Säveltäjän perhe vuonna 1848. Vas. 8-vuotias Pjotr Tšaikovski, äiti Aleksandra Andrejevna, sisar Aleksandra (istumassa), sisarpuoli Zinaida (seisomassa), veli Nikolai (seisomassa), veli Ippolit (istumassa) ja isä Ilja Petrovitš Tšaikovski.
Pjotr Iljitš Tšaikovski syntyi sotilastaustaiseen perheeseen.[1] Hänen vanhempansa olivat everstiluutnantti, vuori-insinööri Ilja Petrovitš Tšaikovski (1795–1880),[2] joka työskenteli paikallisen raudanvalmistamon johtajana ja tämän toinen vaimo, 18 vuotta nuorempi saksalais-ranskalainen Aleksandra Andrejevna Assier (1812–1854). Vanhemmat olivat molemmat pietarilaisissa instituuteissa koulutettuja ja harrastivat taiteita sekä musiikkia.[3][4][2]
Hänellä oli kuusi sisarusta, joista hän oli toiseksi vanhin ja läheisin nuoremman sisarensa Aleksandran (1841–1891), sekä nuorempien kaksoisveljiien Anatolin (1850–1915) jaModestin kanssa.[3] Aleksandran perhe ja tämän seitsemän lasta varakkaan maanomistaja Lev Davidovin kanssa vuodesta 1860 lähtien[3] olivat myöhemmin Pjotrille kuin oma perhe, erityisesti sisarenpoika Vladimir 'Bob' Davidov oli sedälleen läheinen.
Tšaikovski aloitti kolme vuotta kestäneet pianotunnit viisivuotiaana Marija Markovna Paltšikovan johdolla,[3] ja hänen musiikillinen sekä kielellinen lahjakkuutensa havaittiin jo varhain.[5] Hän osallistui omasta vaatimuksestaan vanhemman veljensä Nikolain (1838–1911) ja sukulaistytön mukana perheen palkkaaman ranskalaisen kotiopettajatar Fanny Dürbachin opetukseen, vaikka poikaa pidettiin tähän ensin aivan liian nuorena. Hän puhui kuusivuotiaana sujuvasti sekä saksaa että ranskaa. Yhdeksänvuotiaana, vuonna 1849 hän näki ensimmäisen oopperansa,Mihail GlinkanElämä tsaarin puolestaAleksandrinskin teatterissa Pietarissa, mikä teki poikaan lähtemättömän vaikutuksen.[3]
Pjotr lähetettiin poikkeuksellisesti jo 10-vuotiaana virkamiesuralle valmistavan, arvostetun Keisarillisen oikeuskoulun sisäoppilaitoksen valmistavalle luokalle (ven. Императорское училище правоведения,Imperatorskoje utšilištšje pravovedinija) Pietariin ja ero vanhemmista yli tuhannen kilometrin päähän vaikutti häneen voimakkaasti. Perhe muutti vuosien 1849−1852 aikana ensin Moskovaan, sitten Pietariin ja taas takaisin Uralille isän jatkuvien uravaihdosten vuoksi.[3]
Äiti kuoli Pietarissa koleraan kesäkuussa[3] 1854 kun Pjotr oli 14-vuotias.[1] Perhe asui isän veljen, eläkkeellä olevan kenraali Pjotrin (1789–1871) perheen luonaVasilinsaarella ja äidin kuoleman jälkeen vanhin kotona oleva tytär, 15-vuotias Aleksandra vastasi taloudenhoidosta.[3] Kouluvuosinaan Pjotr ystävystyi tulevan runoilijaAleksei Apuhtinin[3] ja Vladimir Gerardin kanssa, kävi heidän kanssaan oopperassa sekä otti satunnaisia pianotunteja koulussa vierailleelta soitinrakentaja Franz Beckeriltä. Oikeuskoulu oli tunnettu homoseksuaalisesta ilmapiiristään, myös 10 vuotta nuoremmat veljet Anatoli jaModest opiskelivat samassa oppilaitoksessa.[3]
