Qianlong, myösKien-lung taiKao-tsu[1] (25. syyskuuta1711 –7. helmikuuta1799)lähde? olimantšulaisenQing-dynastian kuudes keisari ja neljäs tähän sukuun kuulunutKiinan hallitsija. Hän oli keisariYongzhengin poika ja hallitsi vuosina 1735–1796. Vuonna 1796 hän luovutti keisarin asemansa pojalleenJiaqingille, sillä hän ei halunnut hallita kauemmin kuin maineikas isoisänsä, keisariKangxi.[2] Vaikka hän virallisesti luopuikin keisarin asemasta, hän jatkoi tosiasiallisesti korkeimpana vallankäyttäjänä kuolemaansa saakka vuonna 1799.
Qianlongin edeltäjien aikana alkanut Kiinan mahtavuuden ja vaurauden kausi jatkui vielä Qianlongin hallituskaudenkin alkupuolella. Kauden lopulla valtakunnassa ilmeni kuitenkin sekä sisäisiä että ulkoisia levottomuuksia.
Honglia ihailivat suuresti sekä hänen isänsä, keisariYongzheng, että hänen isoisänsä, keisariKangxi. Jotkut historioitsijat ovat väittäneet, että pääasiallinen syy siihen, miksi Kangxi valitsi Yongzhengin seuraajakseen oli se, että tämän poika Hongli oli kaikista Kangxin pojanpojista isoisänsä erityisessä suosiossa. Hänen käsityksensä mukaan Hongli oli tavoiltaan hyvin samankaltainen kuin hän itse. Teini-ikäisenä Hongli oli hyvin harjaantunut sotilaallisissa taidoissa ja oli myös kirjallisesti hyvin lahjakas.
Isänsä noustua valtaan vuonna 1722 Honglista tuliPrinssi Bao (宝亲王/寶親王). Monien setiensä tavoin Hongli joutui perimysriitaan vanhemman velipuolensaHongshin kanssa, jota kannattivat monet hovin virkamiehet ja myösYunsi eli prinssi Lian. Moneen vuoteen keisari Yongzheng ei nimittänyt ketään kruununprinssiksi, mutta hovissa monet arvelivat hänen suosivan Honglia. Hongli kävi tarkastusmatkoilla etelässä, ja hänet tunnettiin taitavana neuvottelijana, joka sai tahtonsa läpi. Ajoittain hänet myös valittiinsijaishallitsijaksi hänen isänsä ollessa poissa pääkaupungista.
Jo ennen kuin Honglin asema isänsä seuraajana oli virallisesti julkistettu kokoontuneessa hovissa, laajalti tiedettiin, kuka olisi seuraava keisari. Nuori Hongli oli ollut sekä isoisänsä että isänsä suosiossa; Yongzheng oli uskonut hänelle monia seremoniallisia tehtäviä, kun hän oli vielä prinssi, ja ottanut hänet mukaansa hovissa käytyihin tärkeisiin keskusteluihin sotilaallisesta strategiasta. Siinä toivossa, ettei vallanperimys aiheuttaisi uudestaan samanlaista kriisiä, joka oli sävyttänyt Yongzhengin nousua valtaan, tämä oli kirjoittanut seuraajansa nimen testamenttiinsa, jota säilytettiin sinetöidyssä laatikossa Taivaallisen puhtauden palatsissa olleen valtaistuimen takana. Laatikossa oleva nimi piti ilmoittaa muille keisariperheen jäsenille kaikkien vanhempien ministerien läsnä ollessa vasta sitten, kun keisari oli kuollut. Yongzheng kuoli äkillisesti vuonna 1735, minkä jälkeen testamentti otettiin esiin ja luettiin koko Qing-hovin edessä, ja Honglista tuli kuudes mantšukeisari. Hän ottiaikakausinimenQianlong (乾隆), missäQian (乾) merkitsee taivasta ja 隆 mainetta; täten nimi merkitsee "pysyvää mainetta".
Keisari Qianlongin sotilaspuku.Musée de l'Armée, Pariisi.Keisari Qianlongin kiinalaisia sotilaita,William Alexanderin maalaus vuodelta 1793.Keisari Qianlong katsoo maalauksiaKeisari Qianlong Emperor seuraa painiottelua.Keisari Qianlong asepuvussa hevosen selässä, italialaisen jesuiittaGiuseppe Castiglionen maalausKeisari Qianlongin puolisotKeisari Qianlongin puolisot ja lapsetKeisari Qianlong työhuoneessaan,Giuseppe Castiglionen maalaus 1700-luvulta
Keisari Qianlong oli menestyksekäs sotapäällikkö. Välittömästi noustuaan valtaistuimelle hän lähetti sotajoukkoja kukistamaanmiao-kapinat. Hänen myöhemmät sotaretket laajensivat suuresti Qing-dynastian hallitsemaa aluetta. Tämän mahdollisti, paitsi Qingin sotilasmahti, myös Keski-Aasian kansojen hajanaisuus ja voimien hupeneminen. Qianlongin aikanaZungarin kaanikunta liitettiin Qing-dynastian hallitsemiin alueisiin, ja sen alueelle annettiin uusi nimiXinjiang, ja lännessäIli valloitettiin ja sinne perustettiin varuskuntia. Xinjiang liitettiin keisarikuntaan sen jälkeen, kunzungarit, läntistenmongoliheimojen yhteenliittymä, oli lopullisesti voitettu ja hajotettu. Qing-dynastian aikaisen tutkijaWei Yuanin dzungareista, joita oli kaikkiaan 600 000 henkeä, 40 prosenttia kuoliisorokkoon, 20 prosenttia pakeniVenäjälle taikazakkien keskuuteen, ja Qing-armeija surmasi 30 prosenttia,[3][4] ja Clarke onkin pitänyt tapausta, ei vain Zungarin valtakunnan vaan myös zungarien kansan täydellisenätuhoamisena.[5] HistorioitsijaPeter Perdue on väittänyt, että zungarien tuho aiheutui keisari Qianlongin nimenomaisesta määräyksestä alkuunpannusta kansanmurhapolitiikasta.[4]
Koko tämän ajan mongolit jatkuvasti tunkeutuivatTiibetiin, samaan aikaan kuinTiibetin buddhalaisuus levisiMongoliaan.Lhasassa vuonna 1750 puhjenneiden kapinoiden jälkeen Qianlong lähetti sotajoukkoja Tiibetiin ja varmistiDalai-laman aseman alueen hallitsijana, mutta Tiibetiin sijoitettiin myös Qingin edustajia ja varuskunta turvaamaan heidän läsnäolonsa.[6] Sotaretkiä jatkettiinNepaliin saakka, jagurkhat pakottivat nepalilaiset antautumaan ja maksamaan veroja.
Qianlong yritti valloittaa etelästä myösBurman, mutta Kiinan–Burman sota (1765–1769) päättyi täydelliseen epäonnistumiseen. Aluksi hän uskoi, että tuloksena olisi ollut barbaariheimoista saatu helppo voitto, ja hän lähetti Burmaan vain rajaseudullaYunnanissa olleet sotajoukot. Qingin tunkeutuminen Burmaan tapahtui aikana, jolloin Burman sotajoukoista suurin osa joutui samaan aikaan torjumaanSiamin hyökkäykset samana vuonna alkaneessa sodassa. Taistelujen karaisemat burmalaiset joukot onnistuivat kuitenkin voittamaan Kiinan joukot rajalla kahdella ensimmäisellä kerralla heidän tunkeutuessaan maahan, vuosina 1765–1766 ja 1766–1767. Tämä paikallinen konflikti eskaloitui nyt suureksi sodaksi, johon osallistuivat molempien maiden koko sotavoimat. Kolmas yritys (1767–1768), jota johtivatKahdeksan lippukunnan valiojoukot, onnistuikin pääsemään Burman keskiosiin alueelle, josta oli enää muutaman päivän matka maan pääkaupunkiin,Inwaan.[7] Pohjoiskiinalaiset lippukunnat eivät kuitenkaan kyenneet selviytymään heille oudoissa trooppisissa olosuhteissa, joissa esiintyi tappavia endeemisiä tauteja, ja he joutuivat suurten tappioiden jälkeen kääntymään takaisin. Tämän jälkeen kuningasHsinbyushin siirsi sotajoukkonsa Siamista Kiinan-rintamalle. Neljäs ja suurin hyökkäys torjuttiin rajalla. Kun Qin-joukot oli kokonaan saarrettu, joulukuussa 1769 molempien osapuolten sotilasjohtajat solmivat aselevon. Qing ylläpiti edelleen vahvoja sotilaallisia varustuksia Yunnanin rajaseuduilla noin kymmenen vuoden ajan valmistautuakseen uuteen sotaan, ja kauppa rajan yli kiellettiin kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Kun Burma ja Kiina vuonna 1790 jälleen solmivat diplomaattisuhteet, Qing yksipuolisesti piti toimenpidettä Burman antautumisena ja julistautui voittajaksi.[8]
YrityksetVietnamin valtaamiseksi eivät onnistuneet sen paremmin. Vuonna 1787 viimeinen Le-kuningasLe Chieu Tong poistui Vietnamista ja muodollisesti pyysi, että hänet palautettaisiin valtaistuimelleen Thanglongissa (nykyisessäHanoissa. Keisari Qianlong myöntyi asiaan ja lähetti suuren sotajoukon Vietnamiin kukistaakseenTay Sonin talonpoikaiskapinalliset, jotka hallitsivat koko Vietnamia. Pääkaupunki Thanglong valloitettiinkin vuonna 1788, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin Kiinan armeija voitettiin, ja se joutui sekasortoon sen jälkeen, kunNguyen Hue, toinen ja kyvykkäin kolmesta Tay Son -veljeksestä, tekiTếtin aikana yllätyshyökkäyksen. Kiinalaiset julistuivat muodollisesti keisari Len ja hänen perheensä suojelijoiksi, mutta eivät puuttuneet Vietnamin asioihin seuranneiden 90 vuoden aikana.
