| Royals | |
|---|---|
 Royals esiintymässä vuonna 1976 HelsinginKaivopuistossa. | |
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1975–1978 paluu: 2010 |
| Tyylilaji | rock,bluesrock,progressiivinen rock |
| Kotipaikka | Helsinki,Suomi |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet | |
| Levy-yhtiö | |
| Infobox OKNimi-testi OK | |
Royals oli vuosina 1975–1978 toiminut suomalainenrockyhtye. Se perustettiin vuonna 1975 kitaristiAlbert Järvisen erottuaHurriganesista. Royalsin muut jäsenet olivat basisti-laulajaPave Maijanen, rumpaliIsmo ”Ippe” Kätkä sekä kesällä 1977 yhtyeeseen liittynyt kosketinsoittajaMikko Rintanen, joka soitti toisinaan myös rytmikitaraa. Musiikkiinsa Royals sai vaikutteita muun muassaCreamilta jaTodd Rundgrenilta, ja siinä oli myösprogressiivisia elementtejä.
Royals nimettiinsuperyhtyeeksi jo ennen ensimmäistä esiintymistään. Vuonna 1976 ilmestynyt esikoisalbumiSpring 76 nousi listaykköseksi ja myikultalevyyn oikeuttavan määrän. Seuraavana vuonna 1977 Royalsin suosio kääntyi kuitenkin laskuunpunkin kaltaisten uusien musiikkivirtauksien myötä, ja toista albumiaOut myytiin vain noin puolet debyyttilevyn myyntimäärästä. Suosion edelleen hiipuessa Royals hajosi keväällä 1978, ja sen toiseksi viimeisellä keikalla taltioitiin livealbumiRoyals Live.
Royals teki lyhyen paluun vuonna 2010 Albert Järvisen elämäkertateoksen julkaisutilaisuudessaTavastia-klubilla Helsingissä. Vuonna 1991 kuolleen Järvisen tilalla kitaraa soitti Mikko Rintanen.
Albert Järvinen ja Pave Maijanen viettivät kesällä 1975 paljon aikaa yhdessä. Hurriganesista eronnut Järvinen oli kyllästynyt soittamaan suoraviivaista rockia, ja myösRock’n’Roll Bandiin kuulunut Maijanen oli alkanut kiinnostuaprogressiivisvaikutteisemmasta musiikista, kutenGongista,Spiritistä jaTodd Rundgrenista. Järvinen ja Maijanen ryhtyivät suunnittelemaan uutta yhtyettä, joka soittaisi aiempaa monimutkaisempaa ja haasteellisempaa materiaalia.[1] Kitaristi Järvisen ja basisti-laulaja Maijasen lisäksi mukaan liittyi muun muassaMatthewsissa ja viimeksiKirkan taustayhtyeessäThe Islandersissa soittanut rumpali Ismo ”Ippe” Kätkä.[2]
Uutta kokoonpanoa hehkutettiin lehdissä,[3] ja se nimettiinsuperyhtyeeksi jo ennen ensimmäistä esiintymistään.[4] Nimen Royals keksi Albert Järvinen.[3] Valintaan innoittivat helsinkiläinen Royal-ravintola ja etenkin Royal-suklaapatukka.[5] Aivan alkuvaiheessa yhtye käytti pidempää nimeä Albert Järvinen Royals, koska Järvinen oli tuossa vaiheessa sen selkeästi tunnetuin jäsen. Järvisen omasta pyynnöstä etuliite kuitenkin tiputettiin pois ennen ensimmäistä albumia.[3]
Royals halusi harjoitella rauhassa julkista soittamista ennen siirtymistä Etelä-Suomen kriittisemmän yleisön eteen. Yhtye teki ensimmäisen esiintymisensä 21. lokakuuta 1975Nurmeksessa, mistä se jatkoiKajaaniin,Ouluun jaRovaniemelle. Oman materiaalin puutteessa yhtye esitti keikoillaan aluksi lainakappaleita, kutenCreamia,Jimi Hendrixia jabluesia. Mukana oli myös esimerkiksi Rock’n’Roll Bandin suosittu kappale ”I’m Gonna Roll” sekä materiaalia Albert Järvisen soololevyltäRide On.[3] Keikkayleisö suhtautui Royalsiin alusta lähtien kaksijakoisesti, ja Albert Järvisen vuoksi osa oli toivonut musiikin muistuttavan enemmän Hurriganesia.[6] Yhtyeen raha-asioita varten perustettiin kommandiittiyhtiö Badge.[3]
