Oskar Ferdinand Gripenberg (ven.Оскар-Фердинанд Казимирович Гриппенберг,Oskar-Ferdinand Kazimirovitš Grippenberg;13. tammikuuta(J: 1. tammikuuta)1838Ikaalisten maalaiskunta –7. tammikuuta1916(J: 25. joulukuuta 1915)Pietari)[1][2] oliVenäjän keisarikunnan armeijassa palvellut suomalaissyntyinen jalkaväenkenraali.Venäjän–Japanin sodassa talvella 1904–1905 hän komensi armeijaaMantšuriassa.
Oskar Gripenbergin vanhemmat olivat kruununvoutina toiminut aliluutnantti Uddo Sten Casimir Gripenberg ja Wilhelmina Elisabet Ladau.[1] Hän kuului tunnettuunGripenbergin aatelis- ja sotilassukuun. Hänen veljensä oli kontra-amiraaliCarl Gustaf Casimir Gripenberg ja setänsä postiylijohtajaAchates Ferdinand Gripenberg. Oskar Gripenbergin poika oli kenraalimajuriAlexander Gripenberg.[3]
Gripenberg aloitti sotilasuransa 16-vuotiaana Suomen krenatööritarkk’ampujapataljoonan aliupseerina toukokuussa 1854, ja yleni puolessa vuodessa vänrikiksi. Hänen pataljoonansa osallistuiKrimin sodan aikana 1854–1856 Suomen etelärannikon puolustamiseen Englannin laivaston pelättyä maihinnousua vastaan. Gripenberg ylennettiin 1859 luutnantiksi ja hän osallistui vuonna 1863Puolan kapinan kukistamiseen. Seuraavan vuoden alussa hänet siirrettiinhenkikaartinMoskovan rykmenttiin. Vuodesta 1866 hän palveli tarkk’ampujapataljoonan kapteenina ensinOrenburgissa ja seuraavasta vuodesta alkaenTurkestanissa. Gripenberg osallistui 1867–1868 Venäjän valloitusretkeen Turkestanissa ja kunnostautui muun muassaUra-Tjuben jaUrgutin linnoitusten sekäSamarkandin kukkuloiden valtauksissa. Hänet ylennettiin 1868 everstiluutnantiksi ja määrättiin valloitetunKatta-Kurganin linnoituksen päälliköksi. Pian hän kuitenkin palasi Venäjälle tarkk’ampujapataljoonan komentajaksi ja yleni 1872 everstiksi.[4][1]
Juuri ennenTurkin sodan puhkeamista keväällä 1877 Gripenberg palasi takaisin henkikaartiin 2. tarkk’ampujapataljoonan komentajaksi ja sai pian nimityksen myös keisarin sivusadjutantiksi. Turkin sodassa hän osallistui muun muassaPlevnan piiritykseen jaGornyi Dubnjakin taisteluun. Marraskuussa 1877 Gripenberg ylennettiin Moskovan rykmentin komentajaksi ja hänen vastuulleen annettiinBalkanvuorten yli kulkevan tärkeän Arab Konakin solan vartiointi.[4][1] Hän löi 30. marraskuuta 1877 käydyssä taistelussa solan valtausta yrittäneet turkkilaiset.[5] Sodan päätyttyä Gripenberg ylennettiin helmikuussa 1878 kenraalimajuriksi ja hänet nimitettiin keisarillisen seurueen jäseneksi. Hän sai tammikuussa 1883 eron rykmentin komentajan paikalta ja keskittyi tehtäviinsä yleisesikunnassa ja hovissa sekä edellisvuonna saamaansa tehtävään keisarillisen tykistökomitean johdossa. Gripenberg palasi komentajantehtäviin helmikuussa 1888, jolloin hänestä tuli henkikaartin 1. jalkaväkidivisioonan 1. prikaatin ja syyskuussa 1889 tarkk’ampujaprikaatin komentaja. Hänet ylennettiin vuonna 1890 kenraaliluutnantiksi.[4][1]
Gripenberg ylennettiin 1897 henkikaartin 1. jalkaväkidivisioonan komentajaksi, mutta hänet erotettiin seuraavan vuoden lopulla, koska hän oli arvostellut Venäjän politiikkaa Suomessa. Jo toukokuussa 1900 hän sai kuitenkin vielä korkeamman nimityksen kuudennen armeijakunnan komentajaksi ja tammikuussa 1901 ylennyksen jalkaväenkenraaliksi. Hänestä tuli joulukuussa 1901 tärkeänVilnan sotilaspiirin apulaiskomentaja ja vuotta myöhemmin sen komentaja. Vuonna 1904 seurasi vielä kunnianimitys keisarin kenraaliadjutantiksi. Gripenberg kuului myös vuosina 1898–1906 arvovaltaiseen Aleksanterin komiteaan, joka käsitteli haavoittuneiden sotilaiden asemaa sodan aikana.[4][1]
Venäjän–Japanin sodan puhjettua Gripenbergistä tehtiin syyskuussa 1904 vastaperustetun 2. Mantšurian armeijan komentaja. Hänen armeijansa kuitenkin alistettiin 1. armeijalle, eikä hän tullut toimeen ylipäällikkönä toimineen kenraaliAleksei Kuropatkinin kanssa. Yrittäessään pysäyttääMukdenia kohti edenneetOyama Iwaon komentamat japanilaiset Kuropatkinin armeija kärsi ylivoimastaan huolimatta tappion 26.–28. tammikuuta 1905 käydyssäSandepun taistelussa. Kuropatkin oli määrännyt Gripenbergin iskemään japanilaisten vasempaan sivustaan, ja kahden päivän ajan hän onnistui hyökkäyksellään painamaan japanilaisia taaksepäin. Gripenberg uskoi voivansa lyödä japanilaiset, jos saisi lisäjoukkoja, mutta Kuropatkin ei lähettänyt hänelle niitä, vaan määräsi armeijansa perääntymään lähtöasemiinsa. Kuropatkinia menetetystä voitosta syyttänyt Gripenberg jätti raivoissaan eronpyyntönsä taistelua seuranneena päivänä.[4][1] Ennen kuin ero ehdittiin myöntää, hän joutui komentamaan armeijaansa vielä helmi–maaliskuun vaihteessa käydyssäMukdenin taistelussa, jossa venäläiset kärsivät uuden tappion. Pian solmittiin aselepo, ja Gripenbergin saadessa eronsa 25. maaliskuuta sota oli jo käytännössä päättynyt.[4]
Venäjälle palannut Gripenberg nimitettiin vielä huhtikuussa 1905valtakunnanneuvoston jäseneksi ja kesäkuussa jalkaväen ylitarkastajaksi. Hän sai eron armeijasta tammikuussa 1906, mutta jatkoi valtakunnanneuvoston jäsenenä ja keisarin kenraaliadjutanttina kymmenen vuotta myöhemmin tapahtuneeseen kuolemaansa asti.[4][1]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaOskar GripenbergWikimedia Commonsissa| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
