Robert August Montgomery (29. kesäkuuta1834Kajaani –3. elokuuta1898Helsinki)[1] oli suomalainenoikeustieteilijä, professori, senaattori ja poliittinen vaikuttaja, joka toimiSuomen prokuraattorina vuosina 1882–1886 jasenaatin oikeusosaston varapuheenjohtajana vuosina 1896–1898.Ruotsinkielistenliberaalien johtomiehiin kuulunut Montgomery edusti politiikassa sekä Suomen jaVenäjän suhteissa oikeudellista näkökulmaa.
Robert Montgomery kuului ikivanhaanskotlantilaistaustaiseenMontgomeryn aatelissukuun, joka oli asettunutRuotsiin 1600-luvulla ja jonka yksi haara merkittiinSuomen aateliin vuonna 1818. Hänen isänsä,lippujunkkari Edvard Montgomery oli yksiSuomen suuriruhtinaskuntaanSuomen sodan jälkeen jääneistä sukunsa jäsenistä ja toimi ensin Kajaanin ja sittenEckerön postimestarina. Montgomeryn äiti oli Kajaaninkruununvoudin tytär Eva Lovisa Elfving. Ruotsiin asettunut sotahistorioitsija ja maaherraGustaf Adolf Montgomery oli Robert Montgomeryn setä.[2]
Mongomery käviTurun yläalkeiskoulua jaTurun lukiota, kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1852 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1858, maisteriksi 1860 sekämolempain oikeuksien kandidaatiksi 1863. Hän oli vuosina 1859–1860Helsingin tyttökoulun opettajana, vuonna 1863Turun hovioikeudenauskultanttina, vuosina 1863–1865yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kuraattorina ja vuosina 1864–1867Suomen Yhdyspankin keskuskonttorin johtajana.[1] Tutkijanuraan valmistautunut Montgomery teki vuosina 1865–1866 opintomatkanGeneveen,Pariisiin,Lontooseen jaEdinburghiin sekä vuosina 1869–1870Tukholmaan jaSaksaan. Hän väitteli vuonna 1869 molempain oikeuksien tohtoriksi väitöskirjalla, joka käsitteli luovuntaetua jaakordia ulkomaisen konkurssilainsäädännön mukaan. Seuraavana vuonna hän teki professorinväitöskirjan yhtiösopimuksestavuoden 1734 lain mukaan ja sai nimityksen siviililainopin jaroomalaisen oikeuden professorinvirkaan, joka oli vapautunut vuonna 1867senaattiin nimitetyltäJ. Ph. Palménilta.[2]
Montgomery oli professorina vuosina 1870–1882 ja samalla lainopillisen tiedekunnandekaanina vuosina 1878–1882[1], mutta keskittyi lähinnä opetustyöhön. Vuoden 1880–1881 hän vietti virkavapaalla ulkomailla, lähinnä Pariisissa. Hän vaikutti myöhemminkin omalla alallaan osallistumalla kansainvälisiin tutkijakonferensseihin ja julkaisemalla teoksenHandbok i Finlands allmänna privaträtt kahdessa osassa vuosina 1889 ja 1895. Montgomery oli vuosina 1870–1876Juridiska Föreningen i Finland -yhdistyksen sihteeri. Oikeustieteilijänä häntä on yleensä pidetty romanistisen suuntauksen edustajana.[2]
_p393_R.A._Montgomery.jpg)
Montgomery oli opiskeluajoistaan alkaen ”dagbladisteina” tunnettujen ruotsinkielisten liberaalien tunnetuimpia edustajia ja vuonna 1880 yksiLiberaalisen puolueen ohjelman allekirjoittajista. Hän oli myös kielikysymyksessä vahvastiruotsinmielinen. Montgomery osallistuiaatelissäädyssä sukunsa edustajanasäätyvaltiopäiville1863–1864,1867,1872,1877–1878,1882,1885,1888,1891,1894 ja1897. Hän oli vuosina 1868–1882Suomen pankin pankkivaltuuston, vuosien 1877–1878 valtiopäivillä rahavaliokunnan sekä vuosien 1882, 1891 ja 1894 valtiopäivillä lakivaliokunnan puheenjohtaja. Vuoden 1882 valtiopäivillä hän oli myös varamaamarsalkka. Hän oli vuosina 1875–1878 ensimmäisenHelsingin kaupunginvaltuuston jäsen.[2]
Montgomery oliLeo Mechelinin ystävä ja tuki merkittävästi tämän pyrkimyksiä Suomen oikeudellisen erillisaseman korostamisessa ja puolustamisessa. Montgomerylle oli tyypillistä poliittisten mielipiteittensä perustelu juridisilla argumenteilla. Varsinkinfennomaanien oli vaikea hyväksyä hänen näkemyksiään ja monet hänen valtiopäivillä tekemänsä esitykset eivät siksi saavuttaneet riittävää kannatusta.[2] Hänen vuonna 1876 tekemänsä aloitemarkan siirtämisestäkultakantaan kuitenkin toteutui.
Montgomery oli 1885–1886vankilayhdistyksen, 1886–1889ritarihuonejohtokunnan, 1894–1895Suomen Talousseuran ja 1895–1898Siviilivirkakunnan leski- ja orpokassan johtokunnan puheenjohtaja.[1][2]
Suomen kenraalikuvernööriFjodor Heiden päätti vuonna 1882 sitoa Suomen keskeisten puolueiden johtajat maan hallitukseen, joten liberaalien Mechelin jaSuomalaisen puolueenY. S. Yrjö-Koskinen nimitettiin senaatin talousosastoon ja Montgomery prokuraattoriksi eli ylimmäksi lainvalvojaksi. Hän sai aikaanlainvalmistelukunnan perustamisen ehdottamalla sitä ratkaisuksi vuoden 1882 keisarillisessa käskykirjeessä esitettyyn vaatimukseen Suomen lakienkodifioinnista. Montgomery ehdotti samassa yhteydessä myös Suomen perustuslakien kodifiointia. Sitä toteuttamaan asetettiin myöhemmin niin sanottuWeissenbergin komitea, jonka työ johti suomalaisten ja venäläisten väliseen ristiriitaan. Montgomery ja muut ruotsinkieliset liberaalit pyrkivät politiikassa torjumaan epämieluisia esityksiä varsinkin vetoamalla juuri Suomen perustuslakeihin. Esimerkiksi Yrjö-Koskisen esityssuomen julistamisesta maan viralliseksi kieleksi torjuttiin vuonna 1882 Montgomeryn vedottua kiistanalaiseen laintulkintaan, jonka mukaan suomikin olioikeudenkäymiskaaressa mainittu tuomioistuimissa kielletty vieras kieli. Montgomery erosi prokuraattorin virasta vuonna 1886 keisarin annettua käskykirjeen suomen ja ruotsin kielen käytöstä virastoissa.[2]
Tämän jälkeen Montgomery toimi vuosina 1886–1887Vaasan hovioikeuden presidenttinä ja vuosina 1887–1888 oikeusosaston senaattorina. Vuonna 1888 hänet nimettiin oikeusosaston edustajaksiPietarissa toimineeseenSuomen asiain komiteaan. Tässä vaiheessa suomalaisten ja venäläisten näkemyserot Suomen oikeudellisesta asemasta olivat jo kriisiytymässä ja Venäjällä arvosteltiin voimakkaasti Suomen vuonna 1889 säädettyynrikoslakiin sisältyneitä tulkintoja Suomen ja Venäjän suhteesta. Montgomery puolusti julkisuudessa suomalaista kantaa ja kirjoitti vastineen venäläisenNikolai Tagantsevin Suomen rikoslakia kritisoineeseen artikkeliin. KeisariAleksanteri III:n annettua manifestin lain voimaan tulon lykkäyksestä Montgomery pyysi jälleen eroa. Montgomery sai eron senaatista ja Suomen asiain komiteasta joulukuussa 1890, mikä enteili pian tapahtunutta koko komitean lakkauttamista. Rikoslakikriisi saatiin vielä soviteltua, kun Suomen säädyt hyväksyivät vuonna 1894 vapaaehtoisesti lakiin keisarin toivomat muutokset.[2]
Suomen ja Venäjän suhteiden tilapäinen rauhoittuminen 1890-luvun puolivälissä mahdollisti Montgomeryn paluun virkauralle. Hän sai toukokuussa 1896 keisarillisen hovinhovimestarin arvonimen ja lokakuussa hänet nimitettiin kuolleen J. Ph. Palménin seuraajana senaatin oikeusosaston varapuheenjohtajaksi, mikä vastasi nykyistäkorkeimman oikeuden presidenttiä. Montgomery toimi tässä virassa kuolemaansa asti. Hän kuolileukemiaan vain muutamaa viikkoa ennenNikolai Bobrikovin nimitystä Suomen kenraalikuvernööriksi.[2]
Montgomery oli vuodesta 1863 naimisissa Constance Vilhelmina Lundströmin (1842–1923) kanssa. Heidän ainoa lapsensa oli seuraavana vuonna syntynyt tytär, joka kuoli jo nelivuotiaana. Montgomeryn aatelissuvun suomalainen haara sammui mieslinjalta hänen kuollessaan.[2]
Montgomery lomaili vuodesta 1878 omistamallaan Jullaksen tilallaKuusistossa. Hän harrastipurjehdusta ja toimi vuosina 1870–1871Nyländska jaktklubbenin sihteerinä ja vuosina 1871–1875 sen kommodorina.[2]
 | Edeltäjä: Theodor Sederholm | Prokuraattori 1882–1886 | Seuraaja: Karl Gustaf Ehrström |
 | Edeltäjä: Selim Ekbom | Keisarillisen Vaasan hovioikeuden presidentti 1886–1887 | Seuraaja: Gustaf Wilhelm Råbergh |
| Varapuheenjohtajat |
|  |
|---|---|---|
