| Rainbow | |
|---|---|
 | |
.jpg) Rainbow esiintymässäOslossa vuonna 1977. | |
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1975–1984 1993–1997 2015– |
| Tyylilaji | hard rock heavy metal progressiivinen rock AOR |
| Kotipaikka | Iso-Britannia |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet | |
| Entiset jäsenet | |
| Levy-yhtiö | |
| Infobox OKNimi-testi OK | |
Rainbow (tunnettu myös nimelläRitchie Blackmore’s Rainbow) on kitaristiRitchie Blackmoren vuonna 1975 perustamahard rock -yhtye, joka oli suosionsa huipulla 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Blackmore toimi yhtyeen kiistattomana keulahahmona koko sen uran ajan. Kukaan muu Rainbow'n jäsen ei ole pysynyt yhtyeessä viittä vuotta pitempään. Blackmore vaihtoi soittajia useaan kertaan ja näin ollen jokaisella studioalbumilla soittaa eri kokoonpano. Yhtyeen alkuperäisenä musiikkisuuntana olineoklassinen metalli/hard rock fantasia- ja mystiikka-aiheisine sanoituksineen ja myöhemmin kaupallisempi,AOR-vaikutteinen hard rock. Vaikka yhtye saikin kaupallista menestystä varsinkin 1980-luvun alussa, laulajaRonnie James Dion aikaisia vuosia (1975–1978) pidetään yleisesti musiikillisesti yhtyeen parhaina.
»Jos muusikot tulevat ajan oloon mukavuudenhaluisiksi eivätkä keskity työhönsä, syntyy konflikteja kanssani. Tällaiset tyypit keskittyvät lähinnä rahan tekemiseen ja limusiineilla ajelemiseen. Silloin soittaminen on toissijaista – ja sitähän minä en siedä! Niinpä yhtyeitteni kokoonpanot ovat vaihdelleet, esimerkiksi Rainbow’ssa äijät vaihtuvat päntiönään.»
(Ritchie Blackmore[1])
Vuoden 1974 syksyllä, kunDeep Purple alkoi levyttää tulevaaStormbringer -albumia, kitaristi Ritchie Blackmore ehdotti, että Purple levyttäisi cover-versionQuatermass-yhtyeen kappaleesta ”Black Sheep of the Family”. Muut jäsenet hylkäsivät ehdotuksen, koska heidän mielestään Deep Purplen ei tulisi levyttää toisten kappaleita.[2] Blackmore ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan päätti levyttää kappaleen omikseen ja julkaista sen soolosinglenä. Hän päätti käyttää levytyksessä apunaan yhdysvaltalaistaElf-yhtyettä, joka oli ollut lämmittelijänä Deep Purplen kiertueilla ja jonka levyjä Purplen jäsenet olivat tuottaneet. Etenkin laulajaRonnie James Dion vahva ääni vaikutti Blackmoreen.
Joulukuussa 1974 Blackmore nauhoitti kyseisen ”Black Sheep of the Family” -kappaleen sekä ”Sixteenth Century Greensleevesin”. Tuolloin mukana olivat laulaja Dion lisäksi Elfin rumpaliGary Driscoll,Procol Harumin kosketinsoittajaMatthew Fisher jaELO:n sellistiHugh McDowell. Blackmoren huomattua, kuinka hienosti homma toimi, hän päätti tehdä kokonaisen sooloalbumin[2]. Helmikuussa1975 Elf-yhtye (ilman kitaristiaan) ja Blackmore kokoontuivat Musicland-studioilleMüncheniin,Länsi-Saksaan levyttämään albumia. Samana vuonna julkaistullaRitchie Blackmore's Rainbow -albumilla soittavat Blackmoren, Dion ja Driscollin lisäksi basistiCraig Gruber ja kosketinsoittajaMickey Lee Soule. Albumilla yhdistyivät Blackmoren suosimatkeskiaikaiset teemat ja Dionfantasia-aiheiset sanoitukset. Albumin tunnetuimmat kappaleet ovat ”Man on the Silver Mountain” ja balladi ”Catch The Rainbow”. Tuottajana oli Deep Purpleakin tuottanutMartin Birch.
Ritchie Blackmoren erottua Deep Purplesta vuoden 1975 kevätkiertueen jälkeen hän päätti panostaa Rainbow-yhtyeeseen (nimen inspiraationa oli tiettävästiLos Angelesissa sijaitseva kuuluisa rock-baari) ja alkoi suunnitella levyn julkaisun myötä livekiertuetta. Ensilevyllä soittaneesta yhtyeestä Blackmore kelpuutti mukaan vain laulaja Ronnie James Dion ja halusi mukaan musikaalisesti kehittyneempiä muusikoita.[2] Basistiksi tuli skotlantilainen Harlet -yhtyeessä soittanutJimmy Bain, jonka Blackmore oli nähnyt esiintymässäLontoossaThe Marquee Clubilla, ja kosketinsoittajaksi otettiin nuori amerikkalainenTony Carey. Carey ja Blackmore olivat tavanneetLos Angelesissa levytysstudiossa jossa Careyn Blessings-yhtye oli ollut levyttämässä.[3] Rumpaliksi yhtyeeseen tuliJeff Beckin yhtyeessä soittanut rumpalitaituriCozy Powell, jota Blackmore arvosti. Yhtye rakennutti lavasteeksi jättimäisen elektronisen sateenkaaren, jonka tuhansia valolamppuja ohjattiin tietokoneella. Ensimmäisellä, vuoden 1975 lopulla tehdylläYhdysvaltain kiertueellasateenkaari aiheutti lukuisia teknisiä häiriöitä vahvistimiin ja PA-laitteisiin.[2]
Kiertueen jälkeen yhtye meni studioon ja vuoden 1976 alkupuoliskolla julkaistiin albumiRising, jota nykyään pidetään yhtenäheavy metal -klassikkoalbumeista. Kappaleista etenkin kakkospuolen täyttävät, eeppinen "Stargazer" ja proto-power metal-tyylinen ”A Light in the Black” pitkine kosketinsoitin- ja kitarasooloineen, nousivat ajan myötä klassikoiksi. Dio muisteli myöhemminRising-kokoonpanon olleen musiikillisesti paras kokoonpano, jossa hän koko ikänään oli esiintynyt.[4] Levyn myötä yhtye teki laajan maailmankiertueen päättäen sen Kaukoitään vuoden 1976 joulukuussa.
Vuoden 1977 alkupuolella Blackmore alkoi järjestellä yhtyettään uudelleen. Jimmy Bain ja Tony Carey saivat yllättäen potkut yhtyeestä. Potkujen syyksi sanottiin erimielisyydet Blackmoren kanssa.[2] Uudeksi basistiksi otettiin muun muassaColosseumissa jaUriah Heepissa soittanutMark Clarke. Kun uutta kosketinsoittajaa ei löytynyt, otettiin Carey takaisin. Muutokset kuitenkin jatkuivat kun Mark Clarke ei ollutkaan sopiva mies yhtyeeseen. Hänen sanottiin haluavan vaikuttaa enemmän kappaleiden sävellykseen. Bainia pyydettiin takaisin, mutta tämä ei suostunut, ja niin jäljelle jäänyt nelikko (Blackmore, Dio, Powell, Carey) nauhoitti tulevaa albumiaRanskassa. Blackmore soitti sillä myös bassoa. Kesällä 1977 Tony Carey sai lopullisesti tarpeekseen Blackmoren jatkuvasta kiusanteosta häntä kohtaan[5] ja lähti ovet paukkuen yhtyeestä.
Samana vuonna julkaistiin edellisvuoden maailmankiertueella nauhoitetuista konserteista koottu live-albumiOn Stage. Yhtye lähti promotoimaan albumia ja uudeksi basistiksi valittiinWidowmakerissa soittanutaustralialainenBob Daisley ja kosketinsoittajaksikanadalainenDavid Stone. Uusi albumiLong Live Rock ’n’ Roll viimeisteltiin ja se julkaistiin vuoden 1978 alkupuolella. Sen suosituimpia kappaleita ovat muun muassa nimikappale, jossa on tarttuva kertosäe, sekä etenkin pitkä ”Gates Of Babylon”. Albumi sisälsi myös aiempaa hivenen kaupallisempaa materiaalia kutenBad Company -vaikutteisen ”L. A. Connection” -kappaleen sekä kevyemmän ”Lady of the Lake” -kappaleen. Yhtye teki matalan profiilin kiertueen Pohjois-Amerikassa kesällä 1978, ja huolimatta uuden albumin kohtalaisen hyvistä myyntilukemista Blackmore ei ollut tyytyväinen yhtyeen menestykseen vaan halusi suunnata enemmän Pohjois-Amerikassa suositun AOR-musiikin suuntaan. Hän käski Ronnie James Dion hylätä fantasia- ja mystiikka-aiheet ja pyysi tätä kirjoittamaan enemmän parisuhteisiin ja rakkauteen liittyviä sanoituksia. Dio ei ollut Blackmoren kanssa asiasta lainkaan samaa mieltä[6] ja pitkän riitelyn jälkeen loppuvuodesta 1978 hän erosi yhtyeestä ja liittyi myöhemminBlack Sabbathiin. Myös Daisley ja Stone erotettiin samoihin aikoihin.
Ritchie Blackmore otti yhteyttä vanhaan Deep Purplen aikaiseen bändikaveriinsa basistiRoger Gloveriin, joka oli Purple-uransa jälkeen kunnostautunut tuottajana. Alun perin Gloverin piti vain tuottaa Rainbow’n tuleva albumi, mutta Daisleyn lähdön myötä myös basistin paikka aukesi ja Gloverista tuli yhtyeen basisti[7]. Ennen Gloveria basistin paikkaa kokeilivatClive Chaman (ex-Jeff Beck Group ja Cozy Powell’s Hammer) jaJack Green (ex-T-Rex jaThe Pretty Things), mutta kumpikaan ei vakuuttanut yhtyettä. Uudeksi laulajaksi valittiin enemmän pop-piireissä tunnettu, muun muassaThe Marbles-duossa laulajanutGraham Bonnet joka oli edeltäjänsä täydellinen vastakohta sliipattuine kampauksineen, peililaseineen ja pukuineen. Myös myöhemminUriah Heepissä laulanutPeter Goalby oli pitkään ehdolla laulajaksi ja Blackmore oli kysynyt myös Purplessa mukana olluttaIan Gillania tämän kuitenkin kieltäydyttyä. Yhtyeen täydensi vielä kosketinsoittajaDon Airey, joka oli soittanutColosseum II -yhtyeessä sekä tehnyt studiosessioita.
Tämä kokoonpano levyttiDown to Earth -albumin ja Blackmore sai vihdoin haluamaansa singlemenestystäRuss Ballardin kirjoittamalla ”Since You’ve Been Gone” -kappaleella sekä ”All Night Long” -kappaleella. Aivan täysin ei yhtye ollut hylännythard rock-juuriaan, siitä osoituksena levyn päättävä ”Lost In Hollywood”. Yhtye teki laajan maailmankiertueen ja viimeinen esiintyminen oli ensimmäisessä Donningtonissa järjestetyssä ”Monsters of Rock” -festivaalissa. Tämä jäi myös rumpali Cozy Powellin sekä laulaja Graham Bonnetin viimeiseksi esiintymiseksi Rainbowssa. Powell lähti kyllästyneenä hakemaan uusia kuvioita ja Bonnetin sukset menivät ristiin Blackmoren kanssa.
Uusina miehinä aukkoja otettiin paikkamaan tuntemattomammat amerikkalaismuusikot laulajaJoe Lynn Turner ja rumpaliBobby Rondinelli. Yhtye levyttiTanskassa albuminDifficult To Cure, jolta löytyy yhtyeen suurin hitti, jälleen Russ Ballardin kirjoittama ”I Surrender”. Myös ”Spotlight Kid” löysi paikkansa yhtyeen live-show’n avaajana aina loppuun asti. Yhtyeen runko ei kuitenkaan pysynyt pitkään samana. Vuoden1981 lopulla kosketinsoittaja Don Airey lähtiOzzy Osbournen kiertuebändiin ja uudeksi kosketinsoittajaksi valittiin nuori amerikkalais-muusikkoDavid Rosenthal. Vuoden 1982 albumiStraight Between the Eyes oli edellistä albumia enemmän heavy-voittoisempi ja siltä irtosi myös Amerikan listoille noussut ”Stone Cold” -kappale. Levyn myötä tehdyn kiertueen jälkeen Blackmore ja Glover hajottivat yhtyeen, sillä Deep Purplen huhuttu uudelleenkokoontuminen oli ajankohtaistunut[8].
Purplen paluusta ei vielä kuitenkaan tullut mitään ja miehet kasasivat Rainbow’n uudelleen ottamalla Turnerin ja Rosenthalin takaisin, mutta rumpaliksi valittiin uusi mies, amerikkalainenChuck Burgi. Kokoonpano teki yhtyeen ehkä kritisoiduimman, vuonna 1983 julkaistunBent Out of Shape -albumin. Yhtye oli albumilla palannut entistä enemmän kaupallisen popin suuntaan. Singlenä julkaistusta ”Street of Dreams” -kappaleesta tehtiin video, joka kuitenkin kiellettiinMusic Televisionilla vedoten sen hypnoottisiin vaikutuksiin. Rainbow teki vielä vuoden1984 alussaJapanin kiertueen, jonka jälkeen yhtye hajosi Blackmoren ja Gloverin lähdettyä uudelleen kasattuun Deep Purpleen. Vuonna1986 julkaistiin vielä harvinaisempaa studio- sekä live-materiaalia sisältävä tupla-albumiFinyl Vinyl.
Erottuaan Deep Purplesta jälleen, nyt lopullisesti, vuonna 1993, Blackmore perusti Rainbow’n uudelleen. Hän kokosi bändin nuorista, tuntemattomista muusikoista. Laulajaksi tuli skottilainenDoogie White, basistina oliGreg Smith, kosketinsoittajanaPaul Morris ja rummuissaJohn O’Reilly. Yhtye julkaisi varsinkin Euroopassa hyvin menestyneenStranger in Us All -albumin vuonna 1995. Kokoonpano teki kiertueita aina vuoteen 1997 asti, vaihtaen rumpalia pariin otteeseen. Ensin rumpuihin palasi jo vanhasta Rainbowsta tuttu Chuck Burgi ja hänen jälkeensäJohn Miceli. Blackmore hajotti yhtyeen vuonna 1997 ja on sen jälkeen soittanut akustista, keskiaikaista renessanssimusiikkia vaimonsaCandice Nightin kanssaBlackmore’s Night -nimen alla.
Yhtyeen ja varsinkin sen klassisimman,Rising-albumin tehneen kokoonpanon paluusta huhuttiin 1990-luvulla moneen otteeseen. Tiettävästi Blackmore, Powell, Dio ja basisti Bob Daisley[9] olivat jo keskustelleet uudelleenkokoontumisesta, mutta Cozy Powellin kuolema auto-onnettomuudessa vuonna 1998 päätti nämä spekulaatiot. Myös Dion ja Blackmoren yhteisprojektista huhuttiin säännölisesti, mutta molemmat kiistivät tämän mahdollisuuden, ja Dion kuoleminen vatsasyöpään vuonna 2010 lopetti lopullisesti huhut miesten mahdollisesta yhteistyöstä.
Rainbow’n entiset jäsenet, kosketinsoittaja Tony Carey, laulaja Joe Lynn Turner, rumpali Bobby Rondinelli ja basisti Greg Smith kiersivät vuosina 2009–2010 nimikkeelläOver The Rainbow, soittaen kappaleita yhtyeen eri aikakausilta. Kitaristina yhtyeessä toimiiJürgen Blackmore, Ritchie Blackmoren poika. Tony Carey joutui jättämään yhtyeen sairastumisen vuoksi ja hänen tilalleen tuli vuosien 1993–1997 kosketinsoittaja Paul Morris. Alkuperäisen Rainbow’n johtohahmo Ritchie Blackmore on kertonut antaneensa suostumuksen ja ”siunauksensa” yhtyeelle, mutta olisi toivonut eri nimeä kokoonpanolle. Over the Rainbow on esiintynyt pariin otteeseen myös Suomessa. Myös mahdollisen studioalbumin teosta on ollut huhuja, mutta vuoden 2011 jälkeen yhtyeen toiminta on ollut tauolla sen jäsenten muiden projektien vuoksi.
Ritchie Blackmore yllätti keväällä 2015 ilmoittamalla soittavansa neljä ”täysin rock-konserttia” kesällä 2016 Saksassa ja Britanniassa.[10] 70-vuotias kitaristi totesi nostalgian olevan yksi syy konserttien järjestämiseen ja kertoi myös ikääntymisen myötä tulleiden esteiden, kuten niveltulehduksen, vielä toistaiseksi mahdollistavan konsertit. Alun perin laulajana ilmoitettiin olevanJoe Lynn Turnerin[10], mutta tämä ei kuitenkaan toteutunut. Marraskuussa 2015 Blackmore julkisti keikkojen kokoonpanon, jossa soittavatStratovarius-yhtyeestä tuttu kosketinsoittajaJens Johansson, Blackmore's Night -yhtyeen rumpali David Keith ja basisti Bob Nouveau ja Lords of Black -yhtyeen vokalisti Ronnie Romero.[11] Blackmore kertoi Romeron olevan ”Dion ja Freddie Mercuryn risteytys” ja ennustaa tämän ”tulevan kuuluisaksi äänensä ansiosta”.[11] Kokoonpano tulee soittamaan Rainbow’n ja Deep Purplen kappaleita.
Ronnie James Dio, kuten myös Joe Lynn Turner ja Graham Bonnet, ovat vuosien varrella soolourillaan esittäneet oman aikansa Rainbow-klassikoita livekonserteissaan. Myös kosketinsoittaja Don Airey on soolokeikoillaan esittänyt Rainbow’n kappaleita ja Doogie Whiten White Noise-projekti perustui suurelta osin hänen aikansa Rainbow-materiaaliin. Turner ja Bonnet olivat mukana elokuussa 2007 Helsingissä järjestetyssä Rainbow-tribuutti-illassa, jossa he esittivät vuosien 1979–1983 kappaleita. Myös Turnerin jaGlenn Hughesin Hughes Turner Project esitti Rainbow’n kappaleita konserteissaan. Yhtyeen johtohahmon Ritchie Blackmoren Blackmore's Night esittää myös yleensä pari Rainbow’n laulua konserteissa.
Rainbow on vieraillut muutamaan otteeseen Suomessa. 1980-luvulla yhtye kävi vuosina 1981, 1982 ja 1983 sekä 1990-luvulla vuonna 1995. Vuonna 1977 yhtyeen oli tarkoitus aloittaa Euroopan-kiertue Helsingistä, mutta tulliongelmat estivät konsertin. Lisäksi Over The Rainbow esiintyi Suomessa vuoden 2009 kiertueellaan ja elokuussa 2010 Kotkan meripäivillä sekä 30. lokakuuta 2010 Oulussa.
 | Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaamuotoilemalla viitteetohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkitviitemallineille. |
| Ritchie Blackmore | |
|---|---|
|
| Studioalbumit | |
|---|---|
| EP:t | Jealous Lover |
| Livealbumit | |
| Kokoelmat | |
| Videot ja DVD:t |
