Dickiä riivasi pakkomielle arkitodellisuuteen kohdistuvasta jumalallisesta manipuloinnista, ja se onkin toistuva teema hänen teoksissaan. Toinen toistuva teema on ihmisten ja mekaanistensimulaatioiden sekaantuminen keskenään. Kummatkin ovat muunnelmia Dickin teosten läpi kulkevasta pääteemasta eli kahden todellisuuden tason vastakkainasettelusta. Ensimmäinen niistä on ”objektiivisesti” määritelty, toinen taas on kertomusten hahmoille näytettävä näennäinen todellisuus.[4]
Philip K. Dickin vanhemmat olivat Edgar Dick ja Dorothy Kindred. Dick syntyiChicagossa 16. joulukuuta 1928 ennenaikaisesti yhdessä kaksoissisarensa Janen kanssa. Jane kuoli kuitenkin jo viiden tai kuuden viikon ikäisenä. Perhe muuttiKaliforniaan, ja Dickin vanhemmat erosivat, kun Dick oli viisivuotias. Philipin huoltajuus jäi äidille, ja äiti ja poika muuttivat ensinWashingtoniin ja sen jälkeenSan Franciscon alueelle. He asettuivat lopultaBerkeleyhin, jossa Dick varttui, valmistui lukiosta ja opiskeli lyhyestiKalifornian yliopistossa vuonna 1949 kunnes jätti opinnot kesken.[1][5] Dick oli jo seitsemänneltä luokalta lähtien alkanut kärsiä rajuista huimauskohtauksista. Huimaus toistui erityisen voimakkaana hänen lyhyen opiskeluaikansa aikana, ja luultavasti vaikutti opintojen keskeyttämiseen. Dick muisteli myöhemmin, että teini-ikäisenä hänellä diagnosoitiin skitsofrenia.[5]
Dick työskenteli levykaupassa vuosina 1948–1952 ja hoitiklassisen musiikinradio-ohjelmaa.[1] Dickin ensimmäinen tieteiskirjallisuuteen lukeutuva tarina oliPlanet Stories -lehdessä heinäkuussa 1952 julkaistu ”Beyond Lies the Wub”.[4] Dickiä auttoi Anthony Boucher, joka oli Berkeleyssä asuva tieteiskirjallisuuteen erikoistuneiden lehtien toimittaja. Pian Dick saattoi luopua työstään levykaupassa ja siirtyä tieteiskirjailijan taloudellisesti epävarmalle uralle.[5] Dick kirjoitti paljon ja nopeasti, sillä kirjoituspalkkiot olivat pieniä.[1]
Dickin kirjailijanuralle oli ominaista poikkeuksellinen tuotteliaisuus. Dick sai yleensä kahden viikon välein valmiiksi uuden lyhyen kertomuksen, jonka hän sitten lähetti julkaistavaksi johonkinpulp-lehteen.[2] Vuodet 1950–1970 olivat Dickin tuotteliainta aikaa. Dickin tuona aikana kirjoittamia novelleja on sittemmin julkaistu kokoomateoksissaA Handful of Darkness,The Variable Man and Other Stories,The Book of Philip K. Dick,The Turning Wheel and Other Stories,Robots, Androids, and Mechanical Oddities: The Science Fiction of Philip K Dick jaI Hope I Shall Arrive Soon.[4]
Dick tapasi vuonna 1954 eräässä tieteiskirjallisuuden kongressissa yhden esikuvistaan,A. E. Van Vogtin, ja Van Vogt vakuutti aloittelevalle kirjailijalle, että romaaneilla voisi tienata paremmin kuin novelleilla. Siitä lähtien Dickin tieteisromaanien tuotantotahti oli yhtä kiivas kuin hänen lyhyiden tarinoiden julkaisu oli ollut.[5] Dickin ensimmäiset tieteisromaanit olivat laajennettuja versioita hänen aikakauslehtiin kirjoittamistaan tarinoista.[4] Ensimmäisen näistä oliSolar Lottery vuonna 1955.[1] Luovuutensa kukoistuskaudella vuosina 1959–1964 Dick julkaisi kuusitoista tieteisromaania. Samaan aikaan hän kirjoitti myös valtavirran romaaneja, jotka kuitenkin jäivät hänen pettymyksekseen julkaisematta.[5]
Vuoden 1974 helmi-maaliskuussa Dick näki outoja näkyjä ollessaan kipulääkityksessä. Dick kuvasi näkyjäänlasersäteiksi,geometrisiksi kuvioiksi, lyhyiksi vilauksiksiJeesuksesta jaantiikin Roomasta. Näkyjen jatkuessa Dick kertoi elävänsä rinnakkaiselämää Thomas-nimisenä antiikinkristittynä, jota roomalaiset vainosivat. Vaikka Dick käyttihuumeita (muun muassaLSD:tä), hän ei itse uskonut, että näyt olisivat niiden aikaansaannosta. Dick päätteli, että jokin jumalallinen olento oli ottanut häneen yhteyttä. Olentoa Dick kutsui Zebraksi,Jumalaksi tai nimellä VALIS, sanoistaVast Active Living Intelligence System (valtava, aktiivinen, elävä älykkyysjärjestelmä). Myöhemmin hän arveli, että VALIS olisi ollutsatelliitti, joka viesti maapallon ihmisten kanssa jonkinlaisilla säteillä. Dick yritti koko loppuelämänsä saada selvyyttä tapahtuneeseen. Hän kirjoitti laajan käsikirjoituksen, jota hän kutsui nimelläExegesis.[1]
Elinaikanaan Dick sai tunnustusta kollegoiltaan ja lukijakunnalta, vaikka hänen kirjojensa suosio ei koskaan yltänyt lähellekään aikakautensa kuuluisimpien tieteiskirjailijoiden, kutenIsaac Asimovin,Robert Heinleinin jaFrank Herbertin, myyntilukuja.[5]
Dick oli elämänsä aikana viisi kertaa naimisissa ja hänellä oli kolme lasta.[4] Vuonna 1948 solmitun hyvin lyhyen ja epäonnistuneen ensimmäisen avioliiton jälkeen Dick avioitui uudelleen neljä kertaa: Kleo Apostolidesin kanssa vuonna 1950, Anne Williams Rubensteinin kanssa vuonna 1959, Nancy Hackettin kanssa vuonna 1966 ja Tessa Busbyn kanssa vuonna 1973. Kolmesta jälkimmäisestä avioliitosta syntyi kustakin yksi lapsi – tyttäret Laura ja Isa sekä poika Christopher.[5]
Dickin romaaneissa ja novelleissa kuvataan usein illusorisiin ympäristöihin vangittujen hahmojen psykologisia kamppailuja.[2] Hänen teostensa keskeisiä teemoja ovat väärennökset, keinoihmiset ja valheellinen todellisuus. Useat hänen kuvaamansa maailmat voidaan ymmärtää Jumalan tai Jumalan korvikkeiden luomiksi keinotodellisuuksiksi. Dickiä kiinnostivat myös messiaaniset hahmot, joita esiintyy useissa kirjoissa.[4] Jane-sisar sekä Dickin vanhemmat toimivat esikuvina monille Dickin kirjojen hahmoille. Erityisesti Janen kuolema – ja Philipin traumaattinen eron tunne, joka on yleinen kokemus monille sisaruksensa menettäneille kaksosille – vaikutti osaltaan niihindualistisiin dilemmoihin, jotka ovat hallitseva teema Dickin teoksissa. Dickin kirjoille olivat tyypillisiä dualistiset ongelmat: todellinen ja väärennös, ihminen ja androidi. Painostavasta kahtiajakautuneisuudesta nousi esiin kaksi suurta kysymystä, jotka Olivat Dickille keskeistä kirjoittamisessa: Mikä on todellista ja mikä on inhimillistä?[5]
Dickin ensimmäinen julkaistu romaani oliSolar Lottery (1955). Se edustaa 1950-luvun alulle tavallista lajityyppiä, jossa tulevaisuuden yhteiskunta on jollain tapaa kieroutunut. Tässä tapauksessa syynä ovat arpajaiset, jotka ohjaavat ihmisten sosiaalisia mahdollisuuksia. Romaanissa asetetaan vastakkain poliittiset juonittelut ja eräänlaisen messiaan seuraajien ihanteellisuus. Myös Dickin seuraavassa romaanissaMaailma jonka Jones teki (1956) esiintyy messiashahmo.[4]
Kirjoitettuaan vielä tieteisromaaninThe Man Who Japed, Dick yritti päästä valtavirtaromaanien markkinoille, joskin heikolla menestyksellä. Hän kirjoitti muun muassa teoksetVoices from the Street,Mary and the Giant jaThe Broken Bubble. Ne eivät nousseet Dickin tieteisromaanien tasolle. Poikkeuksena oli romaaniConfessions of a Crap Artist julkaistiin myöhemmin Dickin elinaikana.[4][1]
TieteisromaaniOn aika sijoiltaan (1959) oli Dickin uran käännekohta, ja siinä nousevat esiin häntä jatkossa askarruttavat aiheet. Romaanin päähenkilö Ragle Gumm asuu eläintarhan kaltaisessa pienoisuniversumissa. Sodan runtelema yhteiskunta on luonut maailman yksin Gummia varten, jotta se voisi käyttää hyväksi hänen ennustajan lahjojaan.[4]
Dickin tunnetuimmassa romaanissa,Hugo-palkitussaOraakkelin kirjassa (1962), hahmot elävätvaihtoehtohistoriassa, jossa liittoutuneet ovat hävinneet toisen maailmansodan. Yksi päähenkilöistä saa lopulta kuulla, että on olemassarinnakkaistodellisuus, jossa liittoutuneet voittivat. Romaania leimaa kaikenkattava epävarmuus siitä, mikä on lopulta todellista.[4]
Oraakkelin kirjan jälkeen Dick kirjoitti kolme muuta tuotantonsa keskeistä kirjaa:Mars on meidän (1964),Tohtori Veriraha (1965) jaPalmer Eldritch: Kolmesti merkitty mies (1964).Palmer Eldritch: Kolmesti merkitty mies on Dickin aiempia romaaneja äärimmäisempi ja rosoisempi. Hallusinogeenisenhuumeen välittäjät tekevät elämän siedettäväksi Marsin siirtolaisille. Pian he kuitenkin kohtaavat ankaran vastustajan, pahaenteisen Eldritchin, jonka kehittämä huume Chew-Z luo aivan uuden todellisuuden. Dickiltä julkaistiin samoihin aikoihin myös useita muita teoksia, jotka hän oli alun perin kirjoittanut jo aiemmin. Näitä olivat muun muassaRakennamme sinut (1972),The Game-Players of Titan (1963),Simulantit (1964),The Zap Gun (1967) jaThe Unteleported Man (1966).[4]
RomaanissaanUneksivatko androidit sähkölampaista? (1968) Dick käsitteli jälleen aidon ja kopion hämärtyviä rajoja. Tarina sijoittuu sodanjälkeiseen autioituneeseen maailmaan, jossa synteettisiä eläimiä myydään helpottamaan ihmisten kokemaa syyllisyyttä eläinten sukupuutosta. Päähenkilö on Rick Deckard, joka toimii Marsista laittomasti tuotujenandroidien metsästäjänä. Deckardin usko todellisuuteen alkaa vähitellen horjua. Hän tajuaa, että televisiossa esiintyvä messiashahmo nimeltään Mercer saattaakin olla androidi ja että Deckardille näytetyt rappion maisemat voivat vain heijastaa hänen omaa mielentilaansa. Kirjasta tuli laajasti tunnettu vastaRidley Scottin siihen pohjautuvanBlade Runner (1982) -elokuvan myötä.[4]
Vuonna 1969 julkaistussa romaanissaUbik joukko onnettomuudessa kuolleita ihmisiä luo subjektiivisen maailman, mutta heidät palautetaan eräänlaiseen tietoisuuteen säilöntälaitteessa. On epäselvää, mikä kirjassa on totta ja mikä ei.[4]Anna kyynelten tulla, pyysi poliisi (1974) sai John W. Campbellin muistopalkinnon. Se kertoo televisiotähdestä, joka herää eräänä päivänä toisesta todellisuudesta, jossa hän on täysin tuntematon, vailla henkilöllisyyttä.[1]
Dickin elämän loppupuolta hallitsivat metafyysiset ja teologiset pohdinnat.Ruukunkorjaaja (1969) uppoutuu kysymyksiinpredestinaatiosta sekä pimeyden ja valon dualistisesta taistelusta. Luhistuvan maailman painostavuus on esillä voimakkaana romaanissaMaze of Death. Vuonna 1970 julkaistua uskonnollissävytteistä romaania on kuvailtu Dickin hienoimmaksi yksittäiseksi teokseksi.[4]
1970-luvulla Dickin yksityiselämässä vuorottelivat vainoharhaisuuden ja selväjärkisyyden jaksot, jotka huipentuivat maaliskuussa 1974 tapahtuneeseen uskonnolliseen kokemukseen. Hän yritti tulkita ja ymmärtää tapahtumaa koko loppuelämänsä ajan. Tätä aihepiiriä käsitellään myös Dickin julkaistuissa kirjeissä.[4] Dickin viimeisten vuosien pääteos onValis (1981). Se on Dickin analyysi kahtia jakautuneesta minuudestaan – romaani kahdesta päähenkilöstä, miehestä, joka on hullu, ja miehestä, joka ei ole hullu.Valis kuvastaa Dickin kiinnostusta psykologiJulian Jaynesin esittämääkaksikamarisen mielen hypoteesia kohtaan.[4]
Kun Dick kuoli vuonna 1982, häntä ei juurikaan tunnettu tieteiskirjallisuuden ulkopuolella. 2000-luvulla häntä on kuitenkin alettu laajalti pitääFranz Kafkan jaThomas Pynchonin kaltaisena vainoharhaisen kaunokirjallisuuden mestarina. Dickin teokset voidaan ehdottomasti luokitella tieteiskirjallisuudeksi, mutta hän ei monien lajityypin kirjailijoiden tavoin keskittynyt futuristiseen teknologiaan, vaan pikemminkin siihen miten teknologian muovaama – usein dystooppinen – ympäristö ja yhteiskunta vaikuttavat henkilöhahmoihin.[2]
↑abcdefghijkSalin, Petri: Näkevätkö androidit unia Philip K. Dickistä? Portti, 2/1993.
↑abcdPhilip K. DickEncyclopedia Britannica. Viitattu 5.12.2021. (englanniksi)
↑Jerrman, Toni: Philip K. Dick. TeoksessaSisättö, Vesa & Jerrman, Toni (toim.): Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2004. ISBN 951-692-560-X
_02.jpg)