Royalsin esikoisalbumiSpring 76 äänitettiinTukholmassaMarcus Music -studiolla vuodenvaihteessa 1975–1976, kun yhtye oli ollut toiminnassa vasta pari kuukautta ja esiintynyt vain vähän. Levy-yhtiöLove Recordsilla oli esikoisalbumiin liittyen suuria odotuksia, joten se varasi äänitysaikaa aikakaudelleen mittavat neljä viikkoa. Osa levylle päätyneistä kappaleista oli keikoilla esitettyjäcovereita, kuten Creamin ”Badge” jaMarvin Gayen sävellys ”Dancing in the Street”, mutta mukana oli myös syksyn mittaan harjoiteltua omaa materiaalia, joka saavutti lopullisen muotonsa studiossa.[7] Rockin lisäksi albumilla on bluesia,funkia jareggaeta.[2]
Spring 76 ilmestyi keväällä 1976.[8] Se nousi kesäkuussaMitä Suomi soittaa -listan kärkeen,[9] ja sitä myytiin noin 30 000 kappaletta, mikä riittikultalevyyn.[10] Arvosteluissa albumia kuitenkin kritisoitiin sekavaksi.[11] Progressiivisvaikutteisesta avauskappaleesta ”High” tuli yhtyeen merkittävin single- ja jukebox-menestys.[7] Kaupallinen suosio takasi kesälle paljon esiintymisiä.[10] Royalsille perustettiin myös ihailijakerho.[12] Lyhyen keikkatauon jälkeen yhtye esiintyi lokakuussaKouvolan kaupungintalolla yhdessä Kouvolan kaupunginorkesterin kanssa.[13][14]
Royalsin toinen albumiOut äänitettiin esikoislevynSpring 76 tavoin neljässä viikossa Tukholman Marcus Musicissa. Albumilla oli debyyttilevyä enemmän yhtyeen itse kirjoittamia kappaleita, ja myös soitinvalikoima oli monipuolisempi.Out ilmestyi toukokuussa 1977, ja sitä myytiin noin 15 000 kappaletta eli vain puolet debyyttialbumin myyntimäärästä.[15] Levyltä julkaistu single ”Kings of Power” soi kohtuullisesti radiossa mutta ei yltänyt kappaleen ”High” veroiseksi hitiksi. Yleisön maku oli alkanut muuttua, eikä virtuoosimaista soittotaitoa pidetty enää entisessä arvossaan.[15] Yhtyeen muusikotkin suhtautuivat albumiin osin ristiriitaisesti.[16] Levyn tekemiseen oli liittynyt jännitteitä, ja Pave Maijasen mukaan Royalsin asiat alkoivat olla pahasti hajallaan jaOut oli osaltaan vaikuttamassa yhtyeen lopettamiseen.[15]
Out-albumin julkaisun jälkeen yhtye oli hetken aikaa jakautunut, ja Järvinen ja Kätkä pohtivat Maijasen erottamista, koska tämä oli alkanut tuoda esiin omia kappaleitaan, mitä muut epäilivät soolouran valmisteluksi.[15] Jo esikoisalbumin jälkeen Royals oli myös ajautunut talousvaikeuksiin.[8] Se oli hankkinut kalliin laitteiston, johon liittynyttä velkaa se joutui lyhentämään samalla, kun Suomessa alkoi lamaan johtanut taloudellinen laskukausi.[4]
Royalsiin oli sen perustamisesta saakka etsittykosketinsoittajaa. Perustamisvuoden syksynä 1975 yhtyeen kanssa samassa kellarissa harjoitteli aiemminWigwamissa soittanutJukka Gustavson. Ismo Kätkän mukaan Gustavsonia pyydettiin liittymään Royalsiin, mutta hän kieltäytyi, koska hän valmisteli musiikkiaKansallisoopperan tanssiproduktioon.Petteri Salmisen jaAnssi Tikanmäen pestit kaatuivat puolestaan silloiseen helsinkiläis- ja tamperelaismuusikkojen väliseen vastakkainasetteluun. Wigwam-pianistiJim Pembroke harjoitteli keväällä 1977 Royalsin kanssa parin viikon ajan, mutta lopulta yhtye katsoi, että Pembroken liittyminen olisi vaatinut liikaa kompromisseja ja vienyt Royalsia väärään suuntaan. Lopulta saman vuoden kesällä yhtyeeseen tuli kosketinsoittajaksiMikko Rintanen.[17]Sähköurkujen jasyntetisaattorin lisäksi hän soitti joskus myös rytmikitaraa.[18] Rintasen ensiesiintyminen Royalsissa tapahtui 9. heinäkuutaKoria-Rollissa. Hänen mukaantulonsa antoi aiemmille jäsenille lisää virtaa ja lisäsi yhtyeen harjoittelumotivaatiota.[19]
Kesän 1977 jälkeen alkoi nousta yhä enemmän esiinpunkrock ja sitä edustavat uudet yhtyeet, ja musiikillisesti kunnianhimoinen ja englanniksi laulava Royals oli kaukana niiden edustamista ihanteista. Ilmapiirin muutos näkyi aluksi ennen kaikkea musiikkilehdistön nuivassa suhtautumisessa vanhoihin yhtyeisiin. Uuden trendin myötä Royalsin suosio jatkoi tasaista laskuaan. Yhtye oli alkanut tehdä keikkansa pääasiassa pääsylipputulojen mukaan määräytyvällä prosenttisopimuksella, joten yleisön vähentyessä esiintymiset alkoivat käydä taloudellisesti tappiollisiksi.[18] Lisäksi Rintasen mukaan Järvisen ja Maijasen välit kiristyivät Järvisen päihteidenkäytön vuoksi.[20]
Royalsilta ilmestyi loppuvuodesta 1977 single ”Rolling Bones”, jonka oli tarkoitus antaa esimakua tulevasta studioalbumista. Levyä ei kuitenkaan koskaan tehty. Love Records oli ajautunut konkurssin partaalle, eikä se halunnut enää kustantaa moniviikkoisia studiosessioita. Royals tavoitteli vielä uutta levytyssopimusta useista levy-yhtiöistä, mutta ne kaikki kieltäytyivät. Ne eivät nähneet yhtyeen progressiivisvaikutteisessa musiikissa enää kaupallista potentiaalia, vaan pitivät sitä pahasti vanhentuneena. Royalsin muusikoiden heikon rahatilanteen vuoksi myöskään omakustannealbumi ei tullut kysymykseen, ja vallitseva pattitilanne vauhditti yhtyeen hajoamista.[21] Myöskään tähyämiset ulkomaille eivät olleet onnistuneet, eikä yhtye tehnyt omia konsertteja Suomen ulkopuolella. Royalsin ulkomaisen uran aloitukseksi oli kaavailtu kesän 1977Ruisrockia, jossa kansainvälisten kykyjenetsijöiden toivottiin kiinnostuvan yhtyeestä. Lopulta festivaalin ainoan kotimaisen esiintyjän paikan sai lopettamispäätöksensä pyörtänyt Wigwam.[22]
Royalsin lopettamisesta päätettiin vuoden 1978 kevättalvella, jolloin keikkamyyjälle ilmoitettiin, ettei kesälle enää myytäisi esiintymisiä.[8] Toiseksi viimeinen konsertti oli 21. toukokuuta HelsinginTavastia-klubilla, jossa äänitettiin kaksilevyinen livealbumiRoyals Live, joka ilmestyi vuoden lopulla ja oli yksi Love Recordsin viimeisistä julkaisuista.[2][23] Levyä painettiin vain noin 6 000 kappaletta, ja se nousi listasijalle 25.[24] Albumilla on yhtyeen levytyshistoriasta löytyvien kappaleiden lisäksi esimerkiksiJimi Hendrixin ”Fire”,rhythm and blues -standardi ”Walking the Dog” sekä Mikko Rintasen kymmenminuuttisen kosketinsoolon sisältäväTed Nugentin ”No Holds Barred”.[23] Tavastian-keikan jälkeisenä päivänä yhtye teki viimeisen esiintymisensäPunkalaitumellaSärkän lavalla.[25]
»Me todettiin, et nyt tää loppuu. Ei pystyny jatkaan enää. Yks niitti oliTampereen Yo-talolla. Se oli yks Royalsin hienoimpia keikkoja ja paikalla oli 40 ihmistä. Silloin nähtiin, että nyt riittää.»
