Tähän osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Länsi-Rooman valtakunnan hajottua vuonna 476 eri puolilla imperiumia puhutut latinan kielen murteet alkoivat kehittyä yhä enemmän omiin suuntiinsa, kehittyen vähitellen romaanisiksi kieliksi. Maantieteellisen jakautumisen lisäksi kielten nykyisiin eroihin ovat vaikuttaneet alueilla aiemmin puhutut kielet (niin sanotutsubstraattikielet), eri valloitukset sekä rauhanomaiset yhteydet muiden kansojen kanssa.
Romaaniset kielet ovatkielitieteen kannalta erityisen tärkeä kieliryhmä, sillä niiden muotoutuminen tunnetaan melko tarkasti. Romaanisten kielten kantakielilatina on hyvin dokumentoitu hallinnon ja sivistyksen kirjakieli, joka käyttäääännekirjoitusta ja jonka eri vaiheista – kuten sen tytärkielistäkin – on säilynyt runsaasti kirjallista aineistoa kautta historian. Siksi romaanisten kielten syntyhistoria on hyvin ennallistettavissa, ja samalla se auttaa ymmärtämään yleisemminkin kielen syntymekanismeja ja prosesseja, joiden seurauksena kieli eriytyy kantakielestä ja muokkautuu murteesta omaksi kielimuodokseen.
Romaanisten kielten nimi, kuten myösRomanian valtion jaromanian kielen nimi tulee latinan roomalaista tarkoittavan adjektiivin maskuliinimuodostaromanus. Ensimmäinen todistus terminromaaninen olemassaolosta on peräisinToursin kirkolliskokouksesta vuodelta 813. Kieltä kutsuttiin tuolloin nimelläromana lingua.Ranska on siis se romaanisista kielistä, jonka olemassaolosta on varhaisin kirjallinen todiste, mikä ei kuitenkaan tarkoita että se olisi ensimmäinen latinasta selvästi omaksi kielekseen jakautunut.
Ensimmäinen teoreettinen teos romaanisista kielistä on, latinaksi kirjoitettuna,DantenDe Vulgari Eloquentia ('kansankielen kaunopuheisuudesta') 1300-luvun alusta. Siinä ensi kertaa eroteltiin romaanisia kieliä niiden 'kyllä'-sanan mukaanoïl-,oc- jasi-kieliin.
Vulgaarilatinan kehittyminen romaanisiin kieliin voidaan ajoittaa karkeasti seuraavasti:
200 eaa. – 400 jaa.: Vulgaarilatinan eri muodot.
500–600: Nämä muodot alkavat eriytyä selkeämmin. Latina häviää Britanniassa ja Balkanilla.
vuoden 800 tienoilla: Romaanisten kielten olemassaolo on tunnustettu (Toursin kirkolliskokous). Frankkilainen kantakieli (varhaisranska) on erkaantunut rahvaanlatinasta.
842: Ensimmäinen kokonainen romaanisella kielellä laadittu teksti,Strasbourgin vala.
vuoden 900 tienoilla: Iberoromaaninen kantakieli erkanee rahvaanlatinasta. Itäromaaniset kielet joutuvat eristykseen slaavien kansainvaelluksen myötä.
vuoden 1000 tienoilla: Katalaani ja oksitaani erottuvat iberoromaanisesta kantakielestä.
vuoden 1100 tienoilla: Galego-portugali alkaa erottua iberoromaanisesta kantakielestä
vuoden 1200 tienoilla: Iberoromaaninen kantakieli hajoaa lopullisesti galego-portugaliksi sekä espanjalaisiksi kieliksi (kastilia, asturianu, aragones jne).
1300-luku: Italian kirjakieli luodaan. Eri kielimuodot vakiutuvat lopullisesti romaanisiksi kieliksi. Latina jää lopullisesti kirkon ja oppineiston kieleksi. Galego ja portugali erottuvat.
Vulgaarilatinan kohdalla on mahdollista ajatella roomalaisten eläneendiglossiassa: Jokapäiväinen kieli ei ollut klassista latinaa, eli kirjallisuuden kieltä tai hienostunutta yläluokan puheenpartta (sermo litterarius, eruditus, urbanus). Tämän variantin kehitys oli pysähdyksissä, mutta läheinen, joskin selvästi erilainen muoto latinasta jatkoi kehitystään vapaasti. Tälle olivat niminäsermo vulgaris, rusticus taiplebeius.
Vulgaarilatinaa puhuttiin selvästi enemmän ja sitä käyttivät lukutaidottomat ihmiset kaikkialla Rooman valtakunnassa: sotilaat, käsityöläiset, merimiehet, maanviljelijät, parturit, orjat ym. Se oli kansankieltä, elävää ja altis muutoksille. Klassinen latina taas oli jäykkä, keinotekoisenkin puhdas, kirjoitettu, mutta siis myös puhuttu muoto, jota käyttivät runoilijat, kirjailijat, filosofit, puhetaidon opettajat ym.
Näistä kahdesta latinan muoto, jonka roomalaiset toivat voitetuille kansoille, oli nimenomaansermo vulgaris. Nämä kansat luonnollisesti puhuivat eri kieliä, ja kussakinprovinssissa latinan kieli muuttui toisistaan poikkeavilla tavoilla. Tällä tavoin alkoi nykyisten romaanisten kielten kehitys.
Kuten monissa muissakin kielihaaroissa, romaaniset kielet muodostavatmurrejatkumon, ja käytännöllisesti katsoen kaikki romaaniset kielet ovat jossain määrin keskenään ymmärrettäviä. Mikäli kielen määrittelyperusteena pidettäisiin samaa kuin esimerkiksikiinan eri murteilla, tällöin kaikki romaaniset kielet pitäisi laskea rahvaanlatinan eri murteiksi, ja latina ohittaisi tällöin kiinan maailman puhutuimpana kielenä.Sardi on muihin verrattuna kaikkein eristäytynein ja vanhakantaisin. Ajallisesti tarkasteltuna sardin kieli oli myös ensimmäinen muista selvästi omaksi kielekseen jakautunut. Tämän jälkeen romania erosi läntisistä sukulaisistaan. Kolmas jakautuminen tapahtui italian ja galloibeerisen ryhmän välillä. Tämä puolestaan jakautui vielä galloromaanisiin ja iberoromaanisiin kieliin. Katalaanin täsmällinen luokittelu on vaikeaa, koska siinä on piirteitä molemmista edellä mainituista ryhmistä.
Murteita on paljon ja ne eroavat toisistaan joskus kovastikin, eikä täten ole aina selvää, mitä pitäisi kutsuakieleksi, mitämurteeksi. Esimerkiksisisilia lasketaan omaksi kielekseen, vaikka se eroaa vain vähän kirjoitetusta italiasta. Murrejatkumon takia sisilian murteet muistuttavat enemmän eteläitalialaisia murteita kuin eteläitalialaiset muistuttavat pohjoisitalialaisia, mutta Sisiliassa puhutut murteet luokitellaan silti sisilian kieleen kuuluviksi ja manner-Italiassa puhutut murteet italian kieleen kuuluviksi. Romaanisista kielistä juuri italiassa on suurimmat murre-erot, minkä vuoksi eri puolilta Italiaa kotoisin olevat ihmiset käyttävät keskinäisessä kommunikoinnissaan vanhaan toscanalaismurteeseen perustuvaa standardi-italiaa, kun taas esimerkiksi eri espanjan murretta puhuva espanjalainen ja meksikolainen ymmärtävät vaivattomasti toisiaan.
Ranskalla, italialla, espanjalla, portugalilla, ja romanialla on etuoikeutettu asema itsenäisten valtioiden virallisina kielinä. Katalaani ja galego ovat myös virallisia kieliä, vaikkakaan eivät omissa kansallisvaltioissaan (galego Galician itsehallintoalueella ja katalaani Katalonian, Valencian ja Baleaarien itsehallintoalueilla Espanjan valtiossa sekä lisäksiAndorrassa). Kielillä kutensardi jaretoromaani on myös jonkinlainen virallinen asema ja niitä käytetään jossain määrin opetuskielinä kouluissa. Monien varianttien asemaa on kuitenkin keinotekoisestikin heikennetty, esimerkiksioksitaanin eri muotoja, venetsian kieltä sekä Oïl-kieliä (paitsi tietenkin ranskaa). Kielet kutenmirandeesi jaasturia ovat käytössä pienillä alueilla ja rajoitetusti. Nykyisin eri tahoilla on kuitenkin monenlaisia hankkeita kielten käytön elvyttämiseksi. Lähes kaikilla romaanisilla kielillä on omaWikipediansa.
