kasvoi 1800-luvulla voimakkaasti. Kaupankäynti perustuikauttakulkukauppaan. Eurooppalaisten ja kiinalaisten välisessä kaupankäynnissä kiinalaiset välittäjät olivat avainasemassa. Koska kiinalaiset välittäjät käyttivätkonsignaatiota, liiketoiminnan riskit olivat suuret. Kaupankäynnin suurimpana ongelmana olivat merirosvotMindanaosta jaPohjois-Borneosta. 1850-luvulla merirosvot jopa lamaannuttivat Singaporen jaKotšinkiinan välisen kaupan. Merirosvous saatiin kuriin 1860-luvulle tultaessa. Siihen vaikutti oleellisesti eurooppalaisten siirtomaavaltojen kasvanut vaikutus Kaakkois-Aasiassa sekä Kiinan kanssa 1860 solmitut sopimukset.[30]
Singaporen asutus oli 1800-luvulla keskittynyt satama-alueelle ja sen lähiympäristöön. Muu osa saarta oli viidakkoa jamangrovea. Maanviljelystä oli yritetty huonolla menestyksellä 1830- ja 1840-luvuilla. Ainoat menestyneet viljelykasvit olivatpippuri ja gambiiri. Gambiirin jalostukseen tarvittiin runsaasti polttopuuta, jonka loppuessa plantaasit siirtyivät uudelle alueelle. 1860-luvulle tultaessa suurin osa saaren viidakosta oli hakattu ja gambiiriviljelijät siirtyivät salmen yli Johoreen.[30] Singaporen suurin väestöryhmä olivat kiinalaiset, joita oli muuttanut saarelle Malaijien saaristosta ja Malakan niemimaalta. 1800-luvun loppupuolella Singaporeen muutti myös yhä enemmän kiinalaisia Kiinan eteläisistä maakunnista. 1800-luvun alkupuoliskolla malaijit olivat vielä Singaporen toiseksi suurin väestöryhmä mutta vuosisadan loppupuolella toiseksi suurin ryhmä olivat intialaiset. Merkittävä osa intialaisista oli entisiä vankeja.[30]
1800-luvun loppupuolella Singaporen liikemiehet olivat yhä enenevässä määrin kiinnostuneita Malakan niemimaan rikkauksista. Singapore oli jo pitkään ollut Malaijien saariston kauttakulkukaupan keskus, mutta nyt siitä tuli kiinalaisen työvoiman läpikulkupaikka. Singaporen kautta kulki muun muassa kiinalaisista, joista osa jäi pysyvästi Singaporeen. Siirtomaahallinto perusti 1877 kiinalaisen protektoraatin, jonka ensimmäinen protektori oliWilliam A. Pickering. Aluksi protektoraatin tarkoituksena oli vain suojella saapuvia siirtolaisia riistotyöltä mutta pian sen toimenkuvaan kuului myös pakkoprostituution poiskitkeminen.[31]
Singaporen asema kaupankäynnin keskuksena vahvistui entisestään 1800-luvun loppupuoliskolla.Suezin kanavan avaaminen teki Malakansalmesta suosituimman reitin Itä-Intiaan. Uudet höyrylaivat tarvitsivat säännöllisin välimatkoin lisää polttoainetta, ja Singapore oli yksi tankkauspisteistä. Kaupankäyntiä vilkastuttivat myös siirtomaavaltojen yhä laajeneva vaikutusvalta Kaakkois-Aasiasta jaThaimaan avautuminen kuningasChulalongkornin aikana. Singapore oli aiemmin keskittynyt pääasiassa kaupankäyntiin, mutta 1890-luvulla Singaporeen perustettiin myös kevyttä teollisuutta, joka jalosti muun muassa Malakan niemimaan tinaa autoteollisuuden tarpeisiin.[31]
Singaporen puolustuksen järjestäminen oli ollut jatkuva ongelma Singaporen perustamisesta lähtien. Kauppiaat vastustivat kuitenkin jyrkästi kaikkia puolustukseen tarvittavia veroja ja maksuja. Britannian ja Venäjän suhteet huononivat kuitenkinAfganistanin takia 1886 niin paljon, että Britannia aloitti Singaporen linnoitustyöt. Kauppiaat joutuivat myös osallistumaan tähän, vaikka summat jäivätkin pienemmäksi kuin mitä Britannia oli alun perin vaatinut. Venäjän hävittyäVenäjän–Japanin sodan 1905 rauhoitti Britannian kannalta tilanteen Aasiassa, eikä Singaporen puolustuksen järjestäminen enää ollut ensisijaista.Ensimmäisellä maailmansodalla ei juurikaan ollut vaikutusta Singaporeen.[31]
