Rajamerkki (myösrajapyykki[1]) on merkki, joka osoittaa maastossahallinnollisen alueenrajaa.[2]
Suomessa kiinteistönmuodostamislain mukaan rajamerkki on pysyvä maastomerkki, joka osoittaa rekisteriyksikön rajan pääte- ja kulmapisteen paikan. Rajamerkit yksilöidään ja numeroidaan. Rajamerkkejä voivat olla muun muassa yksikivinen pyykki (rajakivi), nelikulmainen pyykki tai turvepyykki. Kiinteistöjen rajamerkkeinä käytetään myös maahan upotettuja metalliputkia (putkipyykki) sekä kiveen tai kallioon upotettuja metallipultteja. Rajaviisari on rajamerkki, joka osoittaa pitkällä kiinteistörajalla rajan suuntaa. Rajan pääte- tai kulmapisteen paikka voidaan tarvittaessa osoittaa myös ns. siirtopyykkinä, jos päätepiste sattuu sellaiseen paikkaan, johon pyykkiä ei voida sijoittaa.[1] Mallisuojattuja putkipyykkejä alettiin valmistaa Suomessa 1970.[3]
Rajamerkkejä asetetaan kiinteistötoimitusten elimaanmittaustoimitusten yhteydessä. Kiinteistötoimituksia tekevät viranomaiset, joita ovatMaanmittauslaitos sekä kaupungit asemakaava-alueilla, mittaavat rajamerkeille koordinaatit.Kiinteistötietojärjestelmässä (KTJ) on noin 12 miljoonaa rajamerkkiä, joille on määritelty sijaintitarkkuus. Todellinen rajamerkkien lukumäärä on tätä paljon suurempi.
Suomen rikoslain mukaan maastomerkin väärentäminen on rangaistava teko.[4]
Rajamerkkejä voi olla ja on ollut sekä kiinteistöjen, kylien, kuntien, maakuntien, läänien että valtakuntien rajoilla. Useilla vielä nykyäänkin käytössä olevista rajapaikoista voi olla takanaan vuosisatainen historia jo ajalta ennen maanmittaustoimitusten karttoja ja nykyaikaisia maanmittaustoimituksia. Jotkut edelleen käytössä olevista vanhoista rajapaikoista luokitellaan historiallisen ajan muinaisjäännöksiksi.
Rajapaikka on historiallisesti, ennen maanmittaustoimitusten kartoilla määritettyjen rajojen aikakautta, ollut paikka, joka määrittää rajan kulkua maastossa. Se on voitu merkitä maastoon rajamerkeillä, mutta vanhastaan rajapaikoiksi on saatettu valita myös maastossa jo valmiiksi hyvin erottuvia luonnonpaikkoja kuten erikoisia luonnonkiviä, siirtolohkareita,mäkiä,vaaroja,tuntureita,saaria,jokien suita ja niin edelleen.
Rajapyykki (murteissa myössammas[5]) on voinut olla rajamerkiksi kivistä tehty rakennelma kuten röykkiöpyykki tai viisaripyykki, mutta nykyaikana rajapyykkejä tehdään myös betonista tai metallista.
Rajakivi on rajamerkkinä oleva kivi. Joskus rajakiviksi on voitu valita suuriakin, maisemassa kauas näkyviäsiirtolohkareita, joiden kautta raja on määrätty kulkemaan, joskus rajamerkeiksi on valittu myös pienempiä, ehkä muodoltaan erikoisia luonnonkiviä.
Suomessa tilojen ja tonttien rajoja on merkitty kivin jo vuosisatoja, ja näin tehdään edelleen. Samanlaisia rajamerkkejä on jo tätä ennen ollut myöskylien,jakokuntien,pitäjien,maakuntien,läänien ja valtakuntien rajoilla. Suomessa on useita historiallisesti arvokkaita rajakiviä, ja ikivanhat kylien, pitäjien ja maakuntien rajakivet on rauhoitettumuinaisjäännöksinä, myös vaikka ne olisivat edelleenkin rajapaikkoina käytössä.[6]
Tunnetuimpia näistä ovatRuotsin jaVenäjän välisten rajojen merkit. Useisiin näistä on hakattu Ruotsin ja Venäjän tunnukset eli Ruotsin kruunu tai kruunut ja Venäjän kaksipäinen kotka. Joskus niissä on läntistä ja itäistäkristinuskoa edustavat ristit, joskus taas pelkkä rajaviiva. Historiallisesti arvokkaita muinaismuistoja ovat myös monet maakuntien, läänien ja pitäjien rajakivet ja rajapaikat, kuten esimerkiksiKuhankuono jaPirttiniemennokka Varsinais-Suomessa. Monesti rajat vedettiin tarkoituksella siten, että jokin suuri kivi elisiirtolohkare sattui rajan varrelle – ei niinkään siirrelty kiviä rajojen mukaan.
Kansanuskon mukaanrajanhaltija kummittelee ja huutelee vääryydellä siirretyllä rajalla.[7] Ihmisten omistuksia vartioivien erilaisten taruolentojen, kutenhaltijoiden, on uskottu siirrelleen yksityisten maaomistusten ja pitäjien välisiä rajakiviä. Joskus näillä tarinoilla on historiallinen pohjansa todellisissa rajariidoissa tai -muutoksissa.
Lounais-Suomessa ja erityisestiSatakunnassa on ollut saksankiviksi kutsuttuja rajakiviä. Niitä tunnetaan ainakinKokemäenjoesta sekäMerikarviasta jaPomarkusta.[8] Kokemäenjoen saksankivien on alun perin arveltu saaneen nimensä saksalaisiltahansakauppiailta, jotka ankkuroivat veneensä joessa olevien kivien luokse ja alkoivat myydä tavaroitaan. ProfessoriUnto Salon mukaan nimitys juontaa kuitenkinmuinaisruotsin terävää kiveä tarkoittavasta sanastasax. Tunnetuin Kokemäenjoen saksankivistä sijaitseeNakkilan jaUlvilan rajalla olevassaRuskilankoskessa. Sen arvellaan alun perin olleen rajamerkki, joka erotti toisistaan piispalle ja talonpojille kuuluneet kalavedet.[9]
