Pittoreski eli maalauksellinen tai kuvauksellinen onesteettinen kategoria. Pittoreskissa kuvassa tavoitellaan pehmeitä värisävyjen vaihteluita. Käsitteen toi taidekeskusteluunWillian Gilpin vuonna1782 teoksessaanObservations of the River Wye, and Several Parts of South Wales, etc. Relative Chiefly to Picturesque Beauty; made in the Summer of the Year 1770. Pittoreski kuuluiromantiikan kulttuurivirtaukseen.
Sana juontuu italiankielisestä sanastapittoresco, joka tarkoittaa 'taidemaalauksen tapaan' ja perustuu sanaanpittura, 'maalaus'[1].William Gilpin määrittelee taoksessaanEssay on Prints (1768) pittoreskin ”…termiksi, joka ilmaisee sitä erityistä kauneuden lajia, joka on suostuvainen kuvaan”.[2]
1700-luvun puolivälissä ajatus puhtaasti näkymään perustuvasta, mielihyvää tuottavasta matkailusta herätti Englannin yläluokan kiinnostuksen. Gilpinin tuotanto haastoi hyvin suunnitellungrand tourin aatteen ja osoitti, kuinka Britannian maaseutuun tutustuminen saattaisi kilpailla klassisten mannermaalle suuntautuvien matkojen kanssa.[3] Epäsäännölliset, ei-klassisetrauniot ja myös ihmisrauniot – ryysyihin pukeutuneet köyhät (tietysti riittävän etäältä tarkasteltuina) - tulivat suosituiksi teemoiksi. Vierailtavien näkymien kehystämiseksi ja tummentamiseksi käytettiin kannettavia sävypeilejä, joita nimitettiin 1600-luvun maisemamaalarinClaude Lorrainin mukaan Clauden peileiksi. Gilpin piti hänen teoksiaan pittoreskeina ja suositteli niiden jäljittelemistä. Malcolm Andrews totesi, että ”nämä turistit ovat kuin suurriistan metsästäjiä, he kerskuvat kohtaamillaan 'villeillä' maisemilla, 'vangitsevat' villejä näkymiä ja 'ikuistavat' niitä kuin kuvallisia metsästysmuistoja myydäkseen niitä tai ripustaakseen niitä kehystettyinä saliensa seinille.[3] Andrews oli sitä mieltä, että "Pittoreskeja ovat itse asiassa vain ihmisrauniot."[4]
Gilpin itse kysyi, ”tuottaako metsästyksen harrastajalle suurempaa mielihyvää tavoitella joutavaa eläintä kuin hienostuneelle miehelle tavoitella luonnon ihanuuksia?”[3] Kun Eurooppa avautui sotien jälkeen taas matkailulle 1815, Italiasta löytyi uusia näkymiä pittoreskiuden etsijöille. Anna James kirjoitti 1820: ”Jos en olisi käynyt Italiassa, en luultavasti olisi koskaan ymmärtänyt sanaa pittoreski.”[5] Henry James huudahti Albanossa 1870-luvulla: ”Olen koko elämäni puhunut pittoreskista. Mutta nyt vihdoin… näen sen.”[5]
Pittoreskituristeja kannustettiin myös muokkaamaan maisemaa kartanoiden ympäristössä, mistä esimerkkinä onLancelot "Capability" Brown. Gilpinin neuvoja noudattaen monet maanomistajat alkoivat suunnitella puutarhoja, joissa oli epäsymmetrisiä tarkastelulinjoja ja ”klassisia” rakennelmia sisältäviä keinotekoisia raunioita.
"Asemapaikat" olivat tarkastelupaikkoja, joista käsin matkailijat saattoivat nauttia maiseman parhaista näköaloista, ja heitä rohkaistiin arvostamaan maiseman muodollisia ominaisuuksia sekä soveltamaan esteettisiä arvoja. Joillekin asemapaikoille pystytettiin rakennuksia tämän prosessin auttamiseksi. Claifen asemapaikka rakennettiin 1790-luvulla. Salin ikkunat olivat asemapaikan arvostetuin ominaisuus. Jokaisesta oli erilainen näkökulma, ja niitä tarkasteltiin eriväristen lasien läpi, sään ja vuodenaikojen vaihtelun tarkastelun parantamiseksi. Ikkunoissa olevan sävylasin tarkoitus oli luoda katsojan nähtäväksi valaistuksen vaikutus maisemaan. Keltainen merkitsi kesää, oranssi syksyä vaaleanvihreä kevättä ja sininen talvea. Kuunvaloa varten oli tumman sininen, ja liilanvärinen sävy toi vaikutelman ukkosmyrskystä.
Matkailijoita kannustettiin katselemaan maisemiaClauden peilistä, jonka peili kehysti maiseman ja antoi sille pittoreskimman vaikutelman.
%3b_Claude_Gell%25C3%25A9e%2c_called_Le_Lorrain.jpg)
| Aiheet | |
|---|---|
| Estetiikan teoriat | |
| Esteettiset kategoriat | |
| Sovellettu estetiikka | |
| Taidefilosofit | |
| Artikkeleita aiheesta |