Tämä artikkeli käsittelee vuonna 1871 perustettua kommuunia. Ranskan vallankumouksen aikaan toimineesta kommuunista kertoo artikkeliPariisin kommuuni (Ranskan vallankumous).
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan. Tarkennus:Pääosin lähteetön
Place Vendômen voitonpylvään tuhoaminen Pariisin kommuunin määräyksestä.
Pariisin kommuuni (ransk.La commune de Paris,commune = "kunta") tarkoittaa vallankumoushallitusta, joka hallitsi Pariisia18. maaliskuuta –30. toukokuuta1871, vaikkakin se julistettiin virallisesti perustetuksi vasta 28. maaliskuuta. Kommuunin jäsenistä käytetään nimitystäkommunardit.[1] Termillä 'Commune de Paris' oli perinteitä jo Ranskan vallankumouksen ajoilta, jolloin Pariisia hallitsiPariisin kommuuni[2].
Pariisinkommuunin syntymisen taustalla oli 1871Ranskan sodassa Saksaa vastaan kokeman tappion nostattama kansannousu ja vallankumouksellisten aatteiden leimahtaminen. Saksalaisten rauhanehtoihin kuului Pariisin miehitys. Kaupunki itse ja sen kansalliskaarti olivat pitäneet valloittajat pois kaupungista kuuden kuukauden ajan. Pariisin väestö oli miehitystä vastaan, ja he rajoittivat preussilaisten joukkojen hallinnoiman alueen pieneen osaan kaupunkia ja pitivät vahtia sen rajoilla.Adolphe Thiersin hallinnoimakolmannen tasavallan hallitus oli huolissaan siitä, että työläiset aseistautuisivat kansalliskaartin varustein ja provosoisivat Preussin johtamia saksalaisia. Tämän estämiseksi, 18. maaliskuuta, ranskalaiset joukot tunkeutuivat Pariisiin ottamaan aseet haltuunsa. Kansalliskaarti kieltäytyi luovuttamasta niitä, ja Ranskan hallituksen joukot joutuivat pakenemaanVersailles'n kaupunkiin julistaen sodan Pariisille.
26. maaliskuuta uusi 81-jäseninen kaupunginvaltuusto valittiin presidenttinäänLouis-Auguste Blanqui. 28. maaliskuuta Pariisin kommuuni julistettiin perustetuksi. Eräät paikalliset vyöhykkeet säilyttivät piirityksenaikaiset organisaationsa. Pariisin kommuuni lakkautti asevelvollisuuden ja korvasi vakinaisen armeijan kaikkien asetta kantamaan pystyvien kansalaisten muodostamalla kansalliskaartilla. Kommuuni myös laittoi lailla jäihin kaikki maksamattomat sota-ajan vuokrat ja kielsi panttilainaamoja myymästä tavaroita ulos. Panttilainaamojen jäädyttämisen syy oli pelko siitä, että työläiset olivat mahdollisesti sodan aikana pantanneet työkalunsa. Kommuuni myös erotti kirkon valtiosta ja teki kaikesta kirkon omaisuudesta valtion omaisuutta, kielsi uskonnon kouluista, siirsi velkavelvoitteita ja kielsi velkakoron. Kirkkojen sallittiin jatkaa uskonnollista toimintaa vain, jos ne tarjosivat iltaisin tilat julkisille poliittisille kokouksille. Tämä määräys teki kirkoista tärkeitä kommuunin poliittisia keskuksia. Kommuuni otti myös käyttöön vanhan Ranskan suuren vallankumouksen aikaisenajanlaskun.
Samaan aikaan paikalliset, piirityksen aikana muodostetut kokousryhmät jatkoivat omien tavoitteidensa ajamista, useimmiten paikallisten työläisten alaisuudessa. Vaikka kommuunin hallinto oli muodollisesti reformistinen, oli kokonaisuus ennemminkin vallankumouksellinen. Näitä aatteita edustivat muun muassaanarkistit,sosialistit,Blanquistit ja liberaalimmattasavaltalaiset. Tietyillä poliittisilla ratkaisuilla, erilaisten vallankumouksellisten ennennäkemättömällä yhteistyöllä ja suurella työläisvallan määrällä Pariisin kommuuni on saanut vankkumattoman aseman anarkistien ja marxilaisten sosialistien juhlinnan kohteena aina tähän päivään saakka.
Hallituksen Versailles’n-armeija hyökkäsi kommuunin kimppuun 2. huhtikuuta, ja kaupunkia pommitettiin jatkuvasti. Hyökkääjän ylivoima oli niin suuri, että huhtikuun puolesta välistä asti se kieltäytyi neuvottelemasta. Joukot saavuttivat ja mursivat kaupunginmuurin lännestä käsin 21. toukokuuta. Kovin vastarinta tuli itäisistä työväenkortteleista, joissa taistelu jatkui kahdeksan päivän katutaisteluissa ennen lopullista tappiotaBellevillessä jaMenilmontantissa. Hallituksen joukot syyllistyivät monesti aseettomien kansalaisten tappamiseen. Kuolonuhreja uskotaan olleen 30 000. Pidätetyistä 30 000:sta monet ammuttiin ja 7 000 karkotettiinUuden Kaledonian rangaistussiirtolaan.[3]
Vastarinnan murennuttua viimeiset kommunardit ammuttiinPère-Lachaisen hautausmaan muuria vasten, joka nykyään tunnetaan tapahtuman johdostakommunardien muurina. Tuhansia muita kommuunin jäseniä marssitettiin oikeudenkäynteihin Versailles'hin. Muutamat harvat kommunardit pakenivat, pääasiallisesti pohjoisessa olevien preussilaisten linjojen läpi. Lopulliset kommunardien tappioiden uskotaan olleen 20 000–40 000; hallituksen menetykset liikkuvat 9 000:n tuntumassa. Pariisi jatkoi sotatilan alaisuudessa seuraavan viiden vuoden ajan.
Kenraalit Lecomte ja Clément-Thomas ammuttavana Montmartrella heidän joukkojensa liityttyä kapinaan. (Valokuvaa varten tehty rekonstruktio, ei aito kuva teloituksesta.)
Kommuunin kaatumisen jälkeen sen johtoa arvosteltiin liian lempeistä otteista haudanvakavassa tilanteessa.Karl Marxia ärsytti se, että kommunardit olivat "haaskanneet kallista aikaa" järjestäessäändemokraattisia vaaleja sen sijaan, että olisivat kerralla tehneet lopun Versailles’n armeijasta ja hallituksesta.lähde? Ranskan kansallispankki miljardeine frangeineen jäi kommunardeilta tyystin koskematta ja vartioimatta. Kommuuni vain pyysi kohteliaasti lainaa pankista. He pelkäsivät, että pankin valtaaminen aiheuttaisi tuomion maailmalta. Niinpä paljon rahaa siirrettiin Pariisista Versailles’hin rahoittamaan armeijaa, joka murskaisi kommuunin. Marxin näkemyksiä Pariisin kommuunista voi lukea hänen kirjoituksestaanKansalaissota Ranskassa[4].
Pariisin kommuunia ovat myöhemmin ihailleet monet sosialistijohtajat.Mao Zedong viittasi usein siihen, jaVladimir Lenin piti Marxin ohella kommuunia ”elävänä esimerkkinä proletariaatin diktatuurista”. Hän vaati, että hautajaisissa hänet käärittäisiin punaiseen lippuun, joka oli säästynyt Pariisin kommuunin ajoilta.Neuvostoliiton avaruuslentoVoshod 1 vei mukanaan palasen kommunardilippua.
