| Sarvikuono | |
|---|---|
 | |
| Nimi | Sarvikuono |
| Tekijä | Albrecht Dürer |
| Valmistuspaikka | Nürnberg |
| Valmistumisvuosi | 1515 |
| Taiteenlaji | taidegrafiikka, puupiirros |
| Teostyyppi | puupiirros |
| Materiaali | vergépaperi (maalauspohja) |
| Korkeus | 21,4 cm |
| Leveys | 29,8 cm |
| Kokoelma | British Museum,National Gallery of Art, Städel Museum, Prints in the National Gallery of Art (käännä suomeksi), Rosenwald Collection (käännä suomeksi),Cooper Hewitt -museo,Clevelandin taidemuseo ja Germanisches Nationalmuseum |
| Sijainti | British Museum, Städel Museum,National Gallery of Art,Clevelandin taidemuseo, Germanisches Nationalmuseum |
| Infobox OK | |
Sarvikuono onsaksalaisentaidemaalarin ja-graafikonAlbrecht Dürerin vuonna 1515 luomapuupiirros.[1] Kuva perustuu tuntemattoman taiteilijan kirjalliseen kuvaukseen ja kevyeenluonnokseen aiemmin samana vuonnaLissaboniin saapuneestaintiansarvikuonosta. Dürer ei koskaan nähnyt itse sarvikuonoa, joka oli lajinsa ensimmäinen elävä edustaja Euroopassa Rooman valtakunnan aikojen jälkeen. Vuoden 1515 loppupuolella Portugalin kuningasEmanuel I lähetti sarvikuonon lahjana paaviLeo X:lle, mutta se kuoli haaksirikossa Italian rannikon edustalla vuoden 1516 alussa. Elävää sarvikuonoa ei tämän jälkeen nähty Euroopassa ennenFilip II:n hoviin Intiasta noin vuonna 1579 saapunutta yksilöä.[2][3]
Sarvikuononanatomian epätarkkuuksista huolimatta Dürerin puupiirroksesta tuli Euroopassa hyvin suosittu, ja sitä kopioitiin lukuisia kertoja seuraavan kolmen vuosisadan aikana. Sitä pidettiin luotettavana kuvauksena sarvikuonosta 1700-luvun loppupuolelle saakka. Lopulta erityisesti Eurooppaa 1740- ja 1750-luvuilla kiertäneestä sarvikuonoClarasta tehdyt realistisemmat piirrokset ja maalaukset korvasivat sen. Dürerin puupiirroksesta on sanottu, että ”luultavasti millään muulla kuvalla eläimestä ei ole ollut yhtä syvää vaikutusta taiteeseen”.[4]
Sarvikuonon matka Intiasta Italiaan oli seurausta monimutkaisista valtapolitiikan manöövereistä. Cambayn (nykyisenGujaratin) sulttaani lahjoitti eläimenGoan portugalilaiselle kuvernöörilleAfonso de Albuquerquelle lieventääkseen katkeruutta, jota Portugalin territorio-oikeuksien menetys hänelle aiheutti. Kuvernööri lähetti sen edelleen Lissaboniin lieventääkseen kuningas Emanuel I:n raivoa tehtävän epäonnistumisen takia.[5][6]
Tuohon aikaan eri maiden hallitsijat lähettivät ajoittain toisilleen lahjaksi eksoottisia eläimiä pidettäviksi niille tarkoitetuissa ”menagerioissa”. Sarvikuono purjehtiNossa Senhora da Ajuda -laivalla,[7] joka lähti Goasta tammikuussa 1515.[8]
120 päivää kestäneen matkan jälkeen sarvikuono pääsi maihin Portugalissa, lähellämanueliinisenBelémin tornin rakennuspaikkaa. Torninkonsolien alle lisättiin myöhemmin sarvikuonon pään muotoisetgargoilit.[9] Sarvikuonoa ei ollut nähty Euroopassa Rooman valtakunnan aikojen jälkeen: siitä oli tullut jokseenkin myyttinen tarueläin, joka yhdistettiin ajoittainbestiaareissayksisarviseen, joten elävän yksilön saapuminen aiheutti sensaation.
Oppineet ja uteliaat tutkivat sarvikuonoa, ja ihmeellistä eläintä kuvailevia kirjeitä lähetettiin ympäri Eurooppaa. Varhaisin eläimestä tunnettu piirros kuvittaa firenzeläisenGiovanni Giacomo Penninpoemettoa, joka julkaistiin Roomassa 13. heinäkuuta 1515, alle kahdeksan viikkoa sarvikuonon Lissaboniin saapumisen jälkeen.[10]. Ainoa tunnettu alkuperäinen kappale runosta onBiblioteca ColombinassaSevillassa.[5]
Eksoottista eläintä pidettiin kuningas Emanuelin menageriassaRibeiran palatsissa Lissabonissa erotettuna kuninkaan norsuista ja muista suurpedoista, jotka olivatEstaúsin palatsissa.Pyhän kolminaisuuden päivänä 3. kesäkuuta Emanuel järjesti taistelun sarvikuonon ja hänen kokoelmastaan haetun nuoren norsun välille kokeillakseenPlinius vanhemman kertomusta norsun ja sarvikuonon välisestä vihollisuudesta.[11] Sarvikuono eteni hitaasti ja päättäväisesti vastustajaansa kohti, mutta norsu, joka ei ollut tottunut näytöstä katsomaan tulleeseen äänekkääseen väkijoukkoon, pakeni kentältä paniikissa ennen yhtäkään iskua.[12][13]
Kuningas Emanuel lähetti sarvikuonon paavi Leo X:lle Roomaan turvatakseen hänen hyvänsuopuutensa sovittelijana Portugalin ja Espanjan Kaakkois-Aasiaan suuntautuvassa laajentumispolitiikassa.[5] Edellisenä vuonna paavi oli ilahtunut Emanuelin lahjoittamastavalkoisesta norsusta, joka sekin oli Intiasta, ja jonka paavi oli nimennytHannoksi. Yhdessä muiden arvokkaiden lahjojen, hopealautasen ja mausteiden kanssa sarvikuono, jolla oli uusi kukilla koristeltu vihreästä sametista valmistettu kaulus, lähti joulukuussa 1515 matkalleTagukselta Roomaan.[14] Alus ohittiMarseillen vuoden 1516 alussa. Ranskan kuningasFrans I oli palaamassaSaint-Maximin-la-Sainte-BaumestaProvencesta ja pyysi nähdä sarvikuonon. Portugalilainen alus pysähtyi Marseillen edustalla lyhyeksi aikaa saarelle.[15]
Laivan jatkettua matkaa se kohtasi äkkinäisen myrskyn ja haaksirikkoutui kulkiessaanPortoveneren kapeikkojen läpi,La Speziasta pohjoiseenLigurian rannikolla. Sarvikuono, joka oli kiinnitetty kahlein laivan kanteen, ei kyennyt uimaan turvaan ja hukkui. Sen ruumis löydettiinVillefranchen läheltä ja sen nahka palautettiin Lissaboniin, jossa setäytettiin. Joidenkin raporttien mukaan täytetty nahka lähetettiin Roomaan, jonne se saapui helmikuussa 1516 ja laitettiin näytteille oljilla täytettynä (ital.impagliato), vaikka tämäntyyppinen saavutus olisi ollut vaikea 1500-luvun täyttämismenetelmillä. Joka tapauksessa täytetty sarvikuono ei aiheuttanut Roomassa samanlaista kohua kuin elävä Lissabonissa, vaikkaGiovanni da Udine jaRafael kuvasivatkin sen maalauksissaan.[16][17]
Jos täytetty sarvikuono saapui Roomaan, sen kohtalo on jäänyt hämärän peittoon: Medicit saattoivat viedä sen Firenzeen, tai sitten se tuhoutuiRooman ryöstössä vuonna 1527. Sen tarina toimi pohjanaLawrence Norfolkin kirjoittamalle romaanilleThe Pope's Rhinoceros (1996).[18]
_1515_-_BM_SL%2c5218.161_-01.jpg)
Määriläinen kauppias Valentim Fernandes näki sarvikuonon Lissabonissa pian sen saapumisen jälkeen ja kirjoitti sitä kuvailevan kirjeen ystävälleenNürnbergiin kesäkuussa 1515. Alkuperäinen saksankielinen kirje on kadonnut, mutta italiankielinen kopio on olemassa Biblioteca Nazionale Centralessa Firenzessä.[20] Toinen kirje, jonka kirjoittajaa ei tunneta, lähetettiin Lissabonista Nürnbergiin samoihin aikoihin. Tämän kirjeen mukana oli tuntemattoman taiteilijan piirtämäluonnos sarvikuonosta. Dürer näki toisen kirjeen ja luonnoksen Nürnbergissä. Näkemättä koskaan itse sarvikuonoa Dürer teki kaksi mustekynäpiirustusta[21] ja toisesta piirustuksesta puupiirroksen, niin että siitä tuli alkuperäisen piirustuksen peilikuva.[17][22]
Saksankielinen, suureksi osaksi Pliniuksen kertomukseen perustuva[11] kirjoitus puupiirroksessa kuuluu:
»Ensimmäisenä toukokuuta vuonna 1513 [sic] Portugalin vaikutusvaltainen kuningas Lissabonin Emanuel toi Intiasta tällaisen elävän eläimen, nimeltään sarvikuono. Tässä se on kuvattu yksityiskohtineen. Se on pilkukkaan kilpikonnan värinen ja lähes kokonaan paksujen suomujen peittämä. Se on elefantin kokoinen, mutta sen jalat ovat lyhyemmät ja se on erittäin puolustuskykyinen. Sillä on nenässään vahva, terävä sarvi, jota se teroittaa kiviin. Se on elefantin verivihollinen. Elefantti pelkää sitä, sillä eläinten kohdatessa sarvikuono hyökkää sitä kohti pää etujalkojensa välissä ja repii elefantin vatsan auki, mitä vastaan se on puolustuskyvytön. Sarvikuono on niin hyvin aseistautunut, että elefantti ei voi vahingoittaa sitä. Sarvikuonon sanotaan olevan nopea, äkkipikainen ja ovela.[23]»
Dürerin puupiirros ei ole anatomisesti täysin tarkka esitys sarvikuonosta. Hänen kuvassaan eläimen ruumista peittävät kovat laatat, jotka muodostavat haarniskamaisen rakenteen, sillä on kaulus, kiinteältä vaikuttavarintapanssari ja ”niittejä” saumakohdissa. Hän on myös piirtänyt sarvikuonon niskaan pienen kierresarven, eläimen jalat ovat suomujen peittämät ja sen takapuoli sahalaitainen. Todellisella sarvikuonolla ei ole mitään näistä ominaisuuksista.[24][25] On mahdollista, että sarvikuonolle tehtiinhaarniska sen norsua vastaan käytyä taistelua varten Portugalissa, ja Dürerin kuvaamat piirteet olisivat osa haarniskaa.[26] Vaihtoehtoisesti Dürerin ”haarniska” voi esittää intiansarvikuonon paksuja ihopoimuja, tai kuten muutkin epätarkkuudet, se voi olla Dürerin väärinymmärrys tai taiteellinen lisä.