Ranavalona III (myösRanavalo Manjaka III;22. marraskuuta1861Amparibe,Imerina –23. maaliskuuta1917Alger,Ranskan Algeria) oli Madagaskarin viimeinen kuningatar.
Kuningattarelle 1890–1920-luvuilla työskennellyt Clara Herbert omisti merkittävän kokoelman vaatteita, valokuvia ja kirjeitä, jotka kuuluivat Ranavalonalle. Kokoelma kulki Herbertin suvussa aina vuoteen 2020 asti, jolloin Madagaskarin valtio osti sen 43 000Englannin punnalla huutokaupasta. Kokoelman katsottiin olevan tärkeä osa kuningattaren elämäkerran kartoittamisessa.Madagaskarin presidenttiAndry Rajoelina sanoi myös, että valtio suhtautuu vakavuudella maan kulttuuriaarteiden palauttamiseen, ja esineistö on tarkoitus asettaa esille julkiseen näyttelyyn.[1]
Syntyessään prinsessa sai nimenRazafindrahety. Hän saiprotestanttisen kasvatuksen, josta vastasivat lontoolaiset lähetyssaarnaajat. Koulun päätyttyä hänet naitettiin aatelismiehelle nimeltäRatrimo, mutta tämä kuoli hämärissä olosuhteissa toukokuussa 1883.[2] Kuolinsyyksi on arveltu murhaa, jonka takana olisi ollut Madagaskarin pääministeriRainilaiarivony, joka oli ollut naimisissa kahden edellisen kuningattaren kanssa ja oletettavasti suunnitteli avioliittoa myös Razafindrahetyn kanssa.[3]
Andriantsimianatran tytär prinsessa Razafindrahety julistettiin kuningattareksi 22-vuotiaana edeltäjänsä, kuningatarRanavalona II:n kuoltua 30. heinäkuussa 1883.[2][4] Kruunajaiset järjestettiin Imahamasinassa 22. marraskuuta 1883. Edeltäjiensä tapaan Ranavalona III meni naimisiin pääministeriRainilaiarivonyn kanssa, joka oli syrjäyttänyt maan viimeisen miespuolisen monarkin, kuningasRadama II:n vuonna 1863.lähde?
Ranavalona III joutui keskelleRanskan jaBritannian kamppailua Madagaskarin omistuksesta. Ensimmäinen Ranskan kanssa käyty sota päättyi Madagaskarille epäedulliseen sopimukseen vuonna 1885. Ranavalona sai aluksi jäädä valtaistuimelle ja toimia ranskalaisten nukkehallitsijana, mutta ranskalaiset katsoivat kuitenkin, että Ranavalonan täti Ramisindrazana yllyttimalagasseja kapinaan ranskalaisia vastaan.[3]
Seuraavaksi maa yritti etsiä apuaYhdysvalloilta, tuloksetta. Britit luopuivat oikeuksistaan Madagaskariin Ranskan kanssa vuonna 1890 solmimallaan sopimuksella. Toinen Ranskaa vastaan käyty sota päättyi maan pääkaupungin valtaukseen vuonna 1895. Kuningatar säilytti muodollisen asemansa, kunnesJoseph Gallienin johtamasiirtomaahallinto lakkautti monarkian 28. helmikuuta 1897.lähde?
Ranavalona III karkotettiin yhdessä muun kuninkaallisen perheen kanssa aluksiRéunionin saarelle.[3] Maaliskuussa 1899 hänet karkotettiin uudelleen, tällä kertaa Algeriin, jossa hän kuoli vuonna 1917. Kuningattaren jäännökset haudattiin Andohalon kuninkaalliselle hautausmaalle vuonna 1938.lähde?
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Muut | |
---|