Etelässä koetuista takaiskuista huolimatta keisari Qianlongin sotilaalliset aluevaltaukset lähes kaksinkertaistivat jo ennestään hyvin laajan keisarikunnan alueen ja toivat sen piiriin monia ei-kiinalaisia, mahdollisesti vihamielisiäkin kansoja kutenuiguurit,kazakit,kirgiisit,evenkit jamongolit. Laajentuminen tuli myös hyvin kalliiksi: lähes koko keisarikunnan rahasto hupeni sotilasoperaatiohin.[9] Sodissa saadut voitot eivät olleet helppoja. Sotajoukot pienenivät huomattavasti ja jotkut viholliset kykenivät sitkeään vastarintaan:Jin Chuanin alueen valloittaminen kesti 2-3 vuotta, ensin Qing-armeija voitettiin, mutta myöhemminYue Zhongqi sai tilanteen hallintaansa. Sotazungareja vastaan aiheutti suuria menetyksiä molemmille osapuolille.
Rajasotien lopulla sotajoukot alkoivat merkittävästi heikentyä. Sotilaallinen kuri ei enää ollut yhtä ankara kuin ennen, ja sotapäälliköt tulivat tyytyväisiksi elinoloihinsa. Kun suurin osa sodista oli jo käyty, he eivät enää nähneet mitään syytä harjoittaa armeijoitaan, jotka heikkenivätkin nopeasti Qianlongin valtakauden lopulla. Tämä onkin suurin syy siihen, miksi aivan Qianlongin kauden lopulla alkanuttaValkoisen lootuksen kapinaa ei helpolla saatu kukistetuksi.
Ennen kaikkea hän toimi säilyttääkseenmantšujen perinnön, jota hän piti mantšujen moraalisen luonteen ja siten dynastian mahdin perustana. Hän määräisi toimittavaksimantšunkielisiä sukuluetteloja, historiateoksia ja rituaalisia käsikirjoja, ja vuonna 1747 hän salaisesti määräsi laadittavaksišamanismin käsikirjan, jonkaSiku Quanshu myöhemmin julkaisi. Hän myös lujitti dynastian kulttuurisia ja uskonnollisia vaatimuksia Keski-Aasiaan nähden määräämällä, ettäChengen keisarillisen kesäpalatsin alueelle oli rakennettava jäljennös tiibetiläisestä temppelistä,Potalan palatsista.[11] Esittäytyäkseen tiibetiläisille ja mongoleille pikemminkin buddhalaisin kuin kungfutselaisin käsittein hän maalautti itsestäänthangkan, pyhän maalauksen, joka esitti häntäManjusrina, viisaudenBodhisattvana.[12]
Keisari Qianlong oli kungfutselaisen kulttuurin merkittävä "säilyttäjä ja palauttaja". Hänellä oli kyltymätön keräilyn halu, ja hän sai haltuunsa monet Kiinan yksityiset kokoelmat kulloinkin tarpeellisin keinoin ja "yhdisti heidän aarteensa keisarilliseen kokoelmaan."[13] Hän saikin eri tavoin suuresti laajennetuksi keisarillista taidekokoelmaa, joka oli saanut alkunsa jo ennen ajanlaskumme alkua ja vuosisatojen kuluessa säästynyt monilta tulipaloilta ja sodilta. Kuitenkin ainakin mantšukeisareista juuri Qianlong omisti sille eniten huomiota. Hän seurasi huolellisesti, milloin harvinaisia maalauksia ja antiikkiesineitä oli myynnissä, ja hänen palveluksessaan oli kulttuurin asiantuntijoiden muodostama työryhmä, johon kuului sekä vanhoja kiinalaisia oppineita että vastikään opiskelleita mantšuja. Nämä raportoivat keisarille, milloin suuria yksityisiä kokoelmia saattasi tulla myyntiin joko siksi, koska jokin aikaisemmin rikas perhe oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin tai koska mantšu- tai kiinalaiten ylimysten perilliset eivät enää pitäneet arvossa esineitä, jotka heidän sukunsa oli saanut haltuunsa mantšuvalloituksen aikaisen sekasorron aikana. Toisinaan Qian long myös painosti tai jopa pakotti hovin varakkaita jäseniä hankkimaan taide-esineitä; tämän hän saattoi tehdä esimerkiksi huomauttamalle heille joistakin heidän tekemistään virheistä, jotka he saisivat anteeksi, jos hankkisivat keisarille jonkin sopivan taide- tai antiikkiesineen. Qianlon hankki useita maalauksia ja arvoesineitä myös selittämällä niiden silloisille omistajille, että ainoastaanKielletyn kaupungin lujien muurien ja vartijoiden suojissa ne olisivat varmassa turvassa varkailta ja tulipaloilta.[14] Pääosa tästä kokoelmasta on nykyisin Taiwanissa,National Palace Museumissa.[15]
Suuresta taidekokoelmasta tuli tärkeä osa keisari Qianlongin elämää. Matkustaessaan hän otti maisemamaalauksia mukaansa voidakseen verrata niitä todellisiin maisemiin tai ripustaakseen niitä niiden palatsien seinille, joihin majoittui, jolloin hän merkitsi niihin jokaisen keran, jolloin oli käynyt kyseisessä paikassa.[13] SeuratenSong-dynastian keisareiden jaMing-dynastian aikaisten taiteilijoiden esimerkkiä hän myös säännöllisesti lisäsi keisarillisen kokoelman maalauksiin runollisia merkintöjä. Ne osoittivat teoksen olevan erityisen merkittävä ja olivat samalla osoitus hänen oikeutetusta asemastaan keisarina. Nimenomaan Qianlongille ominaisia ovat toisenlaiset merkinnät, jotka osoittavat hänen käsitelleen ainutlaatuisella tavalla teoksia, jotka hän ilmeisesti oli itse tehnyt. Muutaman kerran sinä pitkänä aikana, jolloin hän tutkiskeli joukkoa maalauksia ja käsikirjoituksia, joilla oli hänelle erityinen merkitys, hän teki niihin yksityisiä merkintöjä käyttäen niitä melkein päiväkirjan tavoin.[13]
Suuri osa keisarillisen kokoelmanjade-esineistä on Qianlongin ajalta. Hän keräili myös vanhojapronssiesineitä, pronssipeilejä ja sinettejä[13], samoin kuin keramiikkaa, taiteellisia käyttöesineitä kutenemaloituja, metallisia ja lakattuja esineitä, joiden valmistus kukoisti hänen aikanaan. Huomattava osa hänen kokoelmistaan on nykyäänLontoossa, varsinkinPercival Davidin säätiön kokoelmissa mutta myösVictoria and Albert Museumissa jaBritish Museumissa.
Keisari Qianlong oli myös intohimoinen runoilija ja kirjailija. Hänen kootuissa teoksissaan, jotka julkaistiin kymmenenä niteinä vuosien 1749 ja 1800 välillä, on yli 40 000 runoa ja 1300 proosatekstiä, ja hän olikin yksi aikansa tuotteliaimpia kirjoittajia. Tiettyjä kohteita ylistävillä runoilla ('yongwu shi) oli pitkät perinteet, joita Qianlong jatkoi liittääkseen nimensä sekä fyysisesti että intellektuaalisesti vanhaan taiteelliseen perinteeseen.[13]
Yksi Qianlongin suurista hankkeista oli "koota Kiinan parhaista oppineista työryhmä kokoamaan, toimittamaan ja painattamaan kaikkien aikojen laajin Kiinan filosofian, historian ja kirjallisuuden kokoelma.[14] Tämä hanke tunnetaan "Neljän aarteen projektina", ja siihen osallistui 15 000 kopioijaa. Sen tuloksena saatiin kokoelma,Siku Quanshu (四庫全書), joka julkaistiin 36 000 niteenä, jotka sisälsivät 3450 täydellistä teosta. Monet teokset ovat säilyneet nimenomaan sen ansioista, mutta tarkoituksena oli myös saada selville ja syrjäyttää poliittiset vastustajat, sillä yksityiset kirjastot määrättiin tarkoin tutkittaviksi, jotta saatiin kootuksi luettelo 11 000 vanhasta teoksesta, joista noin kolmasosa valittiin julkaistaviksi. Teoksista, joita ei kokoelmaan kelpuutettu, tehtiin joko lyhyt yhteenveto, tai monessa tapauksessa ne määrättiin hävitettäviksi.[14]
Noin 2 300 teosta määrättiin kokonaan ja noin 350 osittain hävitettäväksi. Tarkoituksena oli hävittää Qing-dynastiaa vastaan suunnatut tai kapinalliset kirjoitukset, samoin kuin sellaisetkin, jotka loukkasivat aikaisempia "barbaarisia" dynastioita tai joissa käsiteltiin rajakiistoja tai maanpuolustuksen ongelmia.[16]Siku Quanshu saatiin valmiiksi noin kymmenessä vuodessa, joiden kuluessa noin 3100 kirjallisuutta teosta kirjojen kaikkiaan 150 000 kopion joukosta joko poltettiin tai kiellettiin. Niistäkin teoksista, jotka kelpuutettiin Siku Quanshuun, monista poistettiin tai muutettiin osia. Eniten hävitettiin Ming-dynastian aikaisia teoksia.[17]
Viranomaiset arvioivat jokaisen kirjoitusmerkin ja jokaisen lauseen. Jos he pitivät jotakin sanaa tai lausetta hallitsijoita loukkaavana tai heitä kohtaan epäkunnioittavana, ryhdyttiin vainoihin.[18] Qianlongin aikana esiintyi 53kirjallisen inkvisition tapausta, joissa kirjoittajatmestattiin, heidät silvottiin tai jopa leikattiin elävältä palasiksi (vanha kiinalainen teloitustapa,Lingchi).
Qianlong käynnisti monia rakennushankkeita. Hän laajensi Pekingin pohjoispuolella olevilla kukkuloilla sijaitsevaa "Täydellisen kirkkauden palatsia" (Yuanmingyuan), jonka hänen isänsä oli rakennuttanut. Hän rakennutti sen läheisyyteen myös kaksi huvilaa, "Ikuisen kevään puutarhan" ja "Hienon kevään puutarhan". Hänen aikanaanVanhaa kesäpalatsia laajennettiin 40 hehtaarin laajuiseksi, viisi kertaa Kielletyn kaupungin laajuiseksi. Äitinsä, leskikuningatarChongqingin 60-vuotispäivän kunniaksi hän määräsi "Selvien väreilyjen puutarhaan" kaivettavaksi tekojärven, joka sai nimen Kunming-järvi, ja hän korjautti järven itärannalla sijainneen huvilan.[19]
Hän myös laajensiRehen keisarillista palatsiaKiinan muurin pohjoispuolella. Rehestä tuli käytännössä valtakunnan kolmas pääkaupunki, ja siellä Qianlong ylläpiti hovia mongoliylimysten kanssa. Hän vietti aikaa myös Mulanin metsästysmailla Rehen pohjoispuolella.
Vanhan Kesäpalatsin yhteyteen Qianlong antoi italialaiselle jesuiittaGiuseppe Castiglionelle toimeksi rakentaaXiyanglou (西洋樓), eurooppalaistyylinen kartano, sillä hän oli viehättynyt eksoottisiin rakennuksiin ja esineisiin. Hän antoi myös ranskalaiselle jesuiittaMichael Benoistille tehtäväksi suunnitella keisariperheen iloksi määräajoin toimivia suihkulähteitä maanalaisine koneistoineen ja putkineen. Ranskalaisesta jesuiittaJean Denis Attiretista samoin kuinJean-Damascène Sallustista tuli keisari Qianlongin hovimaalareita. Sallusti, Castiglione jaIgnantius Sichelbart yhdessä suunnittelivat taisteluja esittäviä kuparisia painotauluja.[19][20]
Viimeisinä vuosinaan Qianlong oli itsetyytyväinen ja vallan turmelema, mutta hänen haaveensa olivat haihtuneet, ja hän luotti korruptoituneisiin virkamiehiin kuten Yu Minzhongiin (于敏中) ja myöhemminHesheniin (和珅).
Koska Heshen oli ministereistä korkea-arvoisin ja siihen aikaan Qianlongin eniten suosima, keisari uskoi hänelle valtakunnan päivittäisten asioiden hoidon ja keskittyi itse taiteeseen ja kirjallisuuteen. Myöhemmin Heshen kuitenkin teloitettiin, ja silloin todettiin, että hänen varallisuutensa oli kaikkiaan 900 miljoonaataelia hopeaa, mikä vastaa Qing-hovin 12 vuoden ylijäämää.[21]
Kun Qianlongin kauden viimeisinä vuosina ei enää käyty sotia, Kiina vaurastui ulkomaankaupalla niin ettei keisarikunnassa kerätty veroja joka vuosi. Valtion kassassa oli yli 400 miljoonaa hopeadollaria Qianlongin luopuessa kruunusta.[22]
Virkamiehet olivat kuitenkin pitkään kavaltaneet valtion varoja ja harjoittaneet korruptiota. Lisäksi useat etelään tehdyt tarkastusmatkat, palatsien rakentaminen ja keisarin erikoinen elämäntyyli olivat jo tulleet valtiolle kalliiksi. Tämä sekä hänen korkea ikänsä ja se, ettei poliittisia uudistuksia ollut tehty, myötävaikutti osaltaan siihen, että jo hänen aikansa lopulla Qing-dynastia alkoi vähitellen rappeutua, mikä lopulta johti dynastian ja koko keisarikunnan häviöön ja heittää varjonsa hänen kunniakkaan ja loisteliaan poliittisen uransa ylle.[23]
Lordi Macartneyn lähetystö, 1793.RanskalainenjesuiittaJoseph-Marie Amiot (1718–1793) toimi länsimaisten kielten virallisena kääntäjänä keisari Qianlongille.Viimeinen eurooppalainen lähetystö Qianlongin hovissa vuonna 1795:Isaac Titshingh (vasemmalla, päässään valkoinen hattu)A.E. van Braam Houckgeest (ilman hattua).
Länsimaat alkoivat 1700-luvun puolivälissä painostaa Qianlongia lisäämään ulkomaankauppaa. Ehdotettu kulttuurivaihtoBrittiläisen imperiumin ja Kiinan välillä kuitenkin epäonnistui monesta syystä. Ensinnäkään Kiina ei ollut koskaan aiemmin ollut vilkkaassa vuorovaikutuksessa merentakaisten maiden kanssa, lukuun ottamatta lähellä sijaitsevia vasallivaltioita, eikä Qianlongilla näin ollen ollut käyttökelpoisia esikuvia. Lisäksi kiinalainen ja brittiläinen käsitys maailmasta olivat sovittamattomassa ristiriidassa keskenään, sillä kiinalaiset uskoivat yhä järkkymättä maansa olevan "Keskustan valtakunta", maailman keskus, eikä Kiinan hallitus myöskään katsonut voivansa suostua brittien vaatimaan kauppasuhteiden nopeaan vapauttamiseen.
Kiinalaisten perinteistä käsitystä Kiinasta maailman sivistyksellisenä keskuksena kuvastaa erityisesti kirje, jonka Qianlong lähetti vuonna 1793Britannian kuningasYrjö III:lle vastauksena tämän ehdottaessa pysyvän lähetystön perustamistaPekingiin:[10]
Sinä, oi Kuningas, asut monien merten takana, mutta olet kuitenkin tuntenut nöyrää halua päästä nauttimaan sivistyksemme antimista ja lähettänyt tänne valtuuskunnan, joka kunnioittavasti on tuonut perille viestisi... Olen lukenut läpi kirjelmäsi. Sen vakavat sanat osoittavat harrasta nöyryyttäsi, mikä ansaitsee mitä korkeimman kiitoksen.
Mitä tulee pyyntöösi saada asettaa hoviini lähettilääksi joku alamaisesi, joka valvoisi maasi ja Kiinan välistä kauppaa, se on vastoin kaikkia keisarillisen huoneeni tapoja eikä voi tulla kysymykseenkään... Vakuutat siinä määrin kunnioittavasi Taivaallista hoviamme, että tunnet halua omaksua sivistyksemme. Hovitapamme ja lakimme eroavat kuitenkin niin täydellisesti Sinun maasi tavoista, että vaikka lähettilääsi pystyisikin omaksumaan sivistyksemme alkeet, et koskaan kykenisi juurruttamaan tapojamme ja sääntöjämme vieraan maasi kamaraan. Oppikoonpa lähettilääsi siis miten paljon tahansa, siitä ei olisi mitään hyötyä.
Minulla, joka olen koko avaran maailman valtias, on vain yksi päämäärä, nimittäin täydellinen hallitus ja valtion velvoitusten täyttäminen. Oudot ja kallisarvoiset esineet eivät minua kiinnosta. Jos olen käskenyt, oi Kuningas, että lähettämäsi lahjat on otettava vastaan, se on tapahtunut vain siksi, että antamalla tuoda ne maailman ääristä olet osoittanut alttiuttasi. Hallitushuoneemme mahtava loiste on kantautunut kaikkiin maihin auringon alla ja kaikkien kansojen kuninkaat ovat lähettäneet meille kallisarvoisia antimia sekä maitse että meritse. Kuten lähettilääsi saa nähdä, meillä on kaikkea. En anna mitään arvoa oudoille tai merkillisille kapineille enkä tarvitse maasi tuotteita.
Yrjö III oli lähettänytGeorge Macartneyn erikoislähettilääksi Kiinaan neuvottelemaan ulkomaankaupasta. Hänelle myönnettiin audienssi keisari Qianlongin luona, ja hän oli läsnä keisarin 80-vuotispäivillä. Audienssin luonteesta ja siitä, millaisia seremonioista silloin pidettiin, on jatkuvasti väitelty. Macartney vastusti ankarasti Qing-hovin pyyntöä, että brittiläisten neuvottelijoiden olisi polvistuttava ja suoritettavakowtow, ja siitä, mitä todellisuudessa tapahtui, kiinalaiset aikalaislähteet antavat varsin erilaisen kuvan kuin brittiläiset.[24][25]
Yksi läsnä olleista Britannian edustajista, Aeneas Anderson, antoi ikääntyneestä keisarista varsin myönteisen[26], mutta Macartney itse varsin kielteisen kuvan.[27]
Qianlongin hoviin saapui vuonna 1795 myösAlankomaiden lähetystö, ja tämä olikin viimeinen kerta, jolloin kukaan eurooppalainen saapui Kiinan hoviin perinteisten kiinalaisten ulkomaansuhteiden merkeissä.[28]
Alankomaiden ja samallaAlankomaiden Itä-Intian kauppakomppanian edustajanaIsaac Titsingh matkusti vuosina 1794–1795Pekingiin Qianlongin valtakauden 60-vuotisjuhliin.[29] Titsinghin seurueeseen kuului myös amerikanhollantilainenAndreas Everardus van Braam Houckgeest,[30] jonka yksityiskohtainen kuvaus tästä lähetystöstä pian julkaistiin sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.Chrétien Louis-Joseph de Guignes, joka käänsi Titshingin kuvauksen ranskaksi, julkaisi lähetystöstä vuonna 1808 myös oman selontekonsa. Hänen teoksensaVoyage a Pékin, Manille et l'Ile de France antoi asiasta varsin toisenlaisen kuvan kuin muut liikkeellä olleet. Titsingh itse kuoli ennen kuin oli ehtinyt laatia vastinetta Guignesin esitykselle.
Toisin kuin Macartney, Titsingh myöntyi vuonna 1795 suorittamaankowtowin. Titsihgh seuraajineen pääsi osallistumaan moniin kiinalaisten järjestämiin, hovin tapojen mukaisiin juhliin.[31]
Lokakuussa 1795 Qianlong ilmoitti virallisesti, että seuraavana keväänä hän vapaaehtoisesti luopuisi valtaistuimesta poikansa hyväksi. Qianlongin kerrottiin jo valtaan noustessaan luvanneen, ettei hän tulisi hallitsemaan kauemmin kuin isoisänsä, keisariKangxi, joka oli hallinnut 61 vuotta.
Jo ennen vallasta luopumistaan Qianlong muutti pois Kielletyn kaupunginHengenviljelyn palatsista, joka vanhastaan oli kuulunut vain hallitsevalle keisarille, ja vuonna 1771 keisari määräsi toiseen paikkaanKielletyssä kaupungissa rakennettavaksi suuren, muurien ympäröimänRauhallisuuden pitkäikäisyyden palatsin (Ningshou gong)[14], joka nykyään tunnetaanQianlongin puutarhana.[32] Qianlong itse ei kuitenkaan koskaan muuttanut sinne asumaan.[2]
Qianlong luopui valtaistuimesta vuonna 1795, 85-vuotiaana, valtakautensa 60:ntenä vuotena, poikansa, keisariJiaqingin hyväksi. Seuraavien neljän vuoden ajan hän käytti arvonimenäTaishang Huang, "väistynyt keisari" (太上皇), mutta todellisuudessa hän edelleen johti maata ja Jiaqing hallitsi vain nimellisesti.
Kirjallisuudestakin tunnetun legendan mukaan Qianlong olisi ollut hainingilaisen Chen Yuanlongin poika. Valitessaan seuraajaa valtaistuimelleKangxi ei edellyttänyt vain, että seuraajan olisi kyettävä hyvin hallitsemaan valtakuntaa vaan myös, että hänen seuraajansa poikakin olisi yhtä kyvykäs voidakseen varmistaa mantšujen vallan maassa ikuisiksi ajoiksi. Yongzhengin oma poika oli heikkotahtoinen, ja tarinan mukaan Yongzheng olisi salaisesti vaihtanut oman tyttärensä Chen Yuanlongin poikaan, josta tuli Kangxin suosikki. Täten Kangxi hyväksyiYongzhengin seuraajakseen, mikä myöhemmin johti siihen, että tämän pojasta, Honglista, tuli keisari Qianlong. Myöhemmin Qianlong kävi neljä kertaa maan eteläosissa ja tällöin myösHainingissa Chenin luona jättäen sinne omia kaunokirjoitettuja tekstejä ja antoi myös useita keisarillisia määräyksiä, joiden ansioista Haining pysyi verovapaana alueena.
Tarina on kuitenkin monesta syystä ongelmallinen. Ensinnäkin Yongzhengin vanhin elossa ollut poika, Hongshi, oli vasta 7-vuotias Honglin syntyessä, ja siinä vaiheessa hän ei olisi vielä kyennyt tekemään ratkaisevaa päätöstä keisarihuoneeseen kuuluvan tytön vaihtamiseksi ulkopuoliseen poikaan, mikä sitä paitsi olisi, jos asia olisi paljastunut, saattanut hänet häpeään ja epäsuosioon, ja hänet olisi voitu sen vuoksi tuomita kuolemaankin. Toiseksi Yongzhengilla oli kolme muutakin poikaa, jotka elivät aikuisikään ja olisivat myös voineet periä valtakunnan. Itse asiassa koska Hongshi ainoana Yongzhengin pojista pakotettiin tekemään itsemurha, olisi paljon loogisempaa olettaa hänen olleen adoptoitu poika, jos kukaan heistä oli sellainen.
Tarinat, joiden mukaan Qianlong kävi kuusi kertaaJiangnanissa tavalliseksi kansalaiseksi tekeytyneenä ovat olleet suosittuja useamman sukupolven ajan. Kaikkiaan hän kävi Jiangnanissa kahdeksan kertaa, kun taas Kangxi oli käynyt siellä vain kuudesti.
Keisari Qianlongin tyttärien omia nimiä ei tunneta.
Qianlong adoptoi veljentyttärensä, Heshuon prinessa Hewanin (和碩和婉公主; 24. heinäkuuta 1734 – 2. toukokuuta 1760). Hän oli Qianlongin nuoremman velipuolen, Hongzhoun, prinssi Hen ja tämän ensimmäisen puolison Ujakun (烏札庫氏) tytär.
Andreas Everardus van Braam Houckgeest, Andreas Everardus. (1797).Voyage de l'ambassade de la Compagnie des Indes Orientales hollandaises vers l'empereur de la Chine, dans les années 1794 et 1795. Philadelphia: M.L.E. Moreau de Saint-Méry.
↑Wei Yuan, 聖武記Military history of the Qing Dynasty, vol. 4. “計數十萬戶中，先痘死者十之四，繼竄入俄羅斯哈薩克者十之二，卒殲於大兵者十之三。”
↑abPeter Perdue: China Marches West: The Qing Conquest of Central Eurasia, s. 287. Belknap Press of Harvard University Press, 2005.
↑Michael Edmund Clarke: In the Eye of Power: China and Xinjiang Qing Conquest to the 'New Great Game' for Central Asia, 1759–2004 (väitöskirja), s. 37. Brisbane: Griffith University, Dept. of International Business & Asian Studies, 2004. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑Staatsmann, Feldherri und Dichter. Damals, 2011, 43. vsk, nro 1, s. 16–24. (saksaksi)
↑Schirokauer, Conrad & Clark, Donald N.Modern East Asia: A Brief History, 2nd ed., s. 35. Boston & New York: Houghton Mifflin Company, 2008.ISBN 978-0-618-92070-9.
↑abArnold J. Toynbee: Historia uudessa valossa, s. 46. (D. C. Somervellin laatima lyhennetty laitos) Suomentanut Kai Kaila. WSOY, 1950.
↑Jonathan D. Spence:The Search for Modern China, s. 98. New York: Norton, 2013 (3.p.).ISBN 9780393934519.
↑abcdJonathan Spence: Portrait of an Emperor, Qianlong: Ruler, Connoisseur, Scholar. World Monuments Fund, talvi 2003–2004, s. 24–30. Artikkelin verkkoversio.
↑Alexander Woodside: ”The Ch'ien-Lung Reign”, s. 290. TeoksessaWillard J. Peterson (toim.): The Cambridge History of China: Volume 9, Part 1, The Ch'ing Empire to 1800. Cambridge University Press, 2002. ISBN 978-0-521-24334-6Teoksen verkkoversio.
↑Alain Peurefitte: The Immobile Empire. (Teoksessa annetaan tavanomainen käsitys siitä, mitä audienssissa tapahtui) Random House, 1992. ISBN 0-394-58654-9Teoksen verkkoversio.
↑James L. Hevia: Cherisinng Men from Afar: Qing Guest Ritual and the Macartney Embassy of 1793. (Teoksessa arvostellaan tavanomaista käsitystä) Duke University Press, 1995.
↑Æneas Anderson: A Narrative of the British Embassy to China, in the Years 1792, 1793, and 1794; Containing the Various Circumstances of the Embassy, with Accounts of Customs and Manners of the Chinese, s. 176. Lontoo: J. Debrett, 1795.
↑Helen H. Robbins: Our First Ambassador to China: An Account of the Life of George, Earl of Macartney, with Extracts from His Letters, and the Narrative of His Experiences in China, as Told by Himself, 1737-1806, s. 386. Lontoo: John Murray, 1908. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑O'Neil, Patricia O. (1995).Missed Opportunities: Late 18th century Chinese Relations with England and the Netherlands. [väitöskirja, University of Washington]
↑Duyvendak, J.J.L. (1937). 'The Last Dutch Embassy to the Chinese Court (1794–1795).'T'oung Pao 33:1–137.
