Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Robert Calvert

Wikipediasta

Robert Newton Calvert (9. maaliskuuta1945Pretoria,Etelä-Afrikka14. elokuuta1988Ramsgate,Iso-Britannia) oli englantilainenmuusikko jakirjailija. Hänet muistetaan parhaitenHawkwind-yhtyeen laulaja-sanoittajana. Hänen muita yhteistyökumppaneitaan ovat olleet muun muassaMichael Moorcock jaBrian Eno. Calvert on kirjoittanut myös useita näytelmiä, musikaaleja, novelleja ja runokokoelmia.

Alkuajat

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Robert Calvert syntyiEtelä-Afrikassa vuonna 1945. Hän muuttiIsoon-Britanniaan perheensä mukana vuonna 1947[1]. Opiskeluaikoinaan hän innostui runoudesta (Rimbaud), kirjallisuudesta sekä musiikista ja hän oli mukana erilaisissa katuteatteriryhmissä[1]. MuutettuaanLontooseen 1960-luvun lopulla hänestä tuli aktiivinen hahmounderground-piireissä ja hän tutustui moniin uuden aallonscifi-kirjoittajiin[1].

1970-luku

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

1960- ja 1970-luvun taitteessa Calvert kirjoitteli muun muassa scifi-tarinoita vaihtoehtolehtiin kuten Friendz, International Times jaMichael Moorcockin New World’s Magazine[1]. Hän teki myös konserttiarvioita ja eräällä keikalla esiintyjänä oliunderground-yhtyeHawkwind. Calvert innostui yhtyeen avaruusaiheesta ja alkoi kulkea yhtyeen keikoilla lausumassa runoja. Hän kirjoitti yhtyeen vuoden 1971In Search of Space -albumin mukana tulleen ”The Hawkwind Log” -kirjasen. Vuonna 1972 hän liittyi pysyvästi yhtyeen kokoonpanoon ja kirjoitti yhdessä kitaristiDave Brockin kanssa hitiksi nousseen ”Silver Machine” -kappaleen. Hitti mahdollisti yhtyeen suuren ”Space Ritual” -kiertueen, joka oli suureksi osaksi Calvertin ideoima. Kova keikkatahti ja yhtyeenhuumeidentäytteinen elämäntapa alkoivat kuitenkin käydä raskaaksimaanisdepressiota sairastavalle Calvertille[1]. Hän jätti yhtyeen vuonna 1973 pian ”Urban Guerilla” -singlen julkaisun jälkeen ja aloitti soolouran. ”Urban Guerilla” oli Calvertin sanoittama ja laulamaterrorismia ylistävä laulu, jonkaBBC julistisoittokieltoonIRA:n samanaikaisen pommiuhkan takia. Yhtye veti singlen pois markkinoilta tämän johdosta. Calvert kertoi kirjoittaneensa kappaleen lähinnä satiiriseksi kommentiksi jo paria vuotta aiemmin[2].

Calvertin ensimmäinen sooloalbumiCaptain Lockheed and the Starfighters julkaistiin vuonna 1974. Albumin konseptina olivatLänsi-Saksan epäonnisetF-104 Starfighter -hävittäjähankinnat. Calvert itse oli kiinnostunut nuorena hävittäjälentäjän urasta, mutta joutui hylkäämään haaveensa terveydentilansa vuoksi[1]. Toinen sooloalbumiLucky Leif and the Longships, joka käsitteliPohjois-Amerikan historiaaviikinkien näkökulmasta, julkaistiin vuonna 1975. Samana vuonna hän palasi Hawkwindiin ja pysyi yhtyeen päälaulajana vuoteen 1979 asti. Tätä aikakautta pidetään yhtenä yhtyeen parhaista ja Calvertin tieteisaiheiset ja poliittisetkin sanoitukset saivat huomiota. Myös yhtyeen konserttilavasteet ja tehosteet olivat pitkälti Calvertin ideoimia. Calvertin ailahteleva mielentila aiheutti kuitenkin ongelmia yhtyeelle ja varsinkin pitkät kiertueet pahensivat Calvertin tilaa entisestään[1]. Hawkwind-vuosina hän kirjoitti myös ensimmäisen novellikokoelmansaCentigrade 232 (1977) sekäJimi Hendrixin elämään perustuvan näytelmänThe Star That Played With Laughing Sam's Dice (1976).

1980-luku

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulla Calvert jatkoi soolouraansa kovalla työtahdilla. Vuonna 1980 julkaistiin single ”Lord Of The Hornets”/”Greenfly And The Rose”, jolla Calvertia avustivat Hawkwindin jäsenet sekäLemmy Kilmister. Samana vuonna Calvert kiersiKrankshaft Cabaret -show’nsa kanssa, joka perustui lauluihin, runoihin ja sketseihin. Lisäksi hän kirjoitti, ohjasi ja näyttelielektroniseen musiikkiin perustuvandekkaritarinanThe Kid From Silicon Gulch (1981). Vuonna 1981 hän julkaisiHype – Songs of Tom Mahler -nimisen albumin ja kirjan, jonka tarina perustui Tom Mahler -nimisen muusikon seikkailuihin musiikkibisneksen kiemuroissa. Calvert teki myös yhteistyötäNik Turnerin Inner City Unit -yhtyeen kanssa ja vieraili edelleen silloin tällöin Hawkwindin keikoilla.

Vuoden 1985Freq-albumin aiheena olivatEnglannin kaivostyöläisten työtaistelut. Musiikillisesti albumi suuntautui vahvasti elektronisen musiikin suuntaan. Seuraavana vuonna julkaistu ja myös näytelmäksi kirjoitettuTest-Tube Conceived perustuigeneettisiin ratkaisuihin ja uusiin teknologioihin. Calvert keikkaili myös ahkerasti Maximum Effect -yhtye taustallaan, johon kuuluivat Inner City Unit -muusikot Steve Pond ja Fred Reeves. Vuonna 1987 ilmestyiEarth Ritual -runokokoelma, ja samana vuonna hän teki yhteistyötä saksalais-lähtöisen Amon Duul (UK) -yhtyeen kanssa.

Kova työtahti vaati veronsa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, ja Calvert joutui aika ajoin hoitoon psykiatrisiin sairaaloihin[1]. 14. elokuuta 1988 hänen terveytensä petti lopullisesti ja hän kuoli saatuaan sydänkohtauksen. Tiettävästi Calvert oli kaavaillut uutta sooloalbumiaBrian Enon kanssa ja myös yhteistyötä Hawkwindin kanssa oli ollut suunnitelmissa[1]. Elämänsä aikana Calvert oli naimisissa kolme kertaa ja häneltä jäi neljä lasta[1].

Kuoleman jälkeen

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulla Robert Calvertin elämäntyötä on pidetty näkyvillä erilaisilla julkaisuilla ja tapahtumilla. Vuonna 2007 julkaistiinThe Brock/Calvert Project -albumi, jolla kuullaan Calvertin lausumia runoja Hawkwindin säestämänä. Vuoden 2008 syyskuussaKentissä pidettiin muistokonsertti, jossa esiintyi muun muassa Hawkwindin jäseniä. Myös Calvertin kirjoittamia näytelmiä dramatisoitiin ja esitettiin uudelleen vuoden 2008 aikana[3]. Calvertin sooloalbumeja on julkaistu remasteroituina CD-versioina bonuskappaleiden kera ja Voiceprint-yhtiö julkaisi vuonna 2006 kuusiosaisen livealbumisarjan, joka sisälsi materiaalia vuosilta 1986–1988, jota tosin on kritisoitu heikon äänenlaadun takia[4][5].

Diskografia

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Soolotuotanto:

Hawkwind:

Viralliset julkaisut:

Muita julkaisuja:

Muiden artistien kanssa:

Kirjat

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Musikaalit / Näytelmät

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  • The Box 1970
  • The Star That Play With Laughing Sam's Dice 1976
  • Donald Crowhurst & Brian Jones 1977
  • Krankschaft-cabaret show 1980-1981
  • The Kid From Silicon Gulch 1981
  • Test-Tube Baby Of Mine 1986

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. abcdefghijBiografia Calvert-aiheisella sivustolla
  2. Soundi-lehden Hawkwind-artikkeli 1983
  3. Uutisia aiheesta Starfarer-sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Arvostelu Starfarer-sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Toinen arvostelu Starfarer-sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Viralliset albumit
Tunnetuimpia live- ja arkistomateriaalialbumeja
kokoelma-albumeja
EP:t
Singlet
  • ”Hurry On Sundown” / ”Mirror Of Illusion”
  • ”Silver Machine” / ”Seven By Seven”
  • ”Lord Of Light” / ”Born To Go”
  • ”Urban Guerilla” / ”Brainbox Pollution”
  • ”You'd Better Believe It” / ”Paradox”
  • ”Psychedelic Warlords” / ”It's So Easy”
  • ”Kings Of Speed” / ”Motorhead”
  • ”Kerb Crawler” / ”Honky Dory”
  • ”Back On The Streets” / ”The Dream Of Isis”
  • ”Quark Strangeness And Charm” / ”The Forge Of Vulcan”
  • ”PSI Power” / ”Death Trap”
  • ”Silver Machine” / ”Seven By Seven”
  • ”25 Years” / ”(Only) The Dead Dreams Of The Cold War Kid” / ”PXR 5”
  • ”Shot Down In The Night” / ”Urban Guerilla”
  • ”Who's Gonna Win The War” / ”Nuclear Toy”
  • ”Motorhead” / ”Valium 10”
  • ”Angel Of Death” / ”Trans Dimensional Man”
  • ”Silver Machine” / ”Psychedelic Warlords” / ”Silver Machine (full version)”
  • ”Who's Gonna Win The War” / ”Time Of”
  • ”Silver Machine” / ”Seven By Seven”
  • ”Motorway City” / ”Master Of The Universe”
  • ”Needle Gun” / ”Song Of The Swords”
  • ”Zarozinia” / ”Assault And Battery” / ”Sleep Of 1000 Tears”
  • ”Silver Machine” / ”Magnu” / ”Angels Of Life”
  • ”Right To Decide” / ”The Camera That Could Lie” / ”Right To Decide (radio edit mix)” / ”Assassin (Magick Carpet Mix)”
  • ”Gimme Shelter”
  • ”Spirit Of The Age (radio edit)” / ”Angela Android” / ”Assassins Of Allah”
  • ”Spirit Of The Age (live)” / ”Paradox”
  • ”Sonic Attack”
Videojulkaisut
  • Night Of The Hawk
  • Stonehenge 1984
  • The Chronicle Of The Black Sword
  • Chaos
  • Treworgey Tree Fayre
  • USA Tour 89-90
  • Nottingham 1990
  • Bournemouth Academy
  • Brixton Academy
  • Love In Space
  • Out Of The Shadows
  • Winter Solstice 2005
  • Space Melt
  • Knights Of Space
Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Robert_Calvert&oldid=22647188
Luokat:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp