| Rieti Itkonen | |
|---|---|
 Rieti Itkonen 1920-luvulla. | |
| Suomen sisäasiainministeri | |
Tannerin hallitus 13.12.1926–12.4.1927 | |
| Kansanedustaja | |
1.4.1919–31.7.1929 | |
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Viipurin läntinen,Kuopion itäinen,Uusimaa |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. maaliskuuta1889 Lappeenranta |
| Kuollut | 1. heinäkuuta1951 (62 vuotta) Lauritsala |
| Ammatti | juristi |
| Infobox OK | |
Fredrik (Rieti) Wilhelm Itkonen (5. maaliskuuta1889Lappeenranta –1. heinäkuuta1951Lauritsala) oli suomalainenjuristi japoliitikko, joka toimiSDP:nkansanedustajana 1919–1929 jasisäasiainministerinä 1926–1927.[1] Hän oli myös SDP:n väliaikainen puheenjohtaja 1926–1929 ja toimi muun muassaHelsingin apulaiskaupunginjohtajana 1930–1931. Itkonen joutui jättämään ministerinvirkansa väärinkäytösten johdosta ja ura apulaiskaupunginjohtajana katkesi rikostuomioon. 1920-luvulla hän oli SDP:n puheenjohtajaaVäinö Tanneria vastustaneidenVäinö Huplin kannattajien johtohahmoja.[2]
Rieti Itkosen vanhemmat olivatLeppävirrassa syntynyt veturinlämmittäjä Peter Fredrik Itkonen (1852-1899) ja Gustaava Koski (1854-1917). Hän kirjoitti ylioppilaaksiLappeenrannan suomalaisesta yhteiskoulusta 1910 ja suorittialemman hallintotutkinnonHelsingin yliopistossa 1915.[2] Itkonen liittyiLappeenrannan työväenyhdistykseen jo kouluvuosinaan ja oli sen alaisuudessa toimineenLappeenrannan Vesan puheenjohtaja.[3] Hän työskenteliKansan Äänen toimittajana Lappeenrannassa jaKansan Työn toimittajanaViipurissa 1911–1912,Työläisen vastaavana toimittajanaPorvoossa 1912–1914 sekä asianajajana Lappeenrannassa 1914–1917.Ensimmäisen maailmansodan aikana Itkonen oli kotikaupunkinsa johtavia itsenäisyysmiehiäperustuslaillisia edustaneenAksel Theodor Sahlgrenin ohella.Helmikuun vallankumouksen jälkeen keväällä 1917 Itkonen valittiin Lappeenrannan järjestystoimikuntaan, mutta hän muutti jo kesälläHelsinkiin saatuaan paikanKulutusosuuskuntien Keskusliiton lakimiehenä jaKuluttajain Lehden toimitussihteerinä.[2][4][5]
Maltillisena sosialistina tunnettu Itkonen pysytteli sivussasisällissodan tapahtumista.[2] Hän oli yksi 21 sosialidemokraatista, joka allekirjoitti huhtikuun alussaTyömiehessä julkaistun rauhanvetoomuksen.[7] Sodan jälkeen Itkonen oli käynnistämässä SDP:n lamaantunutta puoluetoimintaa ja maaliskuun 1919vaaleissa hänet valittiin kansanedustajaksi. Itkonen toimi eduskunnan ensimmäisenä ja toisenavarapuhemiehenä sekäeduskuntaryhmänsä puheenjohtajana. Kansanedustajan tehtäviensä ohella hän työskenteli SDP:n kunnallissihteerinä 1919–1922,Maalaiskuntien liiton lakimiehenä ja apulaisjohtajana 1922–1926,Hyvinkään kauppalanjohtajana 1926–1928 sekä asianajajana Hyvinkäällä ja Helsingissä 1928–1930. Itkonen oli myösHelsingin kaupunginvaltuuston sekä Hyvinkään kunnanvaltuuston jäsen. Vuonna 1925 hän toimipresidentin valitsijamiehenä.[2]
1920-luvun alussa Itkonen tuki ”keskustaksi” kutsuttua SDP:n vasemmistosiipeä, mutta käänsi takkinsa nopeasti, ja oli jo 1923 erottamassa opposition johtohahmoihin kuulunuttaJ. F. AaltoaSuomen Sosialidemokraatin päätoimittajan pallilta. Vuosikymmenen puolivälissä hänestä tuli puheenjohtaja Väinö Tanneria vastustaneen Väinö Huplin läheisin liittolainen.[8] Helmikuun 1926 puoluekokouksessa Tanner syrjäytettiin ja Itkonen valittiin varapuheenjohtajaksi.[9]Matti Paasivuoren siirryttyä toukokuussaSuomen Ammattijärjestön puheenjohtajaksi Itkosesta tuli SDP:n väliaikainen puheenjohtaja.[10]
Syksyllä 1926 Itkonen ajoi innokkaasti sosialidemokraattien lähtöä hallitukseen, vaikka osa ”huplilaisista” vastusti ajatusta.[11] Hänestä tehtiin sisäasiainministeri, kun päämiministeriksi noussut Tanner halusivähemmistöhallitukseensa myös puolueopposition edustajia.[12] Itkonen ehti hoitamaan virkaansa vain neljä kuukautta, sillä hän erosi jo huhtikuussa 1927 vartiolaivaTurjan hankintaan sekä Helsingin poliisipäällikön erottamiseen liittyvien skandaalien johdosta. Itkonen oli tilannut omin nokkinensaHietalahden telakalta huomattavasti eduskunnan myöntämää rahoitusta kalliimman aluksen.[2] Hän selitti menettelyään sillä, että asiantuntijoiden mukaanPetsamoon tarkoitetun laivan piti valmistua nopeammalla aikataululla ja siitä rakentaa alkuperäisiä suunnitelmia vahvempi. Itkonen kertoi tehneensä kiireellisesti päätöksen lisärahoituksesta olettaen eduskunnan myöhemmin päätyvän samalle kannalle.[13] Samaan aikaan velloi toinen kohu, kun eduskunnan oikeusasiamiesY. W. Puhakka japerustuslakivaliokunta totesivat Itkosen erottaneen poliisipäällikköHjalmar Honkasen lainvastaisesti.Kokoomus teki tapausten johdostavälikysymyksen, jonka lisäksi eduskunta harkitsi jopa hänen asettamistaanvaltakunnanoikeuteen. Saamansa epäluottamuslauseen jälkeen Itkonen joutui jättämään tehtävänsä.[2][14] Hänen seuraajakseen nimitettiin Tannerin kannattajiin kuulunutOlavi Puro.[15]
Vuoden 1930 puoluekokouksessa tannerilaiset palasivat jälleen valtaan. Itkosta ei enää valittu puoluetoimikuntaan, minkä jälkeen hän luopui päivänpolitiikasta.[16] Lokakuussa Itkonen siirtyi Helsingin kaupungin sosiaali- ja opetusasiain apulaiskaupunginjohtajaksi.[17] Huhtikuussa 1931 Itkonen erosi virastaan, kun paljastui, että hän oli väärentänyt yli kahteenkymmeneenvekseliin J. F Aallon,Anton Huotarin,Toivo Lyyn,Matti Puittisen, Olavi Puron,Vihtori Vesterisen jaYrjö Wellingin nimikirjoituksia. Itkonen oli lisäksi kavaltanut eräältä liikemieheltäleimamerkkien ostoa varten saamiaan rahoja. Taustalla olivat hänen epäonnistuneiden liiketoimiensa myötä syntyneet jättivelat.[18][19] Itkonen sai neljä vuottakuritushuonetta, josta vapauduttuaan hän työskenteli asianajajana Helsingissä 1934-1942,Anttolassa 1942-1947 ja viimeiset elinvuotensa Lauritsalassa. Itkonen oli myös Anttolan kunnanvaltuuston jäsen.[2][20]
Itkonen oli erikoistunutkunnallishallinnon kehittämiseen ja julkaisi useita alaan liittyviä oppaita.[8] Lisäksi hän toimi muun muassavaltioneuvoston selvitysmiehenäJyväskylän ja Lappeenrannan esikaupunkiliitoksissa sekä Lauritsalan jaImatran kauppaloita perustettaessa.[1] Sotavuosina Itkonen toimi poliittisissa oikeudenkäynneissä syytettynä olleiden vasemmistolaisten asianajajana. Hän puolusti muun muassasosialistisen eduskuntaryhmän jäseniä,[2] joiden oli vaikea löytää puolustusasianajajia, koska lakimiehet eivät uskaltaneet ottaa tehtävää vastaan. Itkonen oli lopulta ainoa tehtävään suostunut juristi. Vuonna 1942 Itkonen oliJohan Helon asianajajanaTurun hovioikeudessa, jolloin hän joutui pahoinpidellyksi hotellissaan.[21][22]Erkki Salomaan muistelmien mukaan pahoinpitely johtui siitä, että Itkonen olivälirauhan aikana toiminut hallituksen halventamisesta tuomitun kommunistinJorma Johteisen puolustusasianajajana.[23] Vuonna 1939 Itkonen julkaisi vankilamuistelmansaTunti, josta tuli neljä vuotta.[24]
Rieti Itkosen ensimmäinen puoliso oliMäntsälässä syntynyt sairaanhoitaja Beda Vilhelmiina Rantala (1885-1924), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1915.[2] Beda Itkonen kuolikeuhkotautiin 39-vuotiaana.[25] Pariskunta oli lapseton.[26] Leskeksi jäätyään Itkonen meni naimisiin Kirsti Aliina Mäntyvaaran (1909-1978) kanssa vuonna 1928. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta.[2] Kolmannen avioliittonsa Itkonen solmi Maria (Maija) Vuoren (o.s. Hakala, 1902-1987) kanssa vuonna 1937.[1]
| Edeltäjä: Gustaf Ignatius | Suomen sisäasiainministeri 1926−1927 | Seuraaja: Olavi Puro |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
