Tanakin vanhimmat osat ovat saaneet kirjallisen muodon noin 900-luvulla eaa.[2][3]Toora eli Tanakin ensimmäinen osa on saanut nykymuotonsa todennäköisesti 500–400-luvuilla eaa.[3] Uuden testamentin tekstit kirjoitettiin noin 50–150 jaa.[5] Tanak on kirjoitettu alun perin hepreaksi ja paikoinarameaksi, kun taas Uuden testamentin alkukieli onkoinee-kreikka.[2] SanaRaamattu tulee kreikan kielen sanastagrámmata, ”kirjoitukset”.[6]
Juutalainen Tanak jaetaan perinteisesti kolmeen osaan:Toora (”opetus”),Nevi’im (”profeetat”) jaKetuvim (”kirjoitukset”). Alkuperäistä Raamattua ei ole koskaan ollut yhtenäisenä kokoelmana. Alussa oli suuri määrä erilaisia tekstejä, jotka ovat kehittyneet itsenäisesti ja jotka myöhemminkanonisoitiin eli liitettiin osaksi Raamattua.[7] Kristinuskon erikirkkokuntien välillä Raamatun kirjojen kokoonpano vaihtelee hieman, erityisestiprotestanttien,katolilaisten jaortodoksien välillä.[1][2][3][4] Protestanttisessa Raamatussa on 66 kirjaa. Raamatun tutkimusta kutsutaaneksegetiikaksi[8].
SanaRaamattu tuleekreikan kielen sanastagrámmata, joka ensin tarkoitti kirjaimia, sitten myös ’kirjoituksia’. Kreikasta sana lainautui muinaisvenäjään ja sieltä edelleenviroon jasuomeen. Virossaraamat tarkoittaa yleisesti kirjaa, mutta suomen kielessä ilmaisu ’pyhä raamattu’ on johtanut siihen, että sana on alkanut merkitä vain Raamattua.[6] Raamatusta monissa kielissä, aikoinaan suomessakin käytetty nimiBiblia muunnelmineen (esimerkiksi englanninBible) tulee kreikan kielen sanasta(ta) biblia, ’kirjakääröt’.[7]
Kristinuskon mukaan Raamattu onJumalan ilmoitus ihmiskunnalle. Se sisältää sanoman ihmisensyntisyydestä sekä pelastuksestaJeesuksen kautta.Pelastus on tie poiskadotuksen tieltä yhteyteen Jumalan kanssa. Tämän vuoksi Raamatusta käytetään kristinuskossa myös nimitystä ”Jumalan sana”. Se kuvaa ajatusta siitä, että Jumala on inspiroinut Raamatun eri kirjojen kirjoittajia heidän kirjoitustyössään. Tällöin voidaan puhua joko sanainspiraatiosta, jolloin Jumala on ohjannut kirjoittajien työtä yksittäisiä sanavalintoja myöten, tai asiainspiraatiosta, jolloin Jumala on vain ilmoittanut asiat, joista tulee kirjoittaa. Inspiraatiomalleista on erimielisyyksiä eri kristillisten ryhmien välillä. Varsinainen Jumalan Sana (kreik.Logos) on JeesusKristus.
Raamattu on jaettu kahteen osaan,Vanhaan jaUuteen testamenttiin. Sanalla testamentti tarkoitetaan tässä tapauksessa ’liittoa’,[7] ’sitovaa sopimusta’ ja ’molemminpuolista sidettä’, joka on vahvistettu veren vuodatuksella. Testamentit kuvaavat siis vanhaa ja uutta liittoa, jotka Jumala on kristinuskon mukaan tehnyt ihmiskunnan kanssa. Vanha liitto tehtiinjuutalaisen kansan kanssa, ja sen merkkinä olivatympärileikkaus jauhritoimitukset. Uusi liitto tehtiin koko ihmiskunnan kanssa, ja sen merkkinä ovatkaste sekäristiinnaulitun jaylösnousseen Jeesuksen tunnustaminenMessiaaksi eli vapahtajaksi.
Heprealainen Raamattu eli kristinuskon Vanha testamentti (lyhennettynä VT) sisältää kertomuksen kokomaailman luomisesta ja kertoo, miten Jumala valitsiIsraelin omaisuuskansakseen muiden kansojen keskuudesta ja miten hän johdatti kansaansa historian lävitse.
Historiallisiksi kirjoiksi sanotaan tavallisesti Vanhan testamentin alkupuolen kirjojaEnsimmäisestä Mooseksen kirjastaEsterin kirjaan saakka. Tästä nimityksestä huolimatta ne sisältävät myösrunoja, mietelmiä ja ylistyksiä sekä käskyjä ja ohjeita siitä, miten ihmisten tulisi elää. Tärkeimpiä niistä ovatjuutalainen laki jakymmenen käskyä. Mooseksen viidessä kirjassa ilmoitettu moraalinen säädöskokoelma on koko juutalaisen uskon peruspilari.[13]
Historiallisten kirjojen jälkeen Vanhassa testamentissa seuraa joukko runollisia kirjoja, joista huomattavin onPsalmien kirja, sekä mietelmäkirjoja kutenSaarnaajan kirja.
Vanhan testamentin loppupuoliskonJesajan kirjastaMalakian kirjaan saakka muodostavatprofeettojen kirjat. Profeettakirjoissa on muun muassa ennustuksia tulevasta Messiaasta, joka vapahtaisi maailman synnistä. Kristityt ovat tulkinneet ne ennustuksiksi Jeesus Nasaretilaisen toiminnasta. Profeettakirjat on koottu niiden profeettojen julistuksesta, jotka toimivat Israelin jaJuudan alueilla 700–500-luvuilla eaa. Osa teksteistä, kutenDanielin kirja, on syntynyt tätäkin myöhemmin.[14] Profeetat jaetaan kirjoitustensa pituuden perusteella suuriin ja pieniin profeettoihin. Suuret profeetat olivatJesaja,Jeremia,Hesekiel jaDaniel ja pieniä profeettoja muun muassaAamos,Miika jaMalakia.
Vanha testamentti kirjoitettiin noin vuosina 1000–160 eaa., ja monissa sen kirjoissa on eri-ikäisiä kerrostumia.[15] Useimmat tutkijat pitävät todennäköisenä, että heprealaisen Raamatun vanhimmat osat ovat saaneet kirjallisen muodon aikaisintaan 900-luvulla eaa.[2][3] Osa tutkijoista esittänyt tekstien olevan huomattavasti nuorempia.[16] Tiettyjä lyyrisiä osuuksia (esimerkiksi 2. Moos. 15, Tuom. 5, Psalmi 29, 5. Moos. 33 & 1. Moos. 49) taas pidetään alkuperältään vielä vanhempina, ja yleensä ne sijoitetaan välille 1300–1000 eaa.[17] Useista aikaisemmista lähteistä koottuToora eli viisi Mooseksen kirjaa on saanut nykymuotonsa todennäköisesti 500–400-luvuilla eaa.[3] tai 300–200-luvuilla eaa.[18] Heprealaisen Raamatun nuorin teoskokonaisuus, apokalyptinen Danielin kirja, on kirjoitettu välillä 168–164 eaa.[19] Koko Vanha testamentti sai muotonsa noin vuonna 100 jaa.[18] tai 200 jaa. mennessä.[17]
Ennen kirjoittamista tekstit ovat levinneet suullisena perimätietona. Niiden alkuperäinen kieli oli enimmäkseenheprea, jaarameaa esiintyy vain muutamissakirjakääröissä.[18]
Vanhaan testamenttiin kuuluu 39 (Vulgatassa 46, ortodoksisessa Raamatussa 51) kirjaa.[18] Erot kirjojen lukumäärissä johtuvat siitä, ettäkatolisen jaortodoksisen kirkon käyttämä Vanhan testamentin kaanon perustuu varhaiseenaleksandrialaiseen, kreikankieliseen käännökseenSeptuagintaan. Siihen sisältyy myös joukko Vanhan testamentinapokryfisiä kirjoja. 1500-luvullaMartti Luther halusi ottaa sen sijaan käyttöön Vanhan testamentin palestiinalaisen, hepreankielisen version, johon apokryfiset kirjat eivät sisälly. Katolisen ja ortodoksisen kirkon piirissä joistakinprotestanttien keskuudessa apokryfisiksi katsotuista Raamatun teksteistä käytetään nimitystädeuterokanoniset kirjat, ja näitä tekstejä käytetään mainittujen kirkkojenliturgiassa runsaasti.[20]
Seuraava luettelo sisältää Vanhan testamentin kirjojen nimet siten kuin ne kirjoitetaan Suomenevankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1992 käyttöön ottamassa Raamatun suomennoksessa eliUudessa kirkkoraamatussa. Suluissa on kirjoista käytetyt lyhennysmerkinnät, joita käytetään viitattaessa tiettyihinRaamatun lukuihin ja jakeisiin. Historiallisiin kirjoihin kuuluvat kirjat Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Esteriin, runollisiin ja opetuskirjoihin kirjat Jobista Laulujen lauluun, loput ovat profeettakirjoja.
Näitä kaikkia pidetään yhtä arvokkaina kuin muita Vanhan testamentin kirjoja, toisin kuin esimerkiksi luterilaisessa kirkossa. Luterilainen kirkko ei kuitenkaan ole hylännyt deuterokanonisia kirjoja, vaan niillä on luterilaisen teologian mukaan toissijainen asema eräänlaisena Raamatun oheislukemistona, ja ne ovat mukana joissakin Raamatuissa Uuden ja Vanhan testamentin välistä löytyvänä liitteenä.Reformoidut kirkot ja suurin osa 1800-luvun jälkeen syntyneistä kirkkokunnista eivät pidä tekstejä Raamattuun kuuluvina.lähde? Tuorein suomenkielinen apokryfikirjojen käännös otettiin käyttöön vuonna 2007.[21] Suomenkielinen käännös jaruotsinkielinen Bibel 2000:n käännös sisältävät 11 Vanhan testamentin apokryfikirjaa kattavan kokoelman.
Uusi testamentti (lyhennettynä UT) käsittelee Vanhassa testamentissa luvatun Messiaaksi tulkitun, Jeesuksen, ja hänen lähimpien seuraajiensa elämää ja tekoja.
Uuden testamentinevankeliumeissa (Matteuksen,Markuksen,Luukkaan jaJohanneksen mukaan) kerrotaan, miten Jeesus eli ja opetti ja miten hänet lopulta tuomittiin, koska hän ilmoitti olevansa Jumalan poika. Evankeliumien lopussa kerrotaan hänen vihollistensa saattaneen hänet tuomiolle ja ristinkuolemaan ja siitä, miten hänet herätettiin eloon kolme päivää kuolemansa jälkeen. Evankeliumeissa kerrotaan myös, miten Jeesus lähettiapostolit viemään evankeliumia eli hyvää sanomaa hänestä kaikkialle maailmaan.
Evankeliumien lisäksi Uusi testamentti sisältää ensimmäisen kristillisen historiateoksenApostolien teot, kolmetoista apostoliPaavalin tai hänen koulukuntansa kirjoittamaa kirjettä, kahdeksan niin sanottua kirkollista kirjettä sekä yhden apokalyptisen profetianJohanneksen ilmestys.[22]
Uusi testamentti kirjoitettiin noin vuosina 50–150.[5] Se sisältää 27 kirjaa. Kirjojen kirjoittajista vanhin ja tunnetuin onPaavali. Muita kirjoittajia ei juurikaan tunneta, vaikka useat kirjat on nimetty jonkun apostolin mukaan. Uuden testamentin kirjat on kirjoitettukoinee-kreikaksi.
Lopullisesti Uuteen testamenttiin kuuluvien kirjojen kokoelma kanonisoitiin eli virallistettiinKarthagon kirkolliskokouksessa vuonna 397 Aleksandrian piispaAthanasioksen vuonna 367 esittämän kokoelman mukaiseksi. Sen osat olivat olleet kristittyjen yleisessä käytössä koko ajan ennen kanonisointia. Kaanonin määrittely katsottiin tarpeelliseksi toimeksiharhaoppeina pidettyjä suuntauksia vastaan.[5]
Uuden testamentin virallisen sisällön osalta kristilliset kirkot ovat periaatteessa yksimielisiä, joskin käännökset ovat aiheuttaneet erimielisyyksiä. Uuteen testamenttiin kuulumattomia ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina liikkuneita Jeesusta ja apostoleja käsitelleitä kristillisiä kirjoituksia nimitetään apokryfisiksi. Ne ovat eri asia kuin Vanhan testamentin apokryfikirjat, joilla on tunnustettu asema esimerkiksi katolisessa kirkossa.
Raamatun vanhimmat käsikirjoitukset ovatKuolleenmeren kirjakääröjen katkelmat. Vanhimmat niistä ovat peräisin 200- ja 100-luvuilta eaa. Raamattua alettiin kirjoittaa jo satoja vuosia aikaisemmin. Koska ne kirjoitettiin hauraalle materiaalille,papyrukselle japergamentille, kirjakääröjä jouduttiin jäljentämään useaan otteeseen. Raamatun jäljentämisestä tulikin muinaisessa Israelissa ammatti.[23]
Osa hepreankielistä Pentateukkia (2. Moos 20:1-5).
Ammattijäljentäjät olivat äärimmäisen tarkkoja työssään. Jäljentäjäksi käännetty sana onsofer, joka viittaa laskemiseen ja muistiin merkitsemiseen. He laskivat, mikä oli Pentateukin (Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa) keskimmäinen kirjain, mikä oli kunkin kirjan keskimmäinenvirke ja kuinka monta kertaa jokainenheprealaisten aakkosten kirjain esiintyi kaikissa Vanhan testamentin kirjoituksissa.[24] Jottei Raamatun tekstistä olisi jäänyt pois yhtäkään kirjainta, he eivät laskeneet pelkkiä sanoja, vaan myös kirjaimet. Heidän sanotaan pitäneen lukua 815 140:stä Vanhan testamentin eri kirjaimesta.[25] Jäljentäjät eivät saaneet kirjoittaa mitään ulkomuistista, ja heidän piti käyttää asianmukaisesti vahvistettua jäljennöstä lähtötekstinään. Kaikki uudet käsikirjoitukset piti lukea tarkkaan läpi ja virheelliset kappaleet piti tuhota.[26]
Kun Kuolleenmeren kirjakääröt löydettiin, tutkijat pääsivät vertaamaan, oliko Raamattu muuttunut satojen vuosien aikana, kun sitä oli jäljennetty ja käännetty. Eräässä tutkimuksessa tutkijat vertasivat Kuolleenmeren kirjakäärössä ollutta Jesajan kirjan 53. lukua tuhat vuotta myöhemmin valmistuneeseen masoreettiseen tekstiin.Jesajan 53. luvun 166 sanassa on vain seitsemäntoista kyseenalaista kirjainta. Kymmenessä näistä kirjaimista on kysymys yksinomaan kirjoitustavasta, joka ei vaikuta merkitykseen. Edelleen neljä seuraavaa kirjainta ovat merkityksettömiä tyylillisiä muutoksia, kuten esimerkiksikonjunktioita. Loput kolme kirjainta muodostavat sanan ’valo’, joka on lisätty jakeeseen 11, eikä merkitys muutu suuresti. Yhdessä 166 sanaa käsittävässä luvussa on tuhannen vuoden periytymisen jälkeen vain yksi kyseenalainen sana (kolme kirjainta) – eikä tämä sana muuta olennaisesti tekstikohdan merkitystä.[27] Monet Jesajan kirjakäärön ja masoreettisen tekstin välisistä eroavuuksista voidaan selittää jäljentämisvirheiksi. Näitä lukuun ottamatta kirjakäärö on sisällöltään kaiken kaikkiaan huomattavan yhtäpitäväkeskiaikaisten käsikirjoitusten tekstin kanssa.[28]
Uuden testamentin kirjoittajina ja jäljentäjinä toimivat kristityt. Uusi testamentti kirjoitettiin pääasiassa kreikaksi. Uuden testamentin jäljentäjät eivät olleet varsinaisia ammattilaiskirjanoppineita. Myös Uuden testamentin kirjoituksista voidaan todeta, ettei niissä ole tapahtunut vuosisatojen aikana jäljentämisestä tai kääntämisestä johtuvia muutoksia. 1800-luvulla löydettyCodex Sinaiticus, 300-luvulle ajoitettu pergamenttikäsikirjoitus, vahvisti osaltaan Uuden testamentin satoja vuosia myöhemmin tehtyjen käsikirjoitusten yhtäläisyyden. Johanneksen evankeliumin papyruskatkelma, joka löydettiinEgyptistäFaijumin alueelta, on ajoitettu 100-luvun alkupuoliskolle. Se oli säilynyt satoja vuosia kuivassa hiekassa. Teksti on yhtäpitävä paljon myöhäisempien käsikirjoitusten kanssa.[29]
Raamatun kirjat on jaettu edelleen lukuihin ja luvut jakeisiin.Suomenkielisessä Raamatussa on 1 189 lukua ja noin 31 166 jaetta. Nykyisin käytössä oleva jako lukuihin ja jakeisiin ei ole yhtä vanhaa perua kuin Raamatun alkutekstit vaan on tehty vasta keskiajalla. Myöhemmin myös juutalaiset ovat omaksuneet jaon omiin kirjoituksiinsa.
Ensimmäinen raamatunkäännös tehtiin Egyptissä asuvia kreikkaa puhuvia juutalaisia varten noin 250 eaa. Hepreankielisen Raamatun kaikki kirjat oli käännetty kreikaksi ensimmäisen vuosisadan jaa. alussa. Teokseen sisällytettiin myös hellenistisellä ajalla syntyneitä, heprealaiseen Raamattuun kuulumattomia, tekstejä. Tuloksena oliSeptuaginta, heprealaista Raamattua laajempi kreikankielinen pyhien kirjoitusten kokoelma.
Kuuluisimmat raamatunkäännökset ovat kreikankielinenSeptuaginta (Vanha testamentti), latinankielinenVersio Vulgata, Martti Lutherin saksankielinen käännös vuodelta 1534 sekä englanninkielinenKing James Bible vuodelta 1611. Ruotsiksi Uusi testamentti käännettiin vuonna 1526, koko Raamattu vuonna 1541, ja uudet käännökset vuosina 1917 ja 2000.
Raamattu on maailman levinnein kirja.[9][10] PelkästäänGideons International -järjestö on jakanut Raamattua tai sen osaa yli 2 miljardia kappaletta.[30] Se onkäännetty kokonaisuudessaan 743kielelle. Lisäksi Uusi testamentti on luettavissa 1 682 kielellä.[11]
Vuosina 1602 ja 1638 Suomessa asetettiin komiteoita kokonaisen Raamatun kääntämiseksi. Vuoden 1602 komitean asetti kuningasKaarle IX, ja sen puheenjohtajina toimivat Turun piispatEricus Erici Sorolainen jaAeschillus Petraeus. Komitea sai käännöksen valmiiksi, mutta se ei koskaan päässyt painoon. Uutta käännöstyötä johti uusi piispaIsaacus Rothovius, joka hankki käännökselle rahoituksen vuoden 1638 valtiopäiviltä. Uusi komitea hyödynsi kuitenkin todennäköisesti myös aiempien kääntäjien tekemää työtä, koska käännös valmistui kolmessa vuodessa. Vuonna 1642 ilmestyi ensimmäinen kokonainen Raamattu suomeksi (Biblia, Se on: Coco Pyhä Ramattu Suomexi).[31]
Bibliasta tehtiin uusiHenricus Florinuksen toimittama painos vuosina 1683 (UT) ja 1685 (VT). Syynä uuteen painokseen olivat sekä kieliasun tarkistaminen että pienikokoisemman ja halvemman version tarpeellisuus. KolmasAnders Lizeliuksen toimittama painos valmistui vuonna 1758, ja neljäs painos vuonna 1776. Tämä vuoden 1776 uudistettu versio oli merkittävin vuoden 1642 alkuperäisen käännöksen jälkeen. Siitä otettiin useita painoksia, ja se levisi koko maahan ja tavallisiinkin koteihin. Näin se lopulta täytti jo alkuperäiselle käännökselle asetetut uskonpuhdistuksen mukaiset tavoitteet Raamatun saamisesta kaikkien ulottuville. Biblian versiota, johon on lisätty Lutherin kirjoittamat esipuheet kullekin luvulle, koko Raamatulle sekä aakkoselliset selitykset ja mittayksiköt, kutsutaanRekisteriraamatuksi. Rekisterin on koonnut luultavasti toimittaja Lizelius. Esipuheet eivät ole kaikilta osin oikeat, ja niissä on luterilainen puhdasoppisuuden ajan henki.[31]
1800-luvulla alettiin lopulta valmistella täysin uutta käännöstä.A. W. Ingman julkaisi uuden korjatun laitoksen vuosina 1858 ja 1859. Hänen käännöksensä eivät kuitenkaan saaneet yleistä hyväksyntää. Vuoden 1859 Raamattua kutsutaankoetusraamatuksi, koska myyntiin laitettujen kappaleiden kanteen määrättiin liimattavaksi lappu ”Koetus-käännös”.[31]
Vuonna 1861 asetettiinraamatunkäännöskomitea uuden käännöksen aikaansaamiseksi. Komitean vuosina 1869–1886 valmistamaa Vanhaa testamenttia ei kirkolliskokous kuitenkaan koskaan hyväksynyt. Asetettiin uusi komitea, jonka vuonna 1912 julkaiseman Uuden testamentin kirkolliskokous vuonna 1913 erinäisin muutoksin otti vanhan käännöksen rinnalla väliaikaisesti käyttöön. Kokonainen uusi käännös, jota nykyään kutsutaanVanhaksi kirkkoraamatuksi, hyväksyttiin vuosina 1933 (VT) ja 1938 (UT).[31]
Nykyisin käytössä oleva käännös, niin sanottuUusi kirkkoraamattu, hyväksyttiin ja otettiin käyttöön vuonna 1992. Kirkolliskokouksen asettama raamatunkäännöskomitea aloitti käännöstyön vuonna 1973. Komitean jäseninä oli myös edustajiaSuomen ortodoksisesta kirkosta javapaista suunnista.Katolinen kirkko osallistui komitean toimintaan antamalla palautetta.[32]
Luettelo suomenkielisistä kirkkoraamatun suomennoksista
Ensimmäisen suomalaisen Raamatun,Biblian, nimilehti, 1642.
Se Wsi Testamenti (Mikael Agricola) (1548), painoksesta riitti kaikkiin noin 125 silloiseen Suomen kirkkoon yksi kappale, joihinkin kouluihin, rikkaille ja kuninkaalle.
Kaikki kristityt kunnioittavat Raamattua ja erityisesti Uutta testamenttia, mutta mielipiteet kirjoitusten luonteesta ja auktoriteetista vaihtelevat. Erityisesti suhtautuminen Raamatun ilmoituksellisuuteen eli siihen, missä määrin Jumala on ollut osallinen kirjoitusten synnyssä, vaihtelee. Yleisesti Raamattua pidetään sitä erehtymättömämpänä ja suurempanauskon auktoriteettina, mitä suuremmaksi Jumalan rooli sen kirjoittamisessa ja kokoamisessa ajatellaan. Raamattuatulkitaan eri tavalla vaihdellen kirjaimellisesta vertauskuvalliseen ja runolliseen.
Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa ilmoitusta käsitetään olevan kahdenlaista, eli sitä, mikä on kirjattu Raamattuun, ja sitä, joka ilmenee muussaapostolisessa seurannossa eli pyhässä perinteessä. Kummatkin käsitetään osaksi kirkon opetusta, ja uskon ja kirjoitusten ymmärtämiseksi vaaditaan oikea ymmärrys kummastakin. Katolisuudessa uskonopin ja kirjoitusten tulkinta kuuluupaavin ja hänen kanssaan yhteydessä olevienpiispojen muodostamalle opetusviralle elimagisteriumille. Ortodoksisuudessa tulkinta kuuluuekumeenisille kirkolliskokouksille.
Protestantit seuraavat Martti Lutherin muotoilemaasola scriptura (’yksin kirjoituksista’) -oppia ja uskovat, että uskon ja raamatuntulkinnan ylin ohje on yksin Raamattu. Perimätieto kuljettaa ainoastaan asioita, jotka ovat peräisin Raamatusta, joten se ei ole itsessään auktoriteetin lähde. Koska oppi perustuu ainoastaan Raamattuun, se on aina avoin ja altis uudelleentulkitsemiselle. Tästä on seurannut joskus jopa perustavanlaatuisimpien oppien uudelleenarviointia, johtaen jopa Raamatun auktoriteetin, opillisen erehtymättömyyden sekä virheettömyyden itsensä kyseenalaistamiseen. Tulkinnat vaihtelevat kuitenkin suuntauksesta riippuen.
Konservatiivisten suuntausten elifundamentalististen taievankelikaalisten kristittyjen joukossa kirjoitusten katsotaan olevan alkuperältään jumalallisia siinä, että niiden kirjoittamista ohjasi Jumala,Pyhä Henki, joka takasi sen, ettei kirjoituksiin päätynyt mitään totuuden vastaista.
Seka fundamentalistit että evankelikaaliset tahot uskovatRaamatun erehtymättömyyteen, mutta Raamatun kirjaimellinen tulkinta on johtanut siihen, että jotkut fundamentalistiset tahot ovat hylänneet jotkut tieteen teoriat, kutenevoluutioteorian, ja suosineet sen sijaankreationismia. Evankelikaaliset tahot puolestaan pyrkivät yleensä välttämään sellaisia Raamatun kirjaimellisia tulkintoja, jotka johtaisivat suuriin ristiriitoihin yleisesti tunnustettujen tieteellisten tosiasioiden kanssa. He eivät katso, että Raamatun kirjoittajat olisivat tehneet virheitä, mutta sen sijaan suosivat erilaisia Raamatun kirjalliseen ilmaisuun liittyviä teorioita, kuten kirjoitusten osittaista vertauskuvallisuutta, jotka tekevät mahdolliseksi hyväksyä sekä inhimillisen tiedon määrän kasvu että kirjoitusten jumalallinen alkuperä.
Päälinjan protestanttisuus, johon kuuluvat muun muassa jotkutluterilaiset,metodistit,presbyteerit jaanglikaanit, ei opeta Raamatun erehtymättömyyttä samalla tavalla kuin konservatiivisemmat suuntaukset. Kaikkien näiden suuntausten oppiin kuuluu virallisesti kirjoitusten auktoriteetti, mutta ne tulkitsevat sitä hyvin monella eri tavalla. Näissä suuntauksissa kirjoitusten saatetaan katsoa sisältävän myös virheitä tai aikaan, kulttuuriin tai kirjoitustilanteeseen sidonnaisia opetuksia. Tämä on näkynyt erityisestinaispappeuteen,aborttiin jahomoseksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Suuntausten edustajat katsovat usein, että Raamatun ilmoituksessa on kyse kokonaisuuksista, ylimmistä ohjeista, eikä sen totuus riipu jokaisen yksityiskohdan totuudesta. Liberaalimmat tahot katsovat, että Raamattu on erehtyväisten ihmisten omasta rajoittuneesta näkökulmastaan kirjoittamaa todistusta uskonnollisesta kokemuksestaan. Siksi he eivät katso, että Raamattu olisi erehtymätön.
Edellä mainituista seikoista johtuen liberaalin ja konservatiivisen raamattunäkemyksen kannattajien välillä on ollut kiistoja Raamatun tulkitsemisesta.[35] Tunnettu esimerkki suomalaisesta keskustelusta on vuodelta 1985. Sen lähtökohta oli raamatuntutkijaHeikki Räisäsen lehtihaastattelu, jossa Räisänen esitti väitteensä Raamatun erehdyksistä vaatien Suomen luterilaista kirkkoa tekemään johtopäätöksensä tieteen tuloksista ja lakkaamaan puhumasta Raamatusta Jumalan sanana.[36]
Nykyään esimerkiksi evankelisluterilaista uskoa opettavissa oppikirjoissa voidaan todeta, että Raamatun tekstit sisältävät keskinäisiä ristiriitoja.Fundamentalistisen raamatuntulkinnan edustajat sen sijaan kiistävät ristiriitojen olemassaolon ja pyrkivät selittämään ristiriitaisiksi katsotut kohdat keskenään yhteensopiviksi.
Eräs tunnettu esimerkki Raamatun tekstien väitetystä ristiriidasta on kertomusJuudas Iskariotin kuolemasta, josta löytyy kaksi eriävää versiota:Matteuksen evankeliumissa ”Juudas paiskasi rahat temppeliin, meni pois ja hirttäytyi”[37] ja Apostolien teoissa Juudas ”syöksyi päistikkaa alas, niin että hänen vatsansa halkesi ja sisälmykset pursuivat ulos”.[38] Fundamentalistien mukaan nämä kaksi kertomusta täydentävät toisiaan ja muodostavat yhdessä tarkemman kokonaiskuvan tapahtumasta; erään selitysmallin mukaan Juudashirttäytyi aivan Jerusalemin muurin eteläpuolella sijaitsevanHinnomin laakson luona, heittäytymällä Hakeldaman pellon kohdalla olevan korkean jyrkänteen reunalta. Köysi kuitenkin katkesi, jolloin Juudaksen ruumis paiskautui maahan, hänen vatsansa halkesi ja sisälmykset pursuivat ulos.[39] Nykyaikaisen tutkimuksen valossa kertomukset ovat myöhemmin syntyneitä legendoja ja kuvastavat sitä, kuinka Juudaksen kohtalosta kerrottiin kristittyjen parissa ajan kuluessa yhä kauheampia versioita.[40]
Chilton, Bruce ym.: The Cambridge Companion to the Bible. 2. painos. Cambridge: Cambridge University Press, 2008. ISBN 978-0-521-86997-3(englanniksi)
Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X
Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. 2. tarkistettu ja korjattu painos. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-648-8
Nuorteva, Jussi (toim.): Biblia 350. Suomalainen Raamattu ja Suomen kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992. ISBN 951-717-698-8
↑Grabbe, Lester L.: Maccabean Chronology: 167–164 or 168–165 BCE. Journal of Biblical Literature, Kevät 1991, nro Vol 110, nro 1., s. 59–74. Society of Biblical Literature.Artikkelin verkkoversio.
↑Preus, Robert D.: Raamatun inspiraatio. Tutkimus 1600-luvun luterilaisten dogmaatikkojen teologiasta, s. 19. Suomentanut Hannu Lehtonen. Concordia, 1999. ISBN 951-97333-7-X
↑Dunderberg, Ismo ym.: Lukion uskonto. Riitit, myytit ja Raamattu. Helsinki: Otava, 1997. lähde tarkemmin?
↑Marjanen, Antti & Dunderberg, Ismo (toim.): ”Historian ja Uuden testamentin Juudas Iskariot”, Juudaksen evankeliumi, s. 67–70. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32399-3
Hinton, Michael: Raamattu 100 minuutissa. ((The 100-Minute Bible, 2005.) Tekstien lyhennys: Michael Hinton. Suomennos: Riitta Bonny) Helsinki: Suomen lähetysseura, 2007. ISBN 978-951-624-361-3
Pyhä Raamattu. (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos) Helsinki: Suomen kirkon sisälähetysseura, 2002. ISBN 952-449-075-7
Pyhä Raamattu. (Vanha testamentti. XI yleisen kirkolliskokouksen vuonna 1933 käytäntöön ottama suomennos; Uusi testamentti. XII yleisen kirkolliskokouksen vuonna 1938 käytäntöön ottama suomennos) Helsinki: Suomen kirkon sisälähetysseura, 1980. ISBN 951-600-005-3
Aejmelaeus, Lars: Kristinuskon synty. Johdatus Uuden testamentin taustaan ja sanomaan. (Uusittu laitos) Helsinki: Kirjapaja, 2007. ISBN 978-951-607-529-0
Hakola, Raimo & Pakkala, Juha: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret. Arkeologian näkökulmia. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-647-1
Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. 2. tarkistettu ja korjattu painos. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-648-8
Larjo, Lassi (toim.): Raamattu ja länsimainen kulttuuri. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2003. ISBN 952-9791-51-8
Merras, Merja & Tarazi, Paul Nadim: Raamattu itämaisin silmin. Jyväskylä: Atena, 2005. ISBN 951-796-403-X
.jpg)
_(The_S.S._Teacher%2527s_Edition-The_Holy_Bible_-_Plate_XXXII).jpg)
.jpg)
