Sapfo kirjoittimonodista lyriikkaa ja kehitteli oman runomittansa, joka tunnetaan nimelläsapfinen mitta. Häntä pidetään esteettisenä vaikuttajana, joka sai runouden muuttamaan suuntaa aikaisemmista jumalteemoista kohti yksityisen ihmisen kokemuksia. Sapfo kirjoitti pääasiassa rakkausrunoja. Runoista vain yksi,Hymni Afroditelle, on säilynyt kokonaisena. Muutoin runoista on säilynyt vain katkelmia. Osa hänen rakkausrunoistaan oli omistettu naisille.[5]
Sapfo oli kotoisin LesboksenMytilenestä taiEresoksesta.[4] Saari oli hänen aikanaan kulttuurinen keskus. Sapfo kuuluiAlkaioksen tavoin saaren ylimystöön. Hänen isäkseen mainitaan Skamandronymos[6] tai Skamandros,[7] mutta myös sellaiset nimet kuin Simon, Eunomios, Erigyios, Ekrytos, Semos, Skamon ja Etarkhos esiintyvät. Myöhäisten lähteiden mukaan hänen äitinsä nimi olisi ollut Kleis.[4] Sapfolla oli kolme veljeä, Kharaksos, Eurygios (tai Erigyios) ja Larikhos. Veljistä vanhin, Kharaksos, hoiti liiketoimiaEgyptinNaukratiissa. Siellä hän rakastuiRhodopis-nimiseenhetairaan ja osti tämän vapaaksi suurella summalla, minkä vuoksi Sapfo hyökkäsi häntä vastaan erässä runossaan.[4][6]
Muutoin tiedot Sapfon elämästä ovat vähäisiä ja epävarmoja.Ovidiuksen mukaan Sapfo olisi jäänyt orvoksi vain kuusivuotiaana.[4][8] Tämän jälkeen hän oletettavasti siirtyiMytileneen. Joidenkin antiikin tekstien ja niiden tulkintojen mukaan hän olisi ollut naimisissa ja hänellä olisi ollut tytär nimeltä Kleis, mutta tiedot eivät ole varmoja. Noin vuonna 604 eaa. Sapfo joutui ilmeisesti Lesboksen poliittisten olojen vuoksi maanpakoonSisiliaan. Hän pääsi palamaan kotisaarelleen noin vuonna 592 eaa. Tämän jälkeen hän pysyi Mytilenessä ilmeisesti kuolemaansa saakka.[1][4][9] Kharaksokseen liittyvän kertomuksen perusteella Sapfo vaikuttaisi olleen elossa vielä noin vuonna 572 eaa., vaikkakin tapahtuman ajoitus on epävarma. Joka tapauksessa on selvää, ettei Sapfo kuollut nuorena.[4]
Sapfo ja Alkaios, lesboslaisen lyyrisen runouden kaksi suurinta nimeä, olivat tuttavia, ja mainitsevat toisensa runoissaan.[4] Sapfo toimi Lesboksella jonkinlaisen aatelistyttöjen yhteisön ja koulun johtajana. Yhteisö oli mahdollisestiAfroditen,muusien jasulotarten kulttiyhteisö (thiasos). Saaren ylhäisten perheiden tytöt ilmeisesti elivät tällaisessa yhteisössä lapsuuden ja avioliiton solmimisen välisen ajan. Johtajana toimivat vanhemmat naiset eräänlaisen papittaren roolissa. Yhteisö tarjosi uskonnollisen, sosiaalisen sekä muusisiin taitoihin (musiikki, runous, tanssi) liittyvän koulutuksen.[2]
Sapfon runouden hahmojen on tulkittu olleen hänen oppilaitaan, mutta Sapfon teksteistä ei löydy viittauksia naisten oppilaitokseen. Sapfon runot kuvaavat usein tilannetta, jossa joku Sapfon johtaman yhteisön tytöistä on astumassa avioon ja näin jättämässä yhteisön. Tytöille osoitetut runot kertovat Sapfon haikeudesta ja kaipuusta tällaisessa tilanteessa. Näin runot kuvaavat kahden samaa sukupuolta olevan välisiä tunteita.[2]