Malakan niemimaan kansallinen herääminen alkoi hitaasti 1920-luvun puolivälissä. Malesianmalaijien ensimmäinen poliittinen puolueSingaporen malaijiseura perustettiin Singaporessa 1926. Se ei vastustanut brittiläistä siirtomaahallintoa vaan vastusti ennen kaikkea kiinalaisia kauppiaita, joiden käsissä oli periaatteessa koko Malakan niemimaan talous ja paikallishallinto. 1930-luvulla Singaporesta muodostui malaijiopposition keskuspaikka, koska oppositiolla ei ollut vapaita toimintamahdollisuuksia muualla Malaijien saaristossa.[32]
Japanin kauppavalta Malakan niemimaan alueella kasvoi 1930-luvulla ja siitä tuli merkittävä kilpailija eurooppalaisille.1930-luvun laman aikaan Euroopassa koettiin Japani yhä suuremmaksi uhaksi, minkä johdosta eurooppalaiset alkoivat asettaa rajoitteita siirtomaa-alueille tuotaville japanilaisille tuotteille. Japani koki jääneensä eristyneemmäksi ja Yhdysvallat ja Britannia koettiin vihamielisiksi valtioiksi.[33]
Toinen maailmansota levisi Singaporeen helmikuussa 1942. Japani hyökkäsi ensinhyökkäsi Pearl Harboriin 7. joulukuuta 1941 ja tuhosi suurimman osan Yhdysvaltain Tyynenmeren laivastosta. Seuraavana päivänä Japani aloittiTyynenmeren sodan nousemalla maihin Malakan niemimaan pohjoisosassa 8. joulukuuta 1941.Malaijan taistelu käytiin 8. joulukuuta 1941 – 31. tammikuuta 1942. Helmikuuhun 1942 mennessä Japani oli valloittanut koko Malakan niemimaan.[34][33] Japanilaiset jatkoivat etenemistään Singaporen saarelle ja 8.–15. helmikuuta 1942 käytiinSingaporen taistelu.[35]
Brittien voimavarat olivat Euroopassa käytävässä sodassa, eikä Singaporen puolustukseen ollut panostettu riittävästi.[33] Singaporen taistelun jälkeen brittiarmeija antautui ehdoitta.[34][36] Japanilaiset miehittäjät teloittivat Singaporessa ainakin 5 000 kiinalaista,[36] ja eurooppalaisia vietiin keskitysleireille.[33]
Japanin miehittämässä Singaporessa väestön olot olivat surkeat. Japanilaisten julmuuksissa kuoli kymmeniä tuhansia ihmisiä. Lisäksi väestöä kuoli nälkään ja tauteihin. Singapore oli Japanin miehittämänä kolme ja puoli vuotta.[33][28] Japanin joukot antautuivat vasta atomipommien pudottuaHiroshimaan ja Nagasakiin.[33]
Japanin antauduttua 15. elokuuta 1945 britit palasivat Malakan niemimaalle kolme viikkoa myöhemmin. Malakan niemimaa oli briteille tärkeä luonnonvarojensa takia, koska muualla alkanutsiirtomaavallan purkautuminen nakersi Britannian jälleenrakentamiseen tarvittavia luonnonvaroja. Britit ilmoittivat lokakuussa 1945Malaijan liiton perustamisesta. Siihen kuuluisi yhdeksän Malakan niemimaan sulttaanikunnan lisäksi myös Salmisiirtokunnat. Brittien päätös sai aikaan rajun vastalausemyrskyn. Toisaalta vastustettiin brittiläisten ylivaltaa Malaijin liitossa ja toisaalta taas Singaporen kiinalaisia. Tämän seurauksena malaijit perustivatyhtyneiden malaijien kansallisjärjestön (UMNO), jonka tavoitteena oli Malaijan liiton syntymisen estäminen. UMNO:n ja brittihallinnon välissä keskusteluissa britit luopuivat suunnitellusta Malaijan liitosta. Sen sijan britit perustivat helmikuussa 1948Malaijan liittovaltion, johon Singapore ei kuulunut.[37] Federaation perustamisen jälkeen Singapore jäi edelleen Britanniankruununsiirtomaaksi.[38]
Vuoden 1955 vaalien jälkeenDavid Marshallista tuliSingaporen kruununsiirtomaan ensimmäinen virallinen pääministeri (”Chief Minister”), joskin Singaporella ei ollut täyttä autonomiaa, joten hänen valtaoikeutensa olivat vaillinaisia. Marshallin kausi maan johdossa oli vaikea, silläkommunismimieliset pyrkivät horjuttamaan hallitusta aloittamalla lakkokampanjoita. Maassa puhkesi levottomuuksia, kun viranomaiset pyrkivät hajottamaan laittomia lakkovartioita. Britit eivät olleet halukkaita myöntämään maalle täyttä autonomiaa, sillä Euroopassa pelättiin kommunistien vaikutusta, eikä uskottu että Singaporen pystyy estämään mellakoita.[39]
Vuoden 1959 vaaleissa pääministeriksi nousiPAP-puolueenLee Kuan Yew, joka ensimmäiseksi leikkasi virkamiesten palkat, pakotti työläiset luopumaan palkankorotusvaatimuksistaan ja lakkautti opposition sanomalehtiä.[40] PAP:n valtaantulon myötä Britanniassa pelättiin, että Singaporesta kehittyy kommunistinen valtio. Kuitenkaan puolueen johtaja Lee ei itse ollut kommunismimielinen.[28][41]
Lee ja Malaijan liittovaltion pääministeriTunku Abdul Rahman aloittivat keskustelut valtioliitosta 1961. Singaporessa katsottiin että maan selviytyminen itsenäisenä valtiona olisi vaikeaa, ja brititkään eivät kommunismin pelossa halunneet tunnustaa maalle täyttä itsenäisyyttä.[28][41] Valtioliitto toteutui 16. syyskuuta 1963, jolloin perustettiin nykyinenMalesian valtio. Malesian perustamisen jälkeen Lee pysyi edelleen Singaporen pääministerinä, joten Malesiassa oli samanaikaisesti kaksi pääministeriä.[40]
Malesian valtion perustamista ei hyväksytty naapurimaa Indonesiassa. Maan presidenttiSukarno katsoi, että myös Malesiaan liitettyjen,Borneon saarella sijaitsevienSarawakin jaSabahin tuli kuulua Indonesiaan. Indonesia aloitti Malesiaa vastaanKonfrontasiksi kutsutun väkivaltaisen konfliktin, jossa kiisteltiin Sabahin ja Sarawakin hallinnasta. Myös Singaporeen kohdistettiin terroria ja Indonesia pyrki luomaan Singaporeen poliittista epävakautta levittämällä poliittista propagandaa etenkin Singaporen malaijiväestön keskuudessa.[39]
Singaporen malaijiväestö oli toivonut, että Malesiaan liittyminen toisi heille samoja etuoikeuksia mitä Malaijan liittovaltion malaijienemmistöllä ennen valtioliittoa. PAP-puolueessa ei hyväksytty sitä, että Singaporeen leviäisi malaijien ylivalta. Vastaavasti Malesian mantereella valtaa pitävässä UMNO:ssa pelättiin Singaporen kiinalaisväestöä ja Leen suurta suosiota sen keskuudessa, sillä maassa oli huomattava kiinalaisvähemmistö.[41] Malesiaan liittyminen oli myös ollut Singaporessa pettymys, sillä maassa ei haluttu että verovarat virtaavat Malesian köyhimmille alueille. Myöskään yhteismarkkinoiden toteutuksessa ei edistytty.[41][39] Konfrontasin jatkuessaKuala Lumpurissa vaadittiin myös suurempaa osuutta Singaporen tuloista, jotta voitiin ylläpitää kasvaneita maanpuolustusmenoja. Poliittiset jännitteet Kuala Lumpurin ja Singaporen välillä olivat suuret.[39]
Vastakkainasettelu malaijiväestön ja kiinalaisväestön välillä kasvoi ja Singaporessa puhkesi väkivaltaisia yhteenottoja malaijien ja kiinalaisten kesken heinäkuussa 1964. Malesian mannermaalla katsottiin, että Singaporen erottaminen valtioliitosta oli ainoa ratkaisu pitkään rotukiistaan ja kiinalaisvallan leviämiseen.[41][39] Ristiriidat johtivat siihen että kesällä 1965 Malesian valtiopäivät sääti lain, jolla Singapore erotettiin Malesiasta.[40] Malesian valtiopäivien tekemä päätös oli yksimielinen.[42] Singaporen erottaminen oli suuri takaisku pääministeri Leelle, joka olisi mielellään nähnyt Singaporen osana Malesiaa. Erottamisen jälkeen syntyi 9. elokuuta 1965 itsenäinen Singaporen tasavalta.[41][43]
Itsenäistymisvuotenaan 1965 Singapore hyväksyttiinYK:n jäseneksi. Sisäpoliittisesti Singaporesta muodostui kuitenkin nopeasti yksipuoluediktatuuri, jota pääministeri Lee johti.[40] Leen johtamassa Singaporessa oppositiolla oli pari nimellistä edustajaa parlamentissa. Oppositiopuolueiden puolueohjelmat eivät kuitenkaan merkittävästi eronneet Leen oman puolueen ohjelmasta.[44] Maan hallitus pyrki luomaan itsenäiseen Singaporeen monirotuisen ja monikielisen singaporelaisen identiteetin. Hallituksen sovittelupolitiikka oli tehokasta ja Singapore on välttynyt yhteiskunnallisilta levottomuuksilta.[45][46]
Singaporen kykyä toimia itsenäisenä valtiona epäiltiin, sillä maassa ei ollut hyödynnettäviä luonnonvaroja,energiantuotantoa, eikä maataloutta. Maahan alettiin houkutella ulkomaisia sijoittajia ja maasta kehittyi nopeasti tärkeä finanssikeskus ja vientituotantoalue.[47] 1970-luvulla Singapore nousi Kaakkois-Aasian talouskeskukseksi nykyaikaisen pankkisektorin ja pörssin takia.[48]
Lee pysyi pääministerinä vuoteen 1990 asti, eli 30 vuoden ajan. Seuraavaksi pääministeriksi valittiinGoh Chok Tong, joka sivuutti pitkään kruununperijänä pidetyn Leen pojanLee Hsien Loongin. Lee vaikutti kuitenkin kulisseissa edelleen Singaporen politiikkaan. Virallisesti hänen arvonimensä oli ”vanhempi valtiomies”.[44] Goh pysyi pääministerinä vuoteen 2004 asti. Hänen jälkeensä pääministeriksi tuli nuorempi Lee.[28]
Singapore on noussut 2000-luvulla maailman johtavaksiälykaupungiksi.[49]
Singapore on parlamentaarinen demokratia, joka perustuuWestminsterin mallille ja jonka valtionpäämies onpresidentti. Presidentti oli alkujaan lähinnä seremoniallinen, mutta presidentin valtaa lisättiin vuonna 1991. Yksikamarisessaparlamentissa on 94 jäsentä, joista 84 valitaan vaaleilla. Parlamentin toimikausi on viisi vuotta. Hallitusta johtaapääministeri.[12]
People’s Action Party -puolue (PAP) on hallinnut maata itsenäistymisestä asti. Vuonna 2011 sen ääniosuus oli alempi kuin koskaan ennen, enää 60 %. Tästä huolimatta oppositio sai vain kuusi paikkaa – sekin oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin.[50] PAP:n filosofia on ”sosialistinen demokratia”, ja sen politiikka sisältää monia piirteitä sosialismista. Esimerkiksi suurin osa väestöstä asuu valtion rakentamissa asunnoissa ja valtion omistamat yritykset ovat merkittävässä asemassa.[51]
Transparency International on pitkään pitänyt Singaporea Aasian vähitenkorruptoituneena maana ja yhtenä koko maailman puhtaimmista.[52] Pitkään pääministerinä toimineenLee Kuan Yew’nautoritaarinen hallintotyyli on kuitenkin herättänyt kritiikkiä. Maan kolmanneksi pääministeriksi valittuLee Hsien Loong on Lee Kuan Yew’n poika, mutta vihjailuihinnepotismista on vastattu kunnianloukkaussyytteillä.[53] Muutamat oppositiopoliitikot, kutenFrancis Seow,J. B. Jeyaretnam jaChee Soon Juan, sanovat oikeusjärjestelmän suosivan PAP:ta. PAP:n edustajat eivät ole hävinneet yhtään kunnianloukkausoikeudenkäyntiä, mutta kolme opposition nostamaa syytettä on päättynyt sovitteluratkaisuun oikeusistuimen ulkopuolella.[54]
Saarivaltion kaikki lehdet, TV-asemat ja radioasemat ovat kahden yrityksen hallinnassa.MediaCorp on valtion omistama,Singapore Press Holdingsilla on tiiviit yhteyden hallitsevaan puolueeseen.Freedom Housen mukaan valtio rankaisee viranomaisten arvostelusta niin kovasti, että media harjoittaa itsesensuuria. Vuonna 2010 Internetin käyttäjiä oli 3,6 miljoonaa. Pornografista sisältöä suodatetaan, mutta muutakin arveluttavaa materiaalia rajoitetaan lisenssivalvonnalla ja laillisella painostuksella.[55]
Singapore on liittoutumaton maa jaYK:n jäsen. Se on osallistunut YK:n tarkkailu- ja rauhanturvatehtäviin Kuwaitissa, Angolassa, Namibiassa, Kambodžassa ja Itä-Timorissa. Se tukee voimakkaasti merirosvouksen vastaista toimintaa. Kaakkois-Aasian alueellinen yhteistyö on sille tärkeää, ja se toimii aktiivisesti alueen järjestöissä kutenASEANissa ja APECissa.[56]
Singaporessa rangaistukset rikoksista ovat ankaria. Joistakin rikoksista saattaa seurata raskaat sakot,raipparangaistus taikuolemanrangaistus. Maassa teloitetaanAmnesty Internationalin arvion mukaan asukaslukuun nähden eniten ihmisiä maailmassa. Kuolemantuomio voidaan langettaa ensimmäisen asteen murhasta ja huumausainerikoksista. Suurin osa vuosien 1991 ja 2004 välillä hirtetyistä 400 ihmisestä syyllistyi huumausaineiden salakuljetukseen.[57]Purukumi oli pitkään kokonaan pannassa, muttaYhdysvaltojen kanssa solmitun vapaakauppasopimuksen jälkeen niin sanottuja terveyspurukumeja voi nyt ostaa apteekeista. Asiakkaiden henkilöllisyys tarkistetaan ja tiedot rekisteröidään oston yhteydessä.[58] Sylkemisestä tai roskan maahan heittämisestä voi joutua pidätetyksi, ja rattijuoppoudesta joutuu vankilaan.[59]
Heteroparien yhteisymmärryksessä harrastama oraali- ja anaaliseksi sallittiin vuonna 2007.[60] Miesten välinen homoseksuaalinen toiminta laillistettiin vuonna 2022.[61]
Singaporessa on pitkälle kehittynytmarkkinapohjainen talous. Vuonna 2010 Singapore sijoittui sijalle 27inhimillisen kehityksen indeksissä ja toiselle sijalle taloudellisen vapauden indeksissä.[3][62] Saarivaltionbruttokansantuote asukasta kohti vastaa Euroopan rikkaita valtioita. Henkeä kohti laskettuna Singaporea rikkaampia ovat vainLiechtenstein,Qatar,Luxemburg jaBermuda.[63] Ostovoimakorjattu bruttokansantuote vuonna 2024 oli 800 miljardia Yhdysvaltain dollaria eli 132 600 dollaria asukasta kohden. Jälkimmäinen luku oli maailman korkein. Työttömyysaste oli kolme prosenttia.[2]Global Financial Centres Indexin listan mukaan Singapore oli vuonna 2011 maailman neljänneksi merkittävinfinanssikeskus.[64]
Maatalous työllistää 0,1 % työvoimasta. Sen osuus bruttokansantuotteesta ei ole merkittävä, mutta tuotteet ovat omaleimaisia: niihin kuuluvat orkideat ja akvaario- ja lammikkokalat sekä vihannekset, siipikarja ja munat.[1] Kaupunkivaltion talous luo lukuisia korkean ja matalan osaamisen työpaikkoja, joiden täyttämiseen se tarvitsee ulkomaalaista työvoimaa. Maan työvoima koostuu suurimmaksi osaksi paikallisista, intialaisista, malesialaisista ja filippiiniläisistä. Hallitus pyrkii sulauttamaan maahanmuuttajat ja tarjoamaan näille kansalaisuutta. Noin 76 prosenttia 25–64-vuotiaista singaporelaisista on työelämässä.[65] Vuonna 2011 työttömyys oli 2 %, maailman 12 pienimmän joukossa.[1]
Merkittävimpiä vientituotteita ovatelektroniikka,koneet, lääkkeet ja muut kemian teollisuuden tuotteet.[1] Maan talous on hyvin riippuvainenviennistä sekä asemastaan kansainvälisen kaupankäynnin keskuksena. Singapore sääti tuotteiden ja palveluidenarvonlisäveron (Goods and Services Tax, GST) vuonna 1994. Verouudistus lisäsi valtion tuloja 1,6 miljardia dollaria ja vähensi tulojen riippuvuutta elektroniikkateollisuudesta. Arvonlisävero on kahdeksan prosenttia.[66]
Singapore kärsi pahasti vuoden 2001 maailmanlaajuisesta taantumasta, ja Economic Review Committee (ERC) loi suunnitelman talouden uudistamiseksi.[67] Talous on sittemmin palautunut, ja vuonna 2004talouskasvu oli 8,4 prosenttia. Hallitus toivoo löytävänsä pitkällä aikavälillä uusia kasvualueita, jotka eivät ole yhtä haavoittuvia ulkoisille liiketoimintasyklien muutoksille, mutta pyrkii pitämään Singaporen Kaakkois-Aasian liike-elämän ja korkeateknologian keskuksena.[68]
Singapore investoi voimakkaastiKiinaan ja on Kiinan suurin ulkomainen investoija. Singaporelaiset pankit DBS, OCBC ja UOB laajentavat verkostojaan Kiinassa ja kiinteistöjä Kiinassa kehittävät singaporelaiset CapitaLand, Keppel ja CDL.[69]
Liikennemuodoista erityisen merkittäviä Singaporen taloudelle ovat meri- ja lentoliikenne. Merenkulku ja meriteollisuus työllistää yli 150 000 henkeä ja muodostaa noin 7 % Singaporen BKT:stä.[70] Lentoliikenne ja ilmailuteollisuus vastaa puolestaan runsaasta 5 prosentista BKT:tä ja työllistää noin 119 000 henkeä. Mikäli lentoliikenteen osuuteen lisätään vaikutus turismin kautta, arvioidaan lentoliikenteen merkityksen kohoavan lähes 9 prosenttiin Singaporen BKT:stä.[71]
Singapore on merkittävä lentoliikenteen keskus ja tärkeä solmukohta sekä Aasian sisäisillä ettäEuroopan ja Australian välisillä lennoilla.Changin kansainvälinen lentoasema on yksiAasian vilkkaimmista yhteyksiltään kattavimmista lentokentistä,[72] ja sitä on usein pidetty yhtenä maailman parhaista lentokentistä.[73] Changi on Singaporen kansallisen lentoyhtiönSingapore Airlinesin kotikenttä.
