Palladiolainen arkkitehtuuri, myöspalladionismi taipalladiolaisuus, on klassistinenarkkitehtuurin suuntaus, joka perustui lähinnä 1500-luvulla eläneenitalialaisen arkkitehtiAndrea Palladion oppeihin. Palladionismi ilmenee etenkin julkisivujen pylväs- ja päätykolmioaiheissa, ja sen merkitys oli huomattava 1600–1700-luvuilla.[1]
Palladio jäljitteli töissäänantiikin Rooman rakennustyyliä, josta hän sai tietoa lukemalla roomalaisen arkkitehtiVitruviuksen kirjoituksia ja tutkimalla antiikin ajoilta säilyneitä rakennuksia. 1600-luvulla hänen töidensä pohjalta muodostui palladiolainen tyyli, joka levisi ympäriEurooppaa. Suurimman suosion se saavutti 1700-luvunBritanniassa, mistä se levisi 1800-luvun alussaPohjois-Amerikkaan. Pohjois-Amerikan kuuluisin palladiolaisesta arkkitehtuurista vaikutteita saanut rakennus onValkoinen talo. Eri variaationeen palladionismi hallitsi eurooppalaista arkkitehtuuria 1800-luvulle asti.[2]
ArkkitehtiInigo Jones toi palladionismin Britanniaan palattuaan matkaltaan Italiaan 1614. Jonesin palladiolainen arkkitehtuuri perustui sekä Palladion kirjoituksiin että Jonesin omiin antiikin ja renessanssin arkkitehtuuria koskeviin havaintoihin, joita hän oli tehnyt matkallaan. Säilyneitä esimerkkejä Jonesin palladiolaisesta arkkitehtuurista ovat GreenwichinQueen’s House (1635), WhitehallinBanqueting House (1619–1622) sekäSt Jamesin palatsin Queen’s Chapel (1623).[3]
Palladionismi nousi uuteen suosioon BritanniassaYrjöjen aikakauden arkkitehtuurissa vuosina 1714–1830, kun vaikutusvaltaisetwhigit halusivat palata arkkitehtuurissa rationaalisempaan ja ykienkertaisempaan tyyliin. Palladion kirjoitukset oli juuri sopivasti käännetty englanniksi, ja lisäksi vuonna 1715 julkaistiinColen CampbellinVitruvius Britannicus, kokoelma kaiverruksia, jotka esittivät klassismia edustavia rakennuksia Britanniassa. Campbell rakensi myös Houghton Hallin ja Mereworth Castlen. Muita merkittäviä palladiolaisuutta edustavia arkktehteja Britanniassa olivatWilliam Kent jaJohn Wood vanhempi.[3]
Palladiolainen arkkitehtuuri levisi Englannista Italiaan, sitten muualle Eurooppaan ja Amerikan siirtokuntiin. Huomattavia palladiolaisia arkkitehteja olivat ItaliassaFrancesco Maria Preti, YhdysvalloissaThomas Jefferson ja SaksassaGeorg Knobelsdorff. Palladiolaisuus levisi myös Venäjälle, Puolaan ja Ruotsiin. 1800-luvulle tultaessa palladiolaisuus alkoi väistyä nousevanuusklassismin tieltä. Uusklassinen arkkitehtuuri haki esikuvat suoraan antiikista, eikä enää tulkinnut antiikkia Palladion renessanssin ajan silmin.[3]
PuhtaimmillaanSuomessa palladiolaista arkkitehtuuria edustivat erityisestiViipurin maalaiskunnan ja muutVanhan Suomen kartanot. Näistä jäljellä on enääMonrepos jaKiiskilän hovi.Carl Ludvig Engelin tyyli on pietarilaistaempireä, jota voidaan pitää palladianismin variaationa.[2] Merkittävimpiä tämän tyylin rakennuksia ovat HelsinginSenaatintorin rakennukset, erityisestiValtioneuvoston linna jaHelsingin tuomiokirkko. Suomenrenessanssi- jabarokkiajan rakennuksissa vain harvoissa on tunnistettu palladiolaisia vaikutuksia. Yksi näistä onLouhisaaren kartano Askaisissa.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaPalladiolainen arkkitehtuuriWikimedia Commonsissa