Pertti Jokivuori (s.1962) onJyväskylän yliopistosta valmistunutsosiologi. Hän työskentelee Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella yliopistonlehtorina. Jokivuoren opetuksen painopiste on kvantitatiivisissa menetelmissä. Julkaisutoiminta on käsittänyt kirjoja, tutkimusraportteja, artikkeleita ja oppimateriaalia, muun muassa teokset "Sosiologian perusteet", "Kuoleman salaisuus", "Eroksen aika", "Määrällisiä tarinoita - monimuuttujamentelmien käyttö ja tulkinta" ja "Klassinen sosiologia ja moderni maailma". Jokivuoren lisensiaatin tutkielma oli "Millaisia ovat ammattiyhdistysktiivit?" (Kampus-kirja 1997) ja väitöskirja "Sitoutuminen työorganisaatioon ja ammattijärjestöön - kilpailevia vai täydentäviä?" (Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 206. Jyväskylä University Printing House, Jyväskylä 2002).
Jokivuori kirjoitti ylioppilaaksi Voikkaan lukiosta. Hän aloitti opiskelun Jyväskylässä 1983 ja valmistui maisteriksi 1990. Hän väitteli vuonna 2002. Vuodesta 2008 lähtien Jokivuori on toiminut yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella.
Opetustyön ohella hän toimii myös tutkijana. Jokivuoren tutkimusteemat ovat liittyneet työelämän suhteisiin, paikalliseen sopimiseen, ammattijärjestö- ja organisaatiositoutumiseen sekä luottamukseen ja sosiaaliseen pääomaan. Työelämäsuhteita käsittelevä tutkimus on vienyt Jokivuoren kansainvälisiin tehtäviin. Syyskuusta 1997 kevääseen 2007 asti hän toimi vakituisena avustajana Lontoossa 12 kertaa vuodessa ilmestyvässä European Industrial Relations Review'ssä. Maaliskuusta 2006 lähtien Jokivuori on työskennellyt Dublinissa sijaitsevan EU:n erillisviraston European Foundatation for the Improvement of Living and Working Conditions:in palveluksessa. Jokivuori on European Industrial Relations Observatory'n (EIRO) verkoston Suomen vastaava. Jokivuoren työhön EIRO:ssa kuuluu muun muassa vertailututkimusten (Comparative Analyses Research ja Representativeness Studies) Suomen aineiston ja materiaalin työstäminen ja toimittaminen.