Riimukivet ovatrautakaudelta javarhaiskeskiajalta peräisin oleviakivipaasia, joissa onskandinaavisella kielellä tehtyäriimukirjoitusta. Useissa riimukivissä on myöskuvia, kuten eläinaiheistakoristelua. Riimukiviä esiintyySkandinaviassa, ja ne tunnetaan osanaviikinkien kulttuuria.[1][2] On tavallista yhdistää riimut viikinkeihin, mutta riimuja käytettiin jo kauan ennen viikinkien retkiä, ja toisaalta riimuja käytettiin pitkään myös kristillisellä ajalla esimerkiksikeskiaikaisissa hautakivissä ja keskiaikaisten kirkkojen esineiden koristeluissa.[2] Riimukiviä tunnetaan muualtakinEuroopasta, kutenUkrainasta.[3] Riimut yhdistetään tavallisimmin riimukiviin, mutta niitä kaiverrettiin myös pehmeämpään ainekseen kuten puuhun ja luuhun.[4]
Riimua tarkoittava sanaruna merkitsi salaisuutta ja kuiskausta, ja siksi monen riimukiven teksti alkaa kehotuksellaTyd runorna, ’Tulkitse riimut’.Bergenistä ja muualtakin Skandinaviasta on löydetty lyhyitä kovin arkisia riimutekstinpätkiä, mikä viittaa riimujen ymmärtämistaidon olleen ainakin joskus paikoittain melko yleistä.[4]
Riimukivien pystyttäminen on luultavasti saanut alkunsakuolleiden muistoksi pystytetyistä kivipaasista.[1] Niitä on Skandinavian esihistoriallisilla hautausmailla kuten JordbrossaTukholman eteläpuolella tai Lindholm HøjelläAalborgin pohjoispuolella.[4] Myös suurin osa riimukivistä on vainajien muistokiviä.[1] Esimerkiksi Ingvar den Vittfarne on nimi, josta mainitaan noin 30Mälarinlaakson riimukivessä. Häntä pidetään yhtenä suurista viikinkiretkien johtajista. Hän matkusti monella aluksella itään Särklandiin eliArabian maihin.[5] Kiviä saatettiin pystyttää myös jonkin merkittävän teon kuten sillan rakentamisen muistoksi.[4] Usein riimukivissä mainitaan naisia nimeltä juuri niissä tapauksissa, että kivi on pystytetty sillan rakentamisen vuoksi.[5] Joskus riimukiviin kaiverrettiin tieto, että pystyttäjä pystytti sen itselleen jo eläessään ilmeisesti pelätessään jälkimaailman muuten unohtavan hänet.[4] Joskus riimukivet pystytettiin lähelle maatiloja. Tällaiset kivet kertovat maatilan asukkaista: kuka maatilan peri ja kuinka he olivat sukua vainajalle.[5] Riimuja kaiverrettiin toisinaan myös isoihin kalliopaasiin ja kallionlohkareisiin, joita siis ei tarvinnut pystyttää.[4]
Maailman vanhin riimukivi on löydettyNorjasta vuonna 2021.[6] Se onhiekkakiveä ja samalla myös vanhin ajoitettu riimukirjoitus. Riimukivi on lähes neliön muotoinen, sivuiltaan noin 30 senttimetrin kokoinen. Kivessä oleva teksti lienee kirjoitettu ennen vuotta 250, mahdollisesti jo vuonna 1 jaa. Luun jäänteistä otettujen radiohiilinäytteiden mukaan hauta, josta kivi löytyi, on vuosien 25 ja 250 väliseltä ajalta. Yhden näytteen mukaan hauta on viimeistään vuodelta 120.[7]
Kiveä kutsutaan Svingerudin kiveksi löytöpaikkansa mukaan. Kiven ikä arvioitiin radiohiiliajoituksella, koska haudassa oli luiden lisäksi puuhiiltä. Kiven merkinnöistä erottuu yksi sana "idiberug". Tutkijat eivät tiedä, mitä sana tarkalleen tarkoittaa. Kyseessä voi esimerkiksi olla haudassa olleen henkilön nimi. Tutkijat arvelevat, että Svingerudin kivi on saattanut olla haudan paikan merkki tai muistokivi. Kivi oli aseteltu hautaan tekstipuoli alaspäin. Poikkeuksellista kivessä on tutkijoiden mukaan sen sisältämän tekstin määrä: kivi on raaputettu lähes täyteen merkkejä, eikä kaikista synny järkeviä sanoja. Tutkijat kuvailevatkin tekstejä raapustuksina. Idiberug voisi olla taivutusmuoto Idibera-nimestä, joka on naisen nimi. Se saattaa myös viitata Idiberung-nimiseen sukuun, mutta myös muut selitykset ovat mahdollisia.[7]
Ennen löydön tekemistä ja tutkimista arveltiin, että ensimmäiset riimukivet kirjoitettiin joskus vuosien 300–400 paikkeilla.[6] Ennen tätä löytöä ajateltiin, että vanhimmat riimukivet ovatkansainvaellusaikaisia.
Riimukivien pystytys yleistyiviikinkiajalla.
Riimukiviä on löytynyt yli 3 000, suurin osaRuotsin alueelta.[8] Länsi-Götanmaalta on löytynyt 160 viikinkiaikaista riimukiveä. Niitä on vainPohjoismaissa,Britanniassa,Grönlannissa ja yksi Ukrainassa.[9][3] Ruotsissa on säilynyt parituhatta,Tanskassa noin 300 ja Norjassa 50 kiveä.[9] Yleisintä riimukivien pystytys oli Keski-Ruotsissa 1000–1100-luvuilla.[8] Tämän vaiheen riimukivissä on useinkristillisiä tunnuksia ja lauseita. Niissä saattoi olla myös rukouksia[5]. Myös suurin osa Skandinavian viikinkiaikaisista riimukirjoituksista on löytynyt Ruotsista.[9]
Mansaarella Englannin ja Irlannin välissä sijaitsee 31 viikinkiaikaista riimukiveä. Näissä riimukirjoituksissa on rektio- ja taivutusvirheitä, koska alueella on ollut kielikontaktejakelttiläisten ja muinaisnorjalaisten välillä.[9]
Riimukiviin on suhtauduttu eri tavoin eri aikoina. Niitä voitiin hyödyntää rakennusaineksena kivijalassa tai seinässä, ja vielä 1700-luvulla riimukivi voitiin hajottaa leivinuunin rakennustarpeiksi. 1800-luvulla riimukiviä alettiin kuitenkin varjella ja siirtää aikalaisten kannalta näkyvämmille paikoille, kuten kirkkojen viereen tai herraskartanoiden puutarhoja koristamaan.[4]
Riimukiviin kaiverrettiin usein pitkä kiemurteleva lohikäärme tai käärme, jonka vartalon sisällä riimuteksti kulkee.[5][4] Vanhassaskandinaavisessa muinaisuskonnossa maailmankäärme, eliMidgårdin käärme, ympäröi kokomaailmaa. Riimukivissä kuvastuu siten sekä vanha että uusi käsitys maailmasta.[5] Kristillisellä ajalla riimukiviin ilmestyi myösristiaiheita. Kuvat ja tekstit väritettiin usein punaisella värillä, mikä helpotti merkkien lukemista. VarsinkinGotlannissa pystytettiin koristeellisia kuvakiviä vailla kirjoitusta.[4]
Moniin riimukiviin on merkitty myös tieto henkilöstä, joka veisti tai kaiversi riimut.[4]
Ruotsalainen tutkija Marco Bianchi on väitöskirjassaan osoittanut, että viikinkien riimukivien riimuilla ei aina ollut sisältöä, vaan niitä kirjoiteltiin myös todisteeksi kirjoittajansa kirjoitustaidosta, vaikka sitä ei olisi ollutkaan. Kristinuskon levitessä kirjoitustaitoa alettiin pitää tärkeänä, minkä on päätelty olevan syynä sisällyksettömien riimujen kirjoittamiseen.[10]
Tällaisia sisällöltään olemattomia riimukiviä tunnetaan myös muilta aikakausilta. EsimerkiksiHaningen kunnassa sijaitsee kivi, joka näyttää riimukiveltä, mutta riimuja muistuttavat merkit eivät muodosta luettavissa olevaa tekstiä. Tällaisia kiviä on pystytetty oikeiden riimukivien lähelle. Ne tunnettaan jo 1600-luvulta peräisin olevista piirroksista. Osa tutkijoista uskoo niiden olevan peräisin keskiajalta. Voi olla, että tällaisilla kivillä on haluttu antaa eri paikoille lisää hirstoriallista syvyyttä jälkikäteen.[5]
Riimukivissä käytetään tosiaankin kaivertamista merkitseväärista-verbiä, vaikka itse asiassa kiveen riimut piti hakata.Rista-verbin käyttö onkin jäänne menneisyydestä, jolloin riimut kaiverrettiin puuhun. Riimukivet ovat siten riimuja myöhäsyntyisempi keksintö, joka palveli suurmiehiä ja varakasta maata omistavaa yläluokkaa.[4]
Riimuja ei suinkaan aina hakannut kiveen yksi ainoa ammattilainen, vaan kolmen tai neljän kivenhakkaajan muodostama ryhmä. Tällöin on selvinnyt sekin, että Öpir, jota on pidetty yhtenä riimujenhakkaajana, onkin itse asiassa nimitys, jota kaksi eri riimujenhakkaajaryhmää on käyttänyt.[4]
Suomesta on löytynyt yksi riimukiven osa, jota yleisesti pidetään vanhana. Se on löytynyt rantavedestäHiittisten Stora Ängesöstä vuonna 1997. Muiden Suomen alueelta löytyneiden riimukivien iästä ja aitoudesta on kiistelty ja toisinaankielipolitiikka sekä kuumentuneet tunteet ovat häirinneet niiden asiallista tutkimista.[8]
Suomesta on löytynyt muutamia riimukirjoituksia. Nämä edustavat erilaisia riimukirjoitusten lajeja eri ajoilta, ja ne ovat löytyneet eri paikoista. Silti on mahdollista puhua jonkinlaisesta suomalaisesta riimukulttuurista. Suomesta on löytynyt toistakymmentä riimukirjoitusta viikinki- tai keskiajalta. Suomen harvat riimukirjoitukset edustavat kuitenkin laajaa esine- ja kirjoitustyyppien kirjoa. Koska riimukirjoituksia on löytynyt eri puolelta maata ja eri ajalta, on mahdollista, että Suomessa on ollut jossain määrin tietoa riimuista aina viikinkiajasta lähtien. Suurin osa noin kymmenestä viikinkiaikaisesta riimukirjoituksesta on kaiverrettu pieniin esineisiin kuten myntteihin, ja niiden arvellaan olevan tuontitavaraa; esimerkiksi niin sanottuaTuukkalan solkea pidetään gotlantilaisena.[11]
AhvenanmaanKökarista on vuodelta 1667 tieto kahdesta riimukivestä, joista toinen oli järvessä, matalassa vedessä pinnan alla.[12] Vuonna 1998 tutkija Tapani Tuovinen kirjoitti, että kiviä ei ole myöhemmin löydetty.[12]
Suomesta on löydetty vuonna 1997 yksi aidoksi katsottu riimukiven katkelmaDragsfjärdin saaristosta, entisestä Hiittisten pitäjästä, mökkirannasta Stora Ängesönin saaresta.[12][13] Jotunistahiekkakiveä oleva lohkare makasi rantavedessä noin metrin syvyydessä, madaltuneeseen luonnonsatamaan johtavan salmen suussa.[12][13] Samantyyppistä hiekkakiveä ei ole Hiittisten alueella.[9] Noin 24 kilogrammaa painavan riimukiven kappaleessa on yhteensä 15 riimua kahdessa rivissä.[12] Ne on järjestetty kahteen sisäkkäiseen vyöhykkeeseen, ja riimujen korkeus on noin 5–7 cm.[12][13] Kivessä näkyy myös osa niin sanotusta riimueläimestä, josta erottuu pää ja kaula. Tekstistä on jäljellä vain kahdeksan riimua ja kaksi sananvälimerkkiä ulkovyöhykkeessä ja seitsemän riimua ja yksi sanavälimerkki sisemmässä. Tekstit ovatlatinalaisille kirjaimille muutettuna... si. Raði ma(ðr?) ..., eli vapaasti tulkittuna 'lukekoon hän' ('ken voi'?) ja ...Þorfas(t) ... , joka on miehen nimi Torfast.[12] Nimi viittaa riimumestariin. Kivi on todennäköisesti suuremman riimukiven vasen yläkulma, ja palassa olevan koristellun alueen koko on noin 30 cm × 30 cm.[13]
Riimut ovat todennäköisesti 1000-luvun ensimmäisen vuosisadan lopulta.[12] Kiven aitoudesta ei ole esitetty mitään epäilyjä. Alueella tehtiin tutkimuksia, mutta etenkin merenpohjaa peittänyt paksu savi- ja liejukerros hankaloittivat työtä. Tutkimuksissa ei löytynyt mitään.[13] On esitetty, että kivi on voinut joutua paikalle purjealuksenpainolastina.[1] Lohkare on voinut joutua löytöpaikkaan myös jäihin vajonneessareessä. Tuovinen on pohtinut, että kivi on voitu pystyttää löytöpaikan läheisyyteen ja myöhemmin hajonnut ja joutunut veteen.[12] Myös tutkija Kendra Wilson pitää mahdollisena, että kivi on kaiverrettu lähellä sen löytöpaikkaa.[11] Viikinkiajalla 1000-luvulla löytöpaikan ranta oli useita metrejä merenpinnan alapuolella ja maisema oli erilainen. Alueen isot saaret ovat nyt paljon silloista suurempia ja saaria on myös yhdistynyt toisiinsa. Silloiset vedenpinnan alla piilotelleet kivet ovat nyttemmin muuttuneet luodoiksi. Rannan lähellä on ollut useita suojaisia lahtia ja luonnonsatamia, joita on aikanaan voitu käyttää ankkuroitumiseen.[13]
Ruotsin museoviraston riimututkija Magnus Källström on havainnut siinä yhtäläisyyksiäuplantilaisen riimunhakkaajan Balle i Lötin tyyliin, ja keskisestä Ruotsista on löytynyt paljon vastaavanlaisia riimukiviä.[11][13] Hiittisissä oli viikinkiajalla markkinapaikka ja alueen arkeologisissa löydöissä näkyy skandinaavisia vaikutteita.[8] Hiittisten ja Rosalan saaret erottavan Kirkonsalmen ympäristöstä on löydetty useita viikinkiaikaisia esineitä, kuten hopealankakoristellun rautaisen miekan kahvaosa.Rosalan saarelle perustetussa Viikinkikeskuksessa on nykyisin esillä Museoviraston tekemä kopio Hiittisten riimukivestä.[13]
PohjanmaaltaVöyristä on löydettykolme kallioon kaiverrettua riimukirjoitusta, Båtholmenin, Pethskiftesin ja Höysälän (ruotsiksi Höisal) kaiverrukset. Jälkimmäisestä käytetään myös nimeä Höjsalträsket (Höysälänjärvi) tai Träskishällor, joka on kallio Höysälänjärven eteläpuolella.[14] Vuonna 1986 julkaistu työstöjälkitutkimus viittaa siihen, että kaiverrukset ovat 1900-luvulla tehtyjä väärennöksiä.[15]Museoviraston rekisteriportaalin mukaan Träskishällorin riimukirjoitus on ”enintään ehkä 100–200 vuoden ikäinen”. Kahden muun Vöyrin riimukirjoituksen ajoitukseen rekisteriportaali ei ota selkeää kantaa, mutta niidenkään myöhäistä alkuperää ei torjuta.[16] Löytöaikaan, vuonna 1978, Höysälän riimuja kävi katsomassa myös ulkomaalaisia riimukirjoituksen asiantuntijoita, professorit Sven B. F. Jansson Ruotsista ja Gerd Høst Norjasta.[17] Jansson piti riimuja uusina ja Høst taas viikinkiaikaisina tai ehkä jopa vanhempina.[17] Myöhemmin löytöön tutustui paikan päällä vielä professori Karl-Axel Holmberg, jonka mielestä riimut saattaisivat olla peräisin800-luvulta.[17] Vöyristä on löydetty myös neljäs kaiverrus, jota on epäilty riimukirjoitukseksi, mutta Museoviraston kulttuuriympäristöjen tutkimusraportteja sisältävä sivu ei täsmennä neljännen löydön paikkaa tai muita tietoja.[18] Kirjoitukset päätyivät kielipolitikoinnin kohteeksi. Tutkija Wilson on todennut, että on vaikea sulkea pois, etteikö joku kaiverruksista olisi vanha.[9]
Höysälän kaiverrus sijaitsee noin 3,5 kilometriä kahdesta muusta kaiverruksesta koilliseen pienen Höysälänjärven eteläpuolella. Korkean kallion laella sijaitsevaan kahden kiven muodostamaan pystyseinäiseen nurkkaukseen on hakattuviikinkilaivaa esittävä kuva sekä kahdeksan riimua.[17] Kirjoitus on hakattu suojaiseen kallion syvennykseen noin 40 senttimetrin korkeudelle.[17] Kirjoitusta on noin 70 senttimetrin pituisella alueella.[17]
Venekuvio on puolestaan 48 senttimetriä riimujen yläpuolella.[17] Veneen esiintyminen riimujen yhteydessä ei ole kovinkaan yleistä, vaikka tällaisia löytöjä onkin tehty.[17] Merkillistä on se, että ajallisesti kovin kaukana olevatpronssikautisten kalliopiirrosten veneet ovat lähempänä Vöyrin venettä kuin viikinkiajan riimujen venekuviot.[17] Aivan samankaltaisia nämäkään kuvat eivät ole, sillä Vöyrin veneestä puuttuvat pronssikautisiin vastineisiinsa piirretyt kaaret.[17] Venekuvio ei kuitenkaan voi olla pronssikautinen, sillä se on riimujen tapaan hakattu rautapiikillä.[17] Höysälän riimuja ei ole osattu tulkita, ja vuonna 1979 tutkija J.-P. Taavitsainen totesi, että ei voida osoittaa, että kirjoitus olisi suoraan kopioitu jostain tunnetusta riimukivestä.[17] Vain noin 40–50 metrin päässä kaiverruksista sijaitseeHöysälänjärven jätinkirkko.[14]
Osa nykyaikaisista riimukirjoituksista, kutenNaantalissa sijaitseva kalliokirjoitus, on kirjoitettumuinaisnorjaksi.[11] Se löydettiin 1930-luvun tienoilla saaresta, ja se nousi sensaatiomaiseksi puheenaiheeksi sanomalehtien sivuilla. Jo tuolloin selvisi, että kirjoituksen on tehnyt 1900-luvun alussa opettaja Astrid Grönlund, joka opiskeli Helsingin yliopistossapohjoismaista filologiaa. Asia painui unohduksiin, ja kaiverrusta alettiin jälleen epäillä viikinkiaikaiseksi. Vuonna 2024 selvisi uudelleen, että kaiverruksen tekijä oli Grönlund.[19] Kallioon on kaiverrettunuoremmilla futhark-aakkosilla: "astriþR · [risti] · runoR · þisaR · aftaR · karl · faþir · sin · kuþon eli 'Astrid teki nämä riimut hyvän Karl-isänsä muistoksi'. Tekstin faþir-sana ('isä') on taivutettu väärin. Kaiverruksessa sana onnominatiivissa, kun pitäisi ollaakkusatiivissa. Kielioppivirheet riimuteksteissä eivät kuitenkaan ole harvinaisia, eivätkä todista tekstin iästä. Kirjoitus on pystykalliossa keskellä metsää, 20 metrin päässä merenrannasta, mutta yksinäisessä paikassa, jossa ei ennen vuotta 1956 ole ollut teitä tai rakennuksia. Paikka sijaitsee 5,5 metriä merenpinnan yläpuolella. Kaiverrus on noin metrin läpimitaltaan, ja kallio on graniittia. Kaiverruksessa on käärme, mutta tyyliltään erilainen kuin viikinkiaikaiset. Teksti on kaiverrettu nokallisen käärmeen sisään.[9] Grönlundin isä Karl Grönlund kuoli vuonna 1907.[19]
MyösSipooseen on tehty moderni riimukirjoitus.[17] Se on kivessä Asplandetin saarellajatulintarhan läheisyydessä.[17] Teksti on latinalaisille kirjaimille mukautettunaEk thar runor warait.[17]Alfred Hackmanin museoviraston historian toimiston topografisessa arkistossa olevan kertomuksen perusteella tiedetään, että sen ovat tehneet tohtoriBruno Sjöros ja hänen poikansa maisteri Max Sjöroos kesällä 1903.[17]
Karunan Kalliorannan venesataman tuntumassa, tanssilavan alapuolisella kalliolla on riimukirjoitus, joka selittää itse itsensä. Hakkauksessa on skandinaavisia ja joitakin englantilaisia riimuja ja siinä lukee: "runar : onni : frithiof : loennkwist : bjoerudden : karuna : ottonde : juli : anno : nittonnhundra : ok : tjugotwo" eli 'Runar Onni Frithiof Lönnqvist Björkudden Karuna 8. heinäkuuta 1922'. Arkeologi Jouko Pukkila on selvittänyt, että kyseessä on Runar Lönnqvist (1905–1987), joka toimiParaisilla pitkään Åbolands folkhögskolan rehtorina.[9]
Porvoon maalaiskunnasta Onaksen saarelta jaMaskun kirkon luota on myös löydetty moderneja riimukirjoituksia 1800–1900-lukujen taitteesta.[17] Maskun riimukirjoituksessa lukee riimuin "ossim : rosengren". Nimi viittaa Ernst Ossim Martinus Rosengreniin (1853–1877), joka oli Maskun kirkkoherrana vuosina 1853–1877 toimineen Elias Rosengrenin poika. Tällainen oman nimen kaivertaminen kiveen on vuosisatoja vanha perinne. Kyse ei siten ole riimukiven väärennnöksestä. Vaikka Karunan ja Maskun hakkaukset on tehty riimuaakkosilla, mutta niissä yritetä esittää, että ne olisi tehty viikinkiajalla.[9]
Sulkavalta, Siikaniemen Kärmeniemestä on löytynyt kalliosta jälkiä, jotka muistuttavat sekä skandinaavisia että slaavilaisia riimuja. Tutkijat eivät kuitenkaan ole osanneet sanoa, onko kyse ihmisen tekemistä jäljistä vai luonnon muovaamista. Vuonna 1983 tehdyssäarkeologisessa tarkastuksessa todetaan, että jäljet sijaitsevat Ryhälän kylässä Varmavirran länsirannalla olevassa kallioisessa niemessä, joka on aikaisemmin ollut saari. Raportin mukaan paikka on veden aikaan yhteydessä mantereeseen. Kallion korkeimmasta kohdasta pari metriä itään olevassa sekä itään että pohjoiseen viettävässä rinteessä on hakattuna riimuja muistuttavia jälkiä. Merkit eivät ole kovin selviä, ja itse kalliokin on hyvin uurteikas, joten erehtymisen vaara on suuri paikallistettaessa urien suuntia ja pituuksia. Yksi tulkinta merkeistä on 'RIIU RURIK'. Sen merkitys on epäselvä. Kirjoitus on noin 130senttimetriä leveä ja 20 senttimetriä korkea. Kyseessä voisi olla myös jonkinlainenrajamerkki, sillä kirjoituksen suunta on suoraan kohti pohjoisempana olevaa Korkeasaarta.[20]
Sulkavan Pihlajalahden kylästä tunnetaan myös riimuiksi varmistettuja kalliohakkauksia. Ne sijaitsevat Salonmäellä ja ovathistoriallisella ajalla tehtyjä. Kalliohakkaukset sijaitsevat Iilahden Kommerlahdesta 0,5 kilometriä pohjoiseen, Likolammen eteläpäästä 0,3 kilometriä lounaaseen, korkean mäen päällä. Paikalta avautuu näkymä etelään. Hakkaukset ovat parina pitkänä rivinä laakean kalliopaljastuman kohdalla, paikalla olleen talonkivijalan vieressä. Tutkija Markus Hiekkanen on 1980-luvulla tulkinnut riimujen tarkoittavan: 'Tässä on Iitlahti postitalo'.[21]
