Protestantismi eliprotestanttisuus (vrt.lat.protestare, esittää vastalause[1]) on yksikristinuskon kolmesta pääsuuntauksestakatolisuuden jaortodoksisuuden ohella.[2] Protestantismi syntyi 1500-luvunuskonpuhdistuksen eli reformaation aikana tapahtuneesta erosta katolisen kirkon piiristä.Martti Lutherin,Jean Calvinin ja muiden johdolla uskonpuhdistajat erosivat roomalaiskatolisesta kirkosta, sillä he pitivät sen kirkollisia rakenteita jateologisia opetuksia virheellisinä. Nykyisin protestantismi muodostuu sadoista suuntauksista, joilla on laaja valikoima oppeja, perinteitä ja käytäntöjä.[2]
Vaikka protestanttinen kristinusko on lähtöisinEuroopasta, se on levinnyt ympäri maailmaalähetystyön kautta.[2] Vuonna 2010 maailmassa arvioitiin olevan yli 800 miljoonaa protestanttia, jotka muodostivat 37 prosenttia koko kristitystä väestöstä ja toiseksi suurimman kristillisen suuntauksen. Vuonna 2024päälinjan protestantteihin arvioitiin kuuluvan yli 625 miljoonaa kannattajaa,evankelisiin yli 413 miljoonaa kannattajaa ja helluntailais-karismaattisiin ryhmiin yli 683 miljoonaa jäsentä.[3] Maantieteellisesti protestantit jakautuivat vuonna 2010Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan (37 %), Pohjois- ja Etelä-Amerikaan (33 %), Aasian ja Tyynenmeren alueelle (17 %) ja Eurooppaan (13 %).[4]
Protestantismilla viitataan 1500-luvun reformaation seurauksena syntyneisiin kristillisen uskon tulkintoihin ja käytäntöihin. Protestantismin piiriin on yleisesti luettu ne Euroopan ja Pohjois-Amerikan kirkot, jotka erosivatroomalaiskatolisuudesta ja säilyttivät uskonnollisen riippumattomuuden. Protestantismiin on sisältynyt myös itsenäisen ajattelun korostus. Protestanttisessa teologiassa on reagoitu monesti älylliseen ja kulttuuriseen kehitykseen herkemmin kuin katolisessa taiortodoksisessa teologiassa. Alueelliset vaihtelut ovat olleet huomattavia ja heijastelleet niitä yhteiskuntia, joiden kanssa protestanttinen teologia on ollut tekemisissä.[6]
Ranskassa 1500-luvun alku- ja keskivaiheilla toimineiden reformaattoreiden eli uskonpuhdistajien lisäksi yksi merkittävimmistä protestantismin syntyyn vaikuttaneista henkilöistä olisaksalainen augustinolaismunkkiMartti Luther. Luther arvosteli erityisesti katolisen kirkonkorruptiota sekä uskonopin ja hurskauselämän useita kohtia. Erityisen kriittinen hän oli kirkon harjoittamaaanekauppaa kohtaan. Lutherin ja hänen työtovereittensa ympärille syntyneen liikkeen tarkoituksensa ei ollut synnyttää uutta kirkkoa vaan uudistaa katolisen kirkon käytäntöjä, jotka reformaattorit ymmärsivät Raamatun vastaisiksi. Protestiliike sai tukea kansalta ja paikallisten ruhtinaskuntien johtajilta. Sen sijaan katolisen kirkon hierarkia ei tunnustanut uudistustarpeita vaan erotti reformaattorit kirkon yhteydestä.
Tämän seurauksena syntyivätluterilainen jareformoitu eliJean Calvinin mukaankalvinistinen kirkko. Luterilaista ja reformoitua kirkkoa kutsutaan toisinaan myös evankelisiksi kirkoiksi erityisesti Saksassa.Brittein saarilla valtiovalta perustianglikaanisen kirkon. Sen jumalanpalveluselämässä on katolisen kirkon piirteitä, mutta kirkon oppi on protestanttinen.
Uskonpuhdistuksen keskeiset periaatteet ovat raamattuperiaate ja uskonperiaate. Raamattuperiaatteen elimuotoperiaatteen mukaan ”Raamattu on kristityn uskon ja elämän ylin ohje” (lat.sola scriptura). Uskonperiaatteen elisisältöperiaatteen mukaan ”Ihminen pelastuu yksinuskosta, yksinarmosta” (lat.sola fide, sola gratia). Protestantismi korostiJumalan tuonpuoleisuutta ja ihmisenperisyntiä. Se hylkäsiripin sakramenttina jaluostarilaitoksen, supistijumalanpalvelusmenoja ja painottisaarnan kuuntelemista ja yksilön moraalia. Käsitys, että yksilö voi omakohtaisesti tulkita Raamattua, johti protestantismille ominaiseen uusienlahkojen syntyyn.[1]
Protestanttinen liike syntyi 1500-luvun toisella vuosikymmenellä, kun johtajat eri puolilla Eurooppaa alkoivat vaatia roomalaiskatolisen kirkon uudistamista ja erilaisten uskomusten ja käytäntöjen hylkäämistä, jotka olivat heidän mielestään epäraamatullisia kirkon uskossa ja käytännöissä. Liike alkoi Saksasta, levisi nopeasti Sveitsiin, Hollantiin ja Englantiin, ja valtasi lopulta Skotlannin ja Skandinavian. Prostestanttisuus vakiintui myös Pohjois-Amerikassa.[7]
Reformaation kannattajien välille muodostui melko nopeasti keskinäisiä oppiin liittyviä erimielisyyksiä, joiden seurauksena protestantismi jakautui Manner-Euroopassa kalvinistiseen eli reformoituun ryhmään (Ranska,Sveitsi,Alankomaat) ja luterilaiseen ryhmään. Reformoitujen kirkkojen johtohenkilöitä olivatUlrich Zwingli jaJean Calvin. Ranskan protestantit elihugenotit kuuluivat reformoituun ryhmään.
Reformoitu kirkko vaati luterilaista suuntausta jyrkempää uskonopin ja uskonnollisten muotojen karsimista. Kun luterilaisten mukaan voitiin säilyttää se, mikä ei ole suoranaisesti Raamatun vastaista, reformoidun periaatteen mukaan tuli hylätä se, mistä ei ollut nimenomaista Raamatun vahvistusta. Reformoiduista kirkkorakennuksista poistettiin yleisesti kuvat jaalttarit. Reformoitu kirkko suhtautui myös kriittisestipiispan virkaan ja senpresbyteerinen siipi hylkäsi piispanviran kokonaan. Reformoitujen ja luterilaisten välille syntyi kiistaa myössakramenttikäsityksestä. Luterilaisten mukaan Kristuksen ruumis javeri onehtoollisessa todella, mutta salatusti läsnä. Reformoitujen mukaan ehtoollisessa Kristus on läsnä hengellisesti, ei aineellisesti.
Myös armo-opista syntyi erimielisyyksiä. Calvin päätyi niin sanottuun kaksinkertaiseenpredestinaatio-oppiin, jonka mukaan tietyt ihmiset on Jumalan kaikkitietävän viisauden nojalla ennalta määrättykadotukseen ja toisetpelastukseen. Luther taas omaksui reformoidun ja katolisen näkemyksen välimuodon, jonka mukaan ihminen on ennalta määrätty pelastukseen ja jätti kadotukseen joutumisen Jumalan salatun tahdon varaan. Reformoidussa kirkossa syntyi myöhemmin 1500-luvulla hollantilaisen rovastiJacobus Arminiuksen vaikutuksestaarminolainen siipi, joka hylkäsi predestinaation vedoten Jumalan tahtoon pelastaa kaikki ihmiset (1. Tim. 2:4) ja opetti ihmisenvapaan tahdon valintaa pelastuksen suhteenevankeliumia kuultaessa.
Pari vuosikymmentä Manner-Euroopan reformaation jälkeen Brittein saarilla syntyianglikaaninen kirkko, kuningasvallan vaikutuksesta. Anglikaanikirkko on säilyttänyt liturgisessa elämässä monia katolisen kirkon piirteitä, mutta kirkon oppi sijoittuu protestantismin ja katolisuuden väliin. Anglikaaninen kirkko pitää suuressa arvossa kirkon perinnettä ja se on säilyttänythistoriallisen piispuuden katkeamattomana.
