| Peloponnesolaissota | |
|---|---|
| Ἱστορίαι | |
 Peloponnesolaissota 4.36-41.Oksyrhynkhoksen papyruksiin kuuluva käsikirjoitus (P.Oxy. 16) ensimmäiseltä vuosisadalta. | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Thukydides |
| Kieli | muinaiskreikka (klassinen) |
| Genre | historia |
| Julkaistu | noin 395 eaa. |
| Suomennos | |
| Suomentaja | J. A. Hollo |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1964 (2. painos 1995) |
| ISBN | 951-0-19871-4 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta | |
| Infobox OK | |
Peloponnesolaissota (m.kreik.Ἱστορίαι,Historiai, ”(Peloponnesolaissotien) historia”) onantiikin kreikkalaisen historioitsijaThukydideen kirjoittama selontekopeloponnesolaissodan (431–404 eaa.) vaiheista ja sotaan liittyneestä Kreikankaupunkivaltioiden välisestä politiikasta. Thukydideen tarkoituksena oli kuvata koko sota alusta loppuun, mutta teos päättyy kesken vuoteen 411 eaa. Teos julkaistiin noin vuonna 395 eaa., ja se on yksi historiankirjoituksen varhaisia klassikoita.[1][2]
Thukydides eli noin vuosina 460–396 eaa.[1] Hän oli kotoisinAteenasta ja palveli itse sodassastrategoksena vuonna 424 eaa. Hän joutui kuitenkinAmfipoliissa kärsityn tappion jälkeen maanpakoon 20 vuodeksi, minkä ansiosta hän pystyi seuraamaan sotaa puolueettomasti, pitämään yhteyksiä ja matkustelemaanSpartassa ja muuallaPeloponnesoksella sekä kirjoittamaan sotaa käsittelevän historiateoksen.Peloponnesolaissota perustuu Thukydideen kirjoittamiin muistiinpanoihin, jotka hän on vähitellen viimeistellyt teoksensa kirjoiksi.[3]
Thukydides kertoo teoksensa alussa pyrkineensä ottamaan asioista itse selvää niin paljon kuin mahdollista, sen sijaan että olisi vain luottanut ihmisten puheisiin. Hän sanoo myös pyrkineensä kirjoittamaan teoksensa aikaa kestäväksi esitykseksi, sikäli kun se voi kertoa tilanteista, jotka helposti toistuvat ihmiskunnan historiassa mahdollisesti myös tulevaisuudessa.[4] Teos on uraauurtava historiantutkimuksellisen metodinsa ansiosta sekä aikalaishistoriana.[3] Teoksen – samoin kuin koko sodan – nimi viittaa siihen, että ateenalaisesta näkökulmasta sota käytiin peloponnesoslaisia ja ennen kaikkea spartalaisia vastaan.
Tutkijat ovat olleet erimielisiä siitä, missä ja milloin Thukydides tarkkaan ottaen kirjoitti historiateoksensa. Hän sanoo itse keränneensä siihen aineistoa koko sodan ajan.[5][6] Ei kuitenkaan tiedetä, kirjoittiko hän mitään osaa teoksesta vielä sodan ollessa käynnissä.[5] Usein ajatellaan, että teos olisi syntynyt Thukydideen maanpaon aikana.[2] Ainakin hänellä olisi ollut tuolloin käytettävissään paljon aikaa teoksen alkuosien kirjoittamiseen. Yleensä Thukydideen katsotaan kirjoittaneen teostaan kuolemaansa saakka.[5]
Teoksensa alussa Thukydides mainitsee sodan lopun kohdassa, jonka täytyy olla syntynyt vasta vuoden 404 eaa. jälkeen.[5][7] Toinen kohta teoksen ensimmäisessä kirjassa osoittaa, että se on kirjoitettu sen jälkeen, kunPireusta ympäröineet muurit purettiin.[5][8] Teoksen toisessa kirjassa hän puhuuSisilian sotaretkestä (415–413 eaa.),Kyyroksen tuesta spartalaisille ja ateenalaisten lopullisesta tappiosta, mitkä kohdat on luonnollisesti kirjoitettu mainittujen tapahtumien jälkeen.[5][9] Sodan loppu mainitaan myös viidennessä kirjassa, samalla kun sodan sanotaan kestäneen 27 vuotta.[5][10]
Kaikesta tästä voidaan kenties päätellä, että Thukydides keräsi aineistoa läpi sodan, mutta lopullisen muotonsa teos sai vasta sodan jälkeen.[5]Plutarkhos sanoo Thukydideen kirjoittaneen historiateoksensa kokonaanTraakiassa, mikä sopii yhteen sen kanssa, että hän sanoo Thukydideen myös kuolleen siellä. Thukydideen elämäkerran kirjoittanutMarcellinus sanoo hänen lähinnä viimeistelleen teoksen Traakiassa.[5]Peloponnesolaissota jäi kuitenkin selvästi keskeneräiseksi, koska se ei kuvaa koko sotaa eikä sen kirjallinen muoto ole täysin viimeistelty.[2][3] Keskeneräisyys ja viimeistelemättömyys johtunevat ainakin osittain siitä, että Thukydides kuoli joskus sodan loppumisvuoden 404 eaa. jälkeen mutta ennen vuotta 395 eaa., jolloin teos ilmeisesti julkaistiin.
Erityisen paljon on keskusteltu teoksen viimeisen eli kahdeksannen kirjan alkuperästä. Kirja katkeaa kesken sodan 21. vuotta eli 411 eaa. Kirja poikkeaa kaikista muista siinä, ettei se sisällä yhtään puhetta, ja se vaikuttaa myös kirjallisesti heikompilaatuiselta. Tämän vuoksi monet antiikin aikaiset kriitikot arvelivat, että sen olisi kirjoittanut joku muu kuin Thukydides. Jotkut laittoivat kirjan Thukydideen tyttären nimiin, jotkut puolestaanKsenofonin taiTheopompoksen nimiin, sillä kummatkin jatkoivat Thukydideen työtä omilla historiateoksillaan.[5]
KsenofoninHellenika jatkaa suoraan siitä, mihin Thukydides päättää, ja tämä on voinut luoda ajatuksen siitä, että hän olisi viimeisen kirjan kirjoittaja. Kirjan tyyli kuitenkin poikkeaa Ksenofonin tyylistä. Tyylillisesti se ei sovi myöskään Theopompoksen kirjoittamaksi. Yksinkertaisinta on olettaa, että kirjoittaja oli Thukydides itse, sillä hänet mainitaan kirjoittajaksi kahdesti.[5][11] Thukydidestä piti kirjan kirjoittajana myösKratippos, joka huomautti samalla, ettei kirja sisällä puheita.[5][12] Marcellinus ja anonyymi Thukydideen elämäkertakirjailija laittavat myös kirjan Thukydideen nimiin. Näin on todennäköisintä, että kirja on todella Thukydideen kirjoittama, ja poikkeaa muista siksi, ettei kirjoittajalla ollut mahdollisuutta viimeistellä sitä samassa määrin kuin ensimmäistä seitsemää kirjaa.[5]
Thukydideen teoksesta tuli käänteentekevä historiankirjoituksessa. Häntä pidettiin jo antiikin aikana historiankirjoituksen kriittisyyden ja objektiivisuuden esikuvana.[2] Hän sai nopeasti useita seuraajia. Tunnetuimpana Ksenofon, kuten jo mainittua, aloitti omanHellenika-teoksensa eli Kreikan historiansa siitä, mihin Thukydides jäi.[1] ErityisestiPeloponnesolaissotaa täydentävätHellenikan kaksi ensimmäistä kirjaa.[5]Diogenes Laertios jopa sanoo Ksenofonista, että ”[k]errotaan, että hän teki tunnetuksi Thukydideen unohtuneet kirjoitukset, vaikka olisi voinut julkaista ne omissa nimissään”.[13] Näin on mahdollista, että kokoPeloponnesolaissota olisi kadonnut tai unohtunut ilman Ksenofonia, ja että Ksenofon hankki itselleen teoksen käsikirjoituksen ja ehkä jopa Thukydideen sitä varten keräämän aineiston.[5] Toisaalta tämä saattaa viitata lähinnä teoksen viimeistelemättömäksi jääneeseen loppuosaan. Erään teorian mukaanHellenikan alkuosa perustuisikin Ksenofonin haltuunsa saamaan aineistoon, joka oli tarkoitettuPeloponnesolaissodan loppuosaksi. Tämä selittäisi sen, miksiHellenikan alku muistuttaa Thukydideen tyyliä ja jatkaa suoraan hänen kerrontaansa.[2]
Peloponnesolaissotaa jatkoivat myös Kratippos ja Theopompos omissa historiateoksissaan. Tämä osoittaa teoksen olleen aikanaan hyvin tunnettu. Toisaalta muun muassaAristoteles kirjoitti saman ajan historiasta ilman viittauksia teokseen.[3]Theofrastos yhdisti myöhemmin ThukydideenHerodotokseen ja piti näitä kahta historiankirjoituksen perustajina. ViimeistäänCicerosta lähtien Thukydides on nauttinut hyvin suurta arvostusta historiankirjoittajana teoksensa ansiosta.[3]
Teoksen ensimmäisen painetun laitoksen (editio princeps) painoiAldus Manutius Venetsiassa vuonna 1502. Teoksenskoliat julkaistiin seuraavana vuonna. EnsimmäinenLorenzo Vallan tekemä latinankielinen käännös painettiin jo ennen vuotta 1500, uudelleen Pariisissa vuonna 1513, ja lukuisia kertoja tämän jälkeen. Ensimmäinen laitos, joka sisälsi sekä kreikankielisen tekstin että Vallan latinankielisen käännöksen uudistettuna, oliHenri Estiennen eli Henricus Stephanuksen vuonna 1564 painama. Tämä laitos piti sisällään skoliat, Marcellinuksen kirjoittaman Thukydideen elämäkerran sekä anonyymin elämäkertakirjailijan tekemän Thukydideen elämäkerran. Merkkiteos teoksen tekstihistoriassa on useista käsikirjoituksista koottuImmanuel Bekkerin kolmiosainen laitos vuodelta 1821. Se teki aiempien versioiden käytön tarpeettomaksi. Myöhempiä laitoksia ovat muun muassa Ernst Friedrich Poppon (Leipzig, 1821–1838), C. F. Haackin (Leipzig, 1820), Franz Joseph Göllerin (Leipzig, 1826) ja Thomas Arnoldin (Oxford, 1830–1835) laitokset.[5]
Varhaisia käännöksiä nykykielille olivat Claude Seysselin tekemä ranskankielinen käännös (Pariisi, 1527) sekä Thomas Nicollsin englanninkielinen käännös (Lontoo, 1550), joka oli tehty ranskankielisestä.Thomas Hobbes teki teoksesta englanninkielisen käännöksen, koska piti sitä opettavana politiikan kannalta. Hänen käännöksensä pohjautui pääasiassa latinankieliseen versioon.[5]
Emil Hårdhin suomennosPeloponneesolais-sota ilmestyi vuonna 1912.J. A. Hollon suomennosPeloponnesolaissodasta ilmestyi vuonna 1964 osana Antiikin klassikot -sarjaa.[14]
»Ateenalainen Thukydides on kirjoittanut tämän kertomuksen sodasta, jota peloponnesolaiset ja ateenalaiset kävivät toisiaan vastaan. Hän ryhtyi tehtävään heti sodan puhjettua otaksuen että sota olisi suuri ja merkittävämpi kuin mitkään aikaisemmat; hän päätteli tämän siitä, että kumpikin puoli oli silloin varustautunut kaikin tavoin mitä parhaimmin taisteluun, ja havaitsi muunkinHellaan asettuvan jommallekummalle puolelle – –[15]»
Thukydideen teos on jaettu kahdeksaan kirjaan. Kirjassa I kuvataan lyhyesti Kreikan varhaishistoriaa, kutenTroijan sotaa, kansojen vaelluksia, yhteiskunnan ja kaupunkivaltioiden kehitystä sekä sotilaallisen järjestäytymisen ja liittoutumisen kehitystä. Thukydides aloittaa huomauttamalla, että peloponnesolaissota oli siihenastisen historian merkittävin sota, minkä hän pyrkii osoittamaan kerratessaan kreikkalaisten varhaisemman historian. Samalla hän täydentääHerodotoksenHistoriateosta.[2][5][16] Myyttisiä aikoja kuvatessaan Thukydides ei esitä epäilyksiäHellenin ja hänen poikiensa,Minoksen ja tämän merivallan taiTroijan sodan historiallisuudesta, vaan kertoo tapahtumista aikansa yleisen käsityksen mukaan. Hänen teoksensa varsinaisen aiheen kannalta ne ovat kuitenkin epäoleellisia.[5]
Tämän jälkeen Thukydides kuvaa peloponnesolaissotaan johtanutta kehitystä, Ateenan ja Spartan välien kiristymistä sekä sodan välittömiä syitä. Tavoitteitaan kuvatessaan Thukydides nostaa esille sen, että tapahtumat voivat myöhemmin sattua samalla tai samanlaisella tavalla.[17] Näin historiateos voi toimia politiikan alan oppiteoksena tulevaisuutta varten.[5] Sodan varsinaiseksi syyksi Thukydides nostaa Ateenan suuruuden kasvun, ja katsoo sen pelottaneen spartalaisia ja pakottaneen heidät sotaan.[18] Kerrottuaan siitä, kuinka spartalaiset päätyivät aloittamaan sodan, Thukydides poikkeaa kuvaamaan Ateenan nousua saavuttamaansa johtoasemaan. Hänen mukaansa aiemmat historioitsijat, kutenHellanikos, olivat sivuuttaneet tämän tai kertoneet siitä vajavaisesti.[5]
Thukydideen teoksen varsinainen esitys sodasta alkaa kirjan II alusta, melkein täsmälleen siitä, mihin HerodotoksenHistoriateos päättyy. Thukydides kuvaa peloponnesolaissodan tapahtumia vaihe vaiheelta suhteellisen tiukassa aikajärjestyksessä. Kirjat II–V kuvaavat sodan alkuvaihetta eli niin kutsuttua ”Arkhidamoksen sotaa” vuosina 431–421 eaa., päättyenNikiaan rauhaan. Kirjan V loppuosa käsittelee eräänlaista ”kylmän sodan” aikaa vuosina 421–416 eaa. Kirja VI kuvaa Sisilian historiaa ja AteenanSisilian sotaretkeä. Kirja VII kertoo sotaretken lopusta. Kirja VIII kuvaa niin kutsutun ”Dekeleian sodan” alkua eli vuosien 413–411 eaa. tapahtumia. Thukydideen tavoitteena oli sisällyttää teokseensa koko sota, mutta se päättyy kesken vuoden 411 eaa. talveen eli yli kuusi ja puoli vuotta ennen sodan päättymistä.[1][2]
Peloponnesolaissodassa on paljon viittauksia peloponnesolaissotaa varhaisempaankin historiaan sekämaantieteeseen ja politiikkaan.[5] Teoksessa ei, päin vastoin kuin Herodotoksella, esiinnykreikkalaisen mytologian jumalia. Sen sijaan Thukydides esittää historian olevan seurausta eri henkilöiden tekemistä valinnoista ja teoista. Hän osoittaa suurta kiinnostusta sekä ihmisluonteisiin että sodan teknisiin yksityiskohtiin.[3] Thukydides poikkeaa kertomuksessaan vain vähän sivuhuomautuksiin. Joskus hän käsittelee lyhyesti poliittisia tai eetillisiä seikkoja, jotka tarkastelevat tekojen motiiveja ja toimijoiden luonteita.[2][5]
Lähteinään Thukydides hyödynsi omia kokemuksiaan ja havaintojaan sodassa sekä muiden silminnäkijöiden kertomuksia. Joissakin tapauksissa lähteinä ovat muutkin kuin silminnäkijät. Lähteisiinsä Thukydides suhtautui hyvin kriittisesti, ja tarkisti tosiseikat huolellisesti. Myös tiukassa aikajärjestyksessä pitäytyminen kertoo huolellisuudesta. Näin teosta pidetään varsin luotettavana historianesityksenä.[5] Teokseen kuuluvat lukuisat pitkät puheet ja keskustelut ovat Thukydideen lähteidensä perusteella sepittämiä. Monet niistä ovat samalla poliittisia tutkielmia, eivät pelkästään hänen mielikuvitustaan retorisen vaikutelman aikaansaamiseksi. Thukydides itse sanoo pyrkineensä esittämään sen mitä oli puhuttu niin tarkasti kuin mahdollista, ja useita puheista hän oli ollut paikalla kuuntelemassa.[5][6]
Thukydideen kerronta on lyhyttä ja tiivistä, ja siinä jokaisella sanalla on tarkoituksensa. Hän esittää usein vain yksinkertaiset tosiseikat pienimmällä mahdollisellä määrällä sanoja koristelematta niitä tai korostamatta oman työnsä vaikeuksia, vaikka useissa tapauksissa yhden luvun kirjoittaminen on vaatinut päivien tai viikkojenkin työn. On huomautettu, että myöhemmin esitys yhtä laajasta aiheesta olisi kirjoitettu paljon pidemmäksi ja moniosaiseksi, jolloin se olisi samalla tuhottu.[5] Usein Thukydideen kuvaukset ovat vaikuttavia ja traagillisia, mikä vaikutelma syntyy siitä, että esitys on yhtä aikaa korutonta ja täynnä yksityiskohtia; esimerkkejä tällaisesta ovatAteenan kulkutaudin sekä Sisilian sotaretken ja erityisesti sen onnettoman päätöksen kuvaukset.[5]
Thukydideen käyttämä kieli on runollista ja arkaisoivaa, ja sanajärjestys on usein omintakeinen.[2] Tämän sekä tekstin tiiviyden vuoksi Thukydides on joskus epäselvä, ja todennäköisesti oli sitä myös aikalaisilleen. Monet lauseet ovat mutkikkaita, ja niiden osien väliset suhteet jäävät epäselviksi. Muun muassaCicero, joka osasi hyvin kreikkaa, piti teosta vaikeana: hän sanoo puheiden sisältävän niin paljon hämäriä ja läpipääsemättömiä lauseita, että ne ovat hädin tuskin ymmärrettävissä.[5][19]
Teoksessa on useita klassikkokirjallisuudeksi kuuluvia kohtia, kuten kaunopuheisuuden taidonnäytePerikleen hautajaispuhe ja kovaa poliittista realismia ilmentäväMelos-dialogi.Thukydideen ansalla viitataan teoksen kuvaamaan tilanteeseen, jossa sotaan ajaudutaan ikään kuin väistämättömyyden pakosta, kun toinen osapuoli pelkää toisen suuruuden kasvua.[20]
Thukydides itse jakoi teoksensa kronologisesti kesiin ja talviin ja tätä kautta vuosiin. Kesä vastaa aina aikaa kevätpäiväntasauksesta syyspäiväntasaukseen ja talvi vastaavasti aikaa syyspäiväntasauksesta kevätpäiväntasaukseen. Teoksen jako kirjoihin ja lukuihin on todennäköisesti myöhempi ja peräisinaleksandrialaisilta tekstikriitikoilta, eikä käy aina kovin hyvin yksiin alkuperäisen vuodenaikoihin perustuneen jaon kanssa.[21] Thukydideen vuosi vaihtuu kesken kirjojen esimerkiksi kohdissa II.47 ja VIII.7. Myös lainauksista nähdään, ettei kirjajakoa ollut tehty vielä Kratippoksen aikana, mutta se oli olemassa, kunDionysios Halikarnassoslainen jaDiodoros Sisilialainen lainaavat teosta.[5][22] Teoksesta tunnetaan myös jako yhdeksään kirjaan sekä vielä myöhempi jako 13 kirjaan.[5][23] Käsikirjoituksissa teokselle esiintyy monenlaisia otsikoita, muun muassaKertomus (Συγγραφή,Syngrafē), mikä vastaa sanoja, joilla Thykudides aloittaa teoksensa.[5]
Tärkeimmät tapahtumat kirjoittain ovat:
Peloponnesolaissotaa pidetään varhaisen historiankirjoituksen merkkiteoksena. Thukydides pyrkii esityksessään totuuteen, tosin dramatisoi tapahtumia.[1][20] Suomennoksen esipuheen kirjoittanutHolger Thesleff arvioi, että historiankirjoitus on saavuttanut vasta uudella ajalla uudelleen sen kriittisen tarkkanäköisyyden, jota Thukydides ilmentää. Näin teoksen ainoalaatuinen asema historiankirjoituksessa on tullut ajan myötä vain ilmeisemmäksi.[1]
Thukydides ilmoitti itse pyrkineensä kirjoittamaan teoksensa sellaiseksi, että se kestäisi aikaa,[2] sanoen: ”En ole laatinut kertomustani vain hetkellisesti kuultavaksi kilpakirjoitukseksi, vaan arvonsa pysyvästi säilyttäväksi omistukseksi”.[17] Tässä tavoitteessaan hänen voidaan katsoa onnistuneen, sillä teoksesta on tullut historiankirjoituksen suuria klassikoita.
AntiikintutkijaHeikki Koskenniemi arvosteli Hollon suomennostaSuomalaisessa Suomessa vuonna 1965. Hän kritisoi Hollon tapaa jättää alkutekstin pitkät virkkeet sellaisiksi myös suomennoksessa ja antoi omia käännösnäytteitään mielestään paremmista ratkaisuista. Toisaalta Hollo on Koskenniemen mukaan seurannut Thukydideen tyyliä liiankin uskollisesti, toisaalta hän taas toteaa, että monet Thukydideen tyylipiirteet on käännöksessä hävitetty, minkä tuloksena se on ”kuivakiskoinen ja lattea”. Arvostelussa luetellaan myös lukuisia käännösvirheitä.Paavo Numminen arvioi Hollon teostaTurun sanomissa. Hän valitti, että Hollon antiikinkäännökset eivät kohoa tämän muun käännöstuotannon tasolle. Syyksi hän arveli liian nopeaa työtahtia.Peloponnesolaissodan heikkouksiksi hän luki monet väärin tulkitut kohdat ja kielen kankeuden.[14]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaThukydideenPeloponnesolaissotaWikimedia Commonsissa