Badoglion isä oli tilallinen.[2] Badoglio valmistuiTorinon sota-akatemiasta vuonna 1890 ja aloitti sotilasuransa tykistöupseerina. Hän osallistuiItalian–Etiopian sotaanEritreassa vuosina 1896–1897, kävi yleisesikunta-akatemian, sai kapteenin arvon vuonna 1904 ja toimi vuodesta 1906 Italian yleisesikunnassa. OsallistuessaanItalian–Turkin sotaanTripolitaniassa vuosina 1911–1912 hän sai ylennyksen majuriksi.[1][3][2][4][5]
Italian liittyessä ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1915 Badoglio oli2. armeijan esikunnan operatiivisen osaston päällikkö. Myöhemmin hän oli 4. divisioonan esikuntapäällikkönä ja toukokuusta 1916 alkaen 78. jalkaväkirykmentin komentajana.[2] Hän kunnostautuiIsonzon kuudennessa taistelussa suunnittelemalla ja toteuttamallaMonte Sabotino -vuoren valtauksen 6. elokuuta 1916 rykmenttinsä ympärille muodostetun ryhmän avulla.[2][1] Vuonna 1917 hän komensi ensin II ja sitten XXVII armeijakuntaa ja sai elokuussa kenraaliluutnantin arvon.[2][3]
Italialle katastrofaalisessaCaporetton taistelussa Badoglion XXVII armeijakunta romahti ensimmäisenä 24. lokakuuta 1917, jolloin saksalaiset ja itävaltalaiset pääsivät tekemään läpimurron. Tiedot tappion syistä salattiin osittain, joten Badoglion epäonnistuminen ei haitannut hänen uraansa, ja marraskuussa 1917 hänestä tuli Italian armeijan uuden esikuntapäällikönArmando Diazin varamies.[2][3][1] Badoglio sai lisää kunniaa Italian käännettyä sodan voitoksi vuonna 1918, ja hän johti Italian valtuuskuntaaaseleponeuvotteluissa.[4][1] Helmikuussa 1919 hänet nimitettiin senaattoriksi ja myöhemmin samana vuonna erityiskomissaariksiVenetsiaan.[2] Badoglio toimi Italian yleisesikunnan päällikkönä marraskuusta 1919 helmikuuhun 1921.[2][3][1]
Badoglio suhtautui vuonna 1922 pääministeriksi tulleeseen Benito Mussoliniin aluksi viileästi, oli ensisijaisesti uskollinen kuningasViktor Emanuel III:lle ja piti etäisyyttä uuteen hallintoon.[1][5] Badoglio oli sotaneuvoston jäsenenä 1922–1923 ja suurlähettiläänäBrasiliassa 1924–1925, mitä pidettiin vapaaehtoisena maanpakona. Mussolini nimitti hänet takaisin yleisesikunnan päälliköksi 4. toukokuuta 1925.[1][2][3] Mussolini piti Badoglion tottelevaisuutta taattuna, sillä tämä vastusti armeijan organisaation uudistamista mutta oli muuten mukautuvainen luonne ja lisäksi painostettavissa Caporetton tapauksen vuoksi.[5] Badoglio ylennettiinItalian marsalkaksi 26. toukokuuta 1926.[1][2][3] Vuonna 1929 hänet aateloitiin Sabotinon markiisiksi ja hän sai Italian korkeimman kunniamerkin,Pyhimmän ilmoituksen ylimmän ritarikunnan kaulaketjun.[4]
Badoglio toimi tammikuusta 1929 marraskuuhun 1933Pohjois-Afrikassa Tripolitanian jaKyrenaikan eliLibyan kuvernöörinä tehtävänäänsenusien vastarinnan tukahduttaminen.[1][2][3] Kun kapinajohtajaOmar al-Mukhtar ei suostunut antautumaan, Badoglion avuksi lähetettiin vuonna 1930 kenraaliRodolfo Graziani. Badoglion, Grazianin, Mussolinin ja siirtomaaministeriEmilio De Bonon päätöksellä Jebelin vuoristoalueen koko väestö pakkosiirrettiin keskitysleireilleVälimeren rannikolle, mikä teki lopun vastarinnasta.[6]
Badoglio laati suunnitelman Etiopian valloitusta varten, vaikka vastusti laajamittaista sotaa alueella.[2] Kun De Bonon komentama hyökkäysEtiopiaan kohtasi vastoinkäymisiä, Badoglio ryhtyi johtamaan operaatiota itse marraskuussa 1935. Hän onnistui valloittamaan Etiopian pääkaupunginAddis Abeban toukokuussa 1936, jolloin hänet palkittiin Addis Abeban herttuan arvolla. Badoglio toimi myös lyhyen aikaa Etiopianvarakuninkaana.[1][2][3] Hän palasi kuitenkin jo samana vuonna Italiaan hoitamaan yleisesikunnan päällikkön virkaansa.[4] Hän oli samalla myös kansallisen tutkimusneuvoston puheenjohtaja vuosina 1937–1941.[5]
Badoglio vastusti vuonna 1940 Italian liittymistä toiseen maailmaansotaan, sillä hän ei katsonut maan olevan siihen sotilaallisesti valmis, mutta Mussolini päätti toisin.[1][2][4] Badoglio sai laatia suunnitelmanKreikan valloituksesta, mutta kreikkalaisten vastarinta oli odotettua tehokkaampaa.Hyökkäyksen epäonnistuttua surkeasti Badoglio pakotettiin eroamaan yleisesikunnan päällikkyydestä 4. joulukuuta 1940, ja hän pesi kätensä Mussolinin sotapolitiikasta.[1][2][3]
Badoglio oli mukana suunnittelemassa Mussolinin syrjäyttämistä vuonna 1943.[1][2] Kuningas Viktor Emanuel III erotti Mussolinin 25. heinäkuuta 1943 ja nimitti Badoglion uuden hallituksen johtoon ja samalla asevoimien komentajaksi.[1][2][3] Ensitöikseen Badoglion hallitus lakkauttiKansallisen fasistipuolueen, vapautti poliittiset vangit ja lopettijuutalaisvastaisten lakien toimeenpanon.[3] Italia jatkoi vielä sotaa Saksan rinnalla mutta valmisteli sotilaallisesti toivottomassa tilanteessa siirtymistäliittoutuneiden puolelle.Salainen aseleposopimus allekirjoitettiinSisiliassa 3. syyskuuta ja julkistettiin 8. syyskuuta. Saksamiehitti välittömästi pääosan Italiasta, joten Badoglio, muu hallitus ja kuningas pakenivat 9. syyskuuta vastaisena yönäRoomastaBrindisiin liittoutuneiden turvaan antamatta armeijalle mitään ohjeita.[2][3][1][5]
Badoglio allekirjoitti lopullisen aselevon 29. syyskuuta 1943 ja julisti 13. lokakuuta sodan Saksalle.[1][2][3] Hänen hallituksensa hallitsi vain liittoutuneiden hallussa ollutta Etelä-Italiaa, ja sielläkin sen todellinen valta oli vähäinen, sillä aselepoehdot antoivat liittoutuneille ylivallan.[7] Badoglion ensimmäinen hallitus muodostui lähinnä fasistihallinnon entisistä virkamiehistä.Vastarintaliikettä tukeneetantifasistiset vasemmistopuolueet karsastivat Badogliota ja suostuivat liittymään hallitukseen vasta 22. huhtikuuta 1944, jolloin muun muassakommunistisen puolueen pääsihteeristäPalmiro Togliattista tuli ministeri.[7][5] Badoglio erosi 9. kesäkuuta 1944liittoutuneiden vallattua Rooman,[1][2][3] ja vasemmistolainenIvanoe Bonomi muodosti uuden hallituksen.[7]
Sodan jälkeen Italian vasemmisto vaati Badoglion asettamista oikeuden eteen, muttaBritannian pääministeriWinston Churchill vastusti sitä. Ajatuksesta luovuttiin vuonna 1947.[2] Badoglion elinikäinen senaattorin asema kuitenkin peruutettiin vuonna 1946.[5] Hän vietti viimeiset vuotensa kotitilallaan Grazzano Badogliossa ja kuoli siellä vuonna 1956.[1][3]
↑abcdefghijklmnopqrstuMirko Harjula:Saksan liittolaiset toisessa maailmansodassa 1939–1945 – Poliitikkojen ja sotilaiden elämäkertoja, s. 28–29. Books on Demand (omakustanne) 2009.Google Books
↑abcdefghijklmnoSpencer C. Tucker: ”Badoglio, Pietro (1871–1956)”, s. 197–198 teoksessaWorld War II – The Definitive Encyclopedia and Document Collection (Spencer C. Tucker). ABC-CLIO 2016.Google Books
↑abcdePietro Badoglio(englanniksi)Encyclopedia of World Biography (2004), Encyclopedia.com. Viitattu 4.11.2024.
↑abcdefgMaria Teresa Giusti:Badoglio, Pietro (1871–1956)(englanniksi)Encyclopedia of Modern Europe: Europe Since 1914: Encyclopedia of the Age of War and Reconstruction, Encyclopedia.com. Viitattu 4.11.2024.
↑Omar al-Mukhtar(englanniksi)Encyclopedia of World Biography (2004), Encyclopedia.com. Viitattu 3.11.2024.
