Sekatavarakauppa on pääosin historiallinenvähittäiskaupan tyyppi, jossa yhdistyvät palvelu, lukuisat tuoteryhmät ja suhteellisen pieni myymälän pinta-ala. Perinteinen sekatavarakauppa on toiminta-ajatukseltaan tiettyyn tuoteryhmään keskittyvänerikoisliikkeen ja myymäläpinta-alaltaan laajanhypermarketin vastakohta.Sekatavarakauppoja on toiminut sekä kaupungissa että maaseudulla.Kyläkaupoilla on edelleen sekatavarakaupan piirteitä.
Sekatavarakauppaa ei tule sekoittaa osto- ja myyntiliikkeiden harjoittamaan käytettyjen tavaroiden sekalais- eli diverssikauppaan. Toiminnan tilastoinnissa sekatavarakauppa voitiin Suomessa rinnastaasiirtomaatavarakauppaan.[1]
Talouselämän hakemistoSinisessä kirjassa (1953) mainitaan sekatavarakauppa omana toimialanaan, mutta todetaan, että sitä harjoittavat vähittäisliikkeet esitetään ainoastaan toiminimien mukaisessa järjestyksessä. Sekatavarakauppaa ei siis ryhmitellä tuotteittain.[2]
Sekatavarakauppa saattaa muodostaa osan yrityksen toiminnan kokonaisuudesta, mikä näkyy liikkeiden nimissä ja kuvauksissa, esimerkiksi "väri- ja sekatavarakauppa"[3] tai "ruoka- ja sekatavarakauppa".[4]
Sekatavarakaupan kehittymistä ja yleistymistä hidastimerkantilistinen, elinkeinovapautta rajoittava talouspolitiikka. Suomessa tätä toteuttivuoden 1734 lainkauppakaari, jonka mukaan maaseudulla ei saanut pitää kaupan tai varastoida ns. kaupunkitavaroita. Niitä ei saanut myöskään ostaa kaupungeista maaseudulla myytäväksi eikä harjoittaa niillä kulkukauppaa.[5]
Englannissa maaseudun sekatavarakauppoja on toiminut 1600-luvulta lähtien, mutta niiden levinneisyydestä ja lukumääristäei ole tarkkoja tietoja vielä 1800-luvultakaan. Saksan maaseudulle ilmestyi sekatavarakauppiaita 1600-1700-luvuilla. Teollistuminen ja elinkeinovapaus 1860-luvulla tihensivät Saksan vähittäiskauppaverkostoa.[6]
Suomessa maaseutukauppa (maakauppa) vapautui19. joulukuuta1859, jolloin sallittiin kiinteiden kauppojen, puotien, avaaminen maaseudulle. Tätä ennen luvallinen kaupankäynti maaseudulla muilla paitsi seudun omilla tuotteilla oli kaupunkeihin tehtävien matkojen, kulkukaupan jamarkkinoiden varassa.[7] Maakaupan vapautumista seuraavana vuotena 1860 myönnettiin kauppalupa 202:lle henkilölle.[8] Luvansaajilta edellytettiin luku- ja kirjoitustaidon ohella kauppakirjanpidon tuntemusta, mutta näiden taso ja osaamisen osoittamisen käytännöt olivat kirjavia.[9] Alasen mukaan esimerkiksi varsin tunnettu,Pielavedellä kauppiaanuransa aloittanut ja myöhemmin eri puolilla Savoa laajaa maakauppaa harjoittanutPetter Lyytikäinen oli kirjoitustaidoton.[10]
Varhaiset sekatavarakaupat olivat "nurkkakauppoja", jotka toimivat pienissä yhtenäisissä tiloissa, kutenaitoissa.[11]Juho Lallukka perusti ensimmäisen sekatavarakauppansa 1878 entiseenriiheen.[12] Myytävät tavarat olivat hyllyillä, lattialla ja kattoon ripustettuina. Tarjolla saattoi olla kankaita, astioita, suolaa, jauhoja ja ryynejä sekä pikkutavaraa, kuten kampoja ja nappeja, sekä hevostarvikkeita.[13]
Kehittyneemmäksi on kuvattu järjestelyä, jossa myymälä jaettiintuoteryhmiin perustuviin osastoihin eikä sitä organisoitu aiempaan tapaan pelkästään yhtenäisen tilan käytön kannalta. Tällaista osastoitua myymälää pidettiin esimerkiksi vuoden 1879Käkisalmessa kaupungin uudenaikaisimpana.[14] Tuotevalikoiman laajeneminen esimerkiksi kankaisiin ja pilaantuviinsiirtomaatavaroihin kasvatti myös puodille asetettavia vaatimuksia.[15]
Ensimmäiset suomalaiset sekatavarakauppiaat olivat ammattitaustaltaan enimmäkseentalollisia, talollisten poikia tai toisen kauppiaan palveluksessa oppinsa hankkineita kauppa-apulaisia ja -kirjureita. Talollisilla ja heidän pojillaan oli verraten hyvät mahdollisuudet hankkia tarvittava alkupääoma. Myös ensimmäinen kauppapaikka saattoi löytyä kotitilan rakennuksista.[16] Kaupungeissa oppinsa saaneilla kauppa-apulaisilla puolestaan oli verraten matala kynnys maakauppaan verrattuna porvarioikeuksien hakemiseen kaupungissa.[17]
Tunnettuja suomalaisia sekatavarakaupan pitäjiä ovat olleet mm. kauppaneuvokset Juho Lallukka jaHerman Saastamoinen, laivanvarustajaJohn Nurmisen isäJohan Nurminen, etsivän keskuspoliisin päällikönEsko Riekin isäFrans Adolf Riekki, hallitusneuvosPaavo Säipän isä torniolainen tukkukauppiasK. J. Säippä, oululainen tervaporvariOtto Ravander,Frans Emil Sillanpään isäFrans Koskinen, toiminimenLignell & Piispanen perustajat, sekä kirjailijaMinna Canth jakulttuurimesenaattiJenny Wihuri.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaSekatavarakauppaWikimedia Commonsissa