Tiedot Pindaroksen elämästä ovat pääosin peräisin melko epäluotettavista antiikin aikaisista elämäkerroista, joita on säilynyt viisi. Yksi on säilynytThomas Magistroksen tekemänskolian alussa. Toinen onSudassa. Kolmas tunnetaan yleensä metrisenä elämäkertana, sillä se koostuu 35 heksametrisäkeestä. Neljännen julkaisi ensimmäisenä Otto Schneider osanaNikandroksen runojen laitostaan. Viides on peräisinEustathiokselta.[3]
Pindaros oli kotoisinBoiotiasta, mutta antiikin lähteet jättävät epäselväksi sen, syntyikö hänThebassa vai sen lähelläKynoskefalain kylässä,[3] mikä mainitaan usein hänen syntymäpaikakseen.[1][2] Ainakin hänen vanhempansa olivat kotoisin Kynoskefalaista, mutta saattoivat silti asua Thebassa. Pindaroksen isän nimeksi mainitaan Daifantos, Pagondas ja Skopelinos, ja äidin nimeksi Kleidike, Kleodike ja Myrto. Jotkut näistä henkilöistä, kuten Skopelinos ja Myrto, olivat kuitenkin todennäköisemmin Pindaroksen opettajia musiikissa ja runoudessa. Todennäköisimmät nimet hänen vanhemmilleen saattaisivat olla Daifantos ja Kleidike, jotka esiintyvät ainoina mainitussa metrisessä elämäkerrassa.[3]
Myöskään Pindaroksen syntymäaikaa ei tunneta tarkasti. Hänen oman todistuksensa mukaan hän syntyiPython kisojen aikaan. Yleisimmin syntymäajaksi on arveltu 64.olympiadin kolmannen vuoden eli vuoden 522 eaa. kisoja tai 65. olympiadin kolmannen vuoden eli vuoden 518 eaa. kisoja. Kumpikaan ajoitus ei ole varma.[1][3] Aiemmin on suosittu enemmän ensin mainittua[3] ja nykyisin ehkä viimeksi mainittua ajoitusta.[2]
Erään antiikin aikaisen elämäkerran mukaan Pindaros nai Megakleian, Lysitheuksen ja Kallinan tyttären. Toinen taas sanoo vaimon nimen olleen Timoksena. On mahdollista, että hän otti jossakin vaiheessa uuden vaimon. Pindaroksella oli poika nimeltä Daifantos ja kaksi tytärtä nimiltään Eumetis ja Protomakha.[3]
Pindaroksen suku oli yksi Theban ylhäisimpiä. Se periytyi aigeidien suvusta, joka puolestaan katsoi periytyvänsä kadmideista. Nämä olivat asuttaneet Theban sekäSpartan ja viimeksi mainitusta käsin edelleenTheran jaKyrenenApollonin kehotuksesta.[4] Eustathioksen kirjoittaman elämäkerran mukaan Pindaros kirjoitti hymnin pojalleen Daifantokselle, kun tämä valittiin toimimaandafneforoksena juhlassa; myös tämä kertoo suvun asemasta, koska tehtävä oli avoin vain parhaiden sukujen nuorukaisille.[3][5]
Elämäkertojen mukaan Pindaroksen isä tai setä oli huilunsoittaja, ja Pindaroksen kerrotaan saaneen nuorena opetusta Skopelinokselta samassa taidossa. Pian nuorukainen osoitti kuitenkin kykyjä runouden alalla, ja niin hänen isänsä lähetti pojanAteenaan saamaan enemmän oppia, sillä lyyrinen runous oli kytköksissä musiikkiin, tanssiin ja kokokuoron koulutukseen, ja näin lyyriseltä runoilijalta vaadittiin paljon alan opintoja. Myöhemmät kirjailijat kertovat, että mehiläiset olisivat ennustaneet Pindaroksen tulevan menestyksen asettumalla hänen huulilleen hänen nukkuessaan, ja tämä ihme olisi saanut hänet kirjoittamaan runoja.[3][6]
Ateenassa Pindaroksesta tuli ateenalaisendithyrambisen runouden koulukunnan perustajanLasoksen oppilas.[1][3] Lasos toimi tuolloin kaupungissaHipparkhoksen lähipiirissä. Hän tunsi hyvin monenlaiset musiikkilajit, ja Pindaros sai häneltä todennäköisesti laajalti oppia alalta.[3] Pindarosta opetti Ateenassa myös Agathokles ja joidenkin lähteiden mukaan Apollodoros.[3][7][8] Hän sai joltakin näistä luvan johtaa kyklisiä kuoroja vaikka oli vielä nuori.[3]
Pindaros palasi Thebaan jo ennen 20 ikävuottaan. Siellä sai opetusta kahdelta runoilijattarelta,Myrtikseltä jaKorinnalta, jotka olivat tuohon aikaan maineessa Boiotiassa. Pindaros sai paljon vaikutteita erityisesti Korinnalta.Plutarkhos kertoo, että Korinna olisi kehottanut häntä lisäämäänmyyttisiä aineksia runoihinsa. Kun Pindaros sitten punoi lähes koko thebalaisen taruston erääseen hymniinsä, josta osa on säilynyt nykyaikaankin, Korinna hymyili ja sanoi: ”Tulee kylvää kädellä, ei koko säkillä” (τῇ χειρὶ δεῖν σπείρειν, ἀλλὰ μὴ ὅλῳ τῷ θυλάκῳ,tē kheiri dein speirein, alla mē holō tō thylakō).[3][9]
Pindaros kilpaili kummankin runoilijattaren kanssa Theban musiikkikilpailuissa. Vaikka Korinnan sanotaan kilpailleen Pindarosta vastaan viisi kertaa, yhdessä katkelmassa hän toruu Myrtistä siitä, että tämä kilpaili naisena Pindarosta vastaan. Korinna voitti Pindaroksen joidenkin tietojen mukaan kaikilla viidellä kerralla,[3] muttaPausanias mainitsee vain yhden voiton.[3]
Pindaros aloitti uransa ammattirunoilijana jo nuorena. Hän sai niin suuren maineen, että hänet kutsuttiin pian eri kaupunkeihin ja hallitsijoiden luokse eri puolille Kreikkaa, jotta hän kirjoittaisi kuorolauluja eri tilaisuuksiin. Hän sai palkkioksi rahaa ja lahjoja, mutta ei koskaan siirtynyt toimimaan vain yhteen paikkaan. Varhaisimman nykyaikaan säilyneen runonsa,Pythia 10, hän kirjoitti 20-vuotiaana. Se onepinikion-oodi Hippokleen, aleuadien sukuun kuuluneenthessalialaisen nuorukaisen, kunniaksi hänen voitettuaan Python kisoissa.[3] Oodi ajoittuisi näin vuoteen 502 tai 498 eaa.[1][3] Ajallisesti seuraava oodi onPythia 6, jonka hän kirjoitti 28-vuotiaana vuonna 494 tai 490 eaa. Se oli kirjoitettu Python kisojen valjakkoajot voittaneen Ksenokrates Akragaslaisen kunniaksi.[3]
Pindaros oli parhaissa voimissaanMarathonin jaSalamiin taisteluiden aikaan, ja oli suunnilleen saman ikäinen kuin tragediakirjailijaAiskhylos. Hänen runoilijan luonteensa määrittyi kuitenkin ennemminpersialaissotia edeltäneen ajan pohjalta, ja hän sai vaikutteensa ennemmindoorilaisesta jaaiolialaisesta runoudesta kuin Ateenasta. Näin Pindaros voidaan nähdä yhtenä kirjallisuuden vanhemman ajan viimeisistä edustajista, siinä missä Aiskhylos näyttäytyy uuden ajan ensimmäisinä edustajina.[3]
Urallaan Pindaros kirjoitti oodeja lukuisten henkilöiden kunniaksi. Tunnetuimpiin lukeutuvat muiden muassaSyrakusan tyranniHieron,Makedonian kuningasAleksanteri I,Akragaan tyranniTheron sekäKyrenen kuningasArkesilaos IV. Näistä Pindarosta liehittelivät erityisesti Aleksanteri ja Hieron.[3] Hieronin hovissa Pindaros vieraili vuonna 473 eaa. tämän kutsusta. Hän viipyi Syrakusassa vain nelisen vuotta, koska piti vapaasta elämästä, eikä halunnut toimia hovirunoilijanaSimonideen tavoin.[3]
Pindaroksen suuri suosio tulee vielä selvemmin esille siitä vastaanotosta, jonka hän sai lukuisissa vapaissakaupunkivaltioissa. Vaikka hän oli thebalainen, hän oli aina suuressa suosiossa Ateenassa, ja hän vieraili kaupungissa usein ja ylisti ateenalaisia runoissaan.[3] Eräässä dithyrambissaan hän kuvaili kaupunkia sanoilla ”laulun tyyssija, Hellaan paaluvarustus, sinä jumalien kuulu kaupunki!”.[2][3][10] Ateenalaiset tekivät hänestä kunniavieraansa (proksenos) ja antoivat hänelle 10 000drakhmaa.[3][11] Myöhemmin, hänen jo kuoltuaan, he pystyttivät hänen kunniakseen patsaan.[12]Keoksen asukkaat palkkasivat Pindaroksen kirjoittamaan heilleprosodion- eli kulkuelaulun, vaikka saarella oli kaksi omaakin runoilijaa, jo mainittu Simonides sekäBakkhylides.Rhodoslaiset kirjoituttivat hänenOlympia 7 -oodinsa kultaisin kirjaiminAthene Lindian temppeliin.[3]
Pindaros asui Thebassa, mutta vieraili usein juhlakisoissa eri puolilla sekä hänet kutsuneissa kaupungeissa ja hänen palveluksiaan käyttäneiden henkilöiden luona. Hän ei vaikuta ottaneen osaa ajan politiikkaan tai sotiin.Polybios lainaa joitakin Pindaroksen säkeitä pyrkiessään osoittamaan, että runoilija kehotti thebalaisia pysymään hiljaa ja olemaan auttamatta muita kreikkalaisiaPersian vastaisessa taistelussa; todellisuudessa Pindaros vaikuttaa kehottavan thebalaisia pysymään rauhallisina ja yksimielisinä ja välttämään kaupungin sisäisiä riitoja, jotka voisivat johtaa sen tuhoon. On totta, että hän ei kannustanut thebalaisia liittymään taisteluun Kreikan vapauden puolesta, mutta persialaissotien päätyttyä hän ylisti avoimesti voittajia. Theban vanhan vihollisen Ateenan ylistäminen ei aina miellyttänyt thebalaisia,[3] ja hänen kerrotaan jopa saaneen tästä sakkoja ylistettyään ateenalaisten menestystäArtemisionin meritaistelussa. Ateenalaisten sanotaan maksaneen sakot. Kertomuksen luotettavuus on kuitenkin varsin kyseenalainen.[1][3][13]
Pindaros oli luonteeltaan uskonnollinen ja noudatti tiukasti perinteisiä kulttimenoja.[3] Hän omisti pyhäkön jumalten äidilleDindymenelle lähelle Theban kotiaan.[14] Hän myös omistiKalamiin tekemän patsaanZeus AmmonilleLibyassa,[15] sekä toisen patsaanHermes Agoraiokselle Thebassa.[16] Pindaros vieraili useinDelfoissa, ja istui siellä hänelle varatulla rautatuolilla, jossa hän laului hymnejäApollonin kunniaksi.[17]
Pindaroksen kerrotaan kuolleen teatterissaArgoksessa nojaten rakastamansa nuorukaisen olkapäähän.[2] Hän kuoli todennäköisesti 80-vuotiaana, vaikkakin jotkut lähteet sanovat hänen kuolleen jo nuorempana. Riippuen syntymävuodesta hän olisi näin kuollut noin vuonna 442[3] tai 438 eaa.[2]
KunAleksanteri Suurituhosi Theban kapinoinnin vuoksi sata vuotta myöhemmin, vuonna 335 eaa., hän säästi ainoastaan Pindaroksen talon. On sanottu, että pääsyynä olisivat olleet Pindaroksen hänen esi-isälleen Aleksanteri I:lle aiemmin kirjoittamat ylistykset.[3][18] Myöhemmissä versioissa Aleksanteri Suuren kerrotaan kirjoituttaneen tässä yhteydessä talon seinään runosäkeen muotoisen tekstin:[19]
»Πινδάρου τοῦ μουσοποιοῦ τὴν στέγην μὴ κάετε.[19] Pindarū tū mūsopoiū tēn stegēn mē kaete. Älkää polttako runoilija Pindaroksen taloa.»
Myöhemmässä piirityksessäspartalaisten kerrotaan säästäneen talon uudelleen luettuaan tekstin.[19] Pausanias kuvaa talon sijainneenKadmeian länsipuolella ja olleen hänen aikanaan raunioina. Lähellä sijainneessa Dindymenen pyhäkössä oli runoilijan kuva.[19][20]
Myöhemmän antiikin aikana Pindarosta pidettiin yleisesti suurimpana lyyrikkona. Siinä missäHomeros tunnettiin usein yksinkertaisesti nimityksellä ”runoilija” (ὁ ποιητής,ho poiētēs),Aristofanes nimityksellä ”komediakirjailija” (ὁ κωμικός,ho kōmikos) jaThukydides nimellä ”kirjailija” (ὁ συγγραφεύς,ho syngrafeus), samalla tavoin pelkkä ilmaisu ”lyyrikko” (ὁ λυρικός,ho lyrikos) viittasi juuri Pindarokseen.[3] Hellenistisellä kaudellaaleksandrialaiset tekstikriitikot lukivat Pindaroksen yhdeksän tärkeimmän lyyrisen runoilijan kaanoniin.
Pindaros tunnetaan parhaitenepinikion-oodeista (mon.ἐπινίκια,epinikia) eli urheilukilpailuiden voittajia ylistäneistä runoista, jotka ovat ainoita häneltä kokonaisina säilyneitä runoja, mutta ne olivat vain pieni osa hänen tuotannostaan. Niiden lisäksi hän kirjoitti hymnejä jumalille,paiaaneja,dithyrambeja, kulkuelauluja (προσόδια,prosodia), lauluja neidoille (παρθένεια,partheneia), miimisiä tanssilauluja (ὑπορχήματα,hyporkhēmata), juomalauluja (σκολιά,skolia), valituslauluja (θρῆνοι,thrēnoi) sekä ylistyslauluja (ἐγκώμια,enkōmia) tai panegyyrejä hallitsijoille. Näistä on säilynyt lukuisia katkelmia.[3]
Hellenistisellä kaudella Pindaroksen runot jaettiin 17 kirjaan seuraavasti:
1 kirja hymnejä (hymnoi)
1 kirja paiaaneja (paianes)
2 kirjaa dithyrambeja (dithyramboi)
2 kirjaa kulkuelauluja (prosodia)
3 kirjaa neitojen lauluja (partheneia)
2 kirjaa miimisiä tanssilauluja (hyporkhēmata)
1 kirja ylistyslauluja (enkomia)
1 kirja valituslauluja (thrēnoi)
4 kirjaa epinikioneita (epinikia)
Tämä jako oli peräisinAristofanes Byzantionlaiselta.[1] Myöhemmät antiikin kirjailijat ylistivät Pindaroksen runoutta kaikilla näillä eri aloilla. Runot itsessään ovat epinikioneita lukuun ottamatta usein niin katkelmallisia, ettei niiden arvioiminen ole enää helppoa. Näin kuva Pindaroksesta muodostuu lähes yksinomaan epinikioneiden perusteella.[3]
Pindaroksen epinikion-oodien kreikan- ja latinankielisen painoksen kansilehti vuodelta 1600.
Epinikion-oodit oli kirjoitettu juhlistamaan jotakin voittoa, yleensäpanhelleenisissä kisoissa. Oodit on jaettu neljään kirjaan,Olympia,Pythia,Nemea jaIsthmia, ja ne juhlistavat vastaavasti voittojaOlympian,Python,Nemean jaIsthmian kisoissa.[1][3] Poikkeuksellisesti kuitenkin runoNemea 11 juhlistaa Aristagoraan asettamistaprytaniksiTenedoksen kaupungissa.[3] Suurenmoisimmaksi voittolauluista on arvioituPythia 1:stä.[2]
Epinikioneissa Pindaros ylisti voittajia jaurheilulajeja, mutta hänen oodiensa pääpaino ei ole niinkään kilpailussa tai voittajassa vaan tarustossa, jonka on tarkoitus tuoda sankarillisuutta runoilijan omaan aikaan ja ylevöittää runoja. Oodien ymmärtämiseksi tulee muistaa tilanne, jossa ne kirjoitettiin, sekä runoilijan tavoite. Panhelleenisissä kisoissa saavutettu voitto toi kunniaa paitsi voittajalle ja tämän perheelle, myös hänen kotikaupungilleen. Näin sitä juhlittiin kaupungissa suuresti. Juhliin kuului kulkue temppelille, jossa suoritettiin uhritoimitus, ja ne päättyivät juhlapitoihin ja riehakkaaseenkin juhlintaan (κῶμος,kōmos). Näihin juhliin kirjoitettiin tilauksesta runoja, jotka esittikhoros eli kuoro, jonka oli kouluttanut tätä varten joko runoilija itse tai joku hänen toimeksiannostaan. Oodit laulettiin joko kulkueen aikana tai juhlapidoissa. Pindaroksen epinikioneista ne, joissa onsäkeistö mutta eiepodeja, laulettiin kulkueen aikana, mutta suurin osa vaikuttaa esitetyn pidoissa. Siksi ne heijastelevat usein tilaisuuden riemullista luonnetta ja sisältävät myös leikillisyyttä.[3]
Pindaroksen epinikion-oodeja on säilynyt 45.[1] Niiden arvioitu kronologinen järjestys on:
Oodeissa Pindaros osoittaa voittajille lähes jumalallista kunnioitusta ja surkuttelee hävinneiden kurjaa kohtaloa.[1] Hän ei useinkaan kuvaa itse voittotilannetta, koska läsnäolijat tunsivat sen, vaan käsittelee syvemmin voittajan kunniaa ja ylistää pääsiassa tämän vaurautta (ὄλβος,olbos) ja taitoja (ἀρετή,aretē) – vaurautta silloin, jos voitto saavutettiin valjakkoajoissa, sillä niihin osallistuminen oli mahdollista vain rikkaille; ja taitoja, mikäli kilpailu oli pitänyt sisällään vaaroja. Pindaros ylistää usein myös voittajan hurskautta ja hyveitä, sillä hän katsoi, että voittajien moraalinen ja uskonnollinen luonne oli taivuttanut jumalat näiden puolelle ja saanut nämä auttamaan kilpailussa. Samasta syystä hän käsittelee usein voittajien sukutaustaan liittyviä myyttejä, ja yhdistää heidän voittonsa heidän herooisten esi-isiensä tai kotimaansa aiempiin voittoihin. Myytit ovat Pindaroksen oodien keskeinen piirre, eivätkä ne ole mukana vain koristeena, vaan ne ovat oleellinen osa kunkin runon tarkoitusta.[3] Joskus myyttien sitomisessa voittajan persoonaan on kuitenkin selviä ongelmia.[1]
doRunot ilmaisevat kirjoittajansa voimakkaita uskonnollisia tuntemuksia, eikä niissä ole sellaisia skeptisismin piirteitä, jotka alkoivat tulla esille Ateenassaarkaaisen jaklassisen kauden taitteessa. Vanhat myytit olivat Pindarokselle todellisuutta ja hän hyväksyi ne, paitsi silloin kun ne esittivätjumalat taiheerokset tekemässä jotakin moraalitonta. Tämän vuoksi hän hylkäsi joitakin kertomuksia ja muutti toisia.[3]
Pindaros käytti runomittoja hyvin monipuolisesti. Jokaisessa oodissa on omanlaisensa metrinen rakenne. Pindaros käytti erityisesti doorilaisia mittoja, mutta hyödynsi myös aiolialaisia ja lyydialaisia mittoja.[3]
Seuraavassa esimerkkinä epinikioninIsthmia 3 alkuPentti Saarikosken suomentamana:
»εἴ τις ἀνδρῶν εὐτυχήσαις ἢ σὺν εὐδόξοις ἀέθλοις ἢ σθένει πλούτου κατέχει φρασὶν αἰανῆ κόρον, ἄξιος εὐλογίαις ἀστῶν μεμίχθαι. Ζεῦ, μεγάλαι δ᾽ ἀρεταὶ θνατοῖς ἕπονται ἐκ σέθεν: ζώει δὲ μάσσων ὄλβος ὀπιζομένων, πλαγίαις δὲ φρένεσσιν οὐχ ὁμῶς πάντα χρόνον θάλλων ὁμιλεῖ. εὐκλέων δ᾽ ἔργων ἄποινα χρὴ μὲν ὑμνῆσαι τὸν ἐσλόν, χρὴ δὲ κωμάζοντ᾽ ἀγαναῖς χαρίτεσσιν βαστάσαι. ἔστι δὲ καὶ διδύμων ἀέθλων Μελίσσῳ μοῖρα πρὸς εὐφροσύναν τρέψαι γλυκεῖαν ἦτορ, ἐν βάσσαισιν Ἰσθμοῦ δεξαμένῳ στεφάνους, τὰ δὲ κοίλᾳ λέοντος ἐν βαθυστέρνου νάπᾳ κάρυξε Θήβαν ἱπποδρομίᾳ κρατέων [...][21]»»ei tis andrōn eutykhēsais ē syn eudoksois aethlois ē sthenei plūtū katekhei frasin aianē koron, aksios eulogiais astōn memikhthai. Zeu, megalai d᾽ aretai thnatois hepontai ek sethen: zōei de massōn olbos opizomenōn, plagiais de frenessin ūkh homōs panta khronon thallōn homilei. eukleōn d᾽ ergōn apoina khrē men hymnēsai ton eslon, khrē de kōmazont᾽ aganais kharitessin bastasai. esti de kai didymōn aethlōn Melissō moira pros eufrosynan trepsai glykeian ētor, en bassaisin Isthmū deksamenō stefanūs, ta de koilā leontos en bathysternū napā karykse Thēban hippodromiā krateōn [...]»»Se joka menestyy suurissa kilpailuissa tai rikastuu sydämen tuhoisasti ylpistymättä on ansainnut kansalaisien kehun. Zeus, sinä suot kuoleville lahjakkuuden. Ja onni on niiden matkassa jotka ymmärtävät nöyriä olla. Vilpistelijöiden seurassa se ei kauan viihdy. Korvaukseksi uroteoista kohottakoon laulu sankarin runon lempeisiin korkeuksiin. Melissos on kaksinkertainen voittaja joten hän voi olla mielessään tyytyväinen: Isthmoksen laaksossa sai hän seppeleen ja väkevän leijonan notkossa hän toi [Theballe] kunniaa voittaen hevosajon [...][22]»
Pindaroksen hymneistä tunnetuimpia on thebalaisille kirjoitettu hymni Zeuksen kunniaksi. Se kertooKadmoksen jaHarmonian häistä, joita verrataan Zeuksen jaThemiin häihin. Hymnistä on säilynyt huomattava osa papyruslöytöjen ansiosta. Myös Pindaroksen paiaaneja tunnetaan papyruksista.[1]
Pindaroksen säilyneiden runojen ensimmäisen painetun laitoksen (editio princeps) painoiAldus Manutius Venetsiassa vuonna 1513. Toisen laitoksen julkaisi Zacharias Calliergi Roomassa vuonna 1515. Se sisälsi myösskoliat. Nämä kaksi laitosta perustuivat eri käsikirjoitusperheisiin. Myöhemmät 1500-luvun laitokset olivat pääasiassa näiden sisällön uudelleenpainoksia.[3]
Uusitun laitoksen, joka sisälsi uuden tekstilaitoksen selityksillä sekä latinankielisen käännöksen, julkaisi Erasmus Schmidius (Wittenberg, 1616). Seuraavaksi julkaistiin Joannes Benedictuksen laitos (Saumur, 1620) sekä Oxfordin laitos (1697). Merkittäväksi nousiChristian Gottlob Heynen laitos (Göttingen, 1773), jonka jälkeen Pindarosta alettiin tutkia enemmän. Parannettu laitos tästä julkaistiin Göttingenissä vuonna 1798–1799. Se sisälsi Godofred Hermannin tutkielman Pindaroksen runomitoista. Heynen kolmannen laitoksen julkaisi hänen kuolemansa jälkeen G. H. Schafer (Leipzig, 1817). Myöhemmin parhaaksi laitokseksi nousi A. Böckhin laitos (Leipzig, 1811–1821), joka sisälsi laajan kommentaarin.[3]
↑Arrianos:Anabasis 1.9.10; Dion Khrysostomos:Oratio 2.33.
↑abcdBerman, Daniel W.: Myth, Literature, and the Creation of the Topography of Thebes, s. 176. Cambridge University Press, 2015. ISBN 9781316240700Teoksen verkkoversio.
↑Saarikoski, Pentti: Antiikin runoutta ja draamaa: Suomennoksia, s. 55–56. (Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut H. K. Riikonen) Otava, 2002. ISBN 951-1-17918-7.
Pindaros. TeoksessaOksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 87–103. (Runojen ja runokatkelmien suomennoksia) Helsinki: Otava, 1965.
Pindaros:Olympia I: Syrakusalaiselle Hieronille;Isthmia III: Runo voittajalle. TeoksessaSaarikoski, Pentti: Antiikin runoutta ja draamaa: Suomennoksia, s. 47–56. (Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut H. K. Riikonen) Otava, 2002. ISBN 951-1-17918-7
Pindar: Olympian Odes. Pythian Odes. (Edited and translated by William H. Race.Loeb Classical Library 56) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1997.
Pindar: Nemean Odes. Isthmian Odes. Fragments. (Edited and translated by William H. Race. Loeb Classical Library 485) Cambridge, MA: Harvard University Prgess, 1997.
