Pohjan sota (myöstoinen pohjoismainen sota,toinen Pohjan sota taiPohjan sodat) käytiin vuosina 1655–1661Itämeren alueella jaPuolassa. Sodan syinä olivatRuotsin,Venäjän jaBrandenburgin laajenemishalut, Puolan heikkoudentila sekäTanskan ja Ruotsin välinen valtataistelu Itämerellä. Brandenburg halusiEtu-Pommerin Ruotsilta, ja Tanska kykeni vielä haastamaan Ruotsin Itämeren alueella. Venäjä halusi saada yhteyden Itämerelle. Ruotsi tähtäsiPreussin satamien takaisin saamiseen Puolalta tai Tanskan lyömiseen lännessä.
Sotaan liittyy myösPuolan ja Venäjän välinen sota 1654–1667. Mukana Pohjan sodan eri vaiheissa olivat Ruotsi, Puola, Brandenburg, Venäjä, Tanska,Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta,Alankomaat,Transilvania jaEnglanti.
Puola ajautui sisäisiin vaikeuksiin, kunaatelisto voimistui ja sai muun muassa oikeuden ylläpitää omia paikallisia armeijoita. Puolan kuninkaanJuhana II Kasimirin armeija oli kuitenkin kohtuullisen vahva uudistusten jälkeen, kun uudet ruotsalaistyyliset jalkaväentykit jamusketit oli otettu käyttöön Ruotsia vastaan käydynsodan 1600–1629 jälkeen.
Ukrainankasakoiden irtautumispyrkimykset Puolan ylivallasta johtivatBohdan H’melnytskyin johtamaankapinaan Ukrainassa, joka kuitenkin lyötiin 1648. Kasakat hakeutuivat VenäjäntsaarinAleksei Mihailovitšin suojelukseen 1654, ja nousivat uudelleen kapinaan Puolan kuningasta vastaan. Tämä johti sotaan Puolan ja Venäjän välillä.
Venäläiset hyökkäsivät Puolaan ja valtasivat syksyllä 1654Smolenskin jaVilnan, uhaten näin myös PuolanLiivinmaata. Ruotsi havahtui venäläisten nopeasti edetessä kohti Itämerta. Venäjän pääsy rannikolle olisi merkinnyt vakavaa iskua Itämerta hallinneen Ruotsin valtapolitiikalle. SamallaKuurinmaan herttua Jakob von Kettlerin suurehko laivasto voisi joutua tsaarin käsiin. Juuri kuninkaaksi kruunatulleKaarle X Kustaalle jäi vaihtoehdoiksi joko liittoutua Puolan kanssa Venäjää vastaan, tai rikkoa vuonna 1635 Puolan kanssa tehtyStuhmsdorfin välirauha ja vallata Puolan tärkeät osat ennen Venäjää. Sen jälkeen voitaisiin vielä kääntyä Venäjää vastaan. Kaarle päätti valita jälkimmäisen vaihtoehdon.
.jpg)
Suunnitelman mukaan Ruotsin joukoista muodostettiin kolme armeijaa, joissa oli yhteensä 72 000 miestä. Kaarle X Kustaan jaArvid Wittenbergin johtamien kahden armeijan tuli hyökätä lännestä Pommerista ja kolmasKustaa Hornin komentama armeija hyökkäisi saman aikaisesti Liivinmaalta. Armeijoiden tuli kohdataVeikselillä jaVarsovan valtauksen jälkeen ne jatkaisivat Puolan hallussa olleeseen Preussiin.[1]
Lännestä lähteneet armeijat aloittivat vuonna 1655 marssin Puolaan saavuttaen menestystä, mutta Hornin armeija ei saanut lähtökäskyä, vaan se pysyi Riiassa. Puolan heikkouden vuoksi osa aatelisista siirtyi suoraan Ruotsin puolelle.Väinänlinna vallattiin 1. heinäkuuta. Syyskuussa Puolan armeija lyötiinZarnowin taistelussa ja Varsova vallattiin. Kun vieläKrakova vallattiin puolalaisilta, oli syksyllä lähes koko Puolan ydinalue Kaarlen X Kustaan hallussa. Liivinmaalla olleet joukot valtasivat saman aikaisesti muun muassa Dünaburgin.
Loppuvuodesta 1655 BrandenburginvaaliruhtinasFredrik Vilhelm uhkasi Ruotsia sodalla. Kaarle kääntyi pohjoiseen ja pakotti Fredrikin solmimaan 7. tammikuuta 1656 Königsbergin sopimuksen, jolla Ruotsi sai puolet Preussin satamien tulleista ja oikeuden käyttää Libaun ja Memelin satamia. Lisäksi Fredrikin hallitsemanPreussin herttuakunnan tuli siirtyä Puolan alaisuudesta Ruotsin alaisuuteen.
Kaarle haki tukea Brandenburgilta ja lupasi Fredrik Vilhelmille lisäalueita Preussista. Vastineeksi Fredrik lupasi koko armeijansa Ruotsin käyttöön 12 kuukaudeksi ja sen jälkeen vielä 4 000 jalkamiestä pitemmäksi aikaa. Kaarle pääsi taas etenemään ja yhtynyt brandenburgilais-ruotsalainen armeija löi puolalaisetVarsovan taistelussa 18.–20. heinäkuuta 1656. Taistelun jälkeen Fredrik kuitenkin vetäytyi yhteistyöstä Kaarlen kanssa, eivätkä ruotsalaiset pystyneet hyödyntämään voittoa.
Kesällä 1658 puolalaiset nousivat kapinaan ruotsalaisia valloittajia vastaan. Kansannousu pakotti Kaarlen vetäytymään lähemmäs Itämerta piirittämäänDanzigia, alueelle jossa joukkojen huoltaminen olisi helpompaa.
Kaarle X Kustaakin haki talven aikana liittolaisia. Transilvanian ruhtinasYrjö II Rákóczi lupasi hyökätä etelästä Puolaan, kasakat sitoutuivat etenemään Ukrainasta jaLabiaun sopimuksella myös Fredrik Vilhelm lupautui jälleen sotilaalliseen yhteistyöhön ruotsalaisten kanssa. Vastineeksi Preussin herttuakunta siirtyi Brandenburgin osaksi ja Ruotsi luopui Preussin satamien tulleista. Muutkin liittolaiset saisivat osansa tulevista voittomaista. Keväällä 1657 Kaarle eteni taas syvälle Puolaan uusien liittolaistensa kanssa.
Venäläiset etenivätInkerissä,Karjalassa (ns.ruptuurisota) sekä Liivinmaalla yhdessäliettualaisten kanssa ja puolalaiset löivät Transilvanian ruhtinaan armeijan Etelä-Puolassa. Syyskuussa Fredrik Vilhelm vaihtoiWehlaun sopimuksella uudestaan puolta ja antoi 6 000 miestä puolalaisten käyttöön heidän hyökätessään Ruotsin Pommeriin ja Liivinmaalle. Vastineeksi Juhana II Kasimir lupasiElbingin sekä Preussin herttuakunnalle täyden itsenäisyyden Puolan alaisuudesta.
Toukokuussa 1656 tsaari Aleksei Mihailovitš julisti sodan Ruotsille tavoitteena reitin avaaminen Itämerelle. Kesäkuun alkupäivinä venäläiset hyökkäsivät pohjoisessaPähkinälinnaa jaKäkisalmen linnaa kohti aloittaen vuosina 1656-1658 käydynruptuurisodan. Venäläiset saivat nopeasti koko Laatokan alueen hallintaansa piiritettyä Käkisalmen linnaa lukuun ottamatta. Etelämpänä venäläiset valtasivat elokuussa Väinänlinnan sekä Kokenhausenin, ja ryhtyivät 21. elokuuta piirittämäänRiikaa. Piiritys kuitenkin epäonnistui, sillä Venäjällä ei ollut käytössään laivastoa. Venäläiset aloittivat vetäytymisen kaupungin edustalta lokakuun alussa.[2]
Venäjä solmi elokuussa 1656 aselevon Puolan kanssa ja liittoutui Tanskan kuningasFredrik III:n ja keisariFerdinand III:n kanssa Ruotsia vastaan.
Sotatoimet päättyivät 21. toukokuuta 1658 solmittuun Vallisaaren aselepoon, joka vahvistettiin 20. joulukuuta kolmivuotiseksi. Sopimuksen mukaan Stolbovan rauhan raja säilyi maiden välillä lukuun ottamatta venäläisten haltuun jäämiä Kokenhusenia, Adselniä, Tartoa, Marienburgia ja Wasch-Narvaa.[2]
Ruotsin ja Venäjän välillä solmittiin 21. kesäkuuta 1661Kardisin rauha, jolla palattiin sotaa edeltäneeseen tilanteeseen. Vihollisuutensa uudestaan vuonna 1659 aloittaneet Puola ja Venäjä solmivatAndrusovon välirauhan vasta tammikuussa 1667. Kasakat lopettivat kapinansa Hadziaczin rauhassa 1658 ja katkaisivat yhteytensä Moskovaan, koska halusivat yhteistyötä Puolan kanssa. Tämän puolalaiset kuitenkin torjuivat ja rauhanteossa 1667 Ukraina jaettiin Puolan ja Venäjän kesken.[3]
Alankomaiden tukemana Tanska julisti 1. kesäkuuta 1657 sodan Ruotsille, tavoitteenaan vallataBremenin jaVerdenin hiippakunnat. Fredrik III:n luulo, että Ruotsi olisi täysin työllistetty Puolassa osoittautui vääräksi, kun Kaarle käänsikin huomionsa sotaan Tanskaa vastaan. Kaarle marssitti armeijansa PuolastaHolsteiniin ja valtasi Bremenin hiippakunnan takaisin Tanskalta. Syksyn aikana Ruotsi otti kokoJyllannin haltuunsa.
Kaarle X Kustaan oli saatava sota Tanskaa vastaan nopeasti päätökseen. Itämeren herruus oli tanskalais-hollantilaisella laivastolla, eikä Kaarle päässyt nousemaan maihin Tanskan saarille pakottaakseen Tanskan rauhaan. Apuun tuli kuitenkin poikkeuksellisen ankara talvi,Tanskan salmet jäätyivät ja Kaarle pääsi etenemään Tanskan saarille uhkaamaanKööpenhaminaa. Tanska pakotettiin 26. helmikuuta 1658 solmimaan raskasRoskilden rauha, jossa Tanska menetti Etelä-Ruotsin maakuntansa,Trondheimin jaBornholmin. Huhtikuussa saatiin aikaan myös välirauha venäläisten kanssa, mutta Brandenburg, keisari ja Puola jatkoivat taistelua Ruotsia vastaan.
Roskilden rauhan ehdot eivät kuitenkaan riittäneet Kaarlelle, joka tarvitsi lisää rahaa rahoittaakseenRuotsin suurvaltapyrkimykset. Preussin satamien tullitulot oli mahdollista saada takaisin hyökkäämällä Brandenburgia vastaan, mutta se todennäköisesti olisi kääntänyt Ruotsia vastaan myösRanskan, Englannin ja Alankomaat. Kaarle asetti tavoitteekseen Tanskan lopullisen lyömisen jaJuutinrauman tullitulojen saamisen Ruotsin hallintaan.
Elokuun alussa 1658 Ruotsin laivasto vei Kaarlen noin 5 200 miehen vahvuisen armeijanKielistäSjällantiin,[4] ja lokakuussa aloitettiin Kööpenhaminan piiritys. Alankomaat ja kolmiliitto (Brandenburg, Puola ja keisari) ryhtyivät tukemaan Tanskaa, jolla oli Kööpenhaminan muurien suojassa noin 8000 sotilasta[4]. Hollannin laivasto voitti Ruotsin laivastonJuutinrauman meritaistelussa lokakuun 29. päivä, mikä lopetti Kööpenhaminan saarron meren puolelta[4], ja Brandenburgin 30 000 miehen armeija eteni Holsteiniin. Helmikuussa 1659 Kaarlen armeija teki epäonnistuneen rynnäkön Kööpenhaminan valtaamiseksi. Toukokuussa myös Englanti liittyi tukemaan Tanskaa ja lähetti avuksi laivastonsa. Lokakuussa Brandenburgin armeija eteni mantereelta Tanskan saarille. Itämeren etelärannalla Ruotsilla oli enää muutama kaupunki hallussaan.
Valmistellessaan Ruotsin armeijan hyökkäystä Norjaan Kaarle X Kustaa kuoli yllättäen 13. helmikuuta 1660. SeuraajaKaarle XI oli vasta nelivuotias. Alankomaiden välityksellä solmittiinKööpenhaminan rauha, jossa Ruotsi luovutti Trondheimin ja Bornholmin takaisin Tanskalle.
Ranska halusi Ruotsin säilyttävän vaikutusvaltansaSaksassa ja välittiOlivan rauhasopimuksen Ruotsin, keisariLeopold I:n, Puolan ja Brandenburgin välille. Sopimuksessa Elbing siirtyi takaisin Puolalle, mutta Preussin herttuakunnasta tuli Wehlaun sopimuksen mukaisesti osa Brandenburgia. Puola luopui vaatimuksistaan Ruotsin Liivinmaalla, ja lisäksi sovittiin ettei Juhana II Kasimirin oikeus Ruotsin kruunuun enää siirry seuraavalle Puolan kuninkaalle.
Brandenburgin vaikutusvalta alueella kasvoi suuren vaaliruhtinas Fredrik Vilhelmin ovelan liittoutumis- ja sopimuspolitiikan myötä, ja maan armeija kasvoi ja Preussin siirtyessä kokonaan Brandenburgin osaksi luotiin perusta tulevallePreussin kuningaskunnalle. Tanska oli nyt lyöty ja se ei enää yksin pystynyt haastamaan Ruotsia taisteluun Itämeren herrudesta. Puolan heikkeneminen jatkui Pohjan sodan aikana ja se johti lopultaPuolan jakoihin 1700-luvun lopulla. Puolan heiketessä Venäjä vahvistui Smolenskin alueella ja erityisesti Ukrainassa, jonka itäosa joutui kolmeksi ja puoleksi vuosisadaksi Venäjän vaikutusvaltaan. Ukrainalaisten yritys luoda oma valtio epäonnistui. Ruotsin laajeneminen itään ja etelään pysähtyi, mutta se sai Tanskalta nykyiset eteläiset maakuntansa. Ruotsin emäalueen painopiste siirtyi tämän seurauksena huomattavasti lounaaseen päin.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaPohjan sotaWikimedia Commonsissa| Esihistoria |  | |
|---|---|---|
| Viikinkiaika | ||
| Keskiaika | ||
| Suurvalta-aika | ||
| 1900- | ||
  | Pähkinäsaaren rauha 1323 Täyssinän rauha 1595 (pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota) |Stolbovan rauha 1617 (Inkerin sota) |Kardisin rauha 1661 (Pohjan sota) |Uudenkaupungin rauha 1721 (suuri Pohjan sota) Turun rauha 1743 (hattujen sota) |Värälän rauha 1790 (Kustaa III:n sota) |Haminan rauha 1809 (Suomen sota) |   |
.svg)
.svg)
.svg){kind=icon}
