Riminin historia ulottuu aina noin vuoden 800 eaa. paikkeille, jolloin primitiiviset kulttuurit hyödynsivät asumiseensa sekä rannikkoa että mäkimaastoa sen taustalla.
Vuonna 268 eaa.etruskit perustivat kylän Ariminusjoen suistoon, myöhemmin siellä asuivat umbrialaiset, kreikkalaiset ja gallialaiset. Roomalaiset perustivat puolestaan Ariminumin siirtokunnan todennäköisesti samannimisen joen varrelle. Nykyisin joen nimi onMarecchia. Siirtokunnan tehtävänä oli toimia gallialaisten vastaisena linnakkeena sekä astinlautana Padanan alangon valloittamiseen. Rimini oli Keski-Italiasta pohjoiseen vievän tien solmukohdassa, ja samalla se tarjosi mahdollisuuden myös meriliikenteen hyödyntämiseen.
Kaupunki osallistui Rooman sisällissotaan ja pysyi uskollisena kansanpuolueelle ja sen johtajille; aluksi Mariukselle ja sitten Caesarille, joka johti joukkonsaRubikon-joen ylitse ja julisti Riminin forumilla kuuluisan kutsunsa.
Rooman vallan loppuminen merkitsi tuhoutumisen aikaa, ja sen aikaansaivat ns. kansainvaellukset ja lukuisat sodat. Kristillinen yhteisö piti vuonna 359 merkittävän kirkolliskokouksen Riminissä. Kuitenkin vuosisatojen myllerryksen aikana kaupunki kasvoi lukuisien kirkkojen ja luostareiden tyyssijaksi, ja 1300-luvun taiteilijat, eritotenGiotto, loivat tunnettua riminiläistä koulukuntaa.
Malatestan perhe, jonka eittämättä tunnetuin jäsen oli Sigismondo Pandolfo, palkkasotilas ja taiteilijoiden suojelija, vaikutti merkittävällä tavalla paikkakunnan tapahtumiin keskiajan lopulla. Hän rakensi mm. kuuluisanTempio Malatestianon. Malatestan perhe karkotettiin 1500-luvun alussa ja Riministä tuli pieniKirkkovaltion kaupunki, jolla oli paikallishallinto Ravennan apostolisen legaatin alaisuudessa.
Vuonna 1797 Rimini ja koko Romagnan alue liitettiinRanskan vallankumouksen seurauksena ns.Cisalppiseen tasavaltaan. Napoleonin hallinto lakkautti luostarit ja takavarikoi niiden omaisuuden. Myös lukuisia kirkkoja, joukossa myös Pyhän Colomban katedraali, tuhottiin alueella. Kuitenkin ehkä merkittävin vallankumouksellinen tapahtuma kaupungissa oli yleisen kylpylän rakentaminen vuonna 1843.
Fontana della Pignan suihkulähde Cavourin aukiolla
Toisen maailmansodan aikana kaupunki sai kokea raskaita pommituksia ja rintaman siirtoja. 21. syyskuuta 1944 tapahtuneen vapautuksen jälkeen kaupunki on kokenut ennennäkemättömän voimakkaan rakentamisen aikakauden.