Säveltäjänä Rahmaninov olimyöhäisromanttisen tyylisuunnan merkittävimpiä edustajia, ja pianistina hän lukeutuu 1900-luvun alkupuolen suurimpiin. Rahmaninovin pääteoksia ovat hänen neljäpianokonserttoaan,vigiliansa ja kolmesinfoniaansa.[1] Hänen toinen ja kolmas pianokonserttonsa kuuluvat 1900-luvun taidemusiikin suosituimpiin teoksiin. Rahmaninovin musiikilliset vaikutteet ovat hyvin venäläisiä, ja hänen musiikissaan kuuluu selvästi hänen nuoruudenihanteensaPjotr Tšaikovskin vaikutus. Hän oli venäläisen romantiikan perinteen viimeinen suurhahmo. Hänet tunnetaan erityisesti pianokonsertoistaan sekä kappaleestaRapsodia Paganinin teemasta pianolle ja orkesterille (1934).[1]
Sergei Rahmaninov 12-vuotiaana Pietarissa vuonna 1885
Sergei Rahmaninov syntyi 1. huhtikuuta 1873 Semjonovon maakartanossa, lähelläIlmajärveä joidenkin tietojen mukaan Onegin kartanossa,[2] nykyisenZalutšjen kunnan alueella Luoteis-Venäjällä,Novgorodin alueella. Hänen isänsä Vasili Arkadinovitš Rahmaninov (1841–1916) oli entinen ratsuväen upseeri[3] ja kuului vanhaanaatelissukuun. Äiti Ljubov Petrovna Butakova (1853–1929) oli varakkaan kenraalin tytär, jolla olimyötäjäisinään viiden maatilan omaisuus.[2][1]
Hänellä oli kaikkiaan 10 sisarusta, joista hän oli kolmanneksi nuorin. Kuusi sisarusta kuoli jo lapsina ja kaksi sisarista kuoli teini-ikäisinä. Kaksi veljeä Vladimir[4] (1872–1913) ja Arkadi[4] (1880–1945) elivät aikuisiksi asti. Perheessä oli useita musikaalisia jäseniä, muun muassa Rahmaninovin serkku, pianistiAleksandr Ziloti, joka oli erittäin menestyksekäsFranz Lisztin oppilas ja opettiMoskovan konservatoriossa sekä tunsi henkilökohtaisestiPjotr Tšaikovskin.[5] Myös isoisä Arkadi Aleksandrovitš Rahmaninov oli muusikko ja isä Vasili Arkadinovitš oli lahjakas amatööripianisti.[3]
Sergei aloitti omien muistikuviensa mukaan pianonsoiton nelivuotiaana,[3][4] joidenkin tietojen mukaan kuusivuotiaana,[5] äitinsä opastuksella. Äiti huomasi että poika pystyi toistamaan sävelmiä ulkomuistista virheettömästi.[6] Joidenkin tietojen mukaan hän soitti ensimmäisen kerran pianoa 7-vuotiaana säestääkseen kotiopettajatartaan.[2] Hän sai opetusta myös ranskassa, jota hän oppi puhumaan sujuvasti.[3]
Sergeitä opetti Pietarin konservatoriosta vastavalmistunut pianistiAnna Ornatskaja aina siihen asti, kun isän epäonnistuneiden finanssikeinottelujen ja uhkapelaamisen vuoksi maaomaisuutensa menettänyt perhe joutui vuonna 1882 muuttamaan pieneen asuntoonPietariin. Alunperin isä oli kaavaillut Sergeistä eliittijoukkojen upseeria, johon tarvittiin kallis koulutus Keisarillisessa paašikoulussa. Veli Vladimir oli lähetetty opiskelemaan tavalliseen sotilasakatemiaan.[1][3][4]
Sisar Sofia kuoli 13-vuotiaanakurkkumätään vuonna 1883 ja isä Vasili jätti perheensä muuttamalla Moskovaan. Äidinäiti, kenraali Butakovin leski Sofia Litvinova otti osaa lasten kasvatuksen, maksoi talouskulut[4] ja vei poikaa jumalanpalveluksiin, joissa laulettu musiikki ja kellojen soitto jätti Sergeihin pysyvät jäljet ja näkyi myöhemmin hänen sävellyksissään.[3]
Sergei jatkoi opintojaan 9-vuotiaana Anna Ornatskajan hankkiman stipendin ja suositusten avulla vuosina 1882–1885Pietarin konservatoriossa valmistavalla luokalla professori Crossin, Vladimir Demjanskin ja Liberius Sachettin johdolla.[3][4] Opinnot eivät sujuneet hyvin: Sergei lintsasi oppitunneilta, reputti yleisopintojen kokeitaan[7] ja väärensi arvostelutodistuksiaan.[6] Rahmaninov siirtyi Pietarista serkkunsa Aleksandr Zilotin suosituksesta vuonna 1885 opiskelemaanMoskovan konservatorioon, jossa hän opiskeli sekä pianonsoittoa ettäsäveltämistä ankaran opettajan Nikolai Zverevin kotioppilaana tiukassa kurissa,[8][1] jossa hän 13-vuotiaana tapasi Pjotr Tšaikovskin ensimmäistä kertaa.[7] Vuonna 1885 hänelle läheinen sisar, laulamista opiskellut Jelena, joka oli tutustuttanut hänet Pjotr Tšaikovskin musiikkiin, kuoli 18-vuotiaanapernisiööni anemiaan.[3]
Sergei Rahmaninov ja isänpuoleinen Satinin perhe Ivanovkassa n. 1890-luvun puolivälissä : seisomassa vas. Sofia Satina, Rahmaninov, Aleksandr Satin, isä Nikolai, Juli Kreitser ja Mihail Bakunin. Istumassa vas. Varvara Satina, tuleva vaimo Natalia Satina ja Jelena Kreitser.
Keväällä 1888 hänet hyväksyttiin serkkunsaAleksandr Zilotin opettamaan pianoluokkaan sekäAnton Arenskin[9] sävellys-, instrumentointi- ja harmonialuokkaan. Rahmaninov aloitti myöskontrapunktin jatko-opiskelunSergei Tanejevin[5] johdolla Tšaikovskin suosituksesta, johon konservatorion koelautakunnan jäsenenä oli sinä vuonna tehnyt suuren vaikutuksen nuoren opiskelijan suoritukset teoriakokeissa. Tšaikovskin kerrotaan sanoneen 16-vuotiaasta Rahmaninovista: "Ennustan hänelle suurta tulevaisuutta".[7]
Sergei Rahmaninov suoritti pianonsoiton loppututkintonsa Moskovan konservatoriossa vuonna 1891. Sävellysloppututkinto valmistui erinomaisin arvosanoin vuotta myöhemmin – samana vuonna hän sai valmiiksi erittäin suosituksi tulleen cis-molli-preludin, jonka julkinen ensiesitys oli 26. syyskuuta 1892. Lopputyönään Rahmaninov sävelsi yksinäytöksisen,Aleksandr PuškininMustalaiset runoon pohjautuvan oopperanAleko, joka esitettiin ensi kerran MoskovanBolšoi-teatterissa vuonna 1893.[1]
Rahmanovin säveltäjänura ei kuitenkaan alkanut helposti.Ensimmäisen sinfonian[1] (1895) jaEnsimmäisen pianokonserton (1891) vastaanotto oli nuiva. Säveltäjä ja kapellimestariAleksandr Glazunov johti ensimmäisen sinfonian ilmeisesti humalassa, mikä saattoi vaikuttaa yleisön reaktioon.Leo Tolstoi puolestaan haukkui hänen musiikkinsa, koska ei sietänyt emotionaalista ilmaisua; säveltäjä-kriitikkoCésar Cui vertasi sinfoniaaEgyptin kymmeneen vitsaukseen. Takaiskusta masentuneena Rahmaninov ei kyennyt säveltämään juuri lainkaan seuraavan neljän vuoden aikana, johtuen myös onnettomasta rakastumisesta. Hän sai apua psykiatri Nikolai Dahlilta (1860–1939), jonka ansiosta hän katsoi saaneensa voimia toisen pianokonserttonsa säveltämiseen (1901).[1] Kyseisestä teoksesta, joka on omistettu Dahlille, tulikin yksi kaikkien aikojen suosituimmista konsertoista.
Vuosina 1902–1904 Rahmaninov toimi musiikinopettajana yläluokkaisessa Pyhän Katariinan tyttökoulussa ja armeijan upseerien orpotyttöjen oppilaitoksessa Jelisaveta instituutissa Moskovassa.[10]
Sergei Rahmaninov kolmannen pianokonserttonsa vedosten parissa sukulaistensa omistamalla Ivanovkan maatilalla 1910
Viimeksimainittu siivitti erityisesti hänen ensimmäistä konserttikiertuettaan Yhdysvaltoihin ja korosti paljon ylistettyä pianistidebyyttiä 28. marraskuuta 1909 New Yorkin sinfoniaorkesterin solistina,Walter Damroschin johtamana.Pianokonsertto nro 3 vaatii pianistilta suurta virtuoosisuutta, etenkin sen viimeinen osa.Philadelphiassa jaChicagossa hän esiintyi yhtä menestyksekkäästikapellimestarina, tulkiten omia sinfonisia sävellyksiään. Yhdysvaltain kiertueella hänet kutsuttiinBostonin sinfoniaorkesterin pysyväksi kapellimestariksi, mutta hän kieltäytyi tarjouksesta ja palasi Venäjälle helmikuussa 1910.[1]
Rahmaninovin toisen Moskovan kauden merkittävin sävellys oli hänen kuorosinfoniansaKellot (1913), joka perustuiKonstantin Balmontin venäjänkieliseen käännökseenEdgar Allan Poen runosta.[1]
Rahmaninov muutti kotimaastaan 44-vuotiaanaVenäjän vallankumouksen aikana vuonna 1917, eikä palannut enää koskaan pysyvästi asumaan kotimaahansa. Hänen vuoden 1915Vigiliansa (tai ”Vesperit”), jota säveltäjä itse piti pääteoksenaan, on nähty vertauskuvaksi erään historiallisen aikakauden päätökselle. Myöhemmin Rahmaninov asui enimmäkseenYhdysvalloissa.
Hän matkusti pianisti-vaimonsa, isänpuoleisen serkkunsa Natalia Aleksandrovna Satinan (1877–1951) ja tyttäriensä Irinan (1903–1969) ja Tatjanan (1907–1961) kanssa ensin junalla jareelläPetrogradistaHelsinkiin 22. joulukuuta 1917 ja sieltä laivalla konsertoimaanTukholmaan, josta he muuttivat myöhemminTanskaan. Dresdenin aikainen ystävä, musiikkikustantajabaltiansaksalainen Nikolai von Struve (1875–1920) hankki heille Kööpenhaminasta talon asuttavaksi. Rahmaninov konsertoi Skandinaviassa 15 kertaa.[4] Marraskuussa 1918 he lähtivät kymmenpäiväiselle merimatkalleOslostaNew Yorkiin.[11]
Yhdysvalloissa Rahmaninov joutui elättämään itseään ensi sijassa pianistina, ja siksi hänen sävellyksiensä määrä vuoden 1917 jälkeen on varsin suppea, vain kuusi julkaistua teosta. Rahmaninov sairastui kesken konserttikiertueen talvella 1943, jolloin hänellä todettiin aggressiivisesti levinnytmelanooma, joka oli aiheuttanut yskää ja selkäkipuja. Viimeisessä konsertissaan helmikuussa 1943 Rahmaninov esitti enteikkäästiFrédéric Chopininpianosonaatin nro 2 b-molli op. 35, joka sisältää kuuluisan surumarssin.
Rahmaninov siteerasi joskus teoksissaan 1200-luvulta peräisin olevaaTommaso da Celanon säveltämääDies irae -hymnin melodiaa. Esimerkkejä tästä ovat hänen toinen sinfoniansa, jossaDies irae -melodia toimii kontrastina nouseville melodioille, sekäRapsodia Paganinin teemasta.
Sergei Rahmaninov asui kesäisin vuodesta 1890 lähtien aina vuoteen 1917 vaimonsa suvun omistamassa Ivanovkan maatilalla Ivanovkan kylässä, lähelläTambovin kaupunkia Uvarovskin piirissäTambovin kuvernementissä ns.mustanmullan alueella, n. 418 km Moskovasta kaakkoon, joka oli hänelle tärkeä rauhoittumispaikka säveltämiseen.[11] Hän hankki tilan omistukseensa juuri ennenensimmäistä maailmansotaaapeltaan ja kehitti tilaa.[4] Rakennukset ovat sittemmin tuhoutuneet ja Ivanovka on vuodesta 1982 toiminut säveltäjän kotimuseona.[12]
Vuosina 1906–1909 Rahmaninov asui perheineen SaksassaDresdenissä suuressa huvilassa, jossa oli puutarha ja yksi huone flyygelille. Kaupungissa oli suuri venäläinen yhteisö. Dresdenin tasokas, etenkinWagnerin oopperoiden ohjelmisto sekä lähietäisyydellä olevaLeipzigin konserttitarjonta olivat syitä paikan valinnalle. Suora rautatieyhteys Moskovaan teki matkustamisen helpoksi. Rahmaninov hankki kaupungista kaksi taloa omistukseensa. Kesät he viettivät Ivanovkassa.[13][14][15]
Sergei Rahmaninov New Yorkissa 1920-luvulla
Tyttäret avioituivat ja muuttivat Yhdysvalloista Pariisiin 1920-luvun lopulla. Kesät Rahmaninov vietti Le Pavillon -nimisessä huvilassa Clairefontainen kylässä, lähellä Rambouillet'n metsäaluettaYvelinesin departementissa, konsertoi Euroopassa loka-joulukuussa ja Yhdysvaltojen suurissa kaupungeissa tammi-huhtikuussa.[4] Rahmaninov vietti kesiä vuodesta 1930 lähtien Sveitsissä ja rakennutti vuonna 1932 moderninVilla Senar -nimisen kesähuvilan SveitsinLuzerniin, Hertensteinin niemimaalle lähelle Weggisiä, jossa hän sai uuden rauhan säveltää aina vuoteen 1939 asti.[16]
Sergei Rahmaninovin asuintalo, 610 North Elm Drive, Beverly Hills, Kalifornia
Konserttikiertueet tuottivat hyvin, joten Rahmaninov perheineen eli mukavasti ylemmän keskiluokan tapaan New Yorkissa ensin osoitteessa 33 Riverside Drive ja vuodesta 1926 lähtien 1940-luvulle asti osoitteessa 505 West End Avenue, asunto 4C.[17][18][19][20] Heillä oli palveluksessaan venäjänkielistä henkilökuntaa, hovimestari,[21] autonkuljettaja ja kokki. Rahmaninov teetti kaikki vaatteensa mittatilaustyönä. Hän kuului parhaiten ansaitseviin konserttipianisteihin 1930- ja 1940-luvuilla.[22]
Koko maanpakonsa ajan Rahmaninov ikävöi kotimaataan. Ulkomailla eläessään hän ympäröi itsensä venäjää puhuvilla ystävillä sekä venäläisellä kulttuurilla ja tavoilla.[23] Hän ei koskaan oppinut puhumaan kunnolla englantia ja kirjeenvaihto käännettiin hänelle venäjäksi.
Viimeiset vuotensa hän asuiLos Angelesissa,Beverly Hillsissä. Säveltäjän keuhkojen terveydentilan vuoksi lääkäri oli suositellut muuttoa lämpimämpään ilmastoon. Viimeisen talonsa osoitteessa 610 North Elm Drive hän osti vuonna 1942 ja ehti tehdä suunnitelmia puutarhaa varten sekä istuttaa pihalle puurivistön tuomaan näkösuojaa.[24]
Vaikka Rahmaninovin musiikki on sävelletty enimmäkseen 1900-luvulla, se on lujasti juurtunut 1800-luvun musiikilliseen ilmaisuun. Hän oli itse asiassaPjotr Tšaikovskin – romanttisten ulottuvuuksien melodistin edustaman perinteen viimeinen ilmaisu räjähdysmäisen muutoksen ja kokeilun aikakaudella.[1]
Hänen mukaansa on nimetty vuonna 1993Novgorodin musiikkikeskus.[25]
RahmaninovinLorelei automobiili Ivanovkan maatilalla vuonna 1912
Sergei Rahmaninov oli erittäin pitkäkasvuinen ja hänellä oli ehkä suurimmat kädet klassisen musiikin taiteilijoissa, minkä vuoksi osa hänen teoksistaan on erittäin vaikeita pienempikätisille pianisteille. Hän pystyi ulottamaan yhden kätensä 12 pianonkoskettimen leveydelle, pikkusormen kärjestä aina erittäin pitkän peukalonsa kärkeen saakka.[26]
Hän nautti nopeilla, uudenaikaisilla autoilla ja moottoriveneillä ajamisesta sekä omisti ensimmäisen automobiilin naapurustossaan.[26]
Lisäksi lukuisia lauluja pianon säestyksellä (muun muassa ”Vokaliisi” op. 34), useita pienempiä pianokappaleita ja sovituksia pianolle muiden säveltäjien teoksista.
↑abcdefghiRiesemann, Oskar von: Rachmaninoff´s Recollections Told To Oskar Von Risemann, s. 2, 20, 24, 26, 29, 34, 38, 53, 178, 196-197. Macmillan Company, New York, 1934. ISBN 978-0-83695-232-2Teoksen verkkoversio Viitattu 31.5.2024.
↑Sergei Bertensson: Sergei Rachmaninoff: A Lifetime in Music. Pickle Partners Publishing, 7.4.2017. ISBN 978-1-78720-434-8Teoksen verkkoversio Viitattu 15.6.2020. (englanniksi)
.png)
.jpg)