Ainoa kuolleeksi luokiteltava romaaninen kieli ondalmaatin kieli, jota puhuttiin nykyisen Kroatian alueella. Sen viimeinen puhuja, parturi Antonio (Tuone) Udaina, kuoli 1874.
Substantiiveilla on yleensä kaksi sukua, maskuliini ja feminiini (harvemmin kolme, esimerkiksi romaniassa neutri on säilynyt).
Sijataivutusta ei yleensä esiinny (poikkeuksena romania).
Liikkumista ilmaistaessa informaatio liikkeen suunnasta sisältyy verbiin (esimerkiksi espanjassasalir,entrar), sitä ei siis niinkään ilmaista erillisin partikkelein (esimerkiksi saksassagehen in).
Monissa romaanisissa kielissä (varsinkin iberoromaanisissa) on kaksikopulaa, latinan verbeistäesse jastare. Toinen viittaa pysyvämpään olemiseen tai ominaisuuteen, toinen tilapäisempään asioiden tilaan.
Esimerkki espanjasta:
Noelia está aburrida. = Noelia on ikävystynyt.
Pilar es aburrida. = Pilar on tylsä, ikävystyttävä.
Verbit taipuvat ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa persoonassa sekä yksikössä ja monikossa. Aikamuodot ja niiden käyttö poikkeavat jonkin verran suomen aikamuodoista. Romaanisissa kielissä imperfekti ilmaisee menneessä ajassa rajaamatonta tai säännöllisesti toistuvaa toimintaa.
Adjektiivit taipuvat suvussa ja luvussa, ja niiden paikka on tavallisimmin pääsanansa jäljessä, ei sen edellä kuten suomessa ja germaanisissa kielissä.
Kohteliaisuusmuotoja löytyy jokaisesta romaanisesta kielestä; tässä yhteydessä tällä tarkoitetaan niin sanottuaT-V-erottelua elisinuttelun jateitittelyn eroa.
Sanan paino on usein oletusarvoisesti toiseksi viimeisellä tavulla. Tästä on kuitenkin runsaasti poikkeuksia: esimerkiksi ranskassa pääpaino on viimeisellä lausutulla tavulla, kun taas romaniassa ja moldovassa pääpainon paikka ei ole ennustettavissa minkään yleisen säännön avulla.
KirjaimiaW jaK käytetään harvoin, yleensä vain lainasanoissa ja erisnimissä.
KirjainH ei yleisesti ottaen äänny (se hävisi latinassa jo 200-luvulla), mutta voi vaikuttaa sitä edeltävän konsonantin ääntymiseen (poikkeuksina on romania, josta muiden romaanisten kielten tavoin klassisen latinan h-äänne on kadonnut, mutta jossa sen sijaan esimerkiksi slaavilaisista kielistä lainatuissa sanoissa esiintyy ääntyvä h-kirjain). Espanjanj sekäg etuvokaalin edellä, ja portugalin sananalkuinenr ja vokaalienvälinenrr ääntyvät voimakkaana h-äänteenä.
Latinan futuuriaikamuodon tilalle uusi futuuri ja konditionaali.
Latinan perfektimuotojen rinnalle ja pluskvamperfektin tilalle olla- tai omistaa-verbeillä muodostetut yhdistetyt muodot. Poikkeuksena galego, josta yhdistetyt aikamuodot puuttuvat, portugali, jossa myös yksinkertainen, latinan alkuperäinenpluskvamperfekti on säilynyt sekä romania, jossa niin ikään on yksinkertainen pluskvamperfekti, vaikkakin sen pohjana on aivan eri latinan aikamuoto.
Jotkut romaaniset kielet muodostavat monikon lisäämällä (latinan monikkoakkusatiivisijasta periytyneen)s:n, toiset taas viimeistä vokaalia vaihtamalla latinan ensimmäisen ja toisen deklension mukaisesti.
/s/-monikko: muun muassa portugali, galego, espanja, katalaani, oksitaani, ranska, sardi.
Latinan sanavartaloiden viimeinen painoton vokaali on osaksi hävinnyt romaanisista kielistä. Esimerkiksi latinanlupus > italianlupo, mutta ranskassaloup. Samoin latinanluna > italianluna, mutta ranskassalune (e ei äänny). Se on alun perin merkinnytšvaa-vokaalia [ə].
Loppuvokaalit jäljellä: portugali, galego, espanja, italia, romania (etelämurteet ja vanha romania)
Loppuvokaalit jäljellä vain feminiinissä: katalaani, oksitaani, romania (dakoromania)
Loppuvokaalit hävinneet: ranska, jossa viimeisen tavun [a] muuttui ensinšvaaksi [ə] ja 1800-luvun lopulla hävisi kokonaan.
Viimeisen vokaalin pudotessa tavuja jää yksi vähemmän ja paino siirtyy viimeiselle tavulle.
Joissain romaanisissa kielissä tämä lukusana on lukujen 11–15 tavoin "epäsäännöllinen". Toisissa taas 16 on kirjaimellisesti ”kymmenen ja kuusi”, kuten lukusanat 17–19 kaikissa romaanisissa kielissä.
”Kuusitoista”:setze (katalaani),setze (oksitaani),seize (ranska),sedici (italia),şaisprezece (romania, joissa itse asiassa 11–19 muodostetaan slaavilaisista kielistä lainautuneen kaavan mukaan 'kuusi yli (lat. super) kymmenen'),séighi/sexi (sardi)
”Kymmenen ja kuusi”:dezasseis (portugali),dezaseis (galego)dieciséis (espanja)
Latinan verbeistähabere jatenere on muodostunut erilaisia kombinaatioita romaanisiin kieliin koskien käsitteitä 'omistaa' ja 'pitää (kiinni)', käyttöä apuverbinä menneissä aikamuodoissa sekä olemassaoloa ilmaisevaa rakennetta (esimerkiksi italianc'è). Esimerkkinä, ranskassaje tiens, j'ai, j'ai fait, il y a : Oikealta vasemmalle katsottuna näissä ovat perustana tenere, habere, habere ja habere. Seuraavassa muidenkin romaanisten kielien vastaavia yhdistelmiä, T:n merkitessä verbiä tenere ja H:n verbiä habere:
TTTH: portugali
TTHH: espanja, katalaani
THHH: oksitaani, ranska
Olemassa olemista ilmaiseva rakenne käyttää italiassa verbiäessere, romaniassa vastaavaa verbiäa fi. Täten:
Osa romaanisista kielistä käyttää verbiäomistaa apuverbinä kaikkien verbien perfektimuotojen muodostuksessa (eli ranskanpassé composé), osa taas käyttää myös verbiäolla.
Vainomistaa : katalaani, portugali, espanja, romania
Omistaa jaolla : oksitaani, ranska, italia
Jälkimmäisen ryhmän kielissä kaikki verbit joilla on apuverbinäolla, ovat liikettä tai tilan muutosta kuvaaviaintransitiivisiä verbejä, kutenpudota,tulla taikaatua. Myös refleksiiviverbit käyttävät useimmitenolla-verbiä apuverbinä. Kaikilla muilla apuverbinä onomistaa.
Romaanisten kielten maailmanlaajuinen leviäminen on synnyttänyt useitakreoleja japidgineitä. Seuraavassa kreolit ja pidginit jaoteltuina lähdekielen mukaan:
Lanc-Patuá Brasiliassa Amapán osavaltiossa. KehittyiRanskan Guayanasta jaKaribianmeren ranskalaisilta alueilta tulleiden maahanmuuttajien parissa, saanut vaikutteita portugalista.
.jpg)