[27] Dürer on myös piirtänyt sarvikuonon nahan suomumaiseksi, ”haarniska” mukaan luettuna. Tämä saattaa olla Dürerin yritys kuvata intiansarvikuonoa, jonka hartioita ja jalkojen yläosia peittävätsyylämäiset kuhmut, sen rosoista ja lähes karvatonta nahkaa. Toisaalta pinnan rakenne voi johtua myös sarvikuonon Intiasta Portugaliin vieneen laivamatkan nelikuukautisen, ahtaan vankeuden aiheuttamastaihotulehduksesta.[28]
Lähes kaikkirenessanssitaiteen kuvat sarvikuonosta polveutuvat Dürerin tekemistä kuvista.[29] Sarvikuono oli kuitenkin kuvattu joRooman keisarikunnan kolikoissa ja luultavasti Dürer sai osittain mallinsa niistä. Näin sarvikuonon kuva oli renessanssin tapaan palanen esiin kaivettuaantiikkia.[30]
AugsburgissaHans Burgkmair teki samoihin aikoihin Dürerin kanssa toisen puupiirroksen sarvikuonosta. Burgkmair oli kirjeenvaihdossa lissabonilaisten ja nürnbergiläisten kauppiaiden kanssa, mutta on jäänyt epäselväksi näkikö hän luonnoksen tai kirjeen sarvikuonosta kuten Dürer tai oliko hän itse paikalla Portugalissa katsomassa sarvikuonoa.[31] Hänen kuvansa vastaa paremmin todellisuutta jättäen pois Dürerin mielikuvituksellisimmat lisäykset, ja lisäksi siinä on sarvikuonon hillitsemiseen käytetyt kahleet ja ketju.[31] Tästä huolimatta Dürerin puupiirros on voimakkaammin toteutettu ja se ylitti suosiossa Burgkmairin teoksen. Vain yksi kopio Burgkmairin kuvasta on jäänyt jäljelle,[32] kun taas Dürerin yhtä alkuperäistä piirrosta kopioitiin lukuisia kertoja. Dürer tuotti ensimmäisenvedoksen puupiirroksestaan vuonna 1515 – sen erottaa muista vain viisi riviä pitkä teksti kuvan yläreunassa[33] – ja monia muita painoksia otettiin Dürerin kuoleman jälkeen vuonna 1528, kaksi painosta 1540-luvulla ja kaksi lisää 1500-luvun lopulla.[34] Myöhemmissä painoksissa on kuusi riviä tekstiä.[33] Alkuperäisen puunkappaleen käyttämistä jatkettiin edelleen, vaikka myöhäisemmissä painoksissa onkintupajumien tekemiä reikiä ja halkeama sarvikuonon jalkojen poikki.[35]
Virheistään huolimatta piirros pysyi erittäin suosittuna,[25] ja sitä pidettiin tarkkana kuvana sarvikuonosta aina 1700-luvun lopulle saakka. Dürer saattoi tahallaan valita materiaalikseen puupiirroksen antaman hienostuneemman ja yksityiskohtaisemman vaikutelmankuparipiirroksen sijaan varmistaakseen, että teos sopisi suurimääräiseen painatukseen.[35] Siihen perustuvia kuvia sisällytettiin luonnontieteellisiin teksteihin, kutenSebastian Münsterin teokseenCosmographia (1544),Conrad Gesnerin teokseenHistoriae Animalium (1551),Edward Topsellin kirjaanHistoire of Foure-footed Beastes (1607) ja useisiin muihin.