Lahjakkuudesta riippumatta ainoat musiikilliset urat Venäjällä tuolloin – varakasta aristokratiaa lukuun ottamatta – olivat opettajana akatemiassa tai muusikkona jossakin Keisarillisista teattereista. Molempia ammatteja pidettiin yhteiskunnallisten tikkaiden alimpana tasona, joilla olevilla yksilöillä ei ollut enempää oikeuksia kuin talonpojilla.[1] Isä kuitenkin rahoitti pojalleen yksityisiä musiikkitunteja vuonna 1855 Rudolph Kündingeriltä, joka ei nähnyt lahjakkaaksi tunnustamassaan oppilaassaan mitään säveltäjään tai esiintyvään taiteilijaan viittaavia kykyjä. Vuonna 1858 isä nimitettiin Teknologisen instituutin johtajan haluttuun, korkean virkaan, sai käyttöönsä suuren virka-asunnon sekä meni kolmannen kerran naimisiin taloudenhoitajattarensa Jelisaveta Lippartin kanssa vuonna 1860.[3]
Pjotr opiskeli lakia seitsemän vuotta ja valmistui vuonna 1859 Keisarillisesta oikeuskoulusta 19-vuotiaana. Valmistumisen jälkeen Tšaikovski sai alimman,nimineuvoksen arvon ja viran oikeusministeriöstä,[5] jossa hän työskenteli neljä vuotta[3] ja osallistui samalla täysin rinnoin Pietarin huvi- ja kulttuurielämään sekä sen lihallisiin nautintoihin. Hän kamppaili seksuaalisen nautinnon etsimisen ja sen asettaman julkisen skandaalin uhan ristipaineessa.[3] Hän matkusteli kesällä 1861 kuukausien ajan perheystävä Vasili Pisarevin sihteerinä ja tulkkina muun muassaSaksassa,Ranskassa ja Englannissa.[5][3] Tšaikovski jätti kuitenkin virkamiesuran, ja siirtyi opiskelemaanPietarin konservatorioon, jossa hän opiskeli musiikkia vuosina 1861–1865 opettajanaan muun muassaAnton Rubinstein.[5]
Syksyllä 1861 Tšaikovskin elämässä tapahtui odottamaton käänne: hän alkoi käydä Nikolai Zaremban harmonian luokalla Venäjän musiikkiseurassa, jonka olivat hiljattain perustaneet suuriruhtinatarJelena Pavlovna Romanova jaAnton Rubinstein edistämään ammatillista musiikkikoulutusta Venäjällä. KunPietarin konservatorio avattiin 8.-20. syyskuuta 1862, Tšaikovski oli sen ensimmäisten opiskelijoiden joukossa. Herman Laroche, tuleva musiikkikriitikko ja säveltäjä, ilmoittautui myös konservatorioon samana vuonna, ja heistä tuli pian ystäviä. Siellä Tšaikovski opiskeli harmoniaa ja muoto-oppia Nikolai Zaremban sekä orkestrointia ja sävellystä Anton Rubinsteinin johdolla.[3]
Vuonna 1866 Tšaikovskista tuliharmonian professori vastaperustettuunMoskovan konservatorioon,[5] jossa hän oli noin vuoteen 1878 saakka. Siellä hän tapasi kansallismielisten säveltäjienviisikon, johon kuuluivat muun muassaNikolai Rimski-Korsakov jaModest Musorgski. Viisikko oli saanut innoitusta Tšaikovskin toisesta sinfoniasta (Vähävenäläinen), mutta muutoin he pitivät tätä liian konservatiivisena ja eurooppalaistyylisenä säveltäjänä, vaikka hänen musiikkinsa pohjimmiltaan olikin hyvin venäläistä. Hän ihailiWolfgang Amadeus Mozartia, ja myös muu länsimainentaidemusiikki vaikutti merkittävästi hänen tuotantoonsa.
Tšaikovskin elämää varjostivatmielenterveysongelmat.[6] Huolimatta erakkomaisesta ja ujosta luonteestaan sekä salatustahomoseksuaalisuudestaan hän meni naimisiin oppilaansa Antonina Miljukovan kanssa vuonna 1877. Liitto kesti yhdeksän viikkoa ja päättyi, kun Tšaikovski yritti hukuttautua jokeen. Yritys epäonnistui: veliModest Tšaikovski pelasti hänet ja vei Pietariin, jossa säveltäjä saihermoromahduksen.
Näihin aikoihin Tšaikovski solmi paremman tuttavuuden – rikas leskiNadežda von Meck ihastui hänen musiikkiinsa ja tuki häntä merkittävillä rahasummilla, vaikka ei koskaan halunnutkaan tavata säveltäjää henkilökohtaisesti.[5] Hän sai vuosittain 6 000 ruplan elatuksen, joka oli 20 kertaa enemmän kuin hän oli saanut ministeriön virkailijana. Tšaikovski saattoi jättää opetustyönsä ja aloittaa mukavan maalaiselämän, mikä ei kuitenkaan vienyt hänen ongelmiaan: hän kärsi päänsäryistä,neurooseista jaalkoholismista.
Vuonna 1890 lesken rahallinen tuki loppui äkillisesti.[7] Tšaikovski matkusti vuonna 1891 Yhdysvaltoihin, jossa ei kuitenkaan viihtynyt. Palattuaan takaisin Venäjälle hän sävelsibaletinPähkinänsärkijä sekä6. sinfoniansa (Pateettinen), jonka tekemiseen hän omien sanojensa mukaan ”antoi sielunsa”.lähde? Tšaikovski kuoli vain kymmenen päivää sinfonian ensiesityksen jälkeen. Virallinen kuolinsyy on juomavedestä tarttunutkolera, mutta kuolemaa on jälkeenpäin spekuloitu myös itsemurhaksi.[5][8]
Prinsessa Ruususen alkuperäinen näyttelijäkaarti PietarinMariinski-teatterissa vuonna 1890.
Tšaikovskin monet teokset kuuluvat taidemusiikin suosituimpiin. Tšaikovski tunnetaan mieleenpainuvien melodioiden säveltäjänä. Hänen musiikissaan on sanottu yhdistyvän syvä tunteellisuus, dramaattisuus ja mestarillisuus sekä pienissä muodoissa että sinfonisissa kokonaisuuksissa.[9] Traagisista elämänvaiheista huolimatta hänen musiikkinsa on usein täynnä iloa japatarumpujen voimaa.
Tšaikovskia voidaan pitää merkittävimpänä balettimusiikin säveltäjänä;Pähkinänsärkijä,Prinsessa Ruusunen jaJoutsenlampi kuuluvat arvostetuimpiin baletin mestariteoksiin. Lisäksi hän sävelsi muun muassa kymmenen oopperaa, kuusi sinfoniaa, kolme pianokonserttoa, viulukonserton, alkusoittoja, jousikvartettoja, serenadeja ja lauluja.
Sinfonia Es-duuri (1892), 1. osasta Tšaikovski muokkasi 3. pianokonserttonsa ja 2. ja 4. osasta Tanejev loi kappaleenAndante ja finaali pianolle ja orkesterille, sinfonia rekonstruoitiin 1950-luvulla ja julkaistiin myöhemmin nimellä ”Sinfonia nro 7”.
Sellokonsertto, mahdollinen teos, joka perustuu osittain säveltäjän Sinfonia nro 6 viimeisen osan karkean luonnoksen takaosasta löytyneeseen 60 tahdin kappaleeseen.
Konserttikappale huilulle ja jousille (1893)
Oodi ilolle (1865)
Festivaali kruunajaismarssi (1883)
Adagio molto E ♭-duuri jousikvartetille ja harpulle (1863/1864)
Jousikvartetti B-duuri (1865)
Moscow (1883)
Virsi Kolminaisuudelle (1877)
Kantaatti (Hymni) laulaja Osip Afanasievitš Petrovin 50-vuotisjuhlan kunniaksi, tenorille, kuorolle ja orkesterille (1875/1876)
9 pyhää kappaletta (vaihtoehtoinen nimi: 9 kirkon kappaletta) (1884–1885)
.jpg)
