SLAC National Accelerator Laboratory on vuonna 1962 perustettuStanfordin yliopiston yhteydessä toimiva hiukkaskiihdytinlaboratorioKaliforniassa Yhdysvalloissa. SLAC keskittyy muun muassaalkeishiukkasten kokeelliseen ja teoreettiseen tutkimukseen sekä tuottaaröntgensäteilyäsynkrotroni- javapaalelektronilaser-lähteillään materiaalitutkimuksen tarpeisiin.[1]
SLACin joulukuussa 1991 avattuWWW-sivusto oli ensimmäinen Pohjois-Amerikassa.[2]
SLACiin on rakennettu 10 metriä maan alle 3,2 km pitkä lineaarinen kiihdytin SLC, joka saatiin valmiiksi vuonna 1989. Kiihdytinputki koostuu kuparilevyistä ja -sylintereistä, joissa kiihdytetäänelektroneita japositroneitaklystroneista tulevien korkeaenergiaistenmikroaaltojen avulla.[3] Kiihdytin pystyy tuottamaa elektroni- ja positronisuihkuja 50 GeV:n suihkuenergioilla.[4] SLC:llä on tuotettu korkeaenergiaisessa elektroni-positroni-törmäytyksessäZ0-mittabosoneita.[5] Nykyään SLC:tä käytetään PEP-II:n esikiihdyttimenä. Kolmasosa alkuperäisestälineaarikiihdyttimestä mahdollistaaröntgensäteilyä tuottavanvapaaelektronilaser Linac Coherent Light Sourcen (LCLS) toiminnan.[6]
SLACiin on rakennettu myös kaksi ympyränmuotoista törmäytintä, 1970-luvulla valmistunut SPEAR ja 1980-luvulla valmistunut PEP, joka on ympärysmitaltaan 2,2 km. PEP:iä on uudistettu siten, että se koostuu nykyään hiukkasia eri energioilla kiihdyttävästä kahdesta renkaasta ja kiihdytin uudelleennimettiin PEP-II:ksi.[7]