Protestanttiset kirkot ovat myöhemmin jakautuneet lukuisiin uusiin kirkkokuntiin. Reformaatiossa syntyi myös pienempiä liikkeitä, jotka katkaisivat lähes kaikki siteet katolisen kirkon tapoihin ja perinteeseen. Tällaisia olivat muun muassaanabaptistit sekä kolminaisuusopin vastustajat eliantitrinitaarit. 1600-luvulla Englanninpuritaanit pyrkivät seurakuntalaisten elämän puhtauteen. Anglikaanikirkosta irtautuivat 1600-luvulla upotuskastetta korostavabaptismi, sakramentit hylkäävätkveekarit ja paikallisseurakuntaa korostavakongregationalismi. 1700-luvullapietisminä tunnettu herätysliike muodosti Euroopan kirkkoihin sisäisiä ryhmittymiä. Englannissa pietistinen herätys vaikuttiJohn Wesleynmetodismin syntyyn. 1800-luvulla kehittyivät vapaakirkolliset yhteisöt elivapaat suunnat.[1]
Anglikaaninen kirkko on korostanut muista protestanttisista kirkoista poikkeavaa luonnettaan, vaikka se onkin erillinen katolisesta kirkosta. Protestantismin toisena äärilaitana ovat monet reformoidun kirkon oppien pohjalta syntyneet liikkeet. Jotkut näistä liikkeistä, kutenmormonit jaJehovan todistajat, ovat edenneet kristinuskonrajoille tai ulkopuolelle.[1]Helluntaiherätys syntyi 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa baptismin ja metodismin pohjalta. 1960-luvulla helluntailaisuuden rinnalle syntyikarismaattinen liike, joka ylitti kirkkokuntien rajat[8].
Valistuksen ajalla syntyivapaamielinen teologinen suuntaus, joka kehittyi seuraavalla vuosisadalla entistä enemmän yksilöä korostavaksi moraaliopiksi. Uskontoa alettiin pitää yksityisasiana ja kirkko alettiin nähdä ennen kaikkea elämänkaaren seremonioiden hoitajana. Kirkon merkitystä kasvatuksessa ja yhteiskunnassa saatettiin myös arvostaa. Tätä näkemystä edustivatuusprotestanttiset teologit, kutenDavid Strauss,Friedrich Schleiermacher jaAdolf von Harnack.[1]
Protestanttisen enemmistön maat vuonna 2010.Protestantismin kannatusalueet vuonna 2010.Protestantismin kannatus Saksassa vuonna 2011 on kuvattu kartassa sinisellä.
Protestantismi on katolilaisuuden jälkeen kristinuskon toiseksi suurin suuntaus.[9] Protestanttisiin kirkkoihin kuului vuonna 2004 noin kolmannes kaikista kristityistä. Pohjois-Euroopan ja anglosaksisen Pohjois-Amerikan lisäksi protestanttisten kirkkojen vahvinta kannatusaluetta ovatAustralia, Tyynenmeren alue ja Saharan eteläpuolinen Afrikka – erityisesti Englannin ja Saksan entiset siirtomaat.[10] Perinteisten kirkkojen lisäksi uusilla evankelisilla liikkeillä on satoja miljoonia kannattajia.[9]
Yhdysvalloissa protestantteja on noin 40 prosenttia väestöstä.[11]Pohjoismaissa luterilaiset kirkot ovat olleet vahvoja, muttasekularisaatio on kuitenkin Pohjoismaissa ja Britanniassa voimakasta.[12][13] Saksassa protestantteja on noin 30 prosenttia väestöstä.[14]Euroopan unionin väestöstä protestanteiksi tunnustautuuEurobarometrin mukaan noin yhdeksän prosenttia.[15]
Eri protestanttisilla suuntauksilla on arviolta seuraavat määrät kannattajia:
Protestantismin suuntaukset jäävät siis jälkeen katolilaisuudesta, jolla on 1256 miljoonaa kannattajaa.Ortodoksisuudella on yli 295 miljoonaa kannattajaa.[9] Helluntailaisuus, baptismi ja kalvinilaisuus ovat levinneet laajasti eri puolille maailmaa eri kansanryhmien keskuuteen. Sen sijaan luterilaisuutta on professori Risto Saarinen luonnehtinut ”valkoisen keskiluokan, tai Afrikan maissa mustan keskiluokan” uskonnoksi.[16]
Arffman, Kaarlo: Kristinuskon historia. Helsinki: Edita, 2004. ISBN 951-37-4183-4
McGrath, Alister (toim.): Modernin teologian ensyklopedia. (The Blackwell Encyclopedia of Modern Christian Thought, 1993.) Suomentanut Satu Norja ja Kia Sammalkorpi-Soini. Helsinki: Kirjapaja, 2000. ISBN 951-625-495-0
.svg)
.svg)