Singaporen tieverkko on hyvin kehittynyt, mutta ruuhkat ovat jatkuva ongelma. Hallitus kehitti 1980- ja 1990-luvuillaMass Rapid Transit -metrojärjestelmän (MRT) yhdistämään tärkeimmät asustuskeskukset työpaikkoihin ja kaupungin keskustaan.[12] MRT onkin maanjulkisen liikenteen tärkein raideliikenneverkko.[77] Singaporen yhdistää Malakan niemimaahan rautatiesiltaJohor Bahrun kaupungin kohdalla.[12]
Vuonna 1827 valmistunutSri Mariammanin temppeli on Singaporen vanhin hindutemppeli.[78] Veistoksia sisäänkäynnin tornissa.
Singaporessa asuu yli viisi miljoonaa ihmistä (5 399 200 vuoden 2013 lopussa[79]). Vuosikymmenien perhesuunnittelun jälkeen maassa on alhainen syntyvyys, jota pyritään nostamaan kannustimilla. Singapore ontoiseksi tiheimmin asuttu maa maailmassa. Noin 85 prosenttia singaporelaisista asuu asunnoissa, joita tarjoaa valtion virasto nimeltäHousing and Development Board (HDB), joka rakennuttaa asunnot ja myy ne sitten edulliseen hintaan asuntoa tarvitseville asukkaille.[80]
Väestö on monimuotoinen moniin muihin maihin verrattuna.Kiinalaiset, jotka ovat olleet enemmistönä siirtomaa-ajalta asti, muodostavat singaporelaisista 74,2[2] prosenttia.Malaijit, jotka ovat maan alkuperäisasukkaita, muodostavat 13,7[2] prosenttia.[81]Intialaiset ovat kolmanneksi suurin etninen ryhmä, heitä on 8,9 prosenttia väestöstä.[2] He ovat suurimmaksi osaksi kotoisin eteläisen IntianTamil Nadusta jaSri Lankasta ja puhuvattamilia.[81] Muut pienemmät väestöryhmät muodostavat väestöstä 1,4 prosenttia.[1] Etninen harmonia on ollut tärkeä kysymys 1960-luvun rasististen mellakoiden jälkeen. Sitä korostetaan kaikkialla yhteiskunnassa, esimerkiksi koulutuksessa, asevoimissa ja asumispolitiikassa. Vuosittain vietetään erityistä etnisen harmonian teemapäivää.[82]
Vuoden 2015 väestönlaskennassa 33,2 prosenttia singaporelaisista olibuddhalaisia.Kristittyjä väestöstä oli 18,8 prosenttia,muslimeja 14,0 prosenttia,taolaisia 10,0 prosenttia,hindulaisia 5,0 prosenttia ja muita uskontoja edusti 0,6 prosenttia väestöstä. Uskonnottomia väestöstä oli 18,5 prosenttia.[83]Islam on malaijiväestön pääuskonto.Taolaisuus,kungfutselaisuus jabuddhalaisuus ovat sulautuneet yhdeksi suurimmalle osalle kiinalaista väestöä. Suurin osa tamilileista onhindulaisia, joka on maan kuudenneksi suurin uskonto.[81]
Kansallinen kieli on historiallisista syistämalaiji. Viralliset kielet ovatenglanti,mandariinikiina, malaiji jatamili.[1] Englantia on suosittu maan kielenä itsenäistymisestä lähtien ja enemmistö väestöstä puhuu sitä.Speak Mandarin -kampanja (puhu mandariinikiinaa -kampanja) on kannustanut kiinalaista väestöä opiskelemaan mandariinikiinaa. Alun perin kiinalaiset maahanmuuttajat eivät ymmärtäneet toisiaan, koska he olivat peräisin eri puoliltaKiinaa, mutta kampanjan aikana mandariinikiina tuli yhdistäväksi tekijäksi.[84][85]
Singaporen terveydenhoito ja sosiaaliturva perustuvatsosiaaliturvatileihin. Kansalaiset rahoittavat muun muassa terveydenhoitonsa, työttömyytensä ja eläkkeensä itse pakollisilla vähennyksiltä palkasta, eikä esimerkiksityöttömyyskorvausta ole ollenkaan[86] ja valtio auttaa vain hätätapauksissa.
Singaporen terveydenhuollon kustannus on maailman alhaisimpia ja laatu ja tuloksellisuus parhaita.[87] Singaporen terveydenhuoltomenot ovat henkeä kohden pienemmät kuin esimerkiksi Suomessa tai Yhdysvalloissa, mutta elinajanodote on kuitenkin pidempi.[88] Singaporelaiset maksavat terveydenhuollostaan viidenneksen siitä, mitä yhdysvaltalaiset, mutta heidän terveytensä on parempi. Tämä johtuu pitkälti kannustimista: ihmiset maksavat terveydenhoitomenoistaan ison omavastuun itse. Terveystilit (Medisave), vakuutukset ja hätätapauksessa valtion apu varmistavat, että kaikki saavat kuitenkin riittävän hoidon.[89]WHO:n mukaan vuonna 2010 Singaporen valtio käytti terveydenhuoltoon 2 273 Yhdysvaltain dollaria henkeä kohti eli neljä prosenttia bruttokansantuotteesta, kun esimerkiksi Suomi käytti samana vuonna 3 281 dollaria eli yhdeksän prosenttia BKT:stä.[90]Imeväiskuolleisuus on Singaporessa maailman pienin, 2,31 lasta tuhatta syntymää kohden (Suomessa 3,47)[91].
