Rikoselokuva onelokuvan lajityyppi, joka käsitteleerikosta ja sen seurausta. Rikoselokuva voidaan katsoa myös erilaisten lajityyppien kattotermiksi. Rikoselokuvia ovat esimerkiksi ryöstöelokuvat, mafiaelokuvat, poliisielokuvat, vankilaelokuvat ja oikeussalidraamat.[1]
Rikoselokuvia tehtiin hetielokuvan historian alussa 1800-luvun lopussa.[2] Rikoselokuva kukoisti erityisesti 1930-luvulla, jolloin varsinaiset mafia- ja vankilaelokuvat syntyivät. Rikoselokuvien suosioon vaikutti tosielämän järjestäytynyt rikollisuus.[3]Film noir oli puolestaan rikoselokuvien keskeisin tyyli 1940-luvulta 1950-luvun loppuun. Seuraavalla vuosikymmenellä film noirin suosio hiipui ja sen tilalle nousi muita rikoselokuvan tyylejä, kuten vakoilu- ja ryöstöelokuvat.[2]
Samaan lajityyppiin luokiteltavia elokuvia yhdistää tietyt elokuvakonventiot, kuten teemat tai elokuvahahmot. Lisäksi elokuvia voi yhdistää myös visuaaliset elementit, kuten tapahtumapaikka tai lavastus. Rikoselokuvista on vaikea löytää tiettyä juonikuviota taipäähenkilöä. Rikoselokuvat kuitenkin käsittelevät rikoksia ja niiden seurauksia. Juoni ja päähenkilö voi kuitenkin olla hyvinkin erilainen. Tyyliin vaikuttaa esimerkiksi rikostyyppi, sillä elokuvan aiheena voi olla muun muassa varkaus tai murha. Lisäksi rikoselokuva voi käsitellä esimerkiksi rikoksen suunnittelua (ryöstöelokuvat) tai sen seurauksia (vankilaelokuvat). Rikoselokuvien jakoa alatyyppeihin määrittelee erityisesti päähenkilön asema, sillä päähenkilö voi olla joko rikollinen tai rikosta tutkiva henkilö.[4]
Rikoselokuvien keskeiset teemat liittyvät usein yhteiskunnallisiin näkökulmiin, joita voivat olla esimerkiksi rikollisuuden syyt tai oikeusjärjestelmän rajoitukset tai epäonnistumiset. Jos rikoselokuvan päähenkilöt ovat rikollisia (kuten ryöstö- tai gangsterielokuvissa), päähenkilö voi elokuvan lopussa selviytyä rikoksestaan. Sen sijaan poliisi- ja salapoliisielokuvissa on yleensä konservatiivisempi loppu, ja niissä ”oikeus toteutuu”, kun rikollinen joutuu tuomiolle teostaan.[4]
Film noir on erityisesti yhdysvaltalaisen rikoselokuvan tyylilaji, jonka valtakausiHollywoodissa oli 1941–1955. Mustaa elokuvaa tarkoittavan nimen tyylille antoi ranskalaiset kriitikot 1940-luvulla. Tyylillisesti film noir on yksi helpoiten tunnistettavista genreistä. Film noir -elokuvat ovatkyynisiä, pessimisistä, juoneltaan monimutkaisia, ja ne pyrkivät usein kuvaamaan takaumilla kohtalon vääjäämättömyyttä. Visuaalisesti film noirit ovat tummia. Lisäksi päähenkilö on usein menneisyytensä vainoama mieshahmo, joka ajautuu vaaraatilanteisiinfemme fatale -hahmon takia. Tunnettuja film noir -elokuvia ovatNainen ilman omaatuntoa,Varjot menneisyydestä,Hermot pinnalla,Kiss Me Deadly jaTappajat. Film noir -tyyliset elokuvat nousivat uudestaan pinnalle 1970-luvulla, ja sen jälkeen syntyneitä samantyylisiä elokuvia on kutsuttu nimellä post-noir tai neo-noir. Tällaisia elokuvia ovat muun muassaChinatown,Yön siirrot,Pitkät jäähyväiset jaTaksikuski.[5]
Gangsterielokuvat keskittyvät lähinnä järjestäytyneen rikollisuuden kuvaamiseen. Niissä saatetaan jopa kaunistellagangsterien toimintaa tai nostaa heidät lähes sankariasemaan. Gangsterielokuva on elokuvan varhaisimpia lajityyppejälännenelokuvan,melodraaman jakauhuelokuvan rinnalla. Gangsterielokuvat olivat suosittuja 1930-luvulla, ja niissä esitettiin usein järjestäytyneen rikollisuuden olevan ainoa keino ulos1930-luvun lamasta. Tuon ajan elokuvia olivat muun muassaPikku Caesar,Arpinaama jaYhteiskunnan vihollinen. Gangsterielokuvia kritioisoitiin väkivallan ihanoinnista, ja ne olivat osaltaan vaikuttamassaHayesin ohjeiston syntyyn. Siinä muun muassa kiellettiin rikollisten sympatisointi. Gangsterielokuvat nousivat uudelleen suosioon 1970-luvullaKummisetä- jaKummisetä, osa II -elokuvien suosion ansiosta. Uudempia gangsterielokuvia ovat muun muassaSudenpesä,Scarface – arpinaama,Mafiaveljet,Once Upon a Time in America – suuri gangsterisota jaCasino.[6]
Oikeussalidraama keskittyy tapahtuneen rikoksen oikeudellisiin seuraamuksiin. Usein se onoikeudenkäynnin kuvaus, ja sen tapahtumista iso osa on kuvattuoikeussalissa. Vaikka usein oikeussalidraamat ovat tyyliltään lähellädraamaelokuvia, niissä voi olla myös esimerkiksi selviä jännityksellisiä tai komediallisia elementtejä. Oikeussalidraaman päähenkilö on yleensä asianajaja, joko yleinen syyttäjä tai puolustusasianajaja, joka pyrkii ratkaisemaan oikeusjutun. Tyypillisiä oikeussalidraamoja ovatErään murhan anatomia,Todistaja,Kunnes toisin todistetaan,Kunnian miehiä,Isän nimeen jaSyytetty. Hieman normaalista poikkeavia oikeussalidraamoja ovat muun muassaValamiesten ratkaisu,Kunnian kentät jaSian hetki.[7]
Poliisielokuva keskittyy poliisin toimintaan sen jäljittäessä rikollista. Se syntyi 1940-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa.
Esimerkkejä poliisielokuvasta:
Esimerkkejä poliisisarjoista:
Rikosdraama yhdistää draama- ja rikoselokuvan. Rikosdraamoissa käsitellään usein rikollisen elämää, toimintaa jamoraalisia ongelmia ja ne keskittyvät usein toiminnan ja jännityksen sijaan hahmonkehitykseen ja juonenkuljetukseen ja pyrkivät antamaan realistisen ja vakavan kuvan rikollisuudesta. Varhaiset klassiset rikosdraamat olivat monet film noireja, kutenVarjot menneisyydestä,Tappajat jaHe elävät öisin. Muita rikosdraamoja ovat muun muassaKylmäverisesti,Hikinen iltapäivä jaKiinalaisen kiristäjän murha.[8]
Rikoskomedia on kahden genrehybridi, joka käyttää sekä rikos- ettäkomediaelokuvien perinteitä. Huumorin tuottajina rikoselokuvissa ovat gangsterit, rikolliset ja poliisit. Suosittuja amerikkalaisia rikoskomedioita ovatAfrikan aarre,Vaaleanpunainen pantteri -elokuvat,Topkapi jaAhtaat paikat, mutta genre on ollut erityisen suosittu Euroopassa, mistä ovat tulleet muun muassa brittiläisetKruunupäitä ja hyviä sydämiä,Naisentappajat,Varastin miljoonan jaKala nimeltä Wanda.[9]
Ryöstöelokuvat käsittelevät rikollisryhmää, joka suunnitteleeryöstöä taivarkautta. Ryhmän toiminnassa saattaa elokuvan aikana syntyä erimielisyyksiä, jotka sitten johtavat huijauksiin tai ryöstön epäonnistumiseen. Varhaisia suosittuja ryöstöelokuvia ovat muun muassaAsfalttiviidakko,Peli on menetetty jaHe pakenivat huomispäivää.[10]
Tunnetuimpia esimerkkejä ovatSherlock Holmes -tarinoihin jaAgatha Christien teoksiin perustuvat elokuvat ja televisiosarjat. Käänteisessä tapauksessa katsoja tietää syyllisen jo ennalta ja seuraa, miten etsivä saa syyllisen kiinni. Tunnetuin esimerkki tästä lieneeColumbo-televisiosarja.
Vakoiluelokuvat kuvaavat yleensä hallituksenvakoilijan suorittamaatiedustelua. Lajityyppi on ollut aina maailmanlaajuisesti suosittu, sillä se on tarjonnut katsojille jännittävää pakoa todellisuutta, kiinnostavaa teknologiaa ja eksoottisia tapahtumapaikkoja.[11] Erityisen suosittuja vakoiluelokuvat olivat 1960-luvullakylmän sodan aikana.[12] Tunnetuin elokuvavakooja on ehdottomastiJames Bond.[11] Muita vakoiluelokuvia ovat esimerkiksiVakoilija kylmästä ja jotkutAlfred Hitchcockin elokuvat, kuten39 askelta jaNotorious – kohtalon avain. Vakoiluelokuva voidaan myös luokitellajännityselokuvan alalajiksi.[12]
Vankilaelokuvat käsittelevät yleensävankiloiden vaikeita elinolosuhteita tai vankien räjähdysherkkiä ihmissuhteita. Jotkut vankilaelokuvat voivat käsitellä myös entisten vankien pyrkimykseen sopeutua elämään vankilan ulkopuolella. Sekä vankila- että pakoelokuvissa katsojien sympatia pyritään suuntaamaan vankeinhoitojärjestelmän väärin kohtelemia vankeja tai tiettyä syytöntä vankia kohtaan. Tunnettuja vankilaelokuvia ovat muun muassaAlcatraz – kohtaloni,Rita Hayworth – avain pakoon jaLannistumaton Luke.[13] Pakoelokuvat ovat usein viihteellisiä ja toiminnallisia, mutta esimerkiksiJean RenoirinSuuri illuusio jaRobert BressoninKuolemaantuomittu on karannut ovat syvällisempiä ihmisluonnetta ja vapautta käsitteleviä elokuvia. Muita tunnettuja pakoelokuvia ovat muun muassaSuuri pakoretki jaPako Alcatrazista.[14]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaRikoselokuvaWikimedia Commonsissa