| Reino Kuuskoski | |
|---|---|
 Reino Kuuskoski vuonna 1958. | |
| Suomen pääministeri | |
Kuuskosken hallitus 26.4.1958–29.8.1958 | |
| Edeltäjä | Rainer von Fieandt |
| Seuraaja | K.-A. Fagerholm |
| Suomen oikeusministeri | |
Tuomiojan hallitus 17.11.1953–5.5.1954 | |
| Edeltäjä | Sven Högström |
| Seuraaja | Yrjö Puhakka |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. tammikuuta1907 Loimaa |
| Kuollut | 27. tammikuuta1965 (58 vuotta) Helsinki |
| Infobox OK | |
Reino Iisakki Kuuskoski (18. tammikuuta1907Loimaa –27. tammikuuta1965Helsinki) olisuomalainenvirkamies jajuristi, joka toimieduskunnan oikeusasiamiehenä vuosina 1946–1947 jakorkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä vuosina 1958–1965. Hän oli myösSuomen pääministerinä puolipoliittisessavirkamieshallituksessa neljän kuukauden ajan vuonna 1958 sekä oikeusministerinä vuosina 1953–1954. Hän osallistui lukuistenlautakuntien,komiteoiden ja muiden yhteiskunnallisten elinten toimintaan.
Kuuskoski oli presidenttiUrho Kekkosen ystävä ja pitkäaikainen tukija. Puoluekannaltaan Kuuskoski olimaalaisliittolainen, vaikka ei ollutkaan varsinainen poliitikko.[1]
Kuuskosken vanhemmat olivat pankinjohtaja, hovioikeuden auskultantti Oskar Mauritz Lindström ja Lyyli Kuuskoski. Kuuskoski kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1926, suoritti ylemmän oikeustutkinnon 1932, saivaratuomarin arvon 1935 ja valmistui lakitieteen kandidaatiksi 1936.[2] Opiskeluaikanaan hän oli vuonna 1930Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä sekä 1929–1930Varsinaissuomalaisen osakunnan taloudenhoitajana.[1] Kuuskoski toimiAkateemisessa Karjala-Seurassa (AKS), mutta erosi siitä, kun seuran enemmistö ei 27. huhtikuuta 1932 pidetyssä kokouksessa suostunut tuomitsemaanMäntsälän kapinaa. Samaan aikaan erosi myös muita poliittiseen keskustaan suuntautuneita AKS:n jäseniä kuten Urho Kekkonen,V. J. Sukselainen,Martti Haavio,Kustaa Vilkuna,Heikki Hosia,Lauri Hakulinen jaV. A. Heiskanen.
Kuuskoski toimi vuosina 1932–1937 kotipaikkakuntansaLoimaan kauppalanjohtajana ja harjoitti siellä asianajajan ammattia. Sen jälkeen hän oli lyhyen aikaamaatalousministeriön vt. nuorempana hallitussihteerinä ja vuosina 1937–1944 korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO)notaarina ja nuorempana hallintosihteerinä. Hän kuului vuosina 1939–1940lainvalmistelukuntaan sen nuorempana jäsenenä.Jatkosodan aikana hän työskenteliItä-Karjalan sotilashallinnossa. Sodan jälkeen Kuuskoski oliLääkintöhallituksen asessorina vuosina 1944–1945 ja lyhyen aikaaoikeusministeriön kansliapäällikkönä vuonna 1945. Jälkimmäisessä ominaisuudessa hän joutui esittelemään valtioneuvostossasotasyyllisyyslain, josta hän jätti pöytäkirjaan eriävän mielipiteen. Vuosina 1946–1947 hän oli eduskunnan oikeusasiamiehenä ja vuosina 1947–1955 KHO:nhallintoneuvoksena sekä samanaikaisesti 1951–1953Yhteiskunnallisen korkeakoulun kunnallisoikeuden vt. yliopettajana.[1]
Vuosina 1955–1958 Kuuskoski toimi yhtenäKansaneläkelaitoksen (Kela) johtajista, minkä jälkeen hän siirtyi KHO:n presidentiksi. Hän oli myöhemmin vähällä menettää virkansa niin sanotunKansaneläkelaitoksen jutun yhteydessä, kun koko Kelan entistä johtokuntaa syytettiin laitoksen varojen perusteettomasta käytöstä henkilökunnan asuntoihin.[1] Vuonna 1961Helsingin hovioikeus tuomitsi Kuuskosken yhdessäAku Sumun,Onni Hiltusen ja V. J. Sukselaisen kanssaviralta pantaviksi virkarikosten ja virheiden vuoksi.[3]Korkein oikeus kumosi myöhemmin viraltapanon ja katsoi asianomaisten menetelleen vain varomattomasti. Kuuskoski jatkoi KHO:n presidenttinä, kunnes kuoli vuonna 1965 vaikeaan sairauteen.[1]
Kuuskosken erikoisala juristina olihallinto-oikeus. Hän kirjoitti aiheesta runsaasti artikkeleita alan julkaisuihin. Kuuskosken vuonna 1949 julkaisemaa teostaUusi kunnallislaki pidettiin pitkäänaiheensa klassikkona.[1]
Kuuskoski toimi vuosina 1953–1954 oikeusministerinäSakari Tuomiojanvirkamieshallituksessa. Vaikka Tuomiojan hallitus oli nimitetty osin Urho Kekkosen syrjäyttämiseksi pääministerin paikalta, Tuomioja halusi Kuuskosken mukaan hallitukseen, jotta se ei näyttäisi koostuvan pelkästään Kekkosen vastustajista. Kuuskosken lyhyenä ministerikautena saatettiin muun muassalakikirjan julkaiseminen nykyaikaiselle kannalle.[1]
Presidentiksi tullut Kekkonen nimitti Kuuskoskentoimitusministeriömuotoisen virkamieshallituksen pääministeriksi, kunRainer von Fieandtinvirkamieshallitus sai eduskunnaltaepäluottamuslauseen huhtikuussa 1958 vain muutamaa kuukautta ennentulevia eduskuntavaaleja. Kuuskosken puolipoliittisessa hallituksessa oli ministerinä keskustapuolueiden edustajia,skogilaisia sosiaalidemokraatteja ja talouselämän edustajia. Hallitus jätti paikkansa vaalien jälkeen toimittuaan neljä kuukautta.[1]
Kuuskoskella oli paljon luottamustehtäviä. Hän toimi 1958–1961Suomen Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtajana ja 1958–1961Paasikivi-seuran ensimmäisenä puheenjohtajana. Lisäksi hän kuului 1951–1961Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen hallitukseen, 1953–1957Maalaiskuntien Liiton hallitukseen, 1954–1965Suomen laki -teoksen toimitusneuvostoon ja 1955–1958Typpi Oy:n johtokuntaan.[1] Hän oli myös vuodesta 1951 kutsunta-asiain keskuslautakunnan puheenjohtaja.[2] Kuuskoski oli jäsenenä useissa lakikomiteoissa ja toimi 1950–1951 pidätettyjen korvauskomitean, 1950–1952 rakennuslakikomitean, 1952–1954 kuntain keskusrahastokomitean, 1956–1958 johtavien virkamiesten palkkauskomitean, 1957–1958 työttömyyskysymyksen selvittelykomitean, 1959–1965 kuntien valtionapukomitean, 1960–1965 korkeimman hallinto-oikeuden uudistamiskomitean ja 1962–1965 kaavoitustoimen järjestysmuotokomitean puheenjohtajana.[1]
.jpg)
Kuuskosken puoliso oli vuodesta 1932 farmaseutti Annikki Lähdekivi. Heillä oli kuusi lasta.[2] Reino Kuuskosken poika, upseerikokelas Risto Kuuskoski kuoli joulukuussa 1957 vain 19-vuotiaana ElimäenVillikkalassa ohjaamansa lentokoneen maahansyöksyssä, jonka tarkkaa syytä ei koskaan saatu selville. Tapaus vauhdittiSuomen ilmavoimien kaksi vuotta myöhemmin tekemää päätöstä luopua vaarallisena pidetystäValmet Vihuri -konetyypistä.[4]
Reino Kuuskoski oli entisen kansanedustajan ja ministerinEeva Kuuskosken setä.[5]
| Edeltäjä: E. J. Ahla | Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti 1958–1965 | Seuraaja: Aarne Nuorvala |
| Edeltäjä: Rainer von Fieandt | Suomen pääministeri 1958 | Seuraaja: K.-A. Fagerholm |
| Edeltäjä: Sven Högström | Suomen oikeusministeri 1953−1954 | Seuraaja: Yrjö Puhakka |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
