Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Revonlahti (taajama)

Wikipediasta
Valtatie 8:n silta yli Siikajoen Revonlahdella.
Revonlahden kirkko.

Revonlahti onSiikajoen kunnassa sijaitseva kylä ja taajama. Taajama sijaitsee noin 11 kilometriäkuntakeskuksesta länteen,valtatien 8 jaSiikajoen risteyskohdassa. Taajamassa asui vuoden 2022 lopussa 396 asukasta.[1]

Revonlahti oli vuoden 1973 alussa lakkautetunRevonlahden kunnan kuntakeskus. Vuosina 1973–2006 se kuuluiRuukin kuntaan[2] ja vuoden 2007 alusta alkaen Siikajokeen.

Taajamassa sijaitsee muun muassa vuonna 1775 valmistunutkirkko ja vuonna 1822 valmistunutRevonlahden pappila.

Revonlahti valittiin vuonna 2023Pohjois-Pohjanmaan vuoden kyläksi.[3][4]

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2022 (katso taulukosta kohta Revonlahti) Tilastokeskus. Viitattu 4.5.2024.
  2. Revonlahti Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 4.5.2024.
  3. Revonlahti - Pohjois-Pohjanmaan vuoden kylä 2023 Revonlahden kotikyläyhdistys. Viitattu 4.5.2024.
  4. Klemettilä, Pasi: Re­von­lah­ti on vuoden kylä Poh­jois-Poh­jan­maal­la – "Rau­hal­li­nen ja lap­si­ys­tä­väl­li­nen paik­ka", sanoo asukas (Tilaajille) Kaleva. 24.9.2023. Viitattu 4.5.2024.
Suomen entisten kuntien (ml. nykyisten kuntien aiemmat) hallinnolliset keskukset
Etelä-Karjala:Akonpohja (Saari) •Joutsenon kirkonkyläLauritsalaMiettilä (Rautjärvi vuoteen 1972) •Niukkala (Uukuniemi) •NuijamaaVainikkala (Lappee) •Ylämaan kirkonkylä

Etelä-Pohjanmaa:Alahärmän kirkonkyläJalasjärven kirkonkyläJurvan kirkonkyläKortesjärven kirkonkyläKeskikylä (Lehtimäki) •Nurmon kirkonkyläPeräseinäjoen kirkonkyläTörnävä (Seinäjoen mlk) •Töysän kirkonkyläYlihärmän kirkonkyläYlistaron kirkonkylä

Etelä-Savo:AnttolankyläHaukivuoren asemanseutuJäppilän kirkonkyläKerimäen kirkonkyläNaarajärvi (Pieksämäen mlk/Pieksänmaa) •Pertunmaan kirkonkyläPunkasalmi (Punkaharju) •Rantakylä (Mikkelin mlk) •Ristiinan kirkonkyläSavonrannan kirkonkyläSuomenniemen kirkonkyläVirtasalmen kirkonkylä

Kainuu:Teppana (Kajaanin mlk) •Vuolijoen kirkonkylä

Kanta-Häme:Hattelmala* (Vanaja) •Hauhon kirkonkyläHätilä (Hämeenlinnan mlk) •Iittala (Kalvola) •Kojo (Koijärvi) •Lammin kirkonkyläRengon kirkonkyläSuotaala (Tyrväntö) •Syrjäntaka (Tuulos)

Keski-Pohjanmaa:Kirkonmäki (Kaarlela) •Knivsund (Öja) •Kälviän kirkonseutuLohtajan kirkonkyläUllavan kirkonkylä

Keski-Suomi:Asemakylä (Pihlajavesi) •Halli (Kuorevesi) •Honkola (Äänekosken mlk) •Jämsänkosken keskustaajamaKonginkangasKorpilahden kirkonkyläKoskenpääLeivonmäen kirkonkyläPylkönmäen kirkonkyläSumiaisten kirkonkyläSuolahden keskustaajamaSäynätsaloVaajakoski* (Jyväskylän mlk)

Kymenlaakso:AnjalaElimäen kirkonkyläHaapasaariHelilä (Karhula jaKymi) •Jaalan kirkonkyläKeltakangas (Sippola vuodesta 1966/Anjalankoski) •Kuusaa (Kuusankoski) •SippolaSumma* (Vehkalahti) •Valkealan kirkonkylä

Lappi:Isokylä* (Kemijärven mlk) •KarunkiKiviranta (Alatornio) •Saarenkylä* (Rovaniemen mlk) •Turtola

Pirkanmaa:EräjärviHuittula (Sääksmäki) •KarkkuKiikkaKiikoisten kirkonkyläKurun kirkonkyläKämmenniemi (Teisko) •Luopioisten kirkonkyläLänkipohja (Längelmäki) •MessukyläPehula (Keikyä/Äetsä) •Pohja (Kuhmalahti) •Pohjakylä (Suodenniemi) •Sahalahden kirkonkyläSiuro (Suoniemi) •Sorila (Aitolahti) •TottijärviUotsola (Mouhijärvi) •Viialan kirkonkyläViljakkalan kirkonkyläVilppulan asemanseutu

Pohjanmaa:AlaveteliBergöBjörköbyJepuan asemanseutuKoivulahtiLapväärttiLillby (Purmo) •Maksamaan kirkonkyläMunsalaOravaisten kirkonkyläPetolahtiPirttikyläRaippaluotoSiipyyTeerijärviTiukkaVähänkyrön kirkonkyläYlimarkkuÄhtävä

Pohjois-Karjala:Enon kirkonkyläHammaslahti (Pyhäselkä) •Kesälahden kirkonkyläKiihtelysvaaran kirkonkyläKuusjärviPankakoski* (Pielisjärvi) •Porokylä (Nurmeksen mlk) •Tuupovaaran kirkonkyläUusikylä (Värtsilä) •Valtimon kirkonkylä

Pohjois-Pohjanmaa:Asemakylä (Kuivaniemi) •Haukiputaan kirkonkyläHimangan kirkonkyläKestilän kirkonkyläKiimingin kirkonkyläMeijerinkylä (Temmes) •Oulunsalon kirkonkyläPaavolaPattijoen kirkonkyläPiippolan kirkonkyläRantsilan kirkonkyläRautioRevonlahtiSalonkylä (Saloinen) •SiikajoenkyläSäräisniemiVihannin kirkonkyläYli-Iin kirkonseutuYlikiimingin kirkonkylä

Pohjois-Savo:Juankosken kirkonseutuKangaslammin kirkonkyläKarttulan kirkonkyläMaaningan kirkonkyläMuuruveden kirkonkyläMelalahti (Riistavesi) •Nilsiän keskustaajamaSäyneinenVarpaisjärven kirkonkyläVehmersalmen kirkonkylä

Päijät-Häme:Artjärven kirkonkyläHeinolan kirkonkylä (Heinolan mlk) •HämeenkoskiNastolan kirkonkylä

Satakunta:AhlainenEurakoski (Kiukainen) •HinnerjokiHonkajoen kirkonkyläKangas (Kullaa) •KauvatsaKepola (Köyliö) •Kodisjoen kirkonkyläKoskenkylä (Honkilahti) •Lapin kirkonkyläLavian kirkonkyläLuvian kirkonkyläNoormarkun kirkonkyläPihlava (Porin mlk) •Uotila* (Rauman mlk) •Vampulan kirkonkylä

Uusimaa:BromarvEtelä-Haaga (Haagan kauppala) •Gammelbacka* (Porvoon mlk) •Hyvinkäänkylä (Hyvinkään mlk) •Karjaan keskustaajamaKarjalohjan kirkonkyläKulosaariLiljendalin kirkonkyläMalmi (Helsingin mlk vuoteen 1945) •Munkkiniemi (Huopalahti) •Nummen kirkonkylä (Nummi/Nummi-Pusula) •Patola (Oulunkylä) •Pernajan kirkonkyläPohjankuruPusulaRuotsinpyhtään kirkonkyläSammatin kirkonkyläTenholaVihdin kirkonkyläVirkkala* (Lohjan kunta) •Österby* (Tammisaaren mlk)

Varsinais-Suomi:Alastaron kirkonkyläAskaisten kirkonkyläHalikon kirkonkyläHiittinenHirvikoski (Loimaan kunta) •Houtskarin kirkonkyläInkere (Pertteli) •Jakkula (Somerniemi) •Jäkärlä (Maaria) •Kaivola (Pertteli) •KakskertaKalantiKarppinen (Karjala) •Kiikalan kirkonkyläKitula (Suomusjärvi) •Kokkila (Angelniemi) •Korppoon kirkonkyläKuusistoKuusjoen kirkonkyläLammala (Västanfjärd) •Lemun kirkonkyläLokalahtiMellilän asemanseutuMerimaskun kirkonkyläMetsämaaMietoisten kirkonkyläMuurlan kirkonkyläNauvon kirkonkyläNorrby (Iniö) •PaattinenPalva (Velkua) •Perniön kirkonkyläPiikkiön kirkonkyläPyhämaaRantola (Karuna) •Rymättylän kirkonkyläSärkisalon kirkonkyläTaalintehdas (Dragsfjärd) •Tarvasjoen kirkonkyläToija (Kisko) •Vahdon kirkonkyläYläneen kirkonkylä

Luovutetut alueet:Kirkkoranta (Muolaa) •KyyröläParkkina (Petsamo) •Pölläkkälä (Äyräpää) •SalmiSoanlahtiSuurkylä (Suursaari) •SäkkijärviTenkalahti (Käkisalmen mlk) •Virkkilä (Vuoksela)

Tähdellä (*) merkityt ovat olleet kuntien suurimpia asutuskeskuksia sellaisissa tapauksissa, että kunnantalo on sijainnut viereisessä kaupungissa tai kauppalassa.

Katso myös:Luettelo Suomen taajamistaLuettelo Suomen kunnista
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Revonlahti_(taajama)&oldid=22366388
Luokat:
Piilotettu luokka:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp