Pilkkasiiven vartalonmuoto muistuttaahaahkaa. Koiraan höyhenpeite on samettisen musta lukuun ottamatta valkoisia läikkiä siivissä ja silmän alla. Nokka on paksu ja keltainen. Naaras ja nuori lintu ovat tummanruskeita, poskella on vaalea täplä ja siiven yläpinnalla laaja valkoinen kuvio. Niiden nokka on harmahtava.
Pilkkasiipi-yksilön pituus on 48–57 cm, siipien kärkiväli 95 cm ja paino 800–2 000 grammaa.
Naaraan matalan karheaa ääntä kuulee usein etenkin alkukesäisillä soidinlennoilla. Koiras taas on melko hiljainen.
Vanhin suomalainenrengastettu pilkkasiipi on ollut 21 vuotta 5 kuukautta vanha. Se on samalla Euroopan vanhin pilkkasiipi.
Pilkkasiipi pesiiEuroopan,Aasian jaPohjois-Amerikan pohjoisosissa.Suomessa pesii ulko- ja välisaaristossa sekä Pohjois-Suomen järvillä. Vuonna 2024 Suomessa pesivän kannan kooksi arvioitiin 5 000–16 000 paria.[3] Pilkkasiipi on muuttolintu, joka talvehtiiEtelä-Itämerellä jaPohjanmerellä. Leutoina talvina pieni osa talvehtii Pohjois-Itämerellä. Euroopan pesimäkanta on 20 000–32 000 paria.Venäjällä pesii 50 000–70 000 jaTurkissa 15–50 paria.
Pesivät linnut saapuvat keväällä huhti-toukokuussa. Arktiset pesijät muuttavat vasta toukokuun lopulla. Alkukesällä havaitaan ulkosaaristossa voimakasta koiraiden sulkasatomuuttoa kohti etelää. Naaraat ja nuoret muuttavat melko huomaamattomasti syksyn kuluessa, ja usein pilkkasiivet viipyvät järvillä jäiden tuloon saakka.
IUCN luokitteli pilkkasiiven erittäin uhanalaiseksi jaallin vaarantuneeksi keväällä 2012, sillä niiden määrä oli Itämerellä romahtanut kymmenessä vuodessa vajaaseen puoleen.[4] Vuoden 2015 uhanalaisuusarvioinnissa pilkkasiipi luokiteltiinvaarantuneeksi.[1]
Merellä pilkkasiipeä esiintyy ulko- ja välisaaristossa, Pohjois-Suomessa taas kirkasvetisissä järvissä ja lammissa. Ulkosaaristossa pesimisen edellytyksenä ovat luotojen katajikot. Sisäsaaristosta laji on kadonnut, mikä saattaa johtua rannikon vesien sameudesta ja likaisuudesta.
Pilkkasiiven pesintä alkaa myöhään, Etelä-Suomessakin vasta kesäkuussa. Soitimella koiras ja naaras lentelevät matalalla pesimäsaaren yllä huimaa vauhtia, naaraan raakkuessa karheasti. Ennen haudonnan alkamista pariskunnat partioivat pesimäsaaren rantavedessä. Pesä on tavallisesti katajan tai muun kasvillisuuden suojassa, joskus melko avoimesti mättään kupeessa. Naaras munii 7–10 munaa, jotka ovat hieman kananmunaa suurempia ja väriltään kermankeltaisia. Naaras hautoo munia noin 4 viikkoa.
Pilkkasiiven poikaset ovat pesäpakoisia ja seuraavat heti emoaan vesille. Ne oppivat lentämään vasta 9–10 viikon ikäisinä. Jos muninta alkaa siis kesäkuun puolivälissä, ovat poikaset lentokykyisiä syyskuun lopulla. Pilkkasiipinaaras on huono poikueensa puolustaja, ja isot lokit saattavat helposti hotkia suihinsa koko poikueen. Pilkkasiiven onneksi suuri osa lokeista lähtee kohti etelää jo heinäkuussa.
↑abBirdLife International: Melanitta fuscaIUCN Red List of Threatened Species. Version 3.1. 2020. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 26.6.2021. (englanniksi)
↑Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 568. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3Teoksen verkkoversio Viitattu 15.8.2021.
↑Lehikoinen, A., Mikola, A., Below, A., Jaatinen, K., Laaksonen, T., Lehtiniemi, T., Lindén, A., Mikkola-Roos, M., Pessa, J., Rajasärkkä, A., Sirkiä, P., Tikkanen, H. & Valkama, J.: Suomen lintujen pesimäkantojen koot ja viimeaikaiset kannanmuutokset. Linnut-vuosikirja 2024, 2025, s. 16—25. BirdLife Suomi Ry.
↑Pyry Lapintie: Alli ja pilkkasiipi nimettiin uusiksi uhanalaisiksi lajeiksi, Helsingin Sanomat 8.6.2012 s. A8
Koskimies, Jukka 1955: Juvenile Mortality and Population Balance in the Velvet Scooter (Melanitta fusca) in Maritime Conditions. - Acta XI Congr. Int. Orn. Congr. s. 476–479.
Koskimies, Jukka 1957: Verhalten und Ökologie der Jungen und der jungenfuhrenden Weibchen der Samtente. (Zur Fortpflanzungsbiologie der Samtente, Melanitta f. fusca (L.) II). - Ann. Zool. Soc. "Vanamo" 18:1-69.
Koskimies, Jukka & Routamo, E. 1953: Zur Fortpflanzungsbiologie der Samtente Melanitta f. fusca (L.) I. Allgemeine Nistökologie. - Papers on Game Research 10:1-105.
Mikola, J., Miettinen, Mika, Lehikoinen, Esa & Lehtilä, K. 1994: The effects of disturbance caused by boating on survival and behaviour of Velvet Scooter Melanitta fusca ducklings. - Biological Conservation 67:119-124.
