Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Sanoittaja

Wikipediasta

Sanoittajalla tarkoitetaan yleensä musiikkikappaleensanoituksen kirjoittajaa. Oopperassa sanoittajasta käytetään nimitystälibretisti.

Sanoitus onlyriikkaa, joka on tarkoitettu pääsääntöisesti kuultavaksi jasolistin laulettavaksi. Sanoituksesta käytetään tämän vuoksi myös nimitystälaululyriikka. Sanoittaja kirjoittaa sanat tyypillisesti joko valmiiseen laulunsävelmään, melodiaa mukaillen tai päinvastoin, jolloinsäveltäjä säveltää valmiiksi kirjoitetun tekstin. Usein sanoitus syntyy myös sävellyksen kanssa yhtä aikaa ja monetlauluntekijät ovatkin sekä sanoittajia, että säveltäjiä.

Edu Kettusen mukaan laulun sanoituksen ei tarvitse toimia pelkkänä tekstinä, vaan ainoastaan laulettuna[1].Heikki Salon kirjoittaman laululyriikan käsikirjanKahlekuningaslaji mukaan sanoitus ei ole suoraan rinnastettavissa normaaliin runouteen, vaan se on oma kirjoittamisen lajinsa.

Suomenkielisiä sanoitusoppaita on kirjoitettu verrattain vähän. Internetistä on kuitenkin löydettävissä ainakinPertti Oskalan jaSamuli Koivulahden artikkeleita[2]. Varsinaisia sanoituskursseja on pitänyt Heikki SaloSateen ääni Oy:nsä kanssa ja lisäksi yksityisesti muun muassaJuice Leskinen,Vexi Salmi,Kauko Röyhkä,Jukka Virtanen,Pauli Hanhiniemi jaSamuli Koivulahti[3].

Oopperassa sanoittajasta käytetään nimitystälibretisti. Libretisti kirjoittaa kaiken oopperaan sisältyvän tekstin, myös puhutun, joten libretisti on osaltaan myöskäsikirjoittaja. Oopperan tekstiä kutsutaanlibretoksi. Nykyaikaisessa suomenkielisessä pop-musiikissa sanoitus on monien musiikkialan ammattilaisten mielestä biisin tärkein osa[4].

Sanoittajien ammattiyhdistystoiminta

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Säveltäjien ja sanoittajien oikeuksia ja Suomessa valvova ja käyttökorvauksia keräävätekijänoikeusjärjestö onTeosto, jonka asiakkaita ovat myösMusiikkikustantamot. Lisäksi merkittävänä pidettävän määrän julkaisseilla sanoittajilla (kuten myös säveltäjillä) on mahdollisuus liittyäSäveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:hyn, joka antaa ristiriitatilanteissa myös lakiapua ja toimii lauluntekijöiden ammattiyhdistyksen kaltaisena elimenä. Lisäksi yhtenä sanoittajien verkostoitumiselimenä on toiminut vuodesta 2014 alkaen Suomen sanoittajayhdistys, joka järjestää mm. säveltäjien ja sanoittajien match making -tilaisuuksia ja co writing työpajoja[5][6].

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. Oikea työote rentouttaa SELVIS. 3/2006. Viitattu 2.2.2010.[vanhentunut linkki]
  2. Koivulahden Blogi koivulahdenblogi.com. Arkistoitu 7.8.2020. Viitattu 27.8.2017.
  3. Raportti vaisaaren koulun laululyriikkahankkeen pajapäivistä Musasto. 1.4.2011. Viitattu 3.4.2011.
  4. Co-Writing, suljetut tiimit ja miten linnakkeeseen murtaudutaan – biisintekijöiden verkostoitumistapahtuman anti – Suomen sanoittajat www.sanoittajat.fi. Viitattu 14.9.2017.
  5. Suomen sanoittajat – Riimirautaa, beibi www.sanoittajat.fi. Viitattu 27.8.2017.
  6. Sanoittajien, säveltäjien ja tuottajien verkostoitumistapahtuma logomolla 9.9.2017 www.sakonblogi.com. Viitattu 27.8.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheestaSanoittaja.
Tämämusiikkiin liittyvä artikkeli ontynkä. Voit auttaa Wikipediaalaajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sanoittaja&oldid=21655001
Luokka:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp