Pekka Juhani Ruuska (s.11. lokakuuta1958Helsinki) onsuomalainenlaulaja,lauluntekijä ja äänilevytuottaja. Läpimurtonsa hän teki vuonna 1990 kolmannella, platinaa myyneellä[1], soololevylläänYhdestoista hetki, jolta nousi ikivihreiden kotimaisten joukkoon kappale ”Rafaelin enkeli”.
1980-luvun alussa Ruuska kiersi maataLivingstone-yhtyeessä ja esitti gospelpainotteista musiikkia. Vuonna 1985 hän osallistui Ritz-yhtyeen kanssa kappaleella ”Seinäkalenterityttö”Syksyn sävel -kilpailuun. Kappale ei päässyt finaaliin, mutta oli mukanaSyksyn sävelen satoa -ohjelmassa.
Ruuska toimi 1980-luvun lopullaSuutarilan ala-asteen musiikinopettajana ja perusti Pohjois-Helsingin Bändikoulun yhdessäPeter ”Petteri” Kokljuschkinin kanssa vuonna 1990. Bändikoulussa harjoittelivat sittemmin menestyneet yhtyeetTikTak jaIndica. Myös osaHaloo Helsinki! -yhtyeen jäsenistä soitti bändikoulussa.[2].
1990-luvun puolessa välissä Ruuska aloitti työtWarner Music Finlandin kotimaisen tuotannon päällikkönä. Tuottajana hänen menestyksiään ovat olleet muun muassaAsa,The Rasmus,Zen Café,Maija Vilkkumaa jaThe Crash. Marraskuusta 2007 alkaen Ruuska on johtanut omaa musiikkiyhtiötäänKaiku Entertainmentia.
Pekka Ruuskan puoliso on tietokirjailija ja opettajaHelena Ruuska.[3]