Elokuvan tapahtumat perustuvat oikeisiin tapahtumiin mutta paikoin löyhästi. Esimerkiksi vuonna 1905Odessan portailla ei tapahtunut verilöylyä, ja Potjomkinilla tapahtuneella kapinalla oli traagisempi loppu.[2]
Suomessa elokuva esitettiin ensi kerran 4. tammikuuta 1952 Helsingissä Royal-elokuvateatterissa. Toistamiseen se esitettiin 10. helmikuuta 1978.[3]
Elokuvan alussa Potjomkin on juuri saapunutJapanin-sodasta ja ankkuroitunutOdessan satamaan.[4]Ensimmäisessä jaksossa laivan miehistö saa pilaantunuttalihaa ruoakseen. Laivan lääkäri huomaa lihassa kuhisevat madot mutta kiistää niiden olemassaolon. Kapinamieli alkaa kyteä miehistön joukossa, ja matruusi Vakulintšuk puheillaan vain vahvistaa kapinan oikeutta.
Toisessa osassa miehistö kokoontuu takakannelle. Komentaja määrää summittaisesti osan vahdista ammuttavaksi. Toiset puolestaan joutuvat teloitusjoukkoihin. Ammuttavien joukko peitetään suurella valkoisella vaatteella tehtävän helpottamiseksi. Kun teloitusta ollaan juuri aloittamassa, Vakulintšuk vetoaa teloittajiin, etteivät he ampuisi veljiään. Teloittajat laskevat kiväärinsä, ja laivalla syntyy kapina. Vakulintšuk saa surmansa kapinan loppuvaiheessa.
Kolmannessa osassa kuvataanOdessan satamaa aamunkoitteessa. Kaupunkilaisia rientää satamaan suremaan laivalla kuollutta Vakulintšukia. Monet ihmiset itkevät, ja agitaattorit puhuvat. Purjeveneet vievät elintarvikkeita laivan matruuseille.
Neljännen osan alussa nähdään ehkä elokuvahistorian tunnetuin väliteksti: ”Äkkiä!” Sotilassaappaita ilmestyy kuvaan, ja verilöyly alkaa Odessan portailla. Ihmiset ryntäilevät paniikissa sinne tänne. Erästä äitiä ammutaan, ja hänen kuljettamansa lastenvaunut alkavat vieriä alas portaita. Pientä poikaa ammutaan, ja hänen äitinsä nousee uhmaamaan ampuvia sotilaita. Samoin panssarilaiva Potjomkin vastaa sotilaiden tuleen.
Viidennessä osassa Potjomkinin matruusit pohtivat, pitääkö heidän ruveta taistelemaan lähestyvää laivuetta vastaan. Kuitenkin laivueen lähestyessä sen matruusit siirtyvät Potjomkinin puolelle. Tämän jälkeen alus purjehtii voitokkaasti eskaaderin läpi.
Vuosi 1925 oliVenäjän ensimmäisen vallankumouksen 20-vuotisjuhlavuosi, ja saman vuoden maaliskuussa aloitettiin 1905-elokuvaprojekti, jonka ohjaajaksi Sergei Eisenstein nimitettiin.Panssarilaiva Potemkinin valmisteluaika oli hyvin lyhyt. Suunnitteluvaiheesta valmistumiseen oli aikaa vain yhdeksän kuukautta, sillä elokuvan oli tarkoitus olla valmiina ennen vuoden loppua. Käsikirjoitusta ei saatu valmiiksi ennen kuvauksia, vaan käsikirjoittaja Nina Agadžanova-Šutkon jatkoi työtä kuvausten edetessä.[5] Käsikirjoitukseen vaikuttivat Agadžanova-Šutkonin ja Eisensteinin lisäksi myös muita Eisensteinin työtovereita. Hänen avustajansa ja myöhemmin itsekin elokuvaohjaajana toiminutGrigori Aleksandrov auttoi kuvaus- ja leikkausvaiheessa. ElokuvaajaEduard Tissén vaikutuksesta elokuvaan syntyi esimerkiksi leijonapatsaskohtaus, jossa liike luotiin leikkauksien avulla.[6]
Kuvaukset alkoivatLeningradissa varhaiskeväällä, mutta sää ei suosinut kuvausryhmää. Kuvauksen viivästyivät, ja paineet elokuvan ympärillä kasvoivat. Viimein Leningradin asiantuntijat kehottivat kuvausryhmää siirtymään etelään kuvaamaan elokuvan yhtä sivujuonta. Kuvausryhmä matkustiOdessaan, missä Eisenstein kirjoitti itse lopullisen käsikirjoituksen. Leningradissa ei sen jälkeen kuvattu ollenkaan. Tuotantoporras tunsi levottomuutta, kun kuvausryhmä oli matkustanut Odessaan ja majoittunut siellä erääseen hotelliin. He pelkäsivät mahtipontisen elokuvan jäävän haaveeksi.[7]
Odessan portaat 1800-luvun postikortissa.
Alun perin Eisenstein aikoi kuvata 1905-elokuvaprojektissa laajalti vuoden 1905 tapahtumat, ja Potjomkinin kapina oli elokuvassa vain lyhyt jakso. Kuvauksissa tapahtui kuitenkin käänne, kun Eisenstein eräänä yönä meni yhteistyökumppaninsaMaksim Strauhin huoneistoon. Eisenstein oli lukenut ranskalaista Illustration-lehteä, jossa oli ollut piirros kuuluisasta kapinakohtauksesta Odessan portailla. Eisensteinistä kuva sisälsi kaikki syyt, miksi vuoden 1905 vallankumous oli tarpeellinen, ja halusi elokuvaan kohtauksen kyseisistä portaista. Eisenstein pohti myöhemmin kirjoituksissaan, kuinka yksi elementti tai episodi voi tihentää kaiken. Syömäkelvoton liha on kuva työläisten ja sotilaan epäinhimillisestä tilanteesta, kohtaus takakannellatsarismin julmuudesta, Vakulintšukin hautajaiset kokooma kaikista hautajaismenoista, joita järjestettiin mielenosoituksissa surmansa saaneiden vallankumouksellisten muistoksi. Odessan portailla tapahtuva verilöyly muistuttaaBakussa jaPietarissa tapahtuneita verisiä välikohtauksia sekä Tomskin teatterin paloa.[8]
Panssarilaiva Potjomkinina toimi rantaan tuotu sisarlaiva12 Apostolov[1], ja kuvauskulman piti koko ajan olla täysin oikea, ettei illuusio aavalla merellä seilaavasta Potjomkinista olisi rikkoutunut.[9] Kuvausryhmä teki työtään vaarallisissa olosuhteissa, sillä laiva ja sitä ympäröivä merialue olivat miinoitettuja. Matoista lihaa kuvaavaan kohtaan ja muihin laivan nopeita liikkeitä vaativiin osiin käytettiin Komintern-risteilyalusta.[10] Näyttelijät valittiin yleensä paikan päällä, ja esimerkiksi sevastopolilainen puutarhuri näytteli laivan pappia ja lämmittäjä laivan lääkäriä. MoskovalaisenProletkult-teatterin jäsenet toimivat paitsi Eisensteinin assistentteina, myös valtaosassa elokuvan rooleissa.[9]
Elokuvan leikkaaminen kesti kaksi viikkoa, ja sinä aikana Eisenstein ja hänen assistenttinsa työskentelivät vuorokauden ympäri. Ennen varsinaista yleisöensi-iltaa oli tarkoitus järjestää erityisnäytös, jonka päivämääräksi oli kaavailtu 21. joulukuuta.Panssarilaiva Potemkinin leikkaustyö oli vielä kesken samana iltana kuin esityksen oli määrä ollaBolšoi-teatterissa. Viisiosainen elokuva oli kuvattu viiteen eri kelaan, ja sitä mukaa kuin tarvittavat leikkaukset ja välitekstit saatiin kelaan valmiiksi, se kuljetettiin elokuvateatteriin esitettäväksi. Kelojen esittämisen välissä oli tauko, sillä elokuva näytettiin vain yhden projektorin avulla. Viimeinen tauko venyi parinkymmenen minuutin mittaiseksi, kun Eisensteinia ja viimeistä elokuvakelaa kuljettanut moottoripyörä hajosi puolen kilometrin päässä elokuvateatterista.[11] Bolšoi-teatterissa pidetyn kutsuvierasnäytöksen jälkeen ensimmäinen julkinen esitys tapahtui 18. tammikuuta 1926 Arbat-aukion Taide-elokuvateatterissa Moskovassa. Ulkomainen ensi-ilta tapahtuiBerliinissä 29. huhtikuuta 1926, jonka esitykseen saksalainenEdmund Meisel sävelsi elokuvan musiikin.[12]
Ensimmäisten esitystensä jälkeen elokuvaa ei juuri levitettyNeuvostoliitossa, ja se uhkasi kadota kaikkien muiden tuotantojen sekaan, koska neuvostoelokuva ei ollut vielä saavuttanutarkkitehtuurin ja teatterin kaltaista suosiota. RunoilijaVladimir Majakovski puuttui asiaan, sillä hänen hyvä ystävänsä runoilijaNikolai Asejev oli osallistunut elokuvan välitekstien laatimiseen. Majakovskin vastapuolelle joutui Sovkinon levitysorganisaation johtajaKonstantin Švedtšikov. Hän oli poliitikko jaVladimir Leninin ystävä, eikä hän ymmärtänyt elokuvista paljonkaan. Majakovski esitti Švedtšikoville jyrkän vaatimuksen elokuvan levittämisestä ulkomaille ja uhkasi Švedtšikovin päätyvän historian lehdille roistona. Majakovskin lisäksi myös muut taivuttelivat Švedtšikovia levittämään elokuvaa, ja jatkuvan painostuksen jälkeen Sovkino lopulta lähetti elokuvan Berliiniin. SielläPanssarilaiva Potemkinista tuli valtava menestys, ja elokuva otettiin uudelleen Moskovan ohjelmistoon. Elokuvan suosio tuotti myös varjopuolen: suosiosta hullaantuneet Sovkinon edustajat myivät elokuvan alkuperäisnegatiivin Berliiniin, missä se myöhemmin hävisi kokonaan.[13]
Elokuvan suosion myötäSaksan propagandaministeriJoseph Goebbels kehotti saksalaisia elokuvantekijöitä tekemäänPanssarilaiva Potemkinista natsiversion. Eisenstein ei pitänyt ajatuksesta ja kirjoitti Goebbelsille halveksuvan kirjeen, jossa hän totesi, etteikansallissosialistisessa realismissa ollut totuutta ja realismia.[14]
Vuonna 1950Mosfilm valmisti elokuvasta äänikopion, johon Nikolai Krjukov sävelsi musiikin ja E. Koškevits vastasi äänityksestä.Panssarilaiva Potemkin rekonstruoitiin uudelleen vuosina 1968 ja 1976. Vuoden 1976 kopiossa käytettiin Dmitri Šostakovitšin musiikkia, jonka esittiLeningradin filharmoninen orkesteri kapellimestariJevgeni Mravinskiin johdolla.[15] Elokuvan viimeisin restaurointi tehtiin vuonna 2011, jolloin elokuvaan lisättiin puuttuvia kohtauksia, kaikki 146 välitekstikorttia ja Meiselin alkuperäismusiikki.[16]
117 elokuvahistorijoitsijaa ja -kriitikkoa 27 maasta äänesti vuonna 1958Brysselin maailmannäyttelyssäPanssarilaiva Potemkinin ”kaikkien aikojen ja kaikkien kansojen parhaaksi elokuvaksi”.[12]Sight & Sound -lehden kymmenen parhaan elokuvan listallaPanssarilaiva Potemkin on pysytellyt vuodesta 1952.[17] Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa teki kukin luettelon kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, jaPotemkin oli mukana heistä 23:n listalla.[18]
Suomessa elokuvasensuuri suhtautui 1920- ja 1930-luvulla erityisen kriittisesti bolševistiseksi määriteltyynneuvostopropagandaan, jaPanssarilaiva Potemkin kiellettiin ”bolševistisena” jo ennen sen maahantuontia.[19] 1930-luvulla elokuvaa voitiin kuitenkin esittää Suomessa Projektio-elokuvakerhon näytöksissä, joissa se sai hyvän vastaanoton.Panssarilaiva Potemkin kiellettiin useissa maissa, ja esimerkiksiItaliassa sitä voitiin Suomen tavoin esittää vain elokuvakerhoissa 1930-luvulla.[20] Suomessa elokuva vapautui kiellosta vuonna 1951.[21] Valtion elokuvatarkastamo hyväksyi elokuvan vuoden 1950 ääniversion, ja Suomen-ensi-ilta oli tammikuussa 1952.[22]
”Odessan portaat” -kohtaus on innoittanut monia ohjaajia, ja siihen viitataan suoraan tai epäsuorasti lukuisissa elokuvissa tai sarjoissa. Viittaukset ovat usein joko kunnianosoituksia Eisensteinille taiparodioita.[23][24]
ItalialaisenLuciano Salcen elokuvassaIl secondo tragico Fantozzi (1976) elokuvakerhon jäsenet katsovat ”Serghei M. Einsteinin” elokuvaaLa Corrazzata Kotiomkin (”Taistelulaiva Kotjomkin”) ja joutuvat myöhemmin toteuttamaan porraskohtauksen toistuvasti uudelleen.[23][25]
George Ratliffin ohjaustyössäJoshua (2007) nähdään ”Odessan portaat” -kohtauksen innoittama trillerimäinen kohtaus. Kauhuelokuvia ohjannutEli Roth tekee rappuskohtaukselle kunniaa elokuvassaanNation’s Pride (2009).Jacob Tierneyn elokuvassaThe Trotsky on sitä parodioiva surrealistinen unikohtaus.Teddy Changin elokuvanShi yue wei cheng (2009) porraskohtaus on sekin kunnianosoitus Eisensteinille. Aidot Odessan portaat nähdään ohimennenLiev Schreiberin ohjaamassa elokuvassaKaikki valaistuu (2005).[24]
Myös vaha-animaatiosarjanLate Lammas 5. tuotantokauden jaksossa ”Porsailta pääsy kielletty” (Turf Wars) vuodelta 2016 on lastenvaunukohtauksen innoittama kohtaus.
↑abcdefg(Käyttäjältä barthesian): The Odessa Steps and Its Descendants Redux (One of the most famous sequences in movie history and some of the many sequences it has either directly or indirectly inspired. (Kesto 14:04)) 3.7.2011. www.youtube.com. Viitattu 3. tammikuuta 2020.
