Päivälehti oli vuosina1889–1904 Helsingissä ilmestynyt sanomalehti. Lehti oliNuorsuomalaisen puolueen äänenkannattaja ja sen ohjelma oli voimakkaan liberaali ja suomalaisuusmielinen.Päivälehden jouduttua sensuurin lakkauttamaksi1904 sen toimituskunta perustiHelsingin Sanomat.
Päivälehden perustamisen taustalla oliSuomalaisen puolueen jakautuminen 1880-luvulla. Puolueen nuoret kannattajat, jotka olivat saaneet vaikutteita eurooppalaisestaliberalismista, nousivat vanhaa puoluejohtoa vastaan vaatien vapaamielisempää ohjelmaa sekä radikaalimpaa kielipolitiikkaa. Tämän nuoren siiven edustajia ryhdyttiin kutsumaannuorsuomalaisiksi ja vanhan puoluejohdon kannattajia vanhasuomalaisiksi.
Myös suomenkielinen lehdistö jakautui 1880-luvulla joko nuorsuomalaisten tai vanhasuomalaisten kannattajiin. Nuorsuomalaiset saivat haltuunsa useita merkittäviä maakunnallisia sanomalehtiä, kutenKeski-Suomi Jyväskylässä,Kaiku Oulussa,Savo Kuopiossa jaWiipurin Sanomat Viipurissa. Nämä lehdet kävivät sanasotaa vanhasuomalaisten vaikutusvaltaisen pää-äänenkannattajan, Helsingissä ilmestyneenUuden Suomettaren kanssa. Pian nuorsuomalaisten keskuudessa heräsi ajatus perustaa oma lehti pääkaupunkiin kilpailemaanUuden Suomettaren kanssa. Lehtihanketta lähti toteuttamaan kolme nuorta miestä:Keski-Suomi-lehden päätoimittajaEero Erkko, kirjailija jaSavo-lehden toimittajaJuhani Aho sekä kirjailijaArvid Järnefelt. Erkko, Aho ja Järnefelt lähettivät lokakuussa1889 "asiaa harrastaville kansalaisille" kiertokirjeen, jolla kerättiin rahaa takaussitoumukseen uuden lehden perustamiseksi. Kiertokirjeessä sanottiin:
»Yhä useammalta taholta on jo kauvan kuulunut toivomuksia uuden suomenkielisen sanomalehden perustamisesta Helsinkiin, lehden, joka ollen puoluekannaltaan suomenmielinen, olisi ajan kysymysten suhteen asettunut kaikinpuolista edistystä puolustavalle ns. vapaamieliselle kannalle. Poistaakseen tällaisen lehden tuntuvasti huomattua puutetta, ovat allekirjoittaneet päättäneet ensivuoden alusta alkaen ruveta Helsingistä ulos antamaan yllämainittuun suuntaan toimitettua (...) suomenkielistä sanomalehteä.»
Kirje poiki vaikuttavan määrän lahjoittajia, joukossa muun muassaSanteri Alkio,Minna Canth,Matti Kurikka,Lucina Hagman,E. N. Setälä jaN. R. af Ursin. Tästä huolimatta toivotusta 10 000 markan summasta saatiin kokoon vain puolet. Taloudellisesta takaiskusta huolimatta lehti päätettiin perustaa, sillä nuorsuomalaisten innostus sitä kohtaan oli korkealla. Lisäksi Aug. Schaumanin kirjapaino, joka oli aiemmin painanutHufvudstadsbladetia, teki edullisen tarjouksen lehden painamisesta. Uuden lehden nimeksi annettiinPäivälehti, päätoimittajaksi ryhtyiEero Erkko ja toimitussihteeriksi rekrytoitiinFinland -lehdestäE. O. Sjöberg.Päivälehden ensimmäinen numero ilmestyi 16. marraskuuta1889.[1]
Ensimmäisessä pääkirjoituksessaan[2]Päivälehti ilmoitti olevansa "suomenmielinen, vapaamieliseen suuntaan toimitettu valtiollinen sanomalehti". Sisempänä lehdessä oli pitkä artikkeli otsikollaEsittely,[3] jossa kerrottiin tarkemmin uuden lehden aatteellisesta ohjelmasta ja joka oli todennäköisesti Juhani Ahon laatima. Sen mukaanPäivälehti edusti nuorsuomalaista aatesuuntaa ja oli perustettu "suomalaisuuden täydellisempää ja pontevampaa ajamista warten". Se lupasi raportoida lukijoilleen polttavista kysymyksistä ja uusista aatteista niin koti- kuin ulkomailtakin, rohkeasti ja sensuroimatta. Se myös toisti nuorsuomalaisten kannan, jonka mukaan kielikysymys ei ollut päämäärä vaan väline tiellä suomalaisten sivistystason ja kansallisen tietoisuuden kohottamiseksi:
»Tulemme siis ottamaan kaikin voimin osaa sen suomenkielisen kohottamistyön jatkamiseksi, jonka juuri Snellman on aloittanut ja jonka lopullisena päämääränä suomenkielen suhteen ei woi olla muu kuin tämän saattaminen maamme siwistys- ja waltakieleksi. Mutta me emme myöskään woi pitää, emmekä tule pitämään kielikysymystä itsestään minään lopullisena tarkoitusperänä, jonka saavutettua koko suomalaisuuden ohjelma olisi toteutettu. (...) Suomen kansan kokonaisuudessaan saattaminen kansalliseen itsetietoisuuteen, sen siwistyksen kehittäminen ja kohottaminen niin, että se tulee yhä enemmän kykenewäksi itsehallintoon, kykenee kunnialla täyttämään sijansa yleisessä siwistystyössä – siinä on suomalaisuudelle sisällystä sittenkin kun kieliasia jo aikoja on tullut "lopullisesti ratkaistuksi".»
Kahden näytenumeron jälkeenPäivälehti alkoi ilmestyä kuusipäiväisenä vuoden1890 alusta. Aluksi Erkko, Sjöberg, Aho ja Järnefelt omistivat lehdestä kukin neljänneksen. Lehti oli kuitenkin alusta lähtien taloudellisesti tiukoilla, koska levikki ei kasvanut odotetusti ja ilmoitusmyynti takkuili, joten sen kustantamiseksi päätettiin muodostaa osakeyhtiö. Helsingin Suomalainen Sanomalehti Osakeyhtiö perustettiin marraskuussa1890. Eero Erkko arvioi ensimmäisen ilmestymisvuoden tuottaneen omistajanelikolle 60 000 markan tappiot. Vaikka taloudellinen tilanne koheni osakeyhtiön perustamisen myötä,Päivälehti pysyi alkuvuodet tappiollisena. Kolmantena ilmestymisvuonna1892 toimitus osti Aug. Schaumanilta painokoneen ja ryhtyi painamaan lehteä itse säästääkseen kustannuksissa.
Päivälehden alkuvaiheessa sillä oli vain kaksi vakituista toimittajaa, päätoimittaja Eero Erkko ja toimitussihteeri E. O. Sjöberg. Perustajajäsenet Järnefelt ja Aho eivät koskaan kuuluneet varsinaiseen toimituskuntaan, mutta avustivat lehteä säännöllisesti kirjoituksillaan. Lehden vakituinen toimitus laajeni jo ensimmäisen ilmestymisvuoden aikana kolmella nuorella filosofian kandidaatilla. Nämä olivat toimittajatSanteri Ivalo (Ingman) jaFilip Warén sekä kulttuurikriitikkoKasimir Leino. Vuonna1894Päivälehti otti palvelukseensa Suomen ensimmäisen naistoimittajanTekla Hultinin.
Päivälehdestä muodostui nopeasti nuorsuomalaisten tärkein lehti, jonka ympärille nuoret suomalaisuusmieliset poliitikot ja taiteilijat ryhmittyivät. Nuori lakimies ja tuleva tasavallan presidenttiK. J. Ståhlberg kirjoitti lehteen valtiollisista kysymyksistä nimimerkillä K.J.S. ja nuori säveltäjäOskar Merikanto toimi lehden musiikkikriitikkona. Kasimir Leinon pikkuveliEino Leino liittyi toimitukseen1899 kulttuurikriitikoksi ja pakinoitsijaksi. Toimituksen vakituisia vieraita olivat muun muassa päätoimittaja Eero Erkon runoilijaveliJ. H. Erkko, Arvid Järnefeltin säveltäjäveliArmas Järnefelt ja taidemaalariveliEero Järnefelt, kirjailijaMinna Canth, taidemaalariPekka Halonen ja säveltäjäJean Sibelius.
Nuorsuomalaisen ajatusmaailman tärkeäksi esittelypaikaksi muodostui jouluna 1891 ensi kerran julkaistuNuori Suomi - Päivälehden joulualbumi. Kerran vuodessa ilmestyneen kirjallis-taiteellisen albumin ulkoasusta ja kuvituksesta vastasivat mm.Yrjö Blomstedt,Akseli Gallen-Kallela,Eero Järnefelt jaPekka Halonen. Ryhmä myös julkaisi poliittisen pamflettisarjanKirjasia Kansalaisille nimellä Nuoren Suomen Klubi.
Liberaalin ja kansallismielisen sisältönsä vuoksiPäivälehti oli alusta asti hankaluuksissa keisarillisen sensuurin kanssa. Jokaiselle sanomalehdelle oli tuolloin määrätty oma sensori, joka tarkasti sen sisällön ennakkoon.Päivälehti joutui toistuvasti muokkaamaan sisältöään sensorin tarkastuksen jälkeen ja ilmestyi siksi usein myöhässä. Sensuuria kiertääkseen lehti alkoi kätkeä radikaaleimmat mielipiteensä rivien väliin tai pukea ne vertauskuvalliseen muotoon.
Todelliset hankaluudet sensuurin kanssa alkoivat, kun tiukkaNikolai Bobrikov nousi1899 Suomen kenraalikuvernööriksi. Bobrikovin kaudellaPäivälehti joutui sensuuriviranomaisten erityistarkkailuun. Vuosina1899–1904 lehdelle langetettiin neljä väliaikaista ilmestymiskieltoa, pituuksiltaan kuukaudesta neljään kuukauteen. Vuonna1900Eero Erkko joutui Bobrikovin määräyksestä eroamaan lehden päätoimittajan paikalta. Uudeksi päätoimittajaksi tuliSanteri Ivalo jaEero Erkko jatkoi muuna tavallisena toimittajana.
Tämä ei kuitenkaan riittänyt Bobrikoville, joka piti Erkkoa yhtenä tärkeimmistä venäläisvastaisista kiihottajista, ja vuonna1903 hän määräsi tämän karkotettavaksi maasta. Erkko perheineen matkusti vapaaehtoisesti ulkomaille ennen kuin viranomaiset ehtivät panna karkotusmääräyksen toimeen ja asui kaksi vuottaYhdysvalloissa. Sensuuri ei kuitenkaan onnistunut tuhoamaanPäivälehden menestystä, päinvastoin: vihatun Bobrikovin vainon kohteeksi joutunut lehti kasvatti levikkiään useilla tuhansilla.
16. kesäkuuta1904Eugen Schauman ampui kenraalikuvernööri Bobrikovin.Päivälehti julkaisi pääkirjoituksen otsikolla "Juhannuksena"[4] ja kuvaili siinä, kuinka juhannuksen aikaan valo aina sittenkin voittaa pimeyden. Tämä vertauskuvallisuus ei hämännyt sensoreita, jotka ymmärsivät, että lehti viittasi hyväksyvästi Bobrikovin murhaan. Painoasiain Ylihallitus päätti kokouksessaan27. kesäkuuta lakkauttaaPäivälehden pysyvästi. Lehden viimeinen numero ilmestyi3. heinäkuuta1904, 4. sivullaan lyhyt uutinen otsikolla "Päivälehti ainiaaksi lakkautettu",[5] jossa lehti lausui jäähyväiset lukijoilleen.
Päivälehden toimituskunta perusti nopeasti uuden lehden. Jo neljä päivääPäivälehden viimeisen numeron jälkeen,7. heinäkuuta1904, ilmestyiHelsingin Sanomien näytenumero.[6] Säännöllisesti uusi lehti alkoi ilmestyä saman vuoden lokakuussa saatuaan painatusluvan.Helsingin Sanomat ei varovaisuussyistä viitannut millään tavoin lakkautettuun edeltäjäänsä, mutta käytännössä kyse oliPäivälehden toiminnan jatkumisesta uudella nimellä. NykyinenHelsingin Sanomat pitääkin perustamispäivänäänPäivälehden ensimmäistä ilmestymispäivää16. marraskuuta1889.