| Pierre Laval | |
|---|---|
 Pierre Laval vuonna 1931 | |
| Ranskan pääministeri | |
18. huhtikuuta 1942 – 20. elokuuta 1944 | |
| Edeltäjä | Philippe Pétain |
| Seuraaja | Charles de Gaulle |
| Ranskan varapääministeri (vt.) | |
11. heinäkuuta 1940 – 13. joulukuuta 1940 | |
| Edeltäjä | Philippe Pétain |
| Seuraaja | Pierre Étienne Flandin |
| Ministerineuvoston puheenjohtaja | |
7. kesäkuuta 1935 – 24. tammikuuta 1936 | |
| Edeltäjä | Fernand Bouisson |
| Seuraaja | Albert Sarraut |
| Ministerineuvoston puheenjohtaja | |
27. tammikuuta 1931 – 20. helmikuuta 1932 | |
| Edeltäjä | Théodore Steeg |
| Seuraaja | André Tardieu |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. kesäkuuta1883 Châteldon |
| Kuollut | 15. lokakuuta1945 (ikä 62) Fresnes |
| Ammatti | lakimies |
| Tiedot | |
| Puolue | sosialisti (1903-1920) sitoutumaton (1920-1945) |
.png) Nimikirjoitus | |
| Infobox OK | |
Pierre Laval (28. kesäkuuta1883 –15. lokakuuta1945) oli kolmesti Ranskan pääministeri, viimeisen kerranVichyn hallituksen aikana. Hänet tuomittiin tästä syystä maanpetturuudesta ja teloitettiinsodan jälkeen.[1]
Laval oli syntyisin ChâteldonistaPuy-de-Dômen departementistaAuvergnen alueelta. Hän valmistui lakimieheksi1907 ja työskenteli Pariisissa. Hänet valittiin sosialistien (SFIO) edustajanaedustajainkamariin1914. Laval vaati rauhanneuvotteluja ensimmäisen maailmansodan lopettamiseksi. Häntä ei valittu edustajainkamariin uudelleen sodan jälkeen, ja hän erosi sosialistipuolueesta. Hänestä tuliAubervilliersin pormestari1923, ja hänet valittiin senaattiin1927.[1]
Laval oli useissa hallituksissa 1930-luvulla. Hän toimi pääministerinäAndré Tardieun jälkeen 27. tammikuuta 1931 – 6. helmikuuta 1932 ja uudelleen 7. kesäkuuta 1935 – 24. tammikuuta 1936.
Toisena pääministerikautenaan hän neuvotteli Britannian ulkoministerinSamuel Hoaren kanssaAbessinian kriisiin ratkaisua, jossa suuri osa hedelmällisestä Pohjois-Abessiniasta oli tarkoitus luovuttaa Italian siirtomaaksi. Kassakaappisopimus paljastui joulukuussa 1935. Sitä pidettiin myönnytyksenäBenito Mussolinille, ja Laval ja Hoare joutuivat eroamaan.
Laval palasi liiketoimiensa pariin ja loi mittavan mediaimperiumin lehdillään ja radiokanavillaan. Vuosien 1936–1938 vasemmistolainen kansanrintamahallitus oli hänen lehtiensä hyökkäysten kohteena. Kun Saksa valloitti Pohjois-Ranskan keväällä1940, Lavalin media kampanjoi vanhaa hallitusta vastaan ja tukimarsalkka Pétainia. 12. heinäkuuta 1940 Lavalista tuli Pétainin hallituksen varapäämies.
Laval oli innokkaan natsimyönteinen, hänen vaatimuksensa Ranskan ja Saksan sotilasliitosta johtivat hänen erottamiseensa ja pidätykseensä 13. joulukuuta 1940. Saksan Ranskan-lähettiläsOtto Abetz järjesti kuitenkin hänet vapaaksi ja saksalaisten hallussa olevaan Pariisiin. Laval haavoittui murhayrityksessä 27. elokuuta 1941 Légion des Volontaires Français'in tarkastuksessa mutta toipui ja kutsuttiin uudelleen Vichyn hallitukseen 18. huhtikuuta 1942. Hänestä tuli Hitlerin vaatimuksesta pääministeri ja Vichyn kakkosmies amiraaliFrançois Darlanin sijaan, mikä heikensi hallituksen päämiehen Pétainin vallan nimelliseksi keulakuvaksi. Lavalia on pidetty syyllisenä juutalaisvastaisten toimien voimistumiseen ja päätökseen lähettää ranskalaisia työskentelemään Saksan hyväksi. Myös Vichyn salaisen poliisin Milicen luominen tammikuussa 1943 on luettu Lavalin ansioksi.
Liittoutuneidennoustua maihin Ranskaan hallitus siirtyi VichystäBelfortiin ja myöhemmin SaksanSigmaringeniin elokuussa 1944. Toukokuussa 1945 Laval pakeni aluksi Espanjaan mutta karkotettiin, ja hän joutui kiinniInnsbruckissa Itävallassa, mistä hänet luovutettiin Ranskaan 30. heinäkuuta 1945.
Laval tuomittiin myrskyisässä oikeudenkäynnissä kuolemaanmaanpetturuudesta ja valtion turvallisuuden vaarantamisesta. Kolme tuntia kestäneessä puolustuspuheessaan Laval puolusti politiikkaansa väittäen toimineensa koko ajan Ranskan tasavallan säilyttämisen puolesta. Laval yritti itsemurhaasyanidilla, mutta teloitusryhmä ampui hänet puolitajuttomana Fresnesin vankilassa lähellä Pariisia.[2]