Alessandro de' Medici valitsi symbolikseen kesäkuussa 1536 selkeästi Dürerin puupiirrokseen perustuvan sarvikuonon, jonka yhteyteen oli liitetty mottoNon buelvo sin vencer (vanhaa espanjaa, ”En palaa ilman voittoa”).[36] Dürerin kuvaan perustuva sarvikuonoveistos asetettiinJean Goujonin suunnitteleman, 21 metriä korkeanobeliskin juureen Pariisissa, kirkon edessäRue Saint-Denis'llä vuonna 1549. Obeliski pystytettiin toivottamaan tervetulleeksi Ranskan uusi kuningasHenrik II.[37] Samantyyppinen sarvikuono koristaa paneeliareliefinä yhdessäPisan tuomiokirkon länsipuolen pronssiovista. Sarvikuono kuvattiin myös monissa muissa maalauksissa ja veistoksissa, ja siitä tuli suosittu malliposliiniveistoksille. Epätarkan kuvan suosio säilyi muuttumattomana huolimatta siitä, että elävä intiansarvikuono vietti kahdeksan vuottaMadridissa 1579–1587 (vaikkaPhilippe Gallen Madridin sarvikuonostaAntwerpenissä vuonna 1586 luomasta piirroksesta ja siihen perustuvista töistä onkin säilynyt muutamia kappaleita). Elävää sarvikuonoa esiteltiin myös sata vuotta myöhemmin Lontoossa 1684–1686 ja toista yksilöä vielä vuoden 1739 jälkeen.[38]
DürerinSarvikuonon ja siihen perustuvien töiden vallitseva asema hiipui 1700-luvun puolivälistä alkaen vuosisadan loppupuolelle, kun Eurooppaan tuotiin enemmän eläviä sarvikuonoja, joita näytettiin uteliaalle yleisölle ja joista tehtiin tarkempia piirroksia.Jean-Baptiste Oudry maalasi luonnollisen kokoisen muotokuvan sarvikuonoClarasta vuonna 1749, jaGeorge Stubbs suuren muotokuvan sarvikuonosta Lontoossa vuoden 1790 tienoilla. Molemmat teokset olivat Dürerin puupiirrosta tarkempia, joten realistisempi käsitys sarvikuonosta alkoi korvata Dürerin kuvaa yleisön mielissä. Erityisesti Oudryn maalaus toimi inspiraationa laajasti kopioidulle kuvalleGeorges-Louis Leclercin ensyklopedisessa teoksessaHistoire naturelle.[39]James Brucen matkakertomusTravels to discover the source of theNile (1790) vähätteli Dürerin teosta sanoin ”täydellisen huonosti toteutettu kaikin osin” ja ”tuosta eläimestä siitä lähtien tehtyjen kaikkien hirviömäisten maalausten alkulähde”.[40] Tästä huolimatta Brucen omassa kuvassa afrikkalaisestaleveähuulisarvikuonosta, joka on ulkonäöltään hyvin erilainen intiansarvikuonoon verrattuna, on selviä yhtäläisyyksiä Dürerin teoksen virheiden kanssa.[41]
SemiootikkoUmberto Econ mukaan Dürerin ”suomut ja päällekkäiset laatat” olivat välttämätön väline eläimen kuvaamisessa, myös niille jotka tiesivät asian paremmin, sillä ”he tiesivät vain näiden konventionaalisten graafisten elementtien merkitsevän ’sarvikuonoa’ikonista kuvaatulkitsevalle henkilölle”.[42] Hän huomauttaa myös, että sarvikuonon nahka on epätasaisempi kuin miltä se näyttää, ja laatat ja suomut tuovat tämän tiedon esille tiettyyn määrään saakka.[43]
1930-luvun loppupuolelle saakka Dürerin puupiirrosta käytettiin saksalaisten koulukirjojenkuvituksena sarvikuonosta;[4] saksan kielessä intiansarvikuonoa nimitetään vieläkinPanzernashorniksi (panssarisarvikuono). Dürerin kuva on pysynyt voimakkaana taiteellisena vaikuttimena, joka inspiroiSalvador Dalía veistoksessaanRinoceronte vestido con puntillas (1956). Teos on ollut esilläMarbellassaPuerto Banúsissa vuodesta 2004.
British Museumin jaBBC:n radio-ohjelmasarjassa jaNeil MacGregorin kirjoittamassa kirjassaA History of the World in 100 Objects (2011) Dürerin vedos valittiin yhdeksi sadasta maailman historiasta kertovista esineistä.[44]