Kuusivuotinen peruskoulu on pakollinen Singaporessa.Opetusministeriö asettaa peruskoulun opetusvaatimukset yhdessä julkisten ja yksityisten koulujen kanssa. Maassa ei ole selkeitä rajoja julkisten ja yksityisten koulujen välillä.[92] Tammikuussa 2003 säädettiin oppivelvollisuus kaikille kouluikäisille lapsille. Lain mukaan on rangaistavaa jättää ilmoittamatta lapsi kouluun ja jättää huolehtimatta lapsen säännöllisestä koulunkäynnistä.[93]
Englanti on ensimmäinen vieras kieli ja opetuskieli monissa aineissa. Entisen pääministerin Lee Kuan Yew’n mukaan englanti onkin kieli, joka yhdistää kaikki singaporelaiset etnisestä ja kulttuurisesta tausta riippumatta ja liittää Singaporen muuhun maailmaan.[84]
Singaporen kansallinen yliopisto (NUS) on yksi maailman arvostetuimmista yliopistoista. QS World University rankingsin julkaiseman vuoden 2024 listan mukaan se on Aasiassa sijalla 1 ja maailmassa sijalla 8.[94]
Singaporelainen kulttuuri on väestön kirjavan taustan vuoksi ainutlaatuinen, ja maa on joutunut rakentamaan omaa identiteettiään olemassaolonsa aikana itsenäistyttyään Malesiasta 1965. Historiallisesti Singapore kuuluu malaijilaiseen kulttuuriin, maan kieleen on taas vaikuttanut siirtomaavalta Britannia. Kuitenkin kiinalaisuus ja kansainvälisyys ovat Singaporessa huomattavimmat kulttuurilliset asiat. Maa on pyrkinyt luomaan monista vaikutteista yhden yhtenäisen kulttuurin.[95] Tunnetuimpia esimerkkejä maan kulttuurista on haettu singaporelaisesta keittiöstä; kulttuurin vertauskuvana onrojak-salaatti, jonka moninaiset ainesosat on erotettavissa, vaikka kaikkea peittää omaleimainenmaapähkinäkastike. Singaporelaisuutta verrataan kastikkeeseen, joka sitoo eri ainesosat yhteen.[96]
Singaporessa käytettyenglannin kieli on pääasiassa brittienglantia sävytettynäamerikanenglannilla. Paikallinen murre tai kreolikieli tunnetaan nimellä Singapore Colloquial English, mutta yleensä siitä käytetään vain nimeäsinglish. Siihen on lainattu sanastoa ja kielioppiakiinalaisista kielistä, malaijista ja intialaisista kielistä. Singlish muistuttaa hyvin paljonmanglishia (Malesiassa puhuttua englantia). Singlishin käyttöaste vaihtelee. Arkielämässä sitä käytetään yleisesti, mutta virallisissa yhteyksissä puhutaan englantia. The Speak Good English Movement on kannustanut singaporelaisia puhumaan ”hyvää” englantia.[97] Viime aikoina singlishin merkitys on nähty myös tärkeänä osana kulttuurista identiteettiä. Englannin käyttö on lisääntynyt sen jälkeen, kun se otettiin pääkieleksi Singaporen koulutusjärjestelmässä. Englantia on käytetty singaporelaisessa kirjallisuudessa 1800-luvulta alkaen, mutta nykyisin kirjallisuutta ilmestyy kaikilla neljällä pääkielellä: kiinaksi, englanniksi, malaijiksi ja tamiliksi.[98]
Valtion tavoitteena on ollut luoda kosmopoliittinen jamonikulttuurinen yhteiskunta. Hallitus on 1990-luvun lopulta asti pyrkinyt edistämään Singaporeataiteiden jakulttuurin kutenteatterin jamusiikin keskuksena. Vuonna 2003 valmistuiEsplanade - Theatres on the Bay. Vuonna 2005 laillistettiin rahapelit ja tehtiin päätös luoda ”integroituja lomakohteita”, joissa on kasinoja. Samalla laillistettiin bar-top-tanssiminen jabenji-hyppääminen. Päätöksiä edelsi kiivas poliittinen keskustelu.[99]
Singaporen elokuvateollisuus alkoi varsinaisesti 1930-luvulla, jolloin kaksi singaporelaista elokuvayhtiötä alkoi tuottaa intialaisten elokuvien uusintafilmatisointeja. Ohjaajat olivat pääasiassa intialaisia, käsikirjoitukset säilytettiin ennallaan, mutta näyttelijät olivat paikallisia. Elokuvissa oli runsaasti tanssi- ja laulukohtauksia ja ne osoittautuivat erittäin suosituiksi.Toisen maailmansodan aiheuttaman katkon jälkeen elokuvatuotanto noudatti sotaa edeltänyttä menestyskaavaa: intialaisten elokuvien uudelleenfilmatisointeja, joissa laulu- ja tanssinumeroilla sekä romanttisilla juonilla oli merkittävä osuus. Tämä piirre on säilynyt Malesian ja Singaporen elokuvissa 2000-luvulle asti.[100]
Elokuvatuotanto kasvoi 1950-luvulla huomattavasti ja sitä pidetäänkin Singaporen ja Malesian elokuvan kulta-aikana. Silloin myös malaijielokuvalle tyypilliset lajityypit alkoivat muotoutua. 1950-luvun malaijielokuvan suurimmaksi tähdeksi nousi Malay FilminP. Ramlee.Bangsawan- ja intialaisvaikutteinenmusikaali oli edelleen suosittu. Sen rinnalle tulivat kiinalaisista jafilm noir -elokuvista vaikutteita saanutrikoselokuva sekäkauhuelokuva, joka hyödynsi sekä Hollywoodin kauhuelokuvien kuvastoa että malaijien omaa mytologiaa. Oma elokuvatuotanto alkoi vähitellen hyytyä 1960-luvulta alkaen Hollywood- ja Hongkong-elokuvien vallatessa markkinat.[100]
Singaporen elokuvatuotanto kääntyi uuteen nousuun 1995, silläBugis Street jaMee Pok Man menestyivät hyvin. Valtio aloitti elokuvatuotannon tukemisen 1998.Jack NeonMoney No Enough rikkoi 1999 ennätykset 2 miljoonan Singaporen dollarin tuotoilla ja pääsi myös kansainväliseen levitykseen.[100]
1800-luvun aikanaSalmisiirtokunnissa kehittyi omintakeinensalmikiinalainen kulttuuri. Se on sekakulttuuri, joka yhdisteli kiinalaisia, malaiji- ja länsimaisia elementtejä. Arkkitehtuurissa tyypillisiä olivat kiinalaisten kauppiaiden kaksikerroksiset terassitalot, jotka yhdistelivät estoitta eri tyylejä. Temppeliarkkitehtuuri korosti Etelä-Kiinan perinteitä, sillä useimmat salmikiinalaiset olivat kotoisin sieltä. Temppeliarkkitehtuuri vaikutti salmikiinalaisten klaanitaloihin, jotka olivat yhden suvun tai samalta paikkakunnalta kotoisin olevan yhteisön sosiaalisen elämän keskus. Taiteissa salmikiinalaiset toivat mukaan kiinalaisen perinteen. Omintakeisin salmikiinalaisten taidemuoto oli sorminukketeatteri.[101]
Salmikiinalainen kulttuuri katosi suuren laman myötä 1930-luvulla. Siitä on enää jäljellä kaupunkilaistalot varsinkin MalesianMalakkassa jaGeorge Townissa sekä jonkin verran Singaporessa. Lisäksi sorminukketeatteri on edelleen jokseenkin suosittua.[101]
Singaporen urheilun keskus on Kallangin alueella sijaitseva urheilukeskus, jonka keskipisteenä on vuonna 2014 valmistunutkansallisstadion, joka korvasi valmistuttuaan entisen kansallistadionin. Uudelle stadionille mahtuu 55 000 katsojaa. Stadionia käyttävät muun muassa Singaporenjalkapallo-, rugby- ja krikettimaajoukkueet. Lisäksi stadionilla järjestetäänyleisurheilutapahtumia ja konsertteja. Stadionin vieressä on muun muassa sisäliikunta-areena ja vesiurheilukeskus.[102][103][104]
Heikkilä-Horn, Marja-Leena & Miettinen, Jukka O.: Kaakkois-Aasia. Historia ja kulttuurit. Helsinki: Otava, 2005 (2. painos). ISBN 951115771X
Leitch LePoer, Barbara (toim.): Singapore: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1989. Country Studies US Viitattu 21.10.2012. (englanniksi)
Barwise, J. M.; White, N. J.: Matkaopas historiaan, Kaakkois-Aasia. Suomentanut Toppi, Anne. Kuopio: UNIpress, 2002. ISBN 951-579-212-6
SingaporeEncyclopædia Britannica. 2012. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 21.10.2012. (englanniksi)
↑Barry W. Brook Navjot S. Sodhi & Peter K. L. Ng: Catastrophic extinctions follow deforestation in Singapore. Nature, 24.7.2003, 424. vsk, nro 6947, s. 420–426. doi:10.1038/nature01795Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.10.2012.
↑Our Education System (tämä sivu ja sen oikean laidan linkit kuten Special Education) Ministry of Education. Arkistoitu 4.1.2012. Viitattu 14.10.2012. (englanniksi)
_zoom.svg)
.png)
.jpg)