Suomesta on löydetty lisäksi muihin materiaaleihin kaiverrettuja riimuja.[22] Varsinais-Suomesta on löydetty ainakin kolme eri riimukirjoitusta, joista Helsingin yliopiston arkeologian dosentti Antti Lahelma on todennut, että väärennöksen tai kopion määritelmä ei kuvaa niistä kaikkia riittävän täsmällisesti.[22] Turusta on löytynyt kolmelatinankielistä riimukirjoitustamyöhäiskeskiaikaisissa kimpivadeissa.[11] Kaiverruksia on arveltu muun muassa rukouksen katkelmaksi, ja ne ovat vaikeasti tulkittavia.[11] Turun yliopiston arkeologian yliopistonlehtori Janne Harjula on tutkinut niitä osana keskiajan piirtomerkki- ja kirjoituskulttuuria.[11]
AhvenanmaanSundin kirkossa on risti, jossa on riimukirjoituksia. Maakunta-arkeologiMatts Dreijer piti sitä Hampurin-Bremenin arkkipiispa Unnin muistomerkkinä 900-luvulta, mutta risti on todennäköisesti myöhäiskeskiajalta. Sama teksti esiintyy Kastelholmassa kalliopiirroksessa, joka on todennäköisesti nuorempi kopio Sundin ristin kirjoituksesta.[11]
MikkelinTuukkalan kalmistosta vuonna 1886 löytynyt niin sanottu Tuukkalan solki on pyöreä, riipukseksi muutettu hopealevysolki, jonka kääntöpuolella on riimukirjoitusta.[23]
Riimusauvoja on käytetty Suomessauuden ajan alusta lähtien. Kalenterisauvojen merkit polveutuvat viikinkiajan riimuista, mutta ne edustavat enemmän ajanlasku- kuin kirjoitusjärjestelmää.[11] Ruotsin, Suomen jaViron maaseudulla yksittäisiä riimuja saatettiin käytettiin vielä 1800–1900-lukujen vaihteessa riimusauvoissa.[23]
Puumerkkejä on käytettySuomessa keskiajalta lähtien. Osan puumerkeistä arvellaan perustuvan riimuihin, vaikka yhteyttä on vaikea todistaa.[11]
Kolmessa ruotsalaisessa riimukivessä (GS 13,U 582,G 319) on viittaus Suomeen.[1] Niissä kerrotaan, että vainaja on saanut surmansa Suomeen tehdyllä retkellä. Yleensä kyseessä olivat ryöstöretket. Muita mahdollisia riimukiviä jotka viittaavat Suomeen ovat Sigsteinn-nimiselle henkilölle pystytettyU 180, jossa tapahtumapaikaksi kuvataanVéborg, mikä voi viitataViipuriin. Toisaalta se voi myös viitata Tanskassa sijaitsevaanViborgiin.
Söderby-Karlsin pitäjässäRoslagenissa on sijainnut riimukivi U 582, joka on nykyisin hävinnyt. Sen tiedot osoittavat, että 1000-luvun alussa Roslagenin asukkaat olivat tarkasti selvillä Suomen alueen maantieteellisistä oloista. Kivessä kerrottiin, että Björn ja Igulfrid pystyttivät kiven poikansa Otryggin muistoksi. Hänet oli kiven tekstin mukaan surmattu Suomessa, "i Finnlandi", toisin sanoen nykyisenVarsinais-Suomen alueella.[24]
RiimukiviU 518 viittaaErik Braten mukaan mahdollisestiSaloon. Kivessä kerrotaan Egil-miehestä, joka kuoli "aTafaeistalandi" ja jonka kerrotaan ottaneen osaa viikinki Frögerin retkeen[24]. Tämä seikka mainitaan myös tanskalaisessa Tirstedin kivessäLollandissa[24].
On myös esitetty, ettäVallentunan kirkon riimukirjoituksessa U 214 esiintyvä ilmaus "a·holms·hafi" (’Saaren merellä’) viittaaAhvenanmereen tai johonkin osaanSuomenlahtea.[8]
Muun muassa nämä riimukivet osoittavat, että viikinkiaikana Suomessa yhteiskunnallinen järjestäytyminen oli saavuttanut maakunta-asteen ja maakunnat, kuten (Varsinais-)Suomi, Häme jaKarjala tunnettiin naapurikansojenkin keskuudessa.[25]
