Petter l.Pietari Schaefer (Schäfer, n.1660 –1729) oli suomalainenpietistijohtaja, jonkaprofetiat herättivät 1700-luvun alkuvuosina suurta kiinnostusta Suomessa, Ruotsissa ja ulkomailla.[1] Hän julistiPietari Suuren ilmestyvänNebukadnessarin kaltaisena taivaallisena kostajana ja tuhovan katumukseen taipumattoman papiston.
Petter Schaefer syntyi varakkaaseen turkulaiseen kauppiassukuun.[2] Isä Abraham Henrik Schaefer olivaltaporvari ja tämän vaimo Elin Thorwöste kuului myös kaupungin kauppiaseliittiin. Asemansa turvin hän sai hyvän kasvatuksen ja saattoi kouluttautua 1677 ylioppilaaksi ja 1688 maisteriksi.[3] Hän oli saanut uskonnollisen herätyksen jo opintojensa alkuvaiheessa, mutta tutustuttuaanLaurentius Ulstadiukseen ja tämän kirkon radikaaliin uudistamiseen tähdänneeseen liikehdintään Schaeferin käsitykset radikalisoituivat ja hänestä tuli pian koko pietistiliikkeen johtohahmo.[4] Hän puolusti raivokkaasti oppi-isänsä käsityksiä ortodoksiaa vastaanlähde? ja mm. perui maisterintutkintonsa, jota sanoi vain kunnianhimosta ja vastoin omaatuntoansa tavoitelleensa[5].
Konsistori tutki pietismin levinneisyyttä Suomessa, ja silloin Schaefer esitti lausuntonsa, jolloin konsistori puolestaan julisti Schaeferin eksyneen puhtaasta luterilaisesta opista.[6] Kun asia eteni hovioikeuteen, Schaefer anoi armoa, mutta päätöstä odottamatta pakeni 1694 ulkomaille ja harhaili Venäjällä, Saksassa, Hollannissa, Englannissa ja Pohjois-Amerikassa asti.[7] Matkoillaan hän tapasi pietistien kansainvälisen johtohahmonPhilipp Jakob Spenerin[5].
Tammikuussa 1700 Schäfer ajautui uskonnolliseen kriisiin. Ankara paasto uhkasi viedä häneltä hengen, ja kriisin seurauksena kypsyi päätös palata Turkuun ”todistamaan totuudesta”. Myös Turussa tehty armonanomus vaivasi hänen mieltään, sillä anomus ei ollut vilpitön. Päinvastoin hän syytti kirkkoa entistä jyrkemmin sanoin. Turkuun palattuaan Schaefer rettelöi aikansa, ja 1707 hän haastoi hovioikeuden jäsenet kuulemaan ”omantunnonjuttuaan”.[8]
Oikeudenkäynnissä Schaefer uudisti entistä kiihkeämmin syytökset vääräoppista luterilaista kirkkoa vastaan ja julisti tuomiota ja perikatoa koko Suomelle sekätuhatvuotisen valtakunnan läheisyyttä.[9] Hovioikeus langetti Petter Schäferille 3.4.1709 kuolemantuomion, mutta kuninkaallinen majesteetti armahti hänet ja määräsi elinkautiseen vankeuteenTurun linnaan. Venäläisten hyökättyä 1713 Suomeen Schaefer siirrettiin vankeuteenGävlen linnaan Ruotsin puolelle.[10][11]
Petter Schaefer kuoli vankeudessaGeflessä 1729.[12] 22-vuotisen vankeutensa aikana hän sai kuitenkin ottaa vastaan tuttaviaan ja olla laajassa kirjeenvaihdossa hengenheimolaistensa kanssa niin koti- kuin ulkomailla ja harjoittaa laajaa kirjallista toimintaa.[5] Hänen kirjoituksensa, joista valtaosa on säilynyt, sisältävät tuomionjulistuksia ja lopun ajan ennustuksia, herjakirjoituksia sekä pietismille tyypillisiä itsetutkiskeluita. Tunnetuin Schäferin pilkkakirjoituksista lienee hänen kirjoittamansa piispaJohannes Gezelius nuoremman ivallinen ”ruumissaarna” (1718). Hänen laajaan koti- ja ulkomaiseen ystäväpiiriinsä kuului satoja henkilöitä korkeista karoliiniupseereista ja näiden puolisoista pappeihin ja porvaristoon asti.
Turun linnassa vierailleet ystävät toivat Petter Schäferille paitsi elintarvikkeita, myös kiellettyä kirjallisuutta, kutenAnton Römelingin,Jakob Böhmen,Johan Konrad Dippelin jaAugust Hermann Francken teoksia.lähde? Martti Ruuth on julkaissut Schaeferin vankeusaikanaan pitämän päiväkirjan.[5]
Petter Schaefer vihki itse 1712 vaimokseen turkulaisen porvarissuvun tyttären Anna Wargentinin. Päiväkirjassaan hän kertoo, että ”Yhdistin Itzeni Annan cans Pyhän Awiokäskyyn, Jumalan Sanala ja Rucouxella ja tulimme Awioparixi.”[13] Annan veli oliJoachim Wilhelminpoika Wargentin ja vanhemmat oikeusneuvosmies,valtaporvari Wilhelm Wargentin ja Magdalena Wittfoot.
