| Otto Piisinen | |
|---|---|
 Otto Piisinen vuonna 1935. | |
| Kansanedustaja | |
2.2.1914–22.6.1917 | |
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Kuopion läntinen |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. elokuuta1885 Kuopion mlk |
| Kuollut | 15. elokuuta1965 (79 vuotta) Varkaus |
| Ammatti | toimittaja,liikemies |
| Infobox OK | |
Otto Piisinen (17. elokuuta1885Kuopion mlk –15. elokuuta1965Varkaus) oli suomalainentoimittaja,liikemies japoliitikko, joka toimiSDP:nkansanedustajana vuosina 1914–1917.[1] Piisinen vaikuttisortovuosien aikanaaktivistiliikkeessä ja lähtisuurlakon jälkeen työväenliikkeeseen. Piisinen edusti SDP:n vallankumouksellistasiltasaarelaista siipeä, mutta erottuaan puolueesta syksyllä 1917 hän asettuisisällissodassavalkoisten puolelle. Myöhemmin 1930-luvulla Piisinen oli äärioikeistolaisenIKL:n jäsen ja päätyi lopultaedistyspuolueen kannattajaksi.
Kuopion pitäjänLitmaniemessä syntyneen Otto Piisisen vanhemmat olivat lampuoti Aukusti Piisinen (1862-1941) ja Vilhelmiina Miettinen (1864-1940).[1][2] Kansakoulun käytyään Piisinen oli viisi vuotta latojaoppilaanaO. W. Backmanin kirjapainossaKuopiossa, jonka jälkeen hän työskenteli parin vuoden ajanKauppakirjapainon jaSuomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon kirjaltajana sekäUuden Suomettaren ilmoitusmestarinaHelsingissä.[3]Ensimmäisen sortokauden aikana Piisinen toimi aktivistiliikkeessä ja joutui pidätetyksi organisoituaankutsuntalakkoja kotiseudullaan.[4] Kesällä 1905 hän osallistuiArvid Mörnen johtamalleTytärsaaren retkelle, jonka tarkoituksena oli noutaaSS John Graftonin aktivisteille toimittama aselasti.[5]
Suomen Kirjaltajaliittoon kuulunut Piisinen lähti politiikkaan suurlakon innoittamana.[4][6] Hänet palkattiin SDP:n puoluehallinnon kiertäväksi puhujaksi sekäOulussa ilmestyvänKansan Tahdon toimittajaksi.[7][8] Piisinen osallistui muun muassaOulun puoluekokoukseen ja laatiVilho Lehokkaan kanssa piirijaon valtakunnallista agitaatio- ja valistustyötä varten.[9][10] Hän liikkui ahkerasti puhujamatkoillaanPohjois-Pohjanmaan maaseudulla jaPeräpohjolan lakkotyömailla. Piisistä luonnehdittiin tulisieluiseksi agitaattoriksi ja teatraaliseksi esiintyjäksi, joka innosti erityisesti nuorempaa työväestöä. Radikalisminsa vuoksi hän ei juurikaan nauttinut vanhemman väestön suosiota ja lopulta vuoden 1906 lopussa Piisinen sekä päätoimittajaAntti Kallio savustettiinKansan Tahdosta maltillisen linjan päästessä voitolle Oulun työväenliikkeessä.[11][12][13]
Piisinen siirtyi vastaavaksi toimittajaksiKotkassa ilmestyneeseenEteenpäin-lehteen, jossa hänen aikaisempi linjansa jatkui. Piisinen ei kannattanut yhteistyötä porvaripuolueiden kanssa, vaan piti esikuvanaan venäläisiäsosialistivallankumouksellisia.[14] Vuonna 1907 hän oli perustamassaSuomen Sosialidemokraattista Sanomalehtimiesliittoa.[15] Samana vuonna Piisinen sai kahdeksan kuukauden vankeustuomionmajesteettirikoksestaKansan Tahdossa julkaistun keisaria pilkanneen artikkelin johdosta.[16] Hän suoritti tuomionsaKuopion lääninvankilassa ja kirjoitti kokemustensa pohjalta Suomen vankilaoloja arvostelleen kirjan.[17][18] Vapauduttuaan keväällä 1909 Piisinen ryhtyi kuopiolaisenSavon Työmiehen toimittajaksi. Hän oli myös lehden päätoimittaja vuosina 1911–1914.[19] Piisinen joutui syytteeseenjumalanpilkasta julkaistuaanHilja Pärssisen runon, mutta molemmat saivat vapauttavan tuomion.[20] Kulttuurielämässä hän vaikuttiKuopion Työväen Teatterin johtajana 1906–1914.[21]
Vuodesta 1912 lähtien Piisinen viljeli toimittajan työnsä ohessaLeppävirrasta vuokraamaansasotilasvirkataloa.Ensimmäisen maailmansodan alkaessa viranomaiset lakkauttivatSavon Työmiehen, jolloin hän ryhtyi liikemieheksi. Piisinen toimi aluksiMetsähallituksen hankkijana ja myöhemmin puutavarakauppiaana sekä laivanvarustajana, jonka lisäksi hän omisti siirtomaatavarakaupan. Vuonna 1917 Piisinen perusti tiilitehtaan LeppävirranOinonniemeen.[1][4][22]
Piisisestä tuli kansanedustaja elokuun 1913vaaleissa, joissa valittu eduskunta kokoontui vasta seuraavana talvena.[1] Sotavuosina hän kuuluijääkäriliikkeen tukijoihin.[5]Helmikuun vallankumouksen jälkeen keväällä 1917 Piisinen oli yksi Suomen täydellistä itsenäisyyttä kannattaneista sosialidemokraateista ja hän vaati myös venäläisten joukkojen poistamista maasta.[23] Vuonna 1932 Piisinen kertoiSavon Miekka -lehdessä alkaneensa suhtautumaan sosialismiin kriittisesti jo ennen kansanedustajaksi valintaansa, kun hänHaapaniemen rullatehtaan lakkoa sovitellessaan oli tutustunut liikemiesA. H. Saastamoiseen. Kesäkuussa 1917 Piisiselle myönnettiin sairauden perusteella vapautus kansanedustajantoimestaan.Eino Suolahden kirjoittaman lääkärintodistuksen mukaan Piisinen kärsi vaikeastaotsaontelotulehduksesta, mutta taustalla oli turhautuminen politiikkaan ja kyllästyminen sosialidemokraattien vallankumouksellisuuteen.[5][24] Hänen tilalleen eduskuntaan nousiKonsta Lindqvist.[1] Helsingistä palattuaan Piisinen oli perustamassa Leppävirran suojeluskuntaa.[5] Työväenkaartien syntyminenPohjois-Savossa sen sijaan takkusi, kun sekä Piisinen ettäSavon Työmiehen päätoimittajaTaavi Tainio vastustivat julkisesti niiden perustamista.[25] Samana syksynä Piisinen erosi SDP:sta protestinayleislakon väkivaltaisuuksille.Savon Työmiehessä julkaistussa kirjoituksessaan hän ei hyväksynyt puolueen jyrkkääluokkataistelulinjaa eikätyöväen järjestyskaartien aseistautumista. Tainio piti vastineessaan eron todellisena syynä Piisisen nousua porvarillisiin piireihin.[26]
Sisällissodan aikana Piisinen kuului Leppävirran suojeluskunnan esikuntaan.[3]Varkauden taistelun jälkeen hänet nimitettiin valkoisten muodostamaan laittomaan tutkijalautakuntaan, joka käsitteli kuukauden aikana 500punaisen tapaukset ja langetti 17 kuolemantuomiota.[27] Piisinen toimi myösVaasan senaatin tiedonantotoimiston sihteerinä.[3] Maaliskuun alussa Piisinen laati entisen puolueensa linjaa kritisoineen kirjoituksen, joka julkaistiin useissa sanomalehdissä.[28] Hieman myöhemmin Piisisen ja toisen entisen SDP:n kansanedustajanViktor Blomqvistin nimissä julkaistiin propagandakirjanenMiten käy Suomen työväenliikkeen?, jossa tuomittiin kapina ja vallankumouksellinen puoluejohto sekä ylistettiinSvinhufvudin hallitusta.[29]
”...maakunnassa [Savossa] on vieläkin paikkoja, joissa allekirjoittaneelle on sanottu, että kun Otto iski heihin marxilaisuuden niin se väri meni nahan alle ja pysyy.” |
Sisällissodan jälkeen Piisisestä tuli näkyvä vaikuttaja Pohjois-Savon talouselämässä. Muiden liiketoimiensa ohella hän omisti muun muassa tiilitehtaanVuoksenniskalla sekä saha-, mylly- ja kauppaliikkeenHeinävedellä.[1] Piisinen oli Kuopion kauppakamarin perustajajäsen ja kuuluiKeskuskauppakamariin. Lisäksi hän oliSuomen Tiiliteollisliiton hallituksen jäsen sekäKuopion teatterin hallituksen puheenjohtaja.[31] Vuonna 1927 Piisinen palasi sanomalehtialalle ollessaan perustamassaYlä-Vuoksi -lehteä.[32] Vuosina 1932–1942 hän oliPohjois-Savon toimittaja sekä lehteä julkaiseen yhtiön toimitusjohtaja.[1] VaikkaPohjois-Savolla oli nimellisesti eri päätoimittajat lehden linjasta vastasi Piisinen. Vuonna 1933 Kuopion Sanomalehtimiesyhdistys kiinnitti huomiotaPohjois-Savon mennettelytapoihin syyttäen lehteä häväistyskirjoituksista ja muistutti, ettei Piisinen ollut yhdenkään toimittajajärjestön jäsen.[33]Pohjois-Savoa syytettiin myös tilausten ja ilmoitustenpolkumyynnistä, jonka vuoksiSuomen Sanomalehdenkustantajain Liitto kielsi yhteistyön lehden kanssa.[34]
SDP:sta erottuaan Piisinen oli aluksisuomettarelainen, jonka jälkeen hän kannattiMaalaisliittoa ja keväällä 1929 perustettuaSuomen Pienviljelijäin Puoluetta. 1930-luvun alussa Piisinen siirtyi äärioikealle. Hän vaikuttiLapuan liikkeessä ja liittyi IKL:n jäseneksi. Hän kirjoitti myönteisestiMussolinista jaHitleristä, mutta käänsi kelkkansa nopeasti ja ryhtyi pian arvostelemaan natsien politiikkaa. Vuosikymmenen puolivälistä lähtien Piisinen esiintyi edistyspuolueen kannattajana ja kuuluiLassi Hiekkalan tukijoihin.[35][36][37][38][39][40] Vuonna 1950 Piisinen saitalousneuvoksen arvonimen. Hän kuoliVarkauden aluesairaalassa 79-vuotiaana.[31] Piisinen on haudattuKuopion isolle hautausmaalle.[41]
Otto Piisisen puoliso oli Anna Helena Uotinen (1883-1962), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1907. Heillä oli kolme lasta.[1]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaOtto PiisinenWikimedia CommonsissaAuktoriteettitunnisteet: Henkilöt |
|---|