(Pave Maijanen[26])
Hajoamisen jälkeen Albert Järvinen liittyiDave LindholminPen Lee -yhtyeeseen.[27] Ippe Kätkä siirtyi Tampereelle tv-studiorumpaliksi,[23] ja Mikko Rintanen muutti takaisin Ruotsiin.[24] Pave Maijanen teki ensin studiotöitä ja jatkoi sitten musiikin tekemistäMistakes-yhtyeessään.[27]
Royals teki yhden esiintymisen mittaisen paluun lokakuussa 2010 Helsingin Tavastia-klubilla tilaisuudessa, jossa juhlittiin Albert Järvisen elämäkertateoksen julkaisua. Vuonna 1991 kuolleen Järvisen sijaan kitaraa soitti Mikko Rintanen. Ismo Kätkä oli jo edellisenä vuonna ehtinyt lopettaa rumpujen soiton terveyssyistä, mutta hän palautti itsensä soittokuntoon tilaisuutta varten.[28]
Musiikkilehdissä Royalsin ja Albert Järvisen edellisen yhtyeen Hurriganesin välille yritettiin luoda kilpailuasetelmaa. Yhtyeidentyylisuuntaukset olivat kuitenkin toisistaan hyvin poikkeavia, sillä Royalsin musiikki perustui suoraviivaisenrock and rollin sijaan Cream-tyyliseen kitarointiin.[8] Creamin lisäksi yhtyeen tärkeitä esikuvia olivatHot Tuna sekäTodd Rundgren, jolta saatuja vaikutteita kuuluu esimerkiksi kappaleissa ”Kings of Power” ja ”More Is What You’ll Give/Get”.[29] Kosketinsoittaja Mikko Rintasen liityttyä mukaan Royals tavoitteli Rundgrenin Utopia-yhtyeen albuminAnother Live kaltaista äänimaailmaa, mitä triomuotoinen kokoonpano ei ollut mahdollistanut.[18] Maijasen mielestä yhtyeestä puuttui sielu, joka alkoi syntyä vasta toisen albuminOut aikoihin ja viimeistään Mikko Rintasen liityttyä mukaan.[3]
TeoksessaJee jee jee – Suomalaisen rockin historia (1998) Royalsia kuvataan eräänlaiseksi myöhäiseksi ja soittotaitoisemmaksi versioksi 1960- ja 70-lukujen vaihteen yhtyeistä, jotka yhdistelivät bluesia,soulia, Creamia jaheviä. Pave Maijasen mukaan Royalsin musiikin lähtökohtana oli ”60-luvun svengi”.[4] Albert Järvisen mukaan yhtye pyrki kaikessa täydellisyyteen.[30] Järvinen sanoi, että Royals halusi soittaa kaikkea hyvää musiikkia eikä halunnut sitoutua musiikillisiin muotivirtauksiin.[31] Esiintyessään yhtye soitti raa’asti ja kovaotteisesti, kun taas levyillä musiikki oli kokeellisempaa.[2] Laulamisesta vastasi lähes yksinomaan Maijanen, mutta toisinaan Ippe Kätkä lauloi toista ääntä.[7]
Royals sai osakseen myös kritiikkiä. Yhtyeen albumeita tuottaneenJanne Ödnerin mukaan musiikkilehtiSoundi arvosteli yhtyeen musiikkia erittäin kylmäksi, laskelmoivaksi, pinnalliseksi ja kaupalliseksi.[31] Royals oli myös Wigwamin ohella tamperelaisten soittajien merkittävimpänä pilkan kohteena, ja etenkin Pave Maijasen he näkivät tyypillisenä huumorintajuttomana, vaikeaselkoista rockia soittavana helsinkiläismuusikkona.[32]
Esiintymisissään Royals panosti näyttävyyteen ja satsasi kalustoon ja valoihin.[8] Se hankki heti uransa alussa 100 000 markan arvoisenPA-järjestelmän, 70 eri väriä luovan valolaitteiston sekä savu- ja saippuakuplakoneet.[4] Pave Maijanen sanoi myöhemmin, että Royalsin alkuvaihetta leimasi pinnallinen koreilu, jossa yhtye kerskaili isolla kalustolla ja lujalla äänenvoimakkuudella.[3] Äänekkyyteen innoitti Royalsin jäsenten näkemä Hot Tuna -yhtyeen konserttiKulttuuritalolla.[33] Royals hankki äänentoistolaitteistonsa MS-Audiotronilta, jota johtanutMatti Sarapaltio alkoi kaavaillaFibes-rumpujen maahantuontia ja ehdotti Ismo Kätkää niiden kotimaiseksi myynninedistäjäksi. Järjestelyn kautta Royalsin käyttöön saatiin merkittävällä alennuksella kahdella bassorummulla varustettu iso krominvärinen setti, joka herätti huomiota konserttipaikoilla. Suunnitelmissa olivat myös Royals-merkkiset farmarihousut, mutta lopulta yhtye päätyi mainostamaan Diggers-farkkuja, jotka yllään se esiintyi ainakinSuosikin julisteessa ja lehti-ilmoituksissa. Idea farmarien mainostamiseen saatiin Hurriganesilta, jolla oli sponsorisopimusBeavers-farkkumerkin kanssa.[3]
Kulttuuritoimittaja ja musiikkiin erikoistunut tietokirjailijaTommi Saarela on sanonut Royalsin olleen niitä suomalaisia yhtyeitä, joiden lopuksi koitui 1970-luvun loppuvuosien nuorison musiikkikulttuurin suuri murros, jolloin kysyntä englanninkieliselle ja monimutkaisemmalle musiikille heikkeni etenkin punkin vaikutuksesta.[23]