Polyasetyleeni eliPAC on tyydyttymätönpolymeeri, jonkamonomeeri onetyyni. Sitä käytetään esimerkiksi orgaanisen elektroniikan komponenttien valmistamiseen.
Polyasetyleeni ontermoplastista. Polymeerin molekyylimassa on tavanomaisesti 21 500–286 000 g/mol. Yhdisteellä oncis- ja trans-isomeerit, joista trans-polyasetyleeni on stabiilimpi. Cis-isomeeri alkaa muuntua trans-isomeerikseen noin 0 °C:n lämpötilassa ja noin 100 °C:n lämpötilassa kaikkien polymeerin kaksoissidosten konfiguraatio on trans. Polyasetyleeninlasisiirtymälämpötila on 200 °C. Kiteisyysaste on korkea, noin 80 %, minkä vuoksi aine on liukenematonta moniin liuottimiin. Se kuitenkin hapettuu helposti. Polymeeri on huokoista tai kuitumaista ja sen tiheys on 1,0–1,27 g/cm3. Polyasetyleeni on itsessäänsähköneriste (sähkönjohtavuus 4,4·10-5 S/cm), muttadouppaamalla saadaan sähkönjohtavuutta kasvatettua arvoon 0,5–560 S/cm. Usein käytettyjä douppausaineita ovat esimerkiksijodi,rikkihappo jaarseenipentafluoridi. Douppauksen vaikutuksen polyasetyleenin sähkönjohtavuuteen havaitsivatAlan J. Heeger,Alan MacDiarmid jaHideki Shirakawa, ja he saivat tästäNobelin kemianpalkinnon vuonna 2000.[1][2][3][4][5][6][7]
Ensimmäisen kerran polyasetyleeniä valmistiGiulio Natta tutkimusryhmineen etyynistä korkeassa paineessaZiegler–Natta-katalyyttien avulla. Reaktio suoritetaan orgaanisissa liuottimissa ja douppausaine lisätään reaktioseokseen. Etyynistä voidaan muodostaa polyasetyleeniä myös koboltti-, nikkeli- tai rautakatalyyttien avulla.[1][2][3][4][5][7]
Toinen usein käytetty menetelmä polyasetyleenin valmistukseen on renkaanavautumismetateesipolymerointi. Siinä lähtöaineena voi olla esimerkiksisyklo-oktatetraeeni, syklo-oktatetraeenista johdettu 7,8-bis(trifluorimetyyli)trisyklo-[4.2.2.02,5]deka-3,7,9-trieeni, muut samankaltaiset niin kutsutut Durham-prekursorit taibentsvaleeni.[1][4][7]
Polyasetyleenistä valmistetaan kalvoja ja kuituja. Käyttökohteita ovat esimerkiksi orgaaniset puolijohteet, ladattavien akkujen elektrodit jaaurinkokennot.[5][6][7]