Petseri (ven.Печоры,Petšory,vir.Petseri) on kaupunkiPihkovan alueenPetserin piirissä Viron ja Venäjän välisellä kontrollilinjalla (rajalla). Venäjän vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kaupungissa asui 11 195 ihmistä. Tämä on noin puolet koko piirin väliluvusta (22 123).[3]
Petserin luostarin Uspeskin kirkkoa.Näkymä luostarialueelta.Torni kaupungin keskustassa.
Tarton rauhansopimuksessa vuonna1920 kaupunki jäiVirolle ja muodostiPetserimaan hallinnollisen keskuksen. Neuvostoliiton miehitettyä Viron 17. kesäkuuta 1940 Petserimaa jäi Viron SNT:n osaksi. Vuoden 1934 väestönlaskennan mukaan Petserin asukkaista oli 54,4 % virolaisia ja 40,6 % venäläisiä. Saksalaiset miehittivät Petserin 10. heinäkuuta 1941 ja jättivät sen 10. elokuuta 1944 neuvostojoukkojen saapuessa. Kreml siirsi yksipuolisesti Petserin maakunnasta 75 % osuuden Venäjän SFNT:lle 23. elokuuta 1944 ja tämän vahvisti Viron SNT:n johto jälkikäteen tammikuussa 1945.[4] Alueelle jäi kyydistysten jälkeenkin Viron tasavallan kansalaisia. Vuonna 1956 perustettiinkin vironkielinen Petserin 2. koulu, joka lukuvuoteen 2006-2006 asti toimikin vironkielisenä. Alueen Viron kansalaiset, setut ja etniset virolaiset ovat pääasiassa jättäneet alueen, jonka asukkaista vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan oli 89,1 prosenttia venäläisiä ja vain 1,4 prosenttia virolaisia.
Petserin kaupungissa sijaitsee vuonna 1473 perustettuPetserin luostari, joka jatkoi toimintaansa myös kokoNeuvostoliiton ajan. Koko kaupunki on saanut nimensä luolista, joita erakkomunkit kaivoivat suojakseen; vanhassa venäjän kielessä petšera merkitsi luolaa. Luostarialueelta ja kaupungista löytyy useita kirkkoja. Kaupungissa on myös historiallinen museo.[5][2]
Petseri sijaitsee aivan Viron itärajan vieressä; kaupungin luoteispuolella on Venäjän jaEuroopan yhteisön välinen rajanylityspaikka. Pihkovasta Viroon johtava rautatie kulkee kaupungin pohjoisosien kautta; kaupungissa on rautatieasema. Suurempi valtatie (maantie A212,eurooppatieE 77) Pihkovasta Viroon kulkee noin 15 kilometriä kaupungin eteläpuolitse.[2][6]
↑ Атлас железные дороги Россия и сопредельные государства. (Venäjän ja IVY-maiden rautatiekartasto). ФГУП "Омская картографическая фабрика", 2010. Масштас 1:750 000...1:35 000 000. Омск, ул. Таубе Но 21, 644099 Омск.ISBN 978-5-95230313-3.(venäjäksi)
.png)
.svg)