Myöhäisessä antiikissa ja keskiajalla Sapfo oli runouttaan kuuluisampi itsemurhasta, jonka hän legendan mukaan olisi tehnyt. Kerrotaan, että Sapfo olisi ollut rakastunut epätoivoisesti merimieheen nimeltä Faon, ja heittäytynyt tämän vuoksi mereenLeukaksen saareneteläkärjessä. Legendalla ei kuitenkaan ole pohjaa kreikkalaisessa historiassa. Epäuskottava on myös tieto Sapfon aviomiehen nimestä; tämän sanotaan olleen Kerkylas Androslainen,[4] kirjaimellisesti ”Penis Miehen kaupungista”, mikä vaikuttaa Sapfon jälkimaineeseen perustuvalta vitsiltä.[10][11]
Sapfo kirjoittimonodista lyriikkaa. Yhteensä hänen arvellaan kirjoittaneen noin 500 runoa. Näistä on säilynyt nykyaikaan yhteensä vain noin 700 runosäettä.[12] Sapfo kehitteli oman erikoisen lyyrisen mittansa,Sapfon säkeistön eli sapfisen mitan. Se perustuu hänen mukaansa nimettyynsapphicus-säkeeseen.[1][2]
Sapfo kirjoitti pääasiassa rakkausrunoja. Hänen runouttaan luonnehtii ennen kaikkea henkilökohtaisten tuntemusten ja ihmisten välisten suhteiden kuvaus. Tyylinsä ansiosta Sapfolla on ollut kestävä vaikutus runouteen ja hän on ollut inspiraation lähde myös nykyajan runoilijoille. Runoja luonnehtii yksinkertainen, suora ja elegantti kieli ja muoto. Runot käsittelevät usein ruumiillisia intohimoja esimerkiksi rakkauteen tai kuolemaan liittyen. Niissä on myös vahva uskonnollinen ulottuvuus erityisestiAfroditen kulttiin liittyen.[12]
Sapfon runoista osa vaikuttaa selvästi homoeroottisilta, naisten välistä rakkautta kuvaavilta. Toisaalta jotkut tutkijat ovat huomauttaneet, ettei mikään runo kuitenkaan välttämättä vaadi homoeroottista tulkintaa.[12]
Sapfo itse ei koonnut runojaan kirjoiksi, vaan hänen aikanaan runous oli vielä suullista ja perustui ulkomuistiin. Runot kirjoitettiin ylös myöhemmin. 200–100-luvuilla eaa.aleksandrialaiset tekstikriittikot kokosivat yhteen ne Sapfon runot, jotka olivat säilyneet hellenistiselle kaudelle saakka. Nykyaikaan säilyneet Sapfon katkelmat ovat säilyneet pääosinAristofanes Byzantionlaisen jaAristarkhos Samothrakelaisen työn ansiosta. Tekstikriitikot jakoivat tunnetut Sapfon runot runomitan perusteella yhdeksään kirjaan:[13]
Sapfon runo vanhasta iästä (rivit 9–20). 200-luvulta eaa. peräisin oleva papyrus, P.Köln XI 429.
Kirja I, runot, jotka on kirjoitettusapfisessa mitassa, yhteensä 330 säkeistöä (fragmentit 1–42).
Kirja II, runot, jotka on kirjoitettuglykonisessa mitassadaktyylisillä lisäyksillä (fragmentit 43–52).
Kirja IV, runot, jotka on kirjoitettudistikhoneina jotakuinkin edellisten kaltaisissa mitoissa (fragmentit 58–91).
Kirja V, todennäköisesti runoja, jotka koostuvat erilaisista kolmirivisistä säkeistöistä (fragmentit 92–101).
Kirja VI (sisältö tuntematon).
Kirja VII (vain kaksi säilynyttä riviä samassa mitassa, fragmentti 102).
Kirja VIII (fragmentti 103).
Kirja IX (Epithalamia), häärunot, jotka eivät mittansa puolesa sopineet muihin kirjoihin; mukaan lukien runotdaktyylisessä heksametrissä (fragmentit 104–117).
Koko kokoelma on saattanut käsittää noin 9 000 runosäettä.[13] Kaikkia säilyneitä fragmentteja ei ole kyetty yhdistämään mihinkään näistä kirjoista; tällaisia ovat fragmentit 118–213.
Kokoelma on tunnettu ainakin vielä ensimmäisellä vuosisadalla eaa., jolloin Sapfon runous vaikutti suuresti roomalaisiin runoilijoihin, kutenCatullukseen jaHoratiukseen. Ajan kuluessa Sapfon runoista yhä suurempi määrä katosi toisaalta sattuman, toisaalta keskiajan puritaanisen maun seurauksena. Jossakin vaiheessa kirkko sekä idässä että lännessä suoranaisesti jopa tuhosi Sapfon kirjoituksia, koska hänen runoutensa nähtiin uhkana kristilliselle moraalille. Jo 1100-luvulla bysanttilainenJohannes Tzetzes valitti, että aika oli kadottanut Sapfon runouden; tästä huolimatta hänellä vaikuttaa vielä olleen käytössä enemmän Sapfon runoja kuin meillä. Bysanttilaisten tuntemat tekstit kuitenkin katosivatKonstantinopolin kukistuttuaneljännen ristiretken seurauksena vuonna 1204.[12][13]
Seurauksena Sapfon runoista on säilynyt nykyaikaan lähinnä vain katkelmia. Suurin osa säilyneistä säkeistä on peräisin muiden kirjailijoiden, kuten kreikkalaisten grammaatikkojen, kautta säilyneistä katkelmista, kun nämä ovat esittäneet teoksissaan esimerkkejä Sapfon tyylistä tai kreikan kielen käytöstä. Ainoastaan yksi runo,Hymni Afroditelle, on säilynyt kokonaisena. Se säilyi osanaDionysios Halikarnassoslaisen kirjallista tyyliä käsittelevää teosta.[2][12]
Viime aikoina uusia Sapfon runokatkelmia on kuitenkin tunnistettuEgyptistä löydetyistä papyruksista. Tämä on lisännyt Sapfolta säilyneiden säkeiden määrää.[13] Tuoreisiin löytöihin kuuluu muun muassa Sapfon veljistä kertovan runon katkelma, joka käsittää peräti viisi säkeistöä.[14]
Hymni Afroditelle on Sapfon ainoa kokonaisena säilynyt runo. Seuraavassa esitetään siitä katkelma. Runosta on tehty useita suomennoksia. Tähän on valittu malliksi osaPäivö jaTeivas Oksalan suomennoksesta, koska se noudattaa alkuperäistä runomittaa ja rakennetta,[2] ja toimii näin samalla esimerkkinä sapfisesta mitasta.
Sapfon kenties tunnetuin runo on runo, joka alkaa sanoilla ”Kuin jumala on tuo mies”.[3] Seuraavassa esitetään siitä katkelma, joka kuvaa eloisasti rakastumisen aikaansaamia ruumiillisia vaikutuksia. TässäArto Kivimäen jaSampo Vesterisen suomennoksessa käännös on melko sanatarkka, mutta sitä ei ole sidottu alkuperäiseen runomittaan.[2]
kylmä hiki peittää minut vapisen kauttaaltaan olen kalpeampi kuin ruoho luulen että kohta kuolen [...][15]
Yleisimmän tulkinnan mukaan runo on omistettu jollekin neidolle, joka on Sapfon entinen oppilas, ja viettää häitään sulhasensa kanssa. Sapfo on kuitenkin itse ihastunut neitoon ja kuvaa runossa tuntemuksiaan.[3] Tämä ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen tulkinta.
Sapfon kuolema. Sapfon kuolemasta kertovaan legendaan perustuva maalaus, Miguel Carbonell Selva, 1881.
Koska monet Sapfon runoista on omistettu naisille, tämä on luonut hänelle jälkimaineenlesbona. Kantasana ”lesbolaisuus” periytyy Lesboksen saaresta, jossa hän asui.[16] Sapfon nimi on myös ”lesboa” paljon harvinaisemman, mutta samaa merkitsevän sanan ”sapfinen” juuri.[16][17]
VarsinkinAteenassa, jossa naisten asema oli paljon Lesbosta rajoitetumpi, Sapfon kaltaista naisrunoilijaa ei aina ymmärretty. Tämä on osaltaan vaikuttanut hänen jälkimaineeseensa. Muun muassaAristofanes pilkkasi Sapfoa komedioissaan.[12] Myös kreikkalaisetuuden komedian kirjailijat pitivät parodioissaan Sapfoa seksuaalisesti holtittomana, ja kuvasivat tämän lesboksi.[5]
Pentti Saarikoski julkaisi esikoisrunokokoelmassaan vuonna 1958 kahdeksantoista Sapfon runokatkelman suomennokset. Vuonna 1969 Saarikoski julkaisi Sapfon kaikki katkelmat kokoelmanaIltatähti, häälaulu. Hän ei noudattanut antiikin runomittojen säejakoa vaan asemoi tekstin nykyaikaisen runon tapaan. Teosta on sanottu antiikin kirjallisuuden ehkä kauneimmaksi suomennokseksi.[20]
MyösAapo Junkola suomensi Sapfon runot vuonna 1966. Sari Kivistön jaH. K. Riikosen mukaan Junkola tavoitti Sapfon tyylin, mutta toisinaan suomennos jättää liiankin eleettömän vaikutelman.[20]
↑abcCastrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Sapfo”, Antiikin käsikirja, s. 503. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
↑abcdefgRiikonen, H. K.: "Antiikin lyriikka". TeoksessaKivistö, Sari et al.: Kirjallisuus antiikin maailmassa, s. 224, 231–233. Helsinki: Teos, 2007. ISBN 978-951-851-089-8
↑abcdefghiSmith, William: ”Sappho”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑Barr, Matthew & Cresswell, Lucy & Thorley, Alastair: OCR Classical Civilisation A Level Components 32 and 33: Love and Relationships and Politics of the Late Republic, s. 41. Bloomsbury Publishing, 2017. ISBN 9781350021044Teoksen verkkoversio.
↑abcdefFriedrich, Paul: The Meaning of Aphrodite Paperback, s. 104–128. University of Chicago Press, 1978. ISBN 0226264823
↑abcdSappho & Poochigian, Aaron & Duffy, Carol Ann: Stung with Love: Poems and Fragments of Sappho: Poems and Fragments of Sappho, s. 45. Penguin UK, 2009. ISBN 0141931256Teoksen verkkoversio.
↑Obbink, Dirk: New poems by Sappho. The Times Literary Supplement, 5.2.1014. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.5.2014.
↑Kivimäki, Arto & Vesterinen, Sampo: Rakkaus ei koskaan lepää, s. 15. Tammi, 2001. ISBN 951-31-1884-3
↑abKivistö, Sari & Riikonen, H. K.: Antiikin kirjallisuus ja suomennokset uuslatinasta ja humanistikreikasta. TeoksessaRiikonen, H. K. (päätoim.): Suomennoskirjallisuuden historia 2, s. 43–44. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-889-3
Sapfo. TeoksessaOksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 55–62. (Runojen ja runokatkelmien suomennoksia) Helsinki: Otava, 1965.
Sapfo: Runoja. (Suomentanut Pentti Saarikoski. Sisältää osan suomentajanRunoja-teoksessa julkaistuista käännöksistä esipuheella varustettuna.) Aikalainen, 1966, nro 3, s. 22-26.
Sapfo: Iltatähti, häälaulu. (Suomentanut Pentti Saarikoski. 3. painos (1. painos 1969)) Helsingissä: Otava, 1994. ISBN 951-1-13210-5
Sapfon runoja. (Suomentanut Aapo Junkola. Johdannon kirjoittanut Heikki Solin. 2. painos (1. painos 1966)) Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25308-1
Sapfo. TeoksessaKivimäki, Arto & Vesterinen, Sampo: Rakkaus ei koskaan lepää, s. 13–15. Tammi, 2001. ISBN 951-31-1884-3
Sappho, Alcaeus: Greek Lyric. (Volume I: Sappho and Alcaeus. Edited and translated by David A. Campbell.Loeb Classical Library 142) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1982.
Sappho: A New Translation of the Complete Works. (Toimittajat Diane J. Rayor, André Lardinois) Cambridge University Press, 2014. ISBN 9781107023598
Gerber, Douglas E.: A Companion to the Greek Lyric Poets. (Mnemosyne, Supplements) Brill, 1997. ISBN 9789004217614
Greene, Ellen (toim.): Re-Reading Sappho: Reception and Transmission. (Classics and Contemporary Thought, nide 3) University of California Press, 1996. ISBN 9780520206038
Hutchinson, G. O.: Greek Lyric Poetry. (A Commentary on Selected Larger Pieces (Alcman, Stesichorus, Sappho, Alcaeus, Ibycus, Anacreon, Simonides, Bacchylides, Pindar, Sophocles, Euripides). Uusintapainos) Oxford: Oxford University Press, 2003. ISBN 9780199265824
