Pääsiäisen laskeminen tarkoittaapääsiäisen ajankohdan määrittämistäkristillisessä kalenterissa. Varhaiskristilliseltä ajalta periytyvän perussäännön mukaan pääsiäissunnuntai onkevätpäiväntasausta seuraavantäydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Käytännössä ajankohdan määrittämiseen kuitenkin käytetään kauan sitten vahvistettuja laskusääntöjä, joiden vuoksi pääsiäinen ei joka vuosi ole samaan aikaan kaikissa maissa ja kaikissakirkkokunnissa.[1]
Juutalaista pääsiäistä vietetäännisán-kuun 15. päivästä alkaen.Vuorokausi vaihtuuauringon laskiessa. Karitsa teurastetaan 14. päivänä. Nisán onjuutalaisen kuukalenterin ensimmäinen kuukausi ja sijoittuukevätpäiväntasauksen tienoille. Koska 12 kuukuukautta on vain 354 päivää, vuodessa on vaihtelevasti joko 12 tai 13 kuukautta sen mukaan, kuinka monta kuukautta kevätpäiväntasausten väliin mahtuu. Aivan vanhastaan 13. kuukauden lisääminen riippuiohran kypsymisestä. Mikäli ohra ei ollut kypsää, lisättiin vuoteen 13. kuukausi (Adar II). Juhlalla on siten yhteys sadonkorjuun aikaan. Myöhemmin kuukausien lisääminen tehtiin taulukon avulla 19 vuoden jaksoissa (Metonin jakso). Kuukausi alkaauudestakuusta.[2] Kuukalenterin laskutavasta johtuu, että juutalainen pääsiäinen on aina keväällä täydenkuun aikaan.[3]
Jeesuksen kuoleman ajankohtaa ei ole voitu varmuudella selvittää, mutta todennäköisimpinä päivämäärinä on pidetty perjantaita 7. huhtikuuta vuonna 30 tai 3. huhtikuuta vuonna 33.[4] Se tapahtui juutalaisten pääsiäisjuhlan aikoihin, joka alkoi nisán-kuun 15. päivänä.[5]Synoptisten evankeliumien mukaan Jeesus vietti edellisen päivän iltana 12oppilaansa kanssa pääsiäisateriaa[6] jateloitettiin ristillä seuraavana päivänä, joka oli sapatin valmistuspäivä[7] eli perjantai.Johanneksen evankeliumin mukaan ristiinnaulitseminen tapahtui sen sijaan jo pääsiäisen valmistuspäivänä[8], jolloin pääsiäislammas teurastettiin Jerusalemin temppelissä.
Varhaisimmat tiedot pääsiäisen vietosta ovat 100-luvulta, jolloin viikoittaisen ylösnousemusjuhlan, sunnuntain, rinnalle tuli vuosittain vietettävä pääsiäisjuhla.[9] Varhaisille kristityille oli tärkeää, että pääsiäistä ei vietetty juutalaisen kanssa samaan aikaan. 7. apostolisessa kanonissa, joka on ajoitettu 200- tai 300-luvuille, kielletään ehdottomasti pääsiäisen vietto juutalaisten kanssa:
»Jos jokupiispa taipresbyteri taidiakoni viettää pyhää pääsiäispäivää ennen kevätpäiväntasausta juutalaisten kanssa, erotettakoon hänet (virastaan).»
(Pyhien apostolien säännöt, 7. sääntö. Suomentanut Antti Inkinen[10])
Nikaian kirkolliskokouksessa vuonna 325 pääsiäispäivän vietto päätettiin yhtenäistää yhdelle yhteiselle sunnuntaille läpi kristikunnan, mutta ilmeisesti tarkan päivämäärän laskemisesta ei päätetty itse kokouksessa vaan myöhemminAleksandriassa. Joka tapauksessa pääsiäisen ajankohdan yhtenäistäminen vei kristikunnassa vielä satoja vuosia. Silti vähitellen, Nikaian päätösten pohjalta, pääsiäispäiväksi vakiintuikevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai, joka on aikaisintaan 22. maaliskuuta ja viimeistään 25. huhtikuuta.[11] Apostolien kanonien 7. sääntö kieltää viettämästä pääsiäistä juutalaisen nisán-kuun 14. päivänä kirkosta erottamisen uhalla. Nikean 1. kirkolliskokous vahvisti tämän kanonin koko kirkkoa koskevaksi.[12] Serbialaisen kanonien selittäjän, piispa Nikodim Milašin mukaan pääsiäisen ajankohta määrättiin vietettäväksi kevätpäiväntasauksen jälkeen, jotta kristillinen pääsiäinen ei osuisi koskaan juutalaisen pääsiäisen kanssa päällekkäin. Tällä haluttiin tehdä selvä ero juutalaisen ja kristillisen pääsiäisen välille.[13]
Sanontaa ”pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai” käytetään yleisesti kuvaamaan pääsiäispäivän sijaintia. Tämä sanonta on kuitenkin vain viitteellinen, koska pääsiäisen ajankohta on alusta asti määräytynyt kirkollisten taulukoiden pohjalta eikätähtitieteen perusteella.[14] Lisäksi taulukoissa kevätpäiväntasauksen oletetaan olevan aina 21. maaliskuuta, vaikka todellisuudessa päivämäärä jonkin verran vaihtelee, ja sanonnasta poiketen myös täysikuu 21.3. on sallittu. Myös täydenkuun ajankohdan laskemiseen käytetään tiettyjä yksinkertaistettuja oletuksia, mutta täten laskettu täydenkuun ajankohta on silti aina varsin lähellä todellista täyttäkuuta.[11]
Ajanlaskun uudistusLänsi-Euroopassa vuosina 1582–1753 säilytti samat periaatteet ja pääsiäispäivän edelleen välillä 22.3.–25.4. (vaikka laskentamenetelmiä ja taulukoita samalla muokattiinkin).Paavin istuimelta lähtöisin ollut ajanlaskun uudistus herätti vastustustaprotestanttisissa maissa, joissa lykättiin gregoriaanisen kalenterin käyttöönottoa useilla kymmenillä, jopa sadoilla vuosilla. Kun uudistuksia vihdoin alettiin hyväksyä 1700-luvun alussa, päätettiin eräissä protestanttisissa maissa, että muut paavin uudistukset otetaan käyttöön, mutta pääsiäinen lasketaan eri tavalla, niin sanotunparannetun kalenterin mukaisesti. Näennäisesti ajankohta haluttiin määrätä paremmin todellisten tähtitaivaan havaintojen pohjalta, vaikka todennäköisesti taustalla edelleen hiersi arvovaltakiista katolisten ja protestanttien välillä.[15]
Parannetusta järjestelmästä palattiin kuitenkin vähitellen takaisin yhtenäisiin taulukoihin, ja 1770-luvun aikana parannettu järjestelmä hävisi melkein kokonaan käytöstä.[16]
Ortodoksiset kirkot ovat pitäytyneet pääsiäisen suhteen vanhassa ajanlaskussa (juliaaninen kalenteri), minkä takia itäisessä kristikunnassa pääsiäinen sijoittuu tällä hetkellä välille 4.4.–8.5. Muista poiketenSuomen ortodoksisella kirkolla on erivapaus (vuodesta 1923 alkaen) noudattaaläntisen kristikunnan pääsiäisen ajankohtaa. EsimerkiksiKreikan ortodoksinen kirkko seuraa muutoin gregoriaanista kalenteria juhlapyhiensä sijoittelussa, mutta pääsiäinen lasketaan edelleen juliaanisen kalenterin mukaan.[14]
Kirkkojen maailmanneuvostossa esitettiin vuonna 1997 uusi järjestelmä, jonka mukaan idän ja lännen kirkkojen pääsiäinen yhdistettäisiin vuodesta 2001 alkaen. Uudistus ei saanut erityistä kannatusta.lähde?
Jehovan todistajat eivät vietä pääsiäistä, mutta heidän tärkein uskonnollinen juhlansa, Jeesuksen kuoleman muistojuhla, osuu useimmiten ajankohdaltaan pääsiäisen aikaan ja sitä vietetään nisánin 14. päivänä.[17] Sen ajankohta lasketaan yksinkertaisella laskutoimituksella. Nisánin 1. päivä alkaa, kun kevätpäiväntasausta lähinnä oleva uusikuu tulee auringonlaskun aikaan näkyviin Jerusalemissa. Kun siitä lasketaan 14 päivää eteenpäin, tullaan nisánin 14:nteen, jolloin on tavallisesti täysikuu.[18]
Vuosi | Protestantit, katolilaiset ja Suomen ortodoksinen kirkko | Ortodoksit pois lukien Suomen ortodoksinen kirkko |
---|
2000 | 23. huhtikuuta | 30. huhtikuuta |
2001 | 15. huhtikuuta |
2002 | 31. maaliskuuta | 5. toukokuuta |
2003 | 20. huhtikuuta | 27. huhtikuuta |
2004 | 11. huhtikuuta |
2005 | 27. maaliskuuta | 1. toukokuuta |
2006 | 16. huhtikuuta | 23. huhtikuuta |
2007 | 8. huhtikuuta |
2008 | 23. maaliskuuta | 27. huhtikuuta |
2009 | 12. huhtikuuta | 19. huhtikuuta |
2010 | 4. huhtikuuta |
2011 | 24. huhtikuuta |
2012 | 8. huhtikuuta | 15. huhtikuuta |
2013 | 31. maaliskuuta | 5. toukokuuta |
2014 | 20. huhtikuuta |
2015 | 5. huhtikuuta | 12. huhtikuuta |
2016 | 27. maaliskuuta | 1. toukokuuta |
2017 | 16. huhtikuuta |
2018 | 1. huhtikuuta | 8. huhtikuuta |
2019 | 21. huhtikuuta | 28. huhtikuuta |
2020 | 12. huhtikuuta | 19. huhtikuuta |
2021 | 4. huhtikuuta | 2. toukokuuta |
2022 | 17. huhtikuuta | 24. huhtikuuta |
2023 | 9. huhtikuuta | 16. huhtikuuta |
2024 | 31. maaliskuuta | 5. toukokuuta |
2025 | 20. huhtikuuta |
2026 | 5. huhtikuuta | 12. huhtikuuta |
2027 | 28. maaliskuuta | 2. toukokuuta |
2028 | 16. huhtikuuta |
2029 | 1. huhtikuuta | 8. huhtikuuta |
2030 | 21. huhtikuuta | 28. huhtikuuta |
2031 | 13. huhtikuuta |
2032 | 28. maaliskuuta | 2. toukokuuta |
2033 | 17. huhtikuuta | 24. huhtikuuta |
2034 | 9. huhtikuuta |
Helmikuuhun 1753 astiRuotsissa ja Suomessa noudatettiin pääosin vanhaa juliaanista kalenteria, minkä jälkeen käytössä on ollut gregoriaaninen kalenteri. Poikkeus oli vuosisadan alussa: vuonna 1700karkauspäivä jätettiin gregoriaanisen malliin mukaan kokonaan väliin ja vuonna 1712 puolestaan pidettiin ylimääräinen karkauspäivä. Tämän takia 1.3.1700–30.2.1712 peräti itse ajanlasku poikkesi Ruotsi-Suomessa yhdellä päivällä juliaanisesta ja kymmenellä päivällä gregoriaanisesta kalenterista.[19]
Pääsiäistä vietettiin Ruotsi-Suomessa 1700-luvun alkupuolelle asti pääosin juliaanisen kalenterin mukaan, kuitenkin vuosina 1705, 1709 ja 1711 viikkoa aikaisemmin kuin muissa juliaanista kalenteria noudattavissa maissa. Pääsiäisen ajankohdassa otettiin varaslähtö gregoriaaniseen kalenteriin vuosina 1740–1752.[20][16] Tänä aikana pääsiäisen ajankohta määräytyiparannetun kalenterin mukaan, vaikka muutoin vielä käytettiinkin juliaanista kalenteria. Niinpä pääsiäispäivä oli joinakin vuosina poikkeuksellisen varhain, vuonna 1742 jo 14. maaliskuuta.[20][21] Parannetun järjestelmän mukaisesti vuonna 1744 pääsiäistä vietettiin viikkoa aikaisemmin kuin katolisissa maissa.[20]
Vuodesta 1753 alkaen Ruotsissa ja Suomessa käytettiin gregoriaanista kalenteria, mutta pääsiäinen laskettiin edelleen parannetun järjestelmän mukaan. Tätä jatkettiin vielä pitkään sen jälkeen kun parannetusta järjestelmästä oli jo luovuttu muissa protestanttisissa maissa, joten vuosina 1802, 1805 ja 1818 Ruotsissa ja Suomessa pääsiäinen oli viikon jäljessä muuta Länsi-Eurooppaa[20] ja Suomessa vielä vuosina 1825, 1829 ja 1845.[22] Useimmiten poikkeava päivämäärä täsmäsi idän kirkkojen kanssa, mutta vuosien 1818 ja 1845 pääsiäispäivät olivat ainoita laatuaan maailmassa.[15]
Harvinaisin pääsiäissunnuntain päivämäärä on varhaisin mahdollinen eli 22. maaliskuuta. Tämä on koettu Suomessa viimeksi vuonna 1761 ja koetaan seuraavan kerran vuonna 2285. Vuonna 1818, jolloin muualla Länsi-Euroopassa pääsiäinen oli 22. maaliskuuta, Suomessa ja Ruotsissa parannetun järjestelmän mukaisesti vietetty pääsiäinen osui vasta 29:nneksi maaliskuuta.[20][23] Lähelle varhaisinta päivämäärää yllettiin viimeksi vuonna 2008, jolloin pääsiäissunnuntai oli 23. maaliskuuta.
Myöhäisin pääsiäisen ajankohta 25. huhtikuuta on ollut viimeksi vuonna 1943 ja seuraavan kerran vuonna 2038.
Jo antiikin aikana tiedettiin, että joka 19. vuosi kuun vaiheet sattuvat likimain samoille vuoden päiville. Tätä 19 vuoden jaksoa sanotaanMetonin jaksoksi. Jakson jokaiseen vuoteen liittyy myös taulukoitu luku,epakti, joka ilmoittaa, kuinka monta päivää vuoden alussa oletetaan kuluneen edellisestäuudestakuusta. Niinpä pääsiäisen ajankohdan laskemiseen on käytetty Metonin jaksoon ja epaktiin perustuvia 19 vuoden mittaisia taulukoita, jotka määräävät, milloin kevään ensimmäinen täysikuu on: aikaisintaan kevätpäiväntasauksena 21.3. Koska 19 vuoden jakso ei kuitenkaan ole aivan tarkka, joudutaan taulukoita muuttamaan 200–300 vuoden välein. Sekä kevätpäiväntasaus että täysikuu ovat pääsiäisen ajankohtaa laskettaessa aina muodollisia, kirkkojen piirissä taulukoituja päiviä, eivät todellisia tähtitieteeseen pohjautuvia päiviä.[11]
Matematiikan kehityttyä riittävästi pystyttiin taulukoiden rinnalle kehittämäänkaavat, joilla pääsiäisen ajankohta on käytännössä helpompi laskea.
Ensimmäisen menetelmän julkaisiCarl Friedrich Gauss vuonna 1800.[15] Alun perin siinä oli pieni virhe liittyen myöhäisiin pääsiäisiin, mutta se on myöhemmin korjattu, ja Gaussin menetelmä on edelleen käyttökelpoinen – kynällä ja paperilla laskettaessa jopa helpoin lyhyytensä ansiosta. Gaussin menetelmä esitetään yleensä muodossa, jossa on mukana vuosisatojen mukaan vaihtuvia parametreja. Gaussin menetelmä voidaan kuitenkin kirjoittaa myös suoraviivaiseksi laskuksi, pidempään muotoon ilman vaihtuvia parametreja.
Gaussin menetelmässä käytetäänjakolaskun jakojäännöksiä. Esimerkiksi 7/3 antaa jakojäännökseksi 1.[24]
Jaettava | Jakaja | Jakojäännös |
---|
vuosi | 19 | a |
vuosi | 4 | b |
vuosi | 7 | c |
19a +f | 30 | d |
2b + 4c + 6d +g | 7 | e |
Taulukon luvutf jag riippuvat vuosisadasta. Lukuf saadaan siten, että poistetaan ensin vuosiluvusta kaksi viimeistä numeroa, sen jälkeen näin saatu vuosisataluku jaetaan kahdella ja lasketaan osamäärä ja jakojäännös yhteen, ja tähän summaan lisätään 14. Summasta otetaan jakojäännös 30:llä. Tämän luvun arvo 1900- ja 2000-luvuilla on 24. Lukug saadaan siten, että vuosisatanumerosta, joka saadaan poistamalla vuosiluvusta sen kaksi viimeistä numeroa, vähennetään sen neljäsosa ottamatta huomioon jakojäännöstä, ja lisätään erotukseen 4. Summasta otetaan jakojäännös 7:llä. Tämän luvun arvo 1900- ja 2000-luvuilla on 5. Nämä lähteenä mainittu Yrjö Karilaksen kirja esittää rajallisesti vain taulukkona, joka ulottuu vuodesta 1583 vuoteen 2099, mutta taulukon perusteella on pääteltävissä laskentakaava jakson ulkopuolisille vuosille. Pääsiäinen on maaliskuussa, jos lukujend jae summa on yksinumeroinen, ja huhtikuussa, jos lukujend jae summa on kaksinumeroinen.Pääsiäissunnuntai on maaliskuun päiväd+e+22, tai jos tämä summa on yli 31, huhtikuun päiväd+e–9.[24]
Jos tämä laskusääntö kuitenkin antaa päivämääräksi 26. huhtikuuta, pääsiäinen on aina viikkoa aikaisemmin, samoin toisinaan kun päivämääräksi tulee 25. huhtikuuta, nimittäin josd = 28 jaa > 10[24], kuten vuosina 1954 ja 2049.
Sovellettaessa Gaussin menetelmää esimerkiksi vuodelle 2010 saadaana = 15,b = 2 jac = 1, joiden avulla saadaand = 9 jae = 4. Niinpä pääsiäissunnuntai on 4. huhtikuuta (9 + 4 − 9).
Tällä menetelmällä voidaan lukujend jae summasta laskea paitsi pääsiäisen, myös muiden kuun vaiheesta riippuvien kirkkovuoden pyhien ajankohdat:
Pyhän nimi | Ajankohta |
---|
septuagesima | kolmas sunnuntai ennenpaastonaikaa | karkausvuosina tammikuund+e+20 tai helmikuund+e−11, muulloin tammikuund+e+19 tai helmikuund+e−12 |
sexagesima | toinen sunnuntai ennen paastonaikaa | karkausvuosina tammikuund+e+27, helmikuund+e−4 tai maaliskuund+e−34, muulloin tammikuund+e+26, helmikuund+e−5 tai maaliskuund+e−34 |
laskiaissunnuntai (latinaksiesto mihi)[25] | | karkausvuosina helmikuund+e+2 tai maaliskuund+e−27, muulloin helmikuund+e+1 tai maaliskuund+e−27 |
laskiaistiistai | | karkausvuosina helmikuund+e+4 tai maaliskuund+e−25, muulloin helmikuund+e+3 tai maaliskuund+e−25 |
tuhkakeskiviikko | | karkausvuosina helmikuund+e+5 tai maaliskuund+e−24, muulloin helmikuund+e+4 tai maaliskuund+e−24 |
invocavit | ensimmäinen paastonajan sunnuntai | karkausvuosina helmikuund+e+9 tai maaliskuund+e−20, muulloin helmikuund+e+8 tai maaliskuund+e−20 |
reminiscere | toinen paastonajan sunnuntai | karkausvuosina helmikuund+e+16 tai maaliskuund+e−13, muulloin helmikuund+e+15 tai maaliskuund+e−13 |
oculi | kolmas paastonajan sunnuntai | karkausvuosina helmikuund+e+23 tai maaliskuund+e−6, muulloin helmikuund+e+22 tai maaliskuund+e−6 |
laetare | neljäs paastonajan sunnuntai | maaliskuund+e+1 tai huhtikuund+e−30 |
judica | viides paastonajan sunnuntai | maaliskuund+e+8 tai huhtikuund+e−23 |
palmusunnuntai | | maaliskuund+e+15 tai huhtikuund+e−16 |
kiirastorstai | | maaliskuund+e+19 tai huhtikuund+e−12 |
pitkäperjantai | | maaliskuund+e+20 tai huhtikuund+e−11 |
pääsiäissunnuntai | | maaliskuund+e+22 tai huhtikuund+e−9 |
pääsiäismaanantai | | maaliskuund+e+23 tai huhtikuund+e−8 |
quasimodogeniti | ensimmäinen pääsiäisen jälkeinen sunnuntai | maaliskuund+e+29, huhtikuund+e−2 tai toukokuund+e−32 |
misericordia domini | toinen pääsiäisen jälkeinen sunnuntai | huhtikuund+e+5 tai toukokuund+e−25 |
jubilate | kolmas pääsiäisen jälkeinen sunnuntai | huhtikuund+e+12 tai toukokuund+e−18 |
cantate | neljäs pääsiäisen jälkeinen sunnuntai | huhtikuund+e+19 tai toukokuund+e−11 |
rogate | viides pääsiäisen jälkeinen sunnuntai | huhtikuund+e+26, toukokuund+e−4 tai kesäkuund+e−35 |
helatorstai | | huhtikuund+e+30, toukokuund+e tai kesäkuund+e−31 |
exaudi | kuudes pääsiäisen jälkeinen sunnuntai | toukokuund+e+3 tai kesäkuund+e−28 |
helluntai | | toukokuund+e+10 tai kesäkuund+e−21 |
kolminaisuuspäivä | ensimmäinen helluntain jälkeinen sunnuntai | toukokuund+e+17 tai kesäkuund+e−14 |
apostolien päivä | kuudes helluntain jälkeinen sunnuntai | kesäkuund+e+21 tai heinäkuund+e−9 |
kirkastussunnuntai | kahdeksas helluntain jälkeinen sunnuntai | heinäkuund+e+5 tai elokuund+e−26 |
uskonpuhdistuksen muistopäivä | 22. helluntain jälkeinen sunnuntai | lokakuund+e+11 tai marraskuund+e−20 |
Samuel Butcher julkaisi oman menetelmänsä vuonna 1877.[26] Siinä laskenta on puhtaan mekaanista ilman poikkeuksia, mutta laskut ovat olennaisesti pidempiä kuin Gaussin menetelmässä.
Butcherin menetelmässä käytetään sekäjakolaskun kokonaisosia että jakojäännöksiä. Esimerkiksi 7/3 antaa kokonaisosaksi 2 ja jakojäännökseksi 1.
Jaettava | Jakaja | Kokonaisosa | Jakojäännös |
---|
vuosi | 19 | – | a |
vuosi | 100 | b | c |
b | 4 | d | e |
b+8 | 25 | f | – |
b-f+1 | 3 | g | – |
19*a+b-d-g+15 | 30 | – | h |
c | 4 | i | k |
32+2*e+2*i-h-k | 7 | – | l |
a+11*h+22*l | 451 | m | – |
h+l-7*m+114 | 31 | n | p |
Nytn on kuukausi (joko 3 tai 4) jap+1 on pääsiäissunnuntain päivä.
Sovellettaessa Butcherin menetelmää esimerkiksi vuodelle 2009 saadaan
- a = 14,b = 20,c = 9,d = 5,e = 0,f = 1,g = 6,h = 20,i = 2,k = 1,l = 1,m = 0,n = 4 jap = 11
eli pääsiäissunnuntai on 12. huhtikuuta (n = 4 jap+1 = 12).
Laskettaessa todellista historiallista päivämäärää jossain tietyssä maassa pitää aina muistaa tarkastaa, milloin gregoriaaninen ajanlasku on otettu käyttöön tässä maassa, ja lisäksi mahdolliset muut poikkeukset. Esimerkiksi yllä oleva Butcherin menetelmä pätee Suomessa ja Ruotsissa vuodesta 1753 alkaen, mutta koska Suomessa ja Ruotsissa noudatettiin 1800-luvulle asti ylempänä mainittua ”parannettua” pääsiäisen laskentatapaa, pääsiäistä vietettiin kaavan antamaan päivämäärään verrattuna viikkoa myöhemmin vuosina[27]
- 1802, 1805 ja 1818 (Ruotsissa ja Suomessa)
- 1825, 1829 ja 1845 (Suomessa)[22]
- ↑Oja, Heikki:Aikakirja 2013, s. 152. Helsinki: Otava, 2013.ISBN 952-10-3221-9Teoksen verkkoversio(PDF).
- ↑Oja, s. 54–56
- ↑Oja, s. 154
- ↑Oja, s. 12, 153
- ↑Oja, s. 56
- ↑Matt. 26:17–30,Mark. 14:12–26,Luuk. 22:7–20
- ↑Matt. 27:32–62,Mark. 15:24–42,Luuk. 23:33–56
- ↑Joh. 18:28,Joh. 19:14–23
- ↑PääsiäinenAamenesta öylättiin. Suomen evankelis-luterilainen kirkko.Arkistoitu 28.3.2016. Viitattu 12.3.2011.
- ↑Nikodim Milaš: ”Pyhien apostolien säännöt”, Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen, s. 54. (Serbiankielinen alkuteos: Милаш, Никодим: Правила православне цркве с тумачењима. I. 1895, II. 1896) Suomentanut Antti Inkinen. Pieksämäki: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1980.ISBN 951-9071-34-2
- ↑abcOja, s. 152
- ↑Nikodim Milaš: ”Pyhien apostolien säännöt.”, Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen, s. 54. (Serbiankielinen alkuteos: Милаш, Никодим: Правила православне цркве с тумачењима. I. 1895, II. 1896) Suomentanut Antti Inkinen. Pieksämäki: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1980.ISBN 951-9071-34-2
- ↑Nikodim Milaš: ”Pyhien apostolien säännöt.”, Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen, s. 55. (Serbiankielinen alkuteos: Милаш, Никодим: Правила православне цркве с тумачењима. I. 1895, II. 1896) Suomentanut Antti Inkinen. Pieksämäki: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1980.ISBN 951-9071-34-2
- ↑abEno vastaa: Liikkuvainen pääsiäinenVihreä lanka. 9.4.2009. Viitattu 12.3.2011.
- ↑abcOja 2013.
- ↑abGent, R. H. van:Anomalous Easter DatesA Perpetual Easter and Passover Calculator. 2003. Viitattu 7.3.2010.(englanniksi)
- ↑Muistonvietto (Herran illallinen) JT verkkokirjasto
- ↑Vartiotorni 2011 1/2 s. 21–24 JT verkkokirjasto
- ↑Oja, s. 44
- ↑abcdeA Perpetual Easter and Passover Calculator / Easter Dates in Sweden and Finland Utrechtin yliopisto. Viitattu 13.3.2011.
- ↑1700-luvun almanakat Almanakkatoimisto.Arkistoitu 27.3.2010. Viitattu 7.3.2010.
- ↑ab1800-luvun almanakat Almanakkatoimisto.Arkistoitu 6.12.2013. Viitattu 7.3.2010.
- ↑Oja, s. 45,Maaliskuu (Martius) 1818, skannattu kopio vuoden 1818 almanakasta Helsingin yliopiston almanakkatoimisto.Arkistoitu 18.10.2012. Viitattu 12.3.2011.
- ↑abcKarilas, Yrjö (toim.):Pikku jättiläinen, s. 53. (19. painos) Helsinki: WSOY, 1964.
- ↑Laskiaissunnuntai (Esto mihi) kirkkovuosikalenteri.fi Viitattu 26.4.2022
- ↑Butcher, S.:The Ecclesiastical Calendar: Its Theory and Construction. Dublin/London: Hodges, Foster & Figgis/Macmillan, 1877.(englanniksi)
- ↑Suomen almanakan juhlakirja, s. 86–87. Weilin & Göös, 1957